Sivut

tiistai 20. joulukuuta 2016

Tyttö ja varis / Tampereen Teatteri

Tyttö ja varis / Tampereen Teatteri, Frenckell-näyttämö

Kantaesitys 6.10. 2016, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Sirkku Peltola
Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen
Lavastussuunnittelu Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Mari Pajula
Valosuunnittelu Tuomas Vartola
Äänisuunnittelu Simo Savisaari
Musiikki Lotta Jääskelä

Rooleissa : Tuija Vuolle, Ritva Jalonen, Jukka Leisti ja Antti Tiensuu

 Joulukuun puolivälissä tapahtui jotain odotettua : matkustin junalla Tampereelle pitkästä pitkästä aikaa ihan meno-paluulipulla. VR:n uudet aikataulut olivat astuneet voimaan muutamaa päivää aiemmin ja iltamyöhään on nyt lisätty yksi täysin uusi junavuoro - taajamajuna, joka pysähtyisi kaikilla pienemmilläkin asemilla Tampereen ja Riihimäen välillä. Pitkän tauon jälkeen pääsin siis lähtemään Tampereelle teatterin iltanäytökseen ilman erityistä kuskia, koska tiesin pääseväni vielä saman illan aikana kotiinkin. Kiitos tästä junasta VR, se helpottaa kulttuurimatkailua suunnattomasti.

 No, ei niin hyvää ettei jotain huonoakin... Olin jo pitkään kärsinyt eräänlaisesta teatteriähkystä, eli uusien näytelmien näkeminen ei enää kauheasti napannut. Kalenteriini oli tullut yllättäviä parin viikon tyhjiöitä, jolloin en edes suunnitellut meneväni mitään katsomaan. Näin käy kun liikaa ahnehtii, jossain vaiheessa se stoppi kuitenkin tulee ja minulle se tuli tuossa marraskuun hujakoilla. Kun rakas harrastus alkaa tympimään ja tuntumaan työltä, on hyvä vähän miettiä motiivejaan monenkin asian suhteen. Takana oli vähän sairasteluakin ja siipi maassa-jakso. Joulukuun puoliväliin oli salakavalasti tullut viiden näytelmän putki, johon koko teatterivuoteni päättyisi. Ajattelin, että tämän minä vielä hoidan ja junatkin kulkee ja sen jälkeen lepään muutaman viikon.

Armi (Tuija Vuolle) ja Säde (Ritva Jalonen) 

 "Tyttö ja varis"-näytelmä sai ensi-iltansa jo lokakuun alussa ja olin kuullut siitä pelkkää hyvää ja peräti ylistävää, sitä paitsi Sirkku Peltolan kynästä on aiemminkin syntynyt kiintoisaa tekstiä. Katsomossa sain viereeni pari tuntematonta rouwashenkilöä, joista toinen kertoi iloisin mielin teatterisyksystään minulle tuosta noin ja toinen kehui hiuksieni ja silmälasieni sankojen värien yhteensopivuutta. Tuli hyvä mieli, kun tuntemattomat noin innostuivat juttusille - ja varsinkin kun olin tapojeni mukaan yksin liikenteessä. Yksinolo kouraisi tässä tapauksessa entistä syvemmältä.

 Tarina käynnistyy Lotta Jääskelän saapuessa kitaran kanssa lavalle, kaunista sävelmää näppäillen ja hyräillen. Mieleeni tulee alkajaisiksi jokin amerikkalainen "elämänmakuinen" tv-sarja tai elokuva, jossa kertojahahmo seisoskelee sivummalla kitaraa soitellen ja tarinankulkua kertoen. Jääskelä ei kuitenkaan osallistu varsinaisesti tapahtumien kulkuun, vaan siirtyy sivuun seuraamaan ja aina välillä musiikki luo tietynlaista tunnelmaa. Pidin muusikkohahmosta kovin, tosin englanninkieliset laulunsanat vähän vieraannuttivat.

 Armi (Tuija Vuolle) on leskirouva, joka tuntuu elävän omaa tasaista mukavaa pientä elämäänsä päivä kerrallaan. Televisiossa "Norjaa ristiin rastiin" on suosikkisarja ja päivän kohokohta. Armilla on käsi kantositeessä, kylppärissä on liukastuttu kuulemma taannoin. Aikuinen poika käy kylässä viikottain. Normipäivän rikkoo ovikellonsoitto, ja oven takaa paljastuu hiukan humalainen Säde (Ritva Jalonen), joka pyytää päästä vessaan. Kohteliaana ihmisenä Armi ei henno kieltäytyä. Vessareissusta poikii sitten muutakin. Säde omalla tavallaan leimautuu Armiin ja haluaa tutustua, jopa sydänystävystyä vaikka väkisin. Hän tarjoutuu lähiaikoina pesemään Armin ikkunat, jos vaan saa ensin töitä siivousfirmasta ja sieltä välineet lainaan. Tästä episodista alkaa pieni tapahtuma-ja tarinaketju ja asioita paljastuu hiljalleen Arminkin elämästä, vaikka hän ei niistä halua kenellekään puhua.

