Sivut

perjantai 13. lokakuuta 2017

Eva W / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Eva W - musiikkinäytelmä nyrkkeilijästä / Musiikkiteatteri Kapsäkki

Ensi-ilta 12.10. 2017, kesto noin 2h (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Jari Järvelä
Ohjaus Lotta Kuusisto
Sävellys Tommi Lindell
Valo-, video-, lavastus - ja pukusuunnittelu Ville Virtanen
Äänisuunnittelu Tommi Lindell

Lavalla : Eriikka Väliahde, Ilkka Merivaara ja Netta Laurenne

Bändi : Tommi Lindell (kosketinsoittimet ja yhtyeen johto), Jaakko Suonio (kitara), Pekka Rajamäki (basso) ja Oskari Lehtonen (rummut)

Eva (Eriikka Väliahde) 

 Kaikkien miesvoittoisten Suomi100-näytelmien joukossa nyrkkeilijä Eva Wahlstömistä kertova musiikkinäytelmä on erittäin tervetullut lisä - ja yllättävä myös! Ensi-iltahurmoksen jälkeen en todellakaan miettinyt sitä, miksi juuri Evan tarina haluttiin nostaa esiin. Samanlainen innostuneen energinen olo oli nähtyäni Teatteri Jurkan Kikka Fan Clubin, ja metroasemalle kaatosateessa rientäessäni ei paljoa sateet haitanneet. Teki mieli jopa viskata sateenvarjo hiiteen ja huutaa maailmalle "Perkele, antaa tulla vaan vettä taivaan täydeltä, ei tunnu missään!"

 Olen nähnyt lukuisia ns. elämäkertajuttuja, joissa artistin elämää käydään läpi syntymästä kuolemaan ja joka välissä veivataan ikivihreitä, osittain käytössä kulahtaneitakin hittejä tai muuten lähdetään nostalgimatkalle tietyn ajankuvan maisemiin musiikillisesti. Nyt tapahtui totaalinen käänne. Piristävän erilainen alku oli tällä ainakin, sillä Eva (Eriikka Väliahde) pisteli menemään iskua iskun perään hikisessä pukkarissa kaapinovet rämisten ja julisti, että pari vuotta on jo nyrkkeilty ja tästä se tosimeininki vasta alkaakin, sanoi muut mitä tahansa. Järjen ääni -Evaa (Netta Laurenne) ei paljoa kuunnella, ja sitten koko elämä pyörii matkalaukkujen pakkaamisen, maasta toiseen lentämisen ja otteluiden välillä. Vauhtia on, ja valloittava nauru raikaa eturivistä. Itse Eva Wahlström siinä istuu nauramassa vapautuneesti itselleen.

 Kotona treenihullu poikaystävä (Ilkka Merivaara) vahtii Evan syömisiä haukan lailla, maitokahvista joutuu helvettiin ja hillosilmästä puurossa varsinkin. Totuus iskee vasten kasvoja yllättävän puhelun muodossa - elämä kuitenkin jatkuu. Olen usein kritisoinut tämänkaltaisia musiikkinäytelmiä tarinan kökköydestä ja siitä, että musiikkikohtaukset ovat pelastaneet paljon. Kuulkaa ihmiset, tässä on nyt loistava, täydellinen esimerkki siitä, miten laitetaan homma toimimaan! Tarina soljuu kiintoisalla tavalla koko ajan eteen päin ja tuo mukanaan niin onnenhetkiä kuin pysähtymisiäkin - äitiyden onnea ja huolia, sairastumisia ja mestaruusotteluita. Myös loppu jää kivasti auki, jos Evan saavutukset eivät ole ennestään tuttuja. Sitkeys ja loistava asenne huokuu Evasta - ja nauru raikaa, katsomossakin. Katseista päätellen (ja nauravista silmistä) tosielämän Ripa-valmentaja taisi istua katsomossa myös ja jotenkin jäi mieleeni pyörimään sopimus siitä, että valmentaminen päättyy tasan silloin kun nauru loppuu.

