Ensi-ilta 15.2. 2017, kesto noin 2h (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja ohjaus Anna Viitala
Lavastus ja valosuunnittelu Ada Halonen
Äänisuunnittelu Markus Lindén
Rooleissa : Laura Malmivaara, Jarkko Niemi, Armi Toivanen ja Sohvi Roininen
Yksi uudenvuodenlupauksistani oli se, että aion radikaalisti vähentää teatterissakäyntiä ja saisi olla vain yksi teatterireissu per viikko. Puolivälissä talvilomaviikkoani, kun istun kolmatta kertaa saman viikon aikana katsomossa ja edessä olisi vielä neljä reissua, voi todeta että pieleen meni lupaukset jo tässä vaiheessa. Aiemmin päivällä olin nauttinut panimoravintolassa kaksi inkivääriolutta ja se oli kyllä melkoinen virhe se. Minua nimittäin väsytti sitten tooodella paljon illalla, ja se ei ole hyvä merkki, kun pitäisi istua skarppina teatterin ensi-illassa.
Kauheat lapset pohtii sitä, missä kohtaa lapsuus loppuu ja aikuisuus alkaa. Näkemäni perusteella voisi sanoa, että ei missään. Lapsuus muuttaa muotoaan kyllä, mutta jatkuu samankaltaisena tilana ellei tapahdu jotakin maailmanmullistavaa käännettä, joka vähän tönäisisi uusille urille. Työkaverukset piirtelevät panopuita (puu, jonka jokainen oksa on muinainen pano ja siitä lisähaaroja, you know) tylsyyden tappamiseksi, toinen ei pysty juomaan mitään muiden nähden ja niin edelleen. Äiti askartelee leikekirjan parissa ja poika ratkoo ristikoita vieressä. Pizzalähetti keskeyttää ikävällä tavalla äidin ja pojan yhteiset vähäiset hetket. Yhdet väijyskelevät taskulamppujen kanssa ja leikkivät pysäyttävänsä muun maailman junia myöten pelkällä kädenheilautuksella.
Kuten jo mainitsin, minulla oli alkupuolella suuria vaikeuksia pitää silmiäni auki ja työparin yllä punaisena vilkkuva valo vielä tehosti silmieni lupsumista. Piristyin kuitenkin. Valitettavasti mietin kuitenkin koko ajan esityksen aikana, että en saa kyllä mitään syvällisempää irti tästä. Mukavaa ja "helppoa" katsottavaa, viihdyttävääkin, ja luontevat näyttelijät, mutta jotenkin ei vaan lähtenyt. Aika ristiriitainen olo tosiaan siinä mielessä, kun kuitenkin pidin kovasti siitä mitä näin.
 |
| Poika ja äiti |
Mieleeni jäi piirretyt seinät, Jarkko Niemen pizzalähetille äidin pyynnöstä laulama erikoisen hieno versio tutusta kappaleesta "You´re the one that I want", ylioppilaslakkipäinen tyttö, savut, äänimaailma, joulukonvehdit, shottitarjotin, ristikontäyttelysanasto, vihkoihin kirjoitetut tarinat, junan lähestyminen.
Esityskuvat (c) Noora Isoeskeli
(Näin esityksen ilmaisella pressilipulla, kiitos Teatteri Takomo!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).