 Sirkku Peltolalla on kyllä taito saada arkisista asioista irti paljon ja tavalla, jonka oikeastaan vain hän taitaa. Repliikeissä vilisee viisaita asioita, joita olisi mukava pysähtyä makustelemaan enemmänkin. Seuraava hienous jo tulee, ja edellinen ehtii unohtua. Niinhän se arjessakin menee - tärkeitä asioita lausutaan siellä sun täällä jatkuvasti, niihin vain on hankala enää palata, koska ne eivät ole painettuna luettavissa missään. Kuunnellaan ihmiset toisiamme enemmän, ja annetaan toisillemme aikaa. Ollaan läsnä ja lähellä, muutenkin kuin tekniikan välityksellä!

Säde ja Jarde (Antti Tiensuu) 

 Ritva Jalosen roolihahmosta tuli mieleeni muutamakin asiakas, joihin olen asiakaspalvelussa vuosien varrella törmännyt. Hieman homssuisia ja kaiken toivonsa jo melkein luovuttaneita tyyppejä on virrannut kassajonosta eteeni jatkuvalla syötöllä, ja moni on jäänyt kertomaan elämästään enemmänkin, vaikkei aina kovasti kiinnostanut kuunnella edes. Monelle olen tainnut olla se päivän/viikon/kuukauden ainoa juttukaveri. Mikä muutos sitten tapahtuukin ihan kenessä tahansa, kun löytyy töitä ja mielekästä tekemistä, ja elämälle jälleen jonkinlainen suunta. Muutos on silmiinpistävästi nähtävissä tässäkin näytelmässä Säteen osalta.

 Duunikaveri Jarde (Antti Tiensuu) muistutti taas sitten ulkoista olemustaan ja rentoa asennettaan myöten entistä työkaveriani, joka tuli kaikkien kanssa toimeen loistavasti. Rastatukkainen tyyppi oli mummojen suurin suosikki, hän otti ihmiset vastaan ihmisinä ikään, kokoon, rotuun tai mihin tahansa katsomatta. Hänen asenteestaan oli monella paljon opittavaa. Kaikki oli hyvin juuri siinä ja nyt, hän ei märehtinyt menneitä eikä surrut tulevaa.

 Ja sitten oli Säteen pomo Ipe (Jukka Leisti), hänenkaltaisiinsa tärkeilijöihin olen myös törmännyt mutta en onneksi niin useasti. Aika inha tyyppi, ja vierustoverini sanoi, että yleensä häntä naurattaa heti kun Leisti astuu lavalle, mutta tämä näytelmä oli kyllä poikkeus. Perunaleivoksista pidän kyllä minäkin, mutta vain tietynlaisista. Niitäkin on monensorttisia, aivan kuten meitä ihmisiäkin.

Jarde ja Ipe (Jukka Leisti) 

 Pidin kyllä näytelmästä, mutta jotenkin kaikki tuntui liian tutulta ja sellaiselta, että tämänhän minä olen jossain jo nähnyt, vaikka kyseessä on kantaesitys. Ritva Jalosen paikalle kuvittelin välillä Tuire Saleniuksen lausumaan sanoja hassusti pudotellen. Tietyt yhteydet olivat mielestäni liian ilmeiset heti alusta alkaen eikä "suuri salaisuus" tullut oikeastaan minkäänlaisena yllätyksenä minulle. Olin sen aavistanut heti alusta alkaen. En tiedä oliko tämä tarkoituskin - siis se, että katsoja on monta askelta edellä ja odottaa vain, miten asia tulee julki? Se toki vähän yllätti. Jäi kuitenkin sen verran kaivelemaan, että miten näiden neljän ihmisen elämä tästä jatkui. Kaikille toivoin hyvää.

 Äidinrakkaus on ihmeellinen asia ja antaa paljon anteeksi, ehkä tarpeettoman paljonkin välillä. Mieli alkoi tehdä myös itsetehtyjä sämpylöitä, perunaleivoksia ei niinkään. Joskus ne tarttuvat ikävästi kitalakeen.

 Kotimatkan myöhäisessä junassa oli tunnelma kohdillaan ja väkeä aika runsaasti, joten sillä kertaa se vuoro tuli monella ainakin tarpeeseen.

Esityskuvat (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

 (Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Tampereen Teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).