Ripa ja Eva 

 Ja musiikki ei suinkaan tullut pelastamaan tilannetta, vaan nosti koko kohtauksen aina uudelle tasolle. Koskaan ei tiennyt millaista menoa sieltä nyt tulee ja räjähtävän alun jälkeen oikein odotti, että mitähän seuraavaksi. Ei meinaan ihan mitään perinteistä settiä... Parisuhdebluesista singahdettiin haitarihumpan tahdissa Pariisiin ja "Urheilu on terve harrastus" (josta tuli myös mieleeni Kake Singersin klassikko "Nyrkkeily on hauska urheilu") tarjosi silkkaa ramopunkia yy-kaa-koo-nee - alkua myöten. Psykedeeliset kosketinsoitinsoolot veivät aatokset myös Juliet Jonesin Sydämen punkhenkisiin ralleihin. Väliajalle mentiin sellaisissa rytmeissä, että teki mieli heiluttaa nyrkkiä ilmassa ja moshata kunnolla. Jotenkin mieleeni tuli vahvasti useampikin 80-luvun megahittileffa, jossa sinnikäs sankari(tar) pumppaa, juoksee, tanssii, hyppii, iskee jatkuvalla syötöllä, musiikki pauhaa ja tehostaa jo muutenkin intensiivistä otetta katsojan sielusta. Väliajalla olo oli kuin olisi ollut pikaisesti rockfestareilla huutamassa ja pogoamassa. Mieli teki myös lausua voimasanoja, ja lausuinkin!

 Yhtään sen helpommalla meitä ei päästetty kotiinkaan lähtemään. Ensi-iltayleisö eli melkoisessa hurmostilassa koko esityksen ajan, ja väliaplodeita tuli tasaiseen tahtiin, syystäkin. Onhan tämä nyt ihan järjettömän kova juttu, ja itselläni meni heittämällä koko vuoden parhaaksi musiikkipitoiseksi jutuksi, ellei muutenkin. Mikä parasta, täysin uutta musiikkia, jota kuuntelisin milloin vain uudestaan. Huraa Tommi Lindell! Eipä olisi myöskään uskonut, että pelkistä pukuhuoneen peltisistä kaapinovista koostuva lavastus olisi niin tehokas. Märkien hikisten sukkien ja treenivaatteiden hajua en onneksi saanut päähäni loihdittua. Varsinaiset dynamot olivat tietenkin näyttelijät ja looooistava bändi. Korvatulppia tarvitaan ehkä siellä katsomon vasemmalla puolella? Erityisellä lämmöllä katselin Ripan ja Evan yhteispeliä ja luottamusta, sekä kaatosateessa suoritettua tehotreeniä, kun kaksi Evaa pisteli menemään.

 Tunnustan fanittaneeni Eriikka Väliahdetta jo vuosikausia, ja olen aina kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, miten selkeästi hän artikuloi niin repliikit kuin laulujen sanatkin. Monella olisi opittavaa tästä. Laulettavaa riittää eri tyyleillä ja nautinnollista kuultavaahan kaikki on. Upea nainen kerrassaan! Pääkaupunkiseudulla pörränneet ihmettelevät taatusti, että kuka ihme on tämä Eriikka Väliahde ja missä on piileksinyt kaikki nämä vuodet. Ei hän missään ole piileksinyt, reissu Työvikseen saattaisi valaista asiaa. Minä taas ihmettelin, että kuka on tämä loistava Netta Laurenne! Täysin uusi tuttavuus. Ilkka Merivaara oli nimenä tuttu, mutta nyt näin hänetkin ensimmäistä kertaa lavalla. Hienoa yhteispeliä kyllä kaikilta kolmelta.

Evat sohvalla 

 Kun Eva Wahlström nousi eturivistä lavalle mukaan kumartelemaan, tuntui että koko Kapsäkki räjähtää ilmaan viimeistään siinä vaiheessa. Harvoin tuollaista pääsee kokemaan. Miten onnistunut ilta, ja siinä vaiheessa ei kastuneet sukat ja yleinen väsymys paljoa painanut. Sitten vielä joku kehtaa ihmetellä, miten minