Haastattelussa Pihla Pohjolainen

Pihla Pohjolaisen tapasin kesäkuun puolivälissä 2017 Suomenlinnan Panimoravintolan terassilla ennen illan Seitsemän veljestä-näytöstä. Haastattelun aluksi kävi erikoinen tapaus, jota minulle ei ole koskaan aiemmin sattunut. Kolmen kysymyksen jälkeen huomasin nauhurin pattereiden loppuneen ja nauhalle ei ollut tallentunut yhtikäs mitään! Oli aloitettava sitten alusta koko homma, uusin patterein…

Vuonna 1993 syntynyt Pihla on horoskoopiltaan vaaka. ”Oon kotoisin Helsingistä ja käynyt kouluni täällä. Olin Ressun peruskoulussa ala-ja yläasteen, ja lukion kävin Sibelius-lukiossa tanssilinjalla. Harrastin tanssia 8-vuotiaasta todella intohimoisesti ja ajattelinkin pitkään, että musta tulee ammattitanssija. Mulle oli tosi kova paikka aikoinaan tajuta, että haluan haluta tanssijaksi enemmän kuin varsinaisesti haluan tanssia. Olin hetken hukassa, kun en tiennyt mitä haluaisin tehdä. Onneksi sitten löysin teatterin ja näyttelemisen! Lukion jälkeen olin vuoden Lahden Kansanopistossa, siellä on ihan mahtava teatterilinja ja Timo Raita oli vetäjänä meillä. Lahden jälkeen pääsin Nätylle, ja nyt oon asunut taas Helsingissä. Tein kandin taiteellisen osion TeaKissa ja nyt kesän vietän täällä Suokissa, ja syksyllä mulla alkaa työharjoittelu Helsingin Kaupunginteatterissa. Itse produktiosta en voi vielä kertoa mitään tässä vaiheessa, mutta yksi unelmani käy nyt kyllä toteen, kun tuonne pääsin. Unelmapaikka!” Pihla riemuitsee.

(c) Veera Hongisto 

Mitä harrastat? ”Harrastan liikuntaa, ja pyrin liikkumaan vähintään kolme kertaa viikossa. Harjoituskaudella se kyllä on vähän jäänyt, koska produktion tekeminen itsessään on niin intensiivistä tuolla saaressa. Mä käyn kuntosalilla ja lenkillä – lenkkeily on mun mielestäni hirveän meditatiivista. Mä harrastan myös hot joogaa jonkun verran ja varsinkin kesäisin vesijuoksua, ja lisäksi pyrin pyöräilemään kaikkialle. Ystävät on mulle hirmu tärkeitä myös ja mulla on tosi laaja ystäväpiiri. Mä rakastan myös kokkaamista. Mikähän olis mun bravuurini? Mielestäni mä osaan tehdä erinomaista munakoisocurrya ja sienirisottoa, ja kaikenlaisia pastoja. Ruoka on mulle kyllä iso intohimon aihe. Keväällä olin täällä TeaKin lisäksi Ravintola Kuurnassa tarjoilijana ja kävin siellä viinikoulutuksen. Pääsin tutustumaan viinien maailmaan ja niiden yhdistämiseen ruoan kanssa. Musta se on hirveän viehättävää, ja voisin helposti nähdä itseni töissä ravintola-alalla, jos musta ei olisi tullut näyttelijää.”

”Sithän mä käyn laulutunneilla, ja lasken sen myös harrastukseksi. Oon nyt rampannut enemmän tai vähemmän kahden kaupungin väliä kolmen viime vuoden aikana, joten mulle ei ole tullut yhtä tiettyä kiinteää laulunopettajaa. Keväällä oon käynyt Petra Karjalaisella ja Riitta Keräsellä, upeita naisia molemmat. Irina Milanilla oon tosin käyny tulkinta- ja fraseeraustunneilla 16-vuotiaasta saakka. Irina on elävä nero ja luonut ihan oman tekniikan siihen, miten tekstiä tulkitaan kappaleissa. Se on ollut todella opettavaista sekä laulullisesti että näyttelijäntyöllisesti. ”

Osaatko soittaa mitään soitinta? ”Oon tänä keväänä alkanut käydä pianotunneilla Joel Mäkisellä, hän on näyttelijä ja muusikko. Oon nyt alkutaipaleella tämän asian kanssa, mutta ehdottomasti haluan ja aion opetella soittamaan pianoa paremmin. Joel on onneksi hurmaava opettaja. Nyt on pidetty kesä vähän breikkiä kummankin työkiireiden vuoksi. Jopi oli katsomassa viime viikolla meidän Seitsemän veljeksen ensi-iltaa ja silloin oli puhetta, että syksyllä taas jatketaan opintoja.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Kyllä mä koen vahvuuteni olevan ehdottomasti se, että oon musiikillisesti ja tanssillisesti lahjakas. Ääninäyttelijänäkin oon saanut nyt tehdä aika paljon duunia, mulle on mielekästä ääni ja tekstin tulkitseminen. Semmosen omaäänisyyden löytäminen. Musta tuntuu, että rooliakin lähden usein rakentamaan fyysisten elementtien ja äänen kautta. Kyllä mä koen myös, että mun vahvuuteni näyttelijänä on se, että mä oon ihan helvetin sinnikäs. Jos mä jotain päätän, sen eteen tehdään töitä ja mennään tarvittaessa vaikka läpi harmaan kiven. Sellainen luonteenpiirre on tässä ammatissa tosi tärkeää, ja varsinkin nuorella iällä. Juuri juttelin ”teatterikummini” Anna-MaijaTuokon kanssa tästä aiheesta. Mulla kun ei ikäni ja kokemukseni puolesta ole vielä paljon työnäyttöä, joten tärkeää on se, että teen kaikki duunini sikahyvin ja saan niistä palautetta, koska se edistää mua. Ja onhan olemassa vielä suuri intohimo tätä alaa kohtaan, tämä on valtavan suuri osa koko identiteettiäni ja mulla on hirveä palo ja motivaatio päällä koko ajan. Lisäisin vielä, että mulla on hyvä näyttämöllinen rytmitaju – pystyn hahmottamaan hyvin, missä fokuspiste näyttämöllä kulloinkin liikkuu. Nyt kouluaikana oon oppinut tuosta vielä lisää ja varsinkin ohjaaja Miika Muraselta oon oppinut paljon. Hänellä on erinomainen taito liikutella fokuspistettä isossa joukkiossa.”

Onko sinulla jotain erityiskikkoja, taikatemppuja tai vastaavia bravuureita? ”Heh, no mun karaokebravuurini on ’Aikuinen nainen’ - ja mä vedän sen loistavasti!”

Veljekset kosimassa Venlaa (c) Tanja Ahola 

Kerrohan vielä, missä olet tehnyt ääninäyttelijän töitä? ”Lastensarjoja oon tehnyt paljon, ja aloin tehdä niitä jo tosi nuorena. Naapurissamme asui mies, joka toimi Ghibli Studion leffojen maahantuojana ja hän bongasi mut dubbaamaan. Tänään olin tekemässä Ryhmä Hau-sarjaa, ja sattumalta Yle Areena oli kuvaamassa ja haastattelemassa mua siellä, kun olin aamulla töissä. (ohessa linkki juttuun ja videonpätkää!) Lasten keskuudessa Ryhmä Hau on kuulemma tosi suosittu sarja. Mun unelmani olisi saada Disney-prinsessan rooli. Se olisi ihanaa! Vielä kun prinsessa olisi tosi cool ja itsenäinen – se olisi kyllä hienointa ikinä!” innostuu Pihla.

Mikä olisi sellainen taito, minkä haluaisit osata? ”Näytteleminenhän on ihanaa siinäkin mielessä, että sen kautta mulle mahdollistuu uusien asioiden oppiminen. Uuden roolin kautta saan esimerkiksi mahdollisuuden oppia uuden murteen tai opetella tekemään voltteja. Jos nyt oikein alan miettiä, niin kyllä pianonsoiton lisäksi mä haluan oppia musiikin teoriaa lisää, koska oon tosi paljon kiinnostunut musiikkiteatterista. Mun täytyy tehdä sen eteen vielä töitä. Ja akrobatia kiinnostaa mua myös, olisi mahtavaa kehittyä siinäkin vielä enemmän. Oon liikkunut aiemmin niin paljon ja uskon, että mulla voisi siihen olla ihan hyvät perusmahdollisuudet. Tässä Seitsemän veljestä-esityksessä ihailen esimerkiksi Miro Lopperin hienoa lentokohtausta, Miro vielä tekee sen niin hienosti.”

Mikä on ollut toistaiseksi isoin ammatillinen haasteesi? ”Kyllä se oli viimekesäinen Vartiovuoren Kesäteatterin Eemeli, siihen liittyi paljon muitakin asioita. Mä en ollut ennen sitä kesää asunut koskaan yksin, ja yhtäkkiä mä muutin yksin asumaan uuteen kaupunkiin, mistä en tuntenut ketään. Toki Työviksen ’Mestaritontun seikkailut’ oli iso ammattiteatteriproduktio, mutta se tehtiin yhteistyönä mm. meidän koulun kanssa ja ohjaajana oli meidän koulun lehtori. Eemelissä olin tavallaan ensimmäistä kertaa ammattilaisidentiteetillä tekemässä, ja se oli todella jännittävää. Pääsin tekemään isoa roolia ja olin lähes koko ajan näyttämöllä, kakkosvuosikurssilaisena. Olin nähnyt Miika Murasen ohjauksia aiemminkin, ja itse asiassa soitin hänelle ja kysyin, miten pääsisin mukaan ja haluaisin tehdä hänen kanssaan töitä. Aukkareiden kautta pääsin sitten mukaan.”

Pikku-Iida Pöperö-Maijan ja Eemelin keskellä (c) Pirita Linden 

”Toisenkin jutun haluaisin mainita. Mulla on muusikko Jiri Kurosen kanssa Kaj Chydenius-lauluilta, ja sen kanssa oltiin keikalla Tampereen Teatterikesässä pari vuotta sitten. Se oli kyllä hieno ilta! Esiinnyttiin vielä Hotelli Tammerissa ja sali oli tupaten täynnä. Meitä jännitti ihan kauheasti, että tuleeko ketään katsomaan, kun Teatterikesä on niiiin täynnä hienoja esityksiä ja itse herra Chydenius oli ollut edellisenä iltana esiintymässä Ohjelmateltassa Antti Holman kanssa. Ajateltiin, että mahtaako ketään tulla ja jos ei, lohduttauduttiin sillä, että ollaan ihan alussa vielä juttumme kanssa ja saamme kuitenkin hyvää kokemusta. Isäni tuli bäkkärille sanomaan viisi minuuttia ennen alkua, että tupa on ihan täynnä ja kaikki halukkaat eivät mahtuneet edes sisälle. Se oli mun ensimmäinen ’muusikkoidentiteetin’ juttuni, tai tavallaan muusikkouden ja näyttelijyyden yhdistäminen. Hieno muisto! Se oli vielä ensimmäinen juttu, mitä oli alusta loppuun itse luomassa. Minun ja Jirin yhteinen juttu, joka tuntuuhenkilökohtaisesti hirveän tärkeältä.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Isäni on Savonlinnan Oopperajuhlien tuotantopäällikkö, hän oli myös Kansallisoopperassa pitkään töissä. Itse asiassa mun ensimmäinen kokemukseni näyttämölläolemisesta on Savonlinnasta, olin avustajana alle kouluikäisenä. Esitin orjalasta Aida-oopperassa… Muistan kun seisoin harjoituksissa näyttämöllä ja ymmärsin olevani osa jotain isoa ja merkittävää. Tuo kokemus on yksi iso osatekijä sille, mikä motivoi mut tähän ammattiin. Lapsena pörräsin paljon isän työpaikalla, ja oon nähnyt ensimmäisen oopperani ollessani 3-vuotias. Treenejä seurasin lapsena myös paljon. Joku siinä muodossa mua viehätti ja kiehtoi jo silloin”, Pihla muistelee.

Vähän jo näköjään vastasitkin sitten tähän seuraavaan kysymykseen, eli milloin kiinnostuit teatterista ja mikä kiinnostuksen herätti? ”Tuo oli kyllä ensimmäisen konkreettinen muisto. Lapsena tosin jo tein omia esityksiä ja pakotin kaikki katsomaan niitä. Kesken juhlien, tai sitten mainoskatkon aikaan ei suinkaan katseltu tv-mainoksia, vaan katseltiin mun mainoksia. Tai katsoin ensin, miten näyttelijä tekee telkassa ja tein sitten saman uusiksi… Vähän raskasta, heh. Sithän mä harrastin tanssia pitkään ja ala-asteella olin myös teatterikerhossa. Se harrastus loppui esitykseen, jossa halusin olla prinsessa, mutta mut pistettiinkin esittämään kalkkunaa, joka herää eloon ja alkaa tanssia. Se oli mulle niin iso trauma, että lopetin siinä teatteriryhmässä! Tanssi jatkui kuitenkin, ja merkittävimmäksi tanssikouluksi sanoisin Tamara Rasmussen Opiston, sieltä sain paljon tärkeää oppia. Lopetettuani siellä mulla oli pieni etsikkoaika, jonka jälkeen menin Skene Musiikkiteatterikouluun ja siellä huomasin, että aiemmin harrastamani tanssi ja laulu ovat olleet väylä vielä johonkin muuhun, ja siellä löysin näyttelemisen. Sitten kolahti ja tajusin, että tätä mä haluan tehdä.”

”Skenen jälkeen mä kirjoitin ylioppilaaksi, jonka jälkeen olin vuoden ajan mukana Ilves-Teatterissa täällä Käpylässä. Sen jälkeen hain Lahden Kansanopistoon ja olin siellä vuoden, ja sieltä pääsin Nätylle. Vappuaattona 2014. Mun pitäisi valmistua 2019, ainakin se on suunnitelmanani. Tänä keväänä valmistuin teatteritaiteen kandidaatiksi.”

(c) Heidi Bergström 

Mitä tekisit, jos et olisi tällä alalla? Ravintola-alako vai jokin muu suunnitelma? ”Mä pääsin kolmannella yrittämällä kouluun enkä oikeasti missään vaiheessa ole ehtinyt miettimään, että mitäpä jos en koskaan pääsekään sisälle. Näin hyvin mahdollisena sellaisenkin vaihtoehdon, että olisin hakenut Lontooseen opiskelemaan musiikkiteatteria – samaa alaa sekin, ja pidän edelleen mahdollisuutena lähteä sinne maisterivuosina vaihtoon erikoistumaan musateatteriin. No, koen myös niin, että tämä ammatti valitsi minut eikä toisinpäin. En osaa sanoa muuta.”

Miksi sitten juuri teatteri? ”Siinä on jotain niin maagista! Mä olin lukioaikoinani monta vuotta töissä Kansallisoopperan narikassa ja oikeasti rakastin sitä työtä. Yksi syy oli se, että mä rakastan sitä tunnelmaa, joka on kun mennään teatterisaliin, ennen kuin esitys alkaa. Oli ihanaa olla kokemassa se joka ilta. Jotenkin teatterintekeminen on mulle ns. suuri rakkaus, yleisön ja näyttelijöiden kohtaaminen juuri siinä hetkessä on mielettömän viehättävää mun mielestäni. Teatterityön yhteisöllisyys on todella merkittävää mulle myös. Mulla on hirveän suuri tarve koko ajan olla osa jotain yhteisöä, ja teatterissahan se täydentyy kyllä. Tässä kohtaa ihmisiä ihan eri tavalla, päästää toiset ihmiset lähemmäs, ja niiden ihmisten kanssa edistämme jotain nimenomaan yhdessä. Teatteri on hirvittävän hieno tapa kohdata ihminen!”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Mulla on ollut välillä vähän vaikeuksia sinnikkyyden kanssa, se ei aina ole mikään maailman helpoin piirre. Tietynlaisen armon antamisen kanssa itselleni mulla on ollut välillä vaikeuksia. Puheen lehtorini Tiina Syrjä sanoi mulle ensimmäisenä vuonna, että ”Pihla, kyllä maailma kannattelee sua ilman että sä koko ajan aktiivisesti yrität tai puristat!” Maailma kyllä kantaa silti. Mun mielestäni se on äärimmäisen lohduttava ajatus.”

Onko sinulla omia ns. esikuvia, joita erityisesti arvostat tai olet ihaillut kauemmin? ”Onhan niitä. Ehdottomasti nostaisin sieltä teatterikummini Anna-Maija Tuokon, ihailen valtavasti hänen uraansa ja hänen suhdettaan työntekemiseen. Näin hänet ensimmäisen kerran näyttämöllä Wicked-musikaalissa, olin itse silloin 16-vuotias ja Wicked oli muutenkin mulle tosi pysäyttävä kokemus. En tiennyt musikaalista ennalta yhtään mitään, katselin vaan suu auki että mitä täällä oikein tapahtuu! Väliajalla olin jo sitä mieltä, että mun on PAKKO päästä teatterikouluun ja PAKKO pyytää Anna-Maijaa teatterikummikseni. Selkeesti mun ihailuni kohdistuu vahvoihin naisiin. Koulun professoria Pauliina Hulkkoa mä ihailen, hän on äärimmäisen viisas ihminen ja johtaa todella hienolla kädellä Nätyä. Anna Paavilaista mä ihailen, haastattelin häntä kandintyötäni varten. Ihailen hänen rohkeuttaan avata suunsa ja tehdä esityksiä asioista, jotka ovat aiemmin olleet ehkä tietyllä tavalla vaiettuja.”

Kuka olisi ”unelmiesi vastanäyttelijä”, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Mun pitää varmaan ensin lojaalisti vastata kurssikaverini Mikko Kauppila, koska oon pakottanut Mikon vastaamaan tässä kysymyksessa aikoinaan minut hahah. Lähtökohtaisesti haluan ajatella, että ihan kuka tahansa on mun unelmieni vastanäyttelijä. Seela Sellan kanssa olisi ihan mieletöntä päästä näyttelemään! Anna-Maijan kanssa olisi hienoa päästä näyttelemään myös, koska ollaan kouluvuosien aikana keskusteltu näyttelemisestä, olisi mielenkiintoista päästä kokemaan se käytännössä. Ja Maria Ylipään! Mennään taas vahvojen naisten linjalla.”

Entäs duetto? ”Hmmm… Oon kiertänyt muutaman kesän (lukioikäisenä taas) Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani -bändin kanssa lastenhoitajana niiden keikoilla, ja ne on mulle kyllä sellaisia ’musiikillisia coacheja’ ja ottaneet mut todella hienosti vastaan, Tuure ja koko bändi. Ja Jiri Kuronenhan, jonka kanssa teen sitä Chydenius-lauluiltaa, soittaa Tuuren bändissä. Musta olisi ihan mahtavaa päästä vetämään duettoa Tuuren kanssa. Itse asiassa muuten kerran oon ollut lavalla fiittaamassa Savonlinnan keikalla, Yona ei ollut silloin paikalla joten minä lauloin ’Tahtoisin, tahtoisin’ -kappaleessa Yonan osuudet.” (Tässä videonpätkää siitä!)

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt Nätyn Teatterimontussa Tampereella, TeaKissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Vartiovuoren kesäteatterissa Turussa ja nyt täällä Ryhmäteatterissa Suomenlinnassa. Pikku Prinssi-esityksen kanssa kierrettiin mm. Tampereen Teatterikesän off-ohjelmistossa, ja aiemmin olin Lahden kansanopistossa, Ilves-Teatterissa ja Skenessä, jonka esitykset olivat Aleksanterin teatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö tai proggis. ”Vartiovuoren Eemelin jo mainitsinkin, se oli mun eka ammattiproggis. Jokaisessa esityksessä on kyllä ollut aina jotain merkittävää. ’Mestaritontun seikkailuissa’ oli ihanaa päästä tekemään töitä Hanna Brotheruksen kanssa, hän toimi siinä koreografina ja yhdessä luotiin mun hahmoani. Kakkoskurssin keväällä meillä oli Pekka Heikkisen vetämä monologikurssi, TeaKin dramaturgiopiskelijat kirjoittivat meille siihen monologeja. Mä en oo varmaan ikinä jännittänyt mitään esiintymistä niin paljon kuin silloin, siinä oppi ihan eri tavalla siitä, miten esitystilannetta kannatellaan yksin. Täällä Ryhmäteatterissa veljeksethän on pääfokuksessa, joten nyt on harjoiteltu sitäkin, että ammattitaitoa on myös se, että antaa tilaa muille.”

Mestaritontun seikkailuista, Pihla keskellä (c) TTT

Miten sinä selittäisit sanonnan ’teatterin taika’, vai pystyykö sitä edes selittämään? ”Kyllä se on ihmisten kohtaamisessa, sekä vastanäyttelijöiden että katsojien. Loppupeleissä koen aina olevani paljaana ja rehellinen, vaikka näyttelenkin roolia. Taika liittyy myös selittämättömään intohimoon ja tunteeseen, että mun vaan täytyy tehdä tätä.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Mua inspiroi ihminen, joka tekee paljon töitä unelmiensa eteen.
On se mitä vaan. Motivaatio ja palava halu tehdä jotain – että on löytänyt jonkun hirveän tärkeän asian. Lisäksi mua inspiroi matkustelu ja pyrin sijoittamaan siihen niin paljon kuin vain voin, jotta pääsen käymään matkoilla. Viime vuonna olin Venäjällä, Siperiassa. Oltiin luokan kanssa tekemässä siellä vieraalla kielellä näyttelemisen kurssi, mikä on sitten ihan oma tarinansa se. Sitten olin Lontoossa, Espanjassa, Berliinissä ja Islannissa. Ulkomailla asiat saa ihan toisenlaisen perspektiivin, kun pystyy tarkastelemaan niitä etäältä.”

Tässä vaiheessa ilma viileni yllättäen ja siirryimme sisätiloihin. Hetken kuluttua kauhea ukonilma ja kaatosade sai muutkin tungeksimaan Panimoravintolan terassilta sisälle. Hyvin ennakoitu!

Podetko ramppikuumetta? ”Juuri kehuskelin Eino Heiskaselle, että en todellakaan pode ramppikuumetta ja kun tuli ensi-ilta niin huh huh. Menin ja heiluttelin käsiäni ympäriinsä ja sanoin Einolle, että kyllä taidan sittenkin vähän potea. En koskaan koe sitä lamauttavana tai siten, että mulle tulisi huono olo. Mä vaan alan ’pöpöttää’ ihan sikana, eli jännitys kääntyy mulla ylienergisyydeksi.”

Onko sinulle ehtinyt muodostua mitään omia rutiineja tai ’rituaaleja’, joita toistat ennen esitystä? ”Ei ole, mä yritän vältellä kaikkea tuollaista. Se menisi helposti siihen, että alkaisin ajatella, että esitys on lähtökohtaisesti pilalla jo valmiiksi ennen alkua, jos en saa suoritettua kaikkia rituaalejani.”

Kerro joku kommellus. ”Vartiovuorellahan on katsomo katettu, mutta näyttämö ei todellakaan. Oli pari sellaista näytöstä, jossa satoi kuin saavista kaataen. Yhdessä näytöksessä näki jo kaukaa, että tuolta muuten on tulossa aikamoinen sade. Ennen väliaikaa laulettiin ”kesä on tullut taas, aurinko maan sulattaa, kukkaset alkaa kukkimaan” ja tanssin Valtteri Lehtisen kanssa, joka oli Eemelin roolissa. Valtteri oli niin märkä vedestä, että silmäripsistään tippui vettä. Siinä oli kyllä pokassa pitämistä myös kun satoi niin kovaa, että katsomo ei kuullut repliikeistä eikä lauluista mitään, kun sade rummutti katsomon kattoon. Huomasi, että yleisössä kyllä sympattiin meitä. Maija Koivisto totesi vaan, että ”rakkaudesta lajiin”.”

Eemelistä (c) Pirita Linden 

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Vappuaattona 2014 Nätyn viimeisen kokeen viimeinen päivä oli ohi ja meitä oli enää 20 hakijaa jäljellä. 12 otettaisiin sisään ja mietti, että nyt on suurempi mahdollisuus päästä sisään kuin tippua. Kokoonnuimme yhteen ja meille sanottiin, että seuraavaksi luetellaan sisäänpäässeiden nimet ja jos kuulet nimesi, voit siirtyä Teatterimonttuun. Ja sitten kuulin oman nimeni. Mua edelleenkin liikuttaa ajatus siitä kun nousin ylös ja tajusin, että musta tulee näyttelijä! Kävelin portaat alas ja siellä oli jo valmiiksi väkeä joista tiesin, että heidän kanssaan tulen olemaan ’naimisissa’ seuraavat viisi vuotta elämästäni. Osan tunsin, osan en. Ja sitten rakas rakas ystäväni Elina Saarela saapuu myös portaita alas. Itkettiin ja halattiin. Kyllä tuo on yksi mun elämäni hienoimmista päivistä”, Pihla myhäilee.

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä alkaa nyt tosiaankin työharjoittelu Helsingin Kaupunginteatterissa, ja valitettavasti produktiosta en pysty kertomaan yhtään mitään, koska sitä ei ole vielä julkistettu. Elokuussa alkaa pyöriä Ryhmä Hau, jossa oon mukana dubbaamassa, ja lisäksi muitakin dubbauksia on tulossa. Tällä hetkellä väännetään tiukasti Suomenlinnan Seitsemää veljestä, näytöksiä on elokuun loppupuolelle asti.”

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Mä haluaisin olla Pikku Myy, koska sillä on niin magee asenne!”

Jos sinusta tehtäisiin supersankarihahmo, mikä olisi sinun supervoimasi ja nimesi? ”Virtasen Mikko on antanut mulle lempinimen Pixie, joten ehkä mä olisin SuperPixie, maailman tehokkain!”

SuperPixie nappasi itsestään kuvan 

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Tää on mulle vähän haastava kysymys, kurssillani on paljon vahvoja femmareita ja me ollaan pohdittu yhdessä naisen asemaa ja rooleja teatterikentällä ja ylipäätänsä maailmassa. Tuija Liikanen piti meille mielenkiintoisen kurssin sukupuolen representaatiosta näyttämöllä, jossa itseasiassa juuri tutkittiin kyseistä asiaa. Onko meidän käytös sidoksissa meidän sukupuoleen? Millä tavalla, miksi? Mä koen, että mun ei tarvitse muuttaa sukupuoltani toimiakseni ihmisenä jollain tavalla.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräätkin kesken kaiken? ”Mä ottaisin sinne mukaani kirjan, jota parhaillaan oon lukemassa eli Koko Hubaran ”Ruskeat tytöt”, Twin Peaksin uusimman kauden, jotain ihanaa pastaa ja kuohuviiniä. Itse haluaisin kokata siellä.”

Tässä välissä puhuttiin sitten tovi Twin Peaksista…

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan rakentaisit? ”Haluaisin sellaisen hienon majan, mikä Tarzan-elokuvassakin on, eli se olisi korkealla puussa ja sinne mentäisiin tikapuita pitkin. Se olisi sellainen taikamaja. Haluaisin sinne hienot valot ja ottaisin samoja asioita mukaan mitä majaankin ja lisäksi ystävän, jotta voitaisiin jakaa kuohuviini ja hyvä keskustelu.”

Jos saisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Kyllä mua kiinnostaisi hirveästi nähdä Marie Antoinetten ajan elämää – tuntuu, että elämä oli silloin niin paljon sukupuolisidonnaisempaa ja roolitetumpaa kuin oma elämä. Se voisi olla myös aika järkyttävä, pysäyttävä kokemus.”

Toinenkin selfie 

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Voi vitsi! Kyllä se olisi musikaali, kiva elämänmakuinen musikaali. Mun roolissani voisi olla joku, joka tuntee mut oikein hyvin. Mua voisi esittää yksi parhaista ystävistäni Hilma Kotkaniemi, joka menee nyt TeaKissa kakkosvuosikurssille. Tai sitten rikotaan sukupuolirajoja ja roolissa voisi olla Aapo Puusti!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Huora
- Mikä sytyttää sinut? - Itsevarmuus
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Sovinismi
- Suosikkikirosanasi? - Vittu
- Mitä ääntä rakastat? - Hiljaista puheensorinaa, johon nukahtaa
- Mitä ääntä inhoat? - Uhkaavaa huutamista
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Viinitilan omistaja
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Huora
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Sä tulit juuri oikeaan aikaan!