Haastattelussa Unto Nuora

 Unto Nuoraa haastattelin Ravintola Kuukuussa Helsingissä maaliskuun puolivälissä 2017. Alkuperäinen tapaamispaikkamme olikin täynnä väkeä ja niin myös pari seuraavaa, joten aluksi teimme pienen kävelyretken löytääksemme sopivan paikan. Kuukuussa oli tilaa, joten sinne. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että haastattelu sisälsi paljon kiroilua, hervotonta naurua, juttujen rönsyilyä ja useampaan kertaan mainitun klassikkolauseen ”Niin mikähän se kysymys muuten olikaan?” (sanojana myös haastattelija itse), sekä sokerina pohjalla hämmentyneitä katseita viereisestä pöydästä. Kysymyksetkin ovat osittain eri järjestyksessä kuin tavallisesti.

Ensimmäinen kysymys eli syntymävuosi ja horoskooppimerkki? ”Apua! Tätä mä odotin ja mä oon kyllä vuosiluvuissa tosi huono. Kaikki mitä mulle on tapahtunut, on tapahtunut niin kauan aikaa sitten, etten muista. No syntymävuoteni on 1967 eli sen muistan, mutta muita lukuja en joten ihan turha kysyä niitä. Horoskooppimerkkini on neitsyt.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan intohimoisesti melomista, kajakilla. Kuulun täällä Töölössä yhteen melontaseuraankin. Talvisin mä harrastan jonkun verran avantouintia. Kesäisin tulee lisäksi lenkkeiltyä ja käytyä kuntosalilla, mutta ne liittyy työhön joten en laske niitä harrastuksiksi. Ulkoilen todella paljon koiran kanssa. Työajathan mulla on mitä on, ja koiralleni on ihana hoitopaikka lähistöllä. Tavallaan laajennettu perhe mulle, ilman heitä olisin pulassa.”

Osaatko soittaa mitään soitinta? ”En osaa. Oon kyllä hyvä näyttelemään soittamista, etenkin pianonsoitto onnistuu hienosti, ja nythän mä oon ottanut haltuuni myös kapellimestarin hommat. Seuraavaksi mua voisi pyytää Musiikkitalolle johtamaan RSO:ta ja jotain modernia nykymusiikkiteosta”, räkättää Unto ja viittaa tällä Kirka-musikaalin Sopot-kohtaukseen, jossa kapellimestari Palsternack ottaa ns. tilanteesta vaarin.

Nyt saat kehua itseäsi kunnolla. Mitkä ovat sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä ja ehkä muuten? ”Fyysinen ilmaisu on varmasti mun suurin vahvuuteni. Se juontaa juurensa tietysti tanssitaustastani. Nykyään oon päässyt tekemään myös roolitöitä, ja nekin perustuu jollain tavalla fyysisyyteen. Bilekikkoja? Nykyisin tulee harvemmin lähdettyä mihinkään jatkoille, koska yksinkertaisesti en jaksa vaan nukahdan kesken kaiken. Mutta sitten kun lähden, mä oon jatkoilla parhaimmillani neljän viiden maissa aamuyöllä, kun muut alkaa simahdella. Mä jostain syystä piristyn ja silloin mulla on ihan sikahauskat jutut! Itsekin silloin ihmettelen kesken kaiken, että miten oonkin näin helvetin hauska!”

Unto otti itsestään selfien... 

Mitenkäs karaoke? ”Oon tasan kerran laulanut julkisesti karaokea, en edes muista mikä se oli. Yhden kollegan kanssa laulettiin duetto. Isoveljeni kanssa oon laulanut paljonkin, hänellä on himassa karaokelaitteet ja meillä on ollut tosi hauskoja iltoja, kun on laulettu kahdestaan. Veljen kaikki levyt on Suomi-iskelmää, josta en tiedä mitään. ”Holvikirkkoa” oon laulanut esimerkiksi, eniten tykkään laulaa Ultra Bran ”Minä suojelen sinua kaikelta”.”

Minä suojelen sinua taiteelta. Mun eka karaokevetoni oli Simo Salmisen ”Pornolaulu”. Se on helppo. ”Hahhah. Osaatko muuten pornolauluja? Mä nuorempana osasin niitä paljonkin. 90-luvun alussa olin mukana Suomussalmi-ryhmässä, joka oli improvisaatioryhmä ja reissattiin ympäri Suomea esiintymässä. Siellä niitä tuli vedettyä. Suomussalmi-ryhmä sai yhtenä vuonna Kritiikin kannukset-palkinnonkin improvisaatiosta, olin silloin mukana.”

Suomussalmi-ryhmän "Ansataival" vuodelta 1990

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin osata laulaa kunnolla. Kyllähän mä työssäni laulan, mutten osaa laulaa niin kuin oikeat laulajat. Soittotaitokin olisi hyvä ja siitä olisi ammatillisestikin apua, pystyisin treenaamaan itsekseni jos osaisin soittaa esimerkiksi pianoa.”

Mikä on ollut suurin ammatillinen haasteesi? ”Mullahan on tanssijatausta, ja aiemmin mun tapani esiintyä oli introvertti. Nykytanssiteoksissa, joita tuli tehtyä, ei ollut vahvaa vuorovaikutusta yleisön kanssa, vaan tanssi oli vahvaa ja raskastakin fyysistä tekemistä. Yleisö katsoi meitä, kun me tanssijat keskenämme olimme vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. No, Nigel Charnockin teoksessa mentiin yleisön sekaan ja riisuttiin itsemme alastikin… Mutta joka tapauksessa, se on erilainen tapa esiintyä. Viimeaikoina oon ryhtynyt tekemään esiintymishommia enemmänkin näyttelijäntyön kautta ja siinä on ollut mulle haastetta, että miten saan vuorovaikutuksen yleisöön. Näyttelijä esiintyy vähän eri näkökulmasta kuin tanssija, ja sen opettelu on ollut mulle suurin haaste. Ja samalla tosi mielenkiintoista”, toteaa Unto.

Nyt palataan sitten takaisin alkulähteille ja lähdetään purkamaan… Mistä olet kotoisin? ”Oon syntynyt Kuusamossa. Isäni kuoli kun olin 3kk ikäinen, ja äitini jäi alle kolmekymppisenä neljän pienen (vanhin 7v ja minä 3kk) lapsen yksinhuoltajaksi. Aikamoinen mimmi se meidän mutsi! Ollessani 3v muutimme Ouluun, jossa asuttiin useassakin paikassa. Lapsuuteni vietin Rajakylässä; pienessä asumalähiössä, joka rakennettiin suon päälle. Äiti kertoi, että oli nähnyt Kuusamossa asuessamme unen, että hän joskus muuttaa kivaan taloon, jossa keittiön ikkunan alla kulkee suopuro. Ja niin meillä Rajakylässä meni! Edesmennyt isäni oli vapaapalokuntalainen, rallikuski ja autokauppias. Isä ajoi Volkswagenille rallia Kuusamossa ja myös myi Volkkareita, ja tämä autokaupan omistaja muutti jossain vaiheessa Australiaan. Suunnitelmana oli, että syntymäni jälkeen muutamme perässä, mutta toisin sitten kävi, kun isäni kuoli. Tämmöistä elämä on, suunnitelmat muuttuvat yllättäen. Elämästäni olisi tullut toisenlaista, ehkä, eikä mekään istuttaisi nyt tässä kahvittelemassa.”

”Oulussa kävin kaikki ala-ja yläasteet, peruskoulu päättyi mulla 1983. Täältähän näitä lukuja nyt putoilee, katos katos! Mä olin peruskoulussa suoraansanottuna aika levoton enkä todellakaan mikään hiljainen mallioppilas. Peruskoulun jälkeen yhden ystävän kanssa pohdittiin, että mitähän sitä tehtäisi. Mieli teki lähteä jonnekin, ja lähdettiin siitä sitten vuodeksi Kaustisen Kansanopistoon vähän korottamaan peruskoulun numeroita, ja siellä oli myös luovan ilmaisun linja. Se kiinnosti mua ihan kokeilumielessä, ja opinto-ohjaajakin oli aiemmin suositellut, että joku luova homma saattaisi sopia meille, kun ”teillä tuota virtaa riittää”. Me mentiin sitten Kaustisen Evankeliseen Kansanopistoon, ja siellä oli kyllä kaikenlaista luovaa ilmaisuhommaa! Käytiin mm. täällä Helsingissä esiintymässä. Mäkin esitin paholaista mustassa kaavussa, evankelinen näytelmä… Se oli tanssillinen juttu, ja siitä lähti mun kiinnostukseni tätä alaa kohtaan, teatteria ja tanssia kohtaan.”

Nigel Charnockin "Paratiisi" vuodelta 2003

”Tanssimisenhan mä kylläkin aloitin jo ala-asteaikoina kilpatanssilla, Telemark Team -nimisessä oululaisessa kilpatanssiseurassa. Tanssimiseen tuli jossain vaiheessa taukoakin, koska olin kiinnostuneempi kavereiden kanssa pyörimisestä ja pussikaljoittelusta. Ai sun kaverin kuoroharkat pilasi Dingo? No mä olin dingoaikoihin jo pois peruskoulusta, mutta teininä mulle kolahti Judas Priestit, Black Sabbathit ja Ozzy Osbourne, joka oli mulle Se Kaikkein Suurin idoli. Nina Hagenin ilmaisuvoima oli mulle myös kova juttu, ja Ninan koko anarkistinen olemus. Punk myös, Sex Pistols ja kotimaiset Eput ja Pellet. Se oli sitä 80-luvun alkua.”

”Vähän rönsyilee nyt nämä jutut, mutta rönsyilkööt. Mähän oon aina ollut liikunnallinen, mutta koulussa mun liikuntanumeroni oli päästötodistuksessa vitonen. Se kertoo jotain koulun liikuntatunneista, ja meininkihän oli aika yksipuolista tunneilla. Pelattiin joukkuelajeja, joita inhosin yli kaiken! Olin yksi meidän koulun parhaista pikajuoksijoista, mutta sitä oli luvassa rajallisesti. Yleensä oli aina jääkiekkoa tai jalkapalloa, helvetti soikoon! Liikunnanmaikka ei muuten voinut sietää kiroilemista, ja jos kiroili vaikkapa ennen jääkiekkoa, joutui välittömästi kiertämään kenttää eikä päässyt mukaan. Mulla oli sellainen taktiikka, että vedin luistimet jalkaan ja kiroilin kuin lohilappalainen ja opettaja huusi ”Nuora kiertää kentää!” Ovelaa touhua.”

”Oulusta oon muuttanut Helsinkiin 1986, sitä ennen kävin sen kansanopistovuoden ja tuli kierreltyä myös pitkin Suomea junalla. Tampereellakin oon asunut jonkin aikaa ollessani hommissa Tanssiteatteri Mobitassa, mutta pääasiassa oon Oulusta poismuuttamisen jälkeen asunut Helsingissä. Kotoapoismuuttoonkin liittyy yks tarina… Kaustisella tutustuttuani luovaan ilmaisuun sain myös paljon kivoja kavereita, jotka olivat kiinnostuneita samoista asioista kuin minäkin. Sit palattiin Ouluun. Yksi kundi pisti pystyyn Oulun Nuorisoteatterin ja me valloitettiin yksi vanha tehdaskiinteistö Oulun keskustassa, siivottiin se, purettiin sisustat ja tehtiin siitä meille näyttämö. Pihapiirissä oli vanhoja työntekijöiden asuntoja tai mitä lie toimistoja ne oli, kokolattiamatot ja kaikki. Purettiin nekin ja tehtiin niistä meille kämpät! Kunnon taiteilijakommuuni! Äitini oli ihan kauhuissaan, kun tuli visiitille minunkin ”huoneeseeni”. Eihän siellä ollut edes kunnon keittiötä, vessassa pestiin astiatkin… Meillä oli esitys nimeltä ”Golgata”, joka oli moderni raamatullinen tarina. Mä esitin Juudasta, ja sohin pyöräntangolla Jeesusta ja siten ilmiannoin hänet. Hyvin modernia meininkiä!”

Ja mitäs sitten seuraavaksi…? ”Mä olin niihin aikoihin iltalukiossa ja päivisin duunissa päiväkodissa. Lastentarhanopettaja oli yksi ammatti-ideani silloin. Väliin tuli vielä avustajantöitä Oulun Kaupunginteatterissa näytelmässä ”Viidakkopoika”, ja yhtäkkiä mä teinkin tosi paljon teatteria. Kommuunikämpässä asuttiin, ja sieltä pari tyyppiä halusi hakea Teatterikorkeakouluun. Aattelin, että minäpäs haen myös, mutta hakiskos tanssipuolelle, koska mulla kuitenkin on aina ollut vahvana liikunnallinen ilmaisu. Yhden Katin kanssa lähdettiin sitten jostain kumman syystä Oulusta liftaamalla Helsinkiin pääsykokeisiin. Siihen aikaan liftailtiin paljon festareille ja muualle, seikkailunhalu varmaan veti tälläkin kertaa, vaikka olisin päässyt ilmaiseksi junallakin, koska isäpuoleni oli VR:llä töissä ja koko perhe sai tiettyyn ikävuoteen asti ilmaiset matkat. Ja niin kävi, että mä pääsin sisään kouluun tanssipuolelle. Valmistuin 1990.”

”Sen jälkeen olin kaksi vuotta freelancerina ja tein produktioita Zodiac Presentsin kanssa, Tampereella olin Mobitassa vähän aikaa, sitten oli se Suomussalmi-ryhmä ja olin myös Kansallisoopperassa. 1992 mä tulin Helsingin Kaupunginteatteriin Markku Nenosen ohjaamaan musikaaliin ”Rose – Tie tähtiin” ja samalla jäin määräaikaiselle kiinnitykselle HKT:n tanssiryhmään, joka on nykyään Helsinki Dance Company nimeltään. Vuodesta ´92 oon tehnyt koko ajan musikaaleja ja samaan aikaan pieniä rooleja, alussa nykytanssi oli pääpainona mutta koko ajan on ollut suunta toisenlaiseen esiintymiseen ja roolin tekemiseen. Mulle se on ollut hyvä koulutus, ikään kuin oppisopimuksen kautta.”

Shrek-musikaalin Fiona (Anna-Maija Tuokko) ja eräs susi (c) Teatterikärpänen 

Onko sinulla tässä vuosien varrella käynyt mielessä joku toinen ala? ”Ei varsinaisesti. Joskus nuorempana työ oli todella raskasta, tanssijan homma on. Aikataulut oli kovat ja välillä selkä oli tosi kipeä, ja tuli mietittyä jotain muuta alaa. Päässä pyöri esimerkiksi fysioterapeutin ammatti, vahva osaamiseni kun oli kehon puolella. Lapsuuden haaveammattinihan oli pappi tai psykologi/psykiatri. Jännää nyt ajatella tuota pappia, se saattoi liittyä jotenkin henkisyyteen ja hengellisyyteen, mutta ei uskonnollisuuteen. Pappi, munkki luostarissa… Mun toinen puoleni on erakkoluonne. Oon herkästi erakoituva ja epäsosiaalinen ihminen, mitä ei välttämättä heti uskoisi. Työni on älyttömän sosiaalista ja nyt kun vielä ollaan Peacockissa, jossa on takatiloissa todella ahdasta ja siellä ei ole mitään omaa rauhaa, väkeä on kuin pipoa. Vapaa-ajalla mä vietän melkein kaiken aikani ulkona Jussi-koiran kanssa ja välttelen ihmisiä. Menen mieluummin metsään ja oon hiljaa ja katselen koiran touhuja. Jotta tasapaino säilyisi elämässä, vaaditaan hiljaisuutta ja sitä, etten nää ketään.”

Miksi olet tällä alalla? Päästiin perimmäisten kysymysten äärelle nyt. ”Onpas vaikea kysymys. Täytyy oikein miettiä! Aivotoiminta ei sovi mulle… En mä osaa sanoa yhtään mitään! Mä en varmaan edes osaisi tehdä mitään muuta. Niin se kai on”, Unto miettii ja menee kerrankin hiljaiseksi haastattelun aikana.

