Häräntappoase / Kotkan Kaupunginteatteri

Häräntappoase / Kotkan Kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Ensi-ilta 8.4. 2017, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Teksti Anna-Leena Härkönen
Dramatisointi Leena Kemppi
Sovitus ja ohjaus Alma Lehmuskallio
Lavastus Iita Torvinen
Pukusuunnittelu Anne Hannula
Valosuunnittelu ja projisointi Mikko Laaksonen
Äänisuunnittelu Kaj Günther

Rooleissa : Juho Markkanen, Osku Haavisto, Lise Holmberg, Kari Kukkonen, Henry Holopainen, Annuska Hannula, Konsta Lippo, Henri Jalkanen, Sini Putkonen ja Henni Kiri

 Anna-Leena Härkösen esikoisromaani "Häräntappoase" on tullut luettua 80-luvulla ja edelleenkin se on yksi lempikirjoistani, joka tulee lukea uusiksi säännöllisin väliajoin. Vielä kovemmin kolahti sitten 80-luvun lopussa esitetty tv-sarja, joka lihallisti etenkin kaikkienaikojen suosikkihahmoni Pasi Rutasen, jota Antti Majanlahti antaumuksella esitti. Ystäväpiirissäni tuo tv-sarja on poikinut varsin käyttökelpoisia sloganeita, joita jaksamme viljellä aina tavattaessa edelleenkin - ja luulen, että sama meininki on muillakin saman ikäluokan tyypeillä ympäri Suomen. Yle Areenaan kulttimaineessa oleva viisiosainen sarja on tullut kuin tilauksesta, kiinnostuneet ja sarjaa aiemmin näkemättömät voivat käydä tutkimassa tästä linkistä, mistä oikein on kyse.

 Mikä yhdistää esimerkiksi Katsastus-elokuvaa, Tankki täyteen-sarjaa ja Häräntappoasetta? Omalla kohdallani ainakin se, että jo liiankin monta kertaa kyseiset "alkuperäiset" taidepläjäykset nähneenä sitä muodostaa päässään sellaiset ennakko-odotukset, että niistä dramatisoituihin teatteriversioihin on jo valmiiksi suhtautunut pelonsekaisella varauksella ja jännityksellä. Hahmojen on oltava tietynlaisia, mukana on oltava se ja se kohtaus, jonkun on lasautettava ilmoille juuri se tokaisu ja vielä oikealla äänenpainolla. Muuten mennään metsään ja pahasti, eikä armoa anneta mitenkään toisenlaisille tulkinnoille. Ainoa konsti selvitä kohtuuttomistakin paineista on jättää katsomatta kokonaan, tai sitten vaan antaa tekijöille mahdollisuus - niin kuin meikäkin nyt vaihteeksi teki. Aiemmin olen nähnyt pari teatteriversiota Häräntappoaseesta - vuosia sitten Forssan Teatterissa ja muutama vuosi sitten Pyynikin Kesäteatterissa. Täytyy ihan erikseen mainita, että Pyynikillä kokovartalorutaset teki minulle silloin täysin uusi tuttavuus Tomi Alatalo ja Ripen roolissa heilui vakuuttavasti eräskin Juho Markkanen, joka nyt siis "yleni" päärooliin.

Nuoriso veneilemässä, Alpo ottaa huikkaa

 Tässähän käy siis niin, että kesäloma on alkanut ja vaikuttaisi siltä, että vaasalaisjannu Alpo Korvalla (Juho Markkanen) ja kaverillaan Taalalla (Osku Haavisto) olisi tuloillaan kaikkienaikojen kesä. Eletään vuotta 1982. Taala on lähdössä koko heinäkuuksi Tukholmaan Allu mukanaan, ja tätä alun videolla sitten riekutaan. Persiilleen menee tämä suunnitelma, sillä Allupa joutuukin väkipakolla heinähommiin landelle Torvenkylä-nimiseen mestaan sukulaistensa luokse. Se siitä ihanasta kesästä sitten. Maalla odottavat Lahja ja Svante Takkinen (Lise Holmberg ja Kari Kukkonen) kera oudohkon aikamiespoikansa Taunon (Henry Holopainen) ja serkkupoika Pasi Rutasen (Osku Haavisto), joista jälkimmäinen ensijännityksestä toivuttuaan lähtee tutustuttamaan Alpoa paikalliseen nuorisoon. Ripe (Henri Jalkanen) ja Touko (Konsta Lippo) eivät saa Alpoa juuri innostumaan, mutta toisin käy kun kirjastoautoreissulla hän törmää sattumalta Kerttuun (Annuska Hannula), joka ns. räjäyttää pankin anarkistisella meiningillään. Se onkin sitten menoa, ja yllättäen heinähommat alkavatkin maistua makoisalta. Vapaa-ajalla harrastetaan mm. sukelluspukuostoksia, veneilyä (mukana myös Vuokko/Sini Putkonen), piileskelyä ja tehdään lähempää tuttavuutta vastakkaiseen sukupuoleen. Nuorta ja viatonta, ah.

 Nuoren lemmen varovaisen heräilemisen lisäksi tämä on tarina siitä, että asut sitten kaupungissa tai maalla, unelmia täytyy olla ja että rakkaushuolet koskevat kaikkia - ja että väistämättä vanhemmalle polvelle saattaa tulla sellainen tilanne eteen, että jatkajaa ei vaan omasta jälkipolvesta löydykään ja silloin on tehtävä kipeitäkin ratkaisuja. Jotenkin tuo jälkimmäinen tässä versiossa nousi enemmän mieleeni kuin aiemmin ja se, että joku aikakausi on näilläkin nuorilla päättymässä. Ollaan astumassa kohti aikuisuutta, mutta ihan vielä ei olisi valmis siihen. Vielä haluaisi viettää pitkiä kesiä uusien kavereiden kanssa riekkuen ja kaikenlaista kokeillen - ja sitten kaikki on yhtä nopeasti ohi kuin alkoihin ja edessä on ties mitä. Tuo ajatus vähän herkisti mieltäni ja väkisin muistui mieleeni omia nuoruuden kesiä, kun kaikki oli edessä. Ensi-ihastumiset, ujot katseet, salatupakat ja viinaksienmaistelut...

Kepa ja Allu ne yhteen soppii...

 Tässä toteutuksessa minua ilahdutti kätevät lavasteratkaisut, kun tuosta noin oltiin milloin Takkisten tuvassa, milloin Hurmeen keittiönpöydän ääressä, milloin navetassa, saunomassa ja Pasin & Allun makuusopessa ja aitassakin. Matkoihinsa vikisten vilistävä Bonnie-marsu oli hauska yllätys. Suu maireana seurailin etenkin Juho Markkasen kokonaisvaltaista kehonkieltä, kun muka rentona odotellaan Kerttua tässä näin muina miehinä. Markkasen pojalta muutenkin mainio ja sopivan herkkä roolisuoritus, eikä hänellä ollut teini-ikäiseksi pojaksi liiallista rintakarvoitusta niin kuin muutamalla... Rutanen ei tällä kertaa ollut lempparihahmoni, jotensakin liian ärsyttävä kohkaaja naurunräkätyksineen, toki sieltä se nuoruuden turha uho ja esillä- ja äänessäolemisen tarve takuulla paistoi silmään ja tuli selväksi. Pohjimmiltaan tämäkin Rutanen on takuulla ihan jees jäbä, ja sitäkin puolta hienosti tuli väläytettyä kohtauksessa, jossa Alpo ja Pasi riitelynsä jälkeen juttelivat.

 Tälläkin kerralla odotetuin kohtaus minulle oli se, missä kylän nuoret lähtevät ryypiskelemään mukanaan "Kirsti-serkku Kempeleestä" (Henni Kiri). Mitenkäs se jotenkin tuntui varsin pitkäkestoiselta koko kohtaus, ja vielä kun nuoriso levittäytyi pitkin teatterisalia. En jaksanut käännellä jatkuvasti päätäni taakse katsellen kun lähellä lavaa istuin, ja alkoi tuntua jo siltä, että sanokaa nyt ne kuutiot ja kaneetit, jotta tästä päästään eteen päin. Tulihan ne sieltä lopulta.

 Yhdestä asiasta haluan antaa oikein supersuuren plussan ja erikoismaininnan : jos ollaan vuodessa ´82, sitä ollaan sitten kunnolla. Jos teatteriesityksessä yllättäen rävähtää ilmoille ABC:n "Look of Loven" alkusoitot tai radiosta kuuluu Kake Singersin "Ollaan kahden lällällää", meikäläisellä nostalgiakytkin virittyy kunnolla. Lisäksi vielä Hassisen Konetta ja Matchboxia, ai että.

 Ja lopussa ... elämänsä kesän viettänyt tyhjäkatseinen Alpo istumassa yksin mietteissään portailla, takaisin kaupungin hälinässä. Taustalla lähtee soimaan "Isänmaan toivot", tuo Mikko Alatalon upea Ajolähtö-elokuvastakin tuttu kappale. Nappivalinta haikeansuloiseen loppuun, ja sekin vuodelta ´82...

"Vielä hetken saa 
poika uinahtaa
ja lapsen lailla unta näkee hän
Sua maasi odottaa 
ja kun aamu aukeaa 
on ensi päivä loppuelämän" 

 Häräntappoase jatkaa syksyllä 2017 Kotkan Kaupunginteatterin ohjelmistossa. Lisäinfoa täältä.

Esityskuvat (c) Tommi Mattila

(Näin esityksen vapaalipulla, kiitos Kotkan Kaupunginteatteri!)