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut? ”Yksi ihan hirveän hyvä oppi on tullut näyttelijä Tom Wentzeliltä, joka sanoi mulle kerran miettiessäni yhtä pitkää repliikkiä, että ”Älä pelkää”. Se on hyvä oppi”, sanoo Unto ja näyttää samanaiheista tatuointiaan vielä.

Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet ihaillut pitkään? ”Mulla on niin paljon sellaisia työkavereita, jotka olisivat sopivia esikuviksi ja heitä on ihan mahdotonta lähteä nimeämään. Vastaan kuitenkin yhden, jonka kanssa on aina ollut todella ihanaa tehdä töitä - Matti Olavi Ranin. Hän on vuorovaikutteinen ja hän paneutuu rooliin kuin rooliin todella tarkkaan eikä aliarvioi isoa eikä pientä roolia. Hän on todella mukava työkaveri ja kunnioittaa muita – loistava esikuva hyvästä työkaverista!”

Pystytkö nimeämään muutamia itsellesi tärkeitä roolitöitä tai proggiksia? ”Tanssijana Kenneth Kvarnströmin ”no-no” oli yksi mun suurimpia menestyksiäni ja se toimi mulle hyvin tanssi-ilmaisullisesti. (ohessa YouTube-pätkä esityksestä) Sitten samainen Kenneth teki mulle sooloesityksen ”Kuoleva joutsen”, ja oon esittänyt sitä ympäri Suomea festivaaleilla ja gaaloissa. Nigel Charnockin teos ”Se suuri syy” ja Anzu Furukawan ”Keppi” ovat olleet myös tärkeitä tanssiteoksia, kaikki nämä on siis Helsinki Dance Companyn juttuja. Musikaaleja oon tehnyt todella paljon, ja sieltä esimerkiksi The Producers oli todella hauska juttu ja mukava tehdä. En edes muista mitä kaikkea on tullut tehtyä! Billy Elliot oli ihana ja pianisti mr Braithwaitea oli hauska tehdä, ja tässä Kirkassa on ihana tehdä kapellimestari Palsternackia.”

no-no vuodelta 1997 (c) Stefan Bremer 

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä tai tanssipartneri tai vastaava, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Robin Williams, hän oli niin taitava fysiikaltaan ja rytmitajultaan. Häntä mä ihailen ja häneltä voisin oppia paljon.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Mä haluaisin laulaa Olivia Newton-Johnin kanssa ”You´re The One That I want”. (naurunräkätystä) Tai sitten laulaisin sun kanssa pornolauluja, vaikka ”Pohjolan pidot”.”

Miten määrittelisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes määritellä? ”Eihän sitä voi edes kauhean lyhyesti selittää, mutta kyllä se on tietynlainen kohotettu hetki. Siihen liittyy myös vuorovaikutus yleisön ja kanssanäyttelijöiden välillä. Jokaiselle teatterin taika näyttäytyy eri tavalla. Se on myös sitä, että kaikki asiat napsahtaa juuri oikealla hetkellä kohdalleen, ja syntyy joku ”totuuden hetki” niin lavalla kuin katsomossakin. Muuten Neidonryöstö-kohtaus Kirkassa on älyttömän mielenkiintoista esittää, kun sen energiataso vaihtelee täysin yleisön ja sen reaktioiden mukaan. Yleisö lähtee kyllä aina mukaan, mutta jos on vähän hillitympi meno, mä en voi lavalla tehdä yhtään sen enempää koska muuten se menee väkinäiseksi puristamiseksi.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua tai saavat sinut innostumaan? ”Hyvä huumori, avoimuus, kivat ihmiset, innostunut ohjaaja…”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Tällä hetkellä en jännitä lainkaan, ja johtuu varmaan tästä ”putkimallista”, eli esitämme joka ilta samaa teosta. Yleensä kyllä jännitän, ja senkin määrä vaihtelee tehtävän vaativuudesta riippuen. Peacockissa toistoja tulee niin paljon, että tilanteeseen tottuu.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita teet aina ennen esitystä? ”On mulla tietynlaiset lämmittelyt, jotka teen aina. Vähän taiji-tyyliset. Melko usein mä lankutan kuusi minuuttia, kuusi eri liikettä. Sitten mä laitan aina vasemman jalan kengän ensimmäisenä jalkaan, en uskalla laittaa toisinpäin.”

"Kuoleva joutsen" Art goes kapakka-festareilla vuonna 2002

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Mulle on sattunut pari hassua pyllyjuttua, en tiedä voiko näitä edes kertoa hahahahahhah! Tää on ihan hirveetä, mutta mä oon kakannut mikrofoninjohtoon kerran. (armotonta naurua puolin ja toisin) Eiii, miks mä aloitin kertomaan tätä! Joskus nuorempana käytin esityksissä tanssijoiden tukihousuja, niissä on sellainen leveä kuminauhavyötärö. Ja mikrofoni on tässä otsassa ja menee otsalta pään yli selkään, ja on kuminauhalla vyötäröllä myös, ja lähetin on selässä. Kerran yhdessä esityksessä menin väliajalla vessaan ja vedin kaikki kuminauhajutut alas, ja kohta en enää tiennyt mikä on tukihousujen kuminauhaa ja mikä mikrofonia pitämässä. Istuin pytylle hommiin ja sitten ykskaks tajusin mitä oon tekemässä, kun piuha meni pakaroiden välissä hahahahhahahah. Toinen juttu on sitten samaa linjaa. Oli joku hyväntekeväisyysgaala Suurella näyttämöllä, esitimme pätkiä eri teoksista. Pitäisi tanssia Kirsi Karleniuksen kanssa kaunista duettoa ja mulla oli mustat puvunhousut ja takki, ja housujen alle en ollut laittanut muuta kuin nämä tanssijoiden tukihousut, ja niissähän jää takapuoli paljaaksi. Mä idiootti en ollut laittanut niiden päälle alushousuja lainkaan! Tanssihetkemme lähestyy ja lämmittelin kulisseissa vielä hetken, ja ne puvunhousut ratkesi persuksista ihan kokonaan! Kuului vaan kruuuts. Mä en ehtinyt enää vaihtamaan housuja, joten eikun näyttämölle. Koko persaus oli halki ylös asti, ja duetossa oli vielä kaikenlaisia pyllistelyitä. Eipä siinä voinut gaalayleisön edessä muuta kuin pistää menemään persvako vilkkuen.”

Tässä kohdassa eittämättä on aika pitkään hysteeristä naurua, ja mukavaa lisämaustetta tuo parin pöydän päässä istuva päivädrinksuilla istuva rouvakaksikko, jotka tuijottavat meitä hämmentynein katsein… etenkin kun Unto on vessareissua demonstroinut nousemalla ylös ja esittämällä housujen vetämistä alas ja niin edelleen.

Huh huh. Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Kyllä Kirkan ensi-illan Sopot-kohtaus eli Neidonryöstö menee heittämällä parhaiden muistojen joukkoon. Ne aplodit oli mielettömät! Olihan se ihana tunne, eikä sellaista pääse kovin usein omassa työssään todistamaan. Mä oon tehnyt musikaaleja vuodesta 1992 enkä muista ikinä vastaavia väliaplodeja tulleen. Niille ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Ehdottomasti mahtava muisto, joka jää ikuisesti mieleeni! Koko illan elin samassa huumassa, ja kaikki ne kommentitkin, mitä sain…Mieletön fiilis!” (Huom. Neidonryöstö-kohtauksessa Unto esittää puolalaista kapellimestaria, joka muutamilla tanssikuviolla varastaa koko shown ja villiintyy lisää yleisön reaktioista. Ensi-illassa yleisö suorastaan mylvi ja aplodit olivat käsittämättömän pitkät, kesken esityksen.)

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Musikaalina seuraavaksi tulee ”Myrskyluodon Maija” ja tanssivideota on luvassa, sen kuvaa Hokkasen Sami. Lisäksi syksyllä tulee Heiskasen Karin ohjaama ”Mannerheim ja saksalainen suudelma”, olen siinä myös mukana. Ihana päästä takaisin remontoituun kotiteatteriin!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Aiemmin mainitsemani ”Älä pelkää” on loistava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Se on hyvä tavoite, joka ei läheskään aina kuitenkaan toteudu.”

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi? ”Sanoisin, että rauhoitu vähän ja keskity.”

Mitä muuta ehdottomasti haluaisit itsestäsi kertoa? ”Jaa mitä muuta! Eiköhän tässä oo jo kaikenlaista ylimääräistäkin kerrottu. Tämmöinen jätkä mä oon.”

Tämmöinen yhteiskuva Vampyyrien tanssin ajoilta... 

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa, mutta oon hyvä tekemään kaikenlaisia pöhköjä hahmoja.”

Mikä sarjakuvahahmo tai fiktiivinen hahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Pitääkö sen olla joku jo olemassaoleva? Mä olisin joku Viherpiipertäjä. Se kävisi salaa aina istuttelemassa kaikenlaista, puita ja kukkia. Salaistuttaja! Tekisi iskuja eri kohteisiin.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä olisin semmoinen kodinhengetär, joka huomaisi heti kodissani vallitsevan epäjärjestyksen ja siivoaisin ja konmarittaisin koko kämppäni välittömästi oikeanlaisilla välineillä ja aineilla. Mopittaisin ja mapittaisin, ja kaupasta hankkisin juuri oikeanlaiset siivoustarvikkeet, joista tiedän mitä milläkin vehkeellä kuuluu tehdä. Töissähän mä oon sipsuttanut korkokengissä ja heilunut mekoissa ja rintsikoissa jo, joten se puoli ei mua kiinnostaisi yhtään.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mullahan on salainen pahe, eli oon kova tekemään käsitöitä. Oon helvetin hyvä virkkaamaan ja neulomaan. Mä oon ihminen, joka tarvitsee sijaistoimintoja ja kun lopetin röökinpolton kymmenen vuotta sitten, mä tarvitsin sen tilalle jotain muuta. Ensin mä kehittelin origamitaitoni huippuunsa ja kun kyllästyin siihen, aloin neulomaan ja virkkaamaan. Oon tehnyt kaikki villasukkani, tumppuni, piponi… Varmasti ottaisin käsitöitä talvipesään mukaan. Voisko sinne ottaa koiran mukaan? Game of War -tietokonepelin ottaisin myös. Mulla on aina vakioaamiainen, johon kuuluu banaani, jäisiä kotimaisia mustikoita ja mansikoita, tuoretta inkivääriä, vähän himalajan suolaa, hunajaa ja vettä. Saman aamiaisen haluaisin talvipesääni, jotain raikasta. Perussetti on aina sama, mutta kausittain mä lisään sinne esim. lakritsijauhetta, manteleita tai viherjauhetta.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millainen se olisi ja mitä sinne ottaisit mukaan? ”Maja voisi olla korkeallakin, mutta jostain sinne pääsisi raikas merituuli ja meren äänen pitäisi kuulua. Meri voisi näkyäkin. Koiran ottaisin sinnekin, ja majassa pitäisi olla joku pehmeä paikka, josta voisi ihailla maisemia. Yksi seinä olisi lasia ja siitä näkisi merelle.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin katsomaan Lasse Virénin juoksua, kun se kaatuu ja nousee ylös ja voittaa koko homman. Se olisi hienoa nähdä livenä! Olisi myös kiintoisaa tietää, että oonko elänyt ennen tätä elämää jossain.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen teos se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Se olisi Charlie Chaplinin ohjaama mykkäelokuva, jossa se esittäisi mua!”

Mitä haluaisit kysyä minulta? ”Mistä aineksista koostuu sun mielestäsi hyvä esitys?”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä käyn nopeasti vielä kotona ja pistän kivemmat kengät jalkaani, jotta voin kävellä töihin Kirka-musikaaliin.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Ihana

Mistä sanasta pidät vähiten? - Halpuutimme

Mikä sytyttää sinut? - Epäitsekkyys

Mikä sammuttaa intohimosi? - Itsekkyys

Suosikkikirosanasi? - Voi vittu!

Mitä ääntä rakastat?- Meren ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Kaikkia remonttiin liittyviä ääniä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puutarhuri

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja tai turkistarhaaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Kyl oli hauskaa kattoo!”

Lopuksi vielä tuore yhteiskuva (tilanteesta on myös lyhyt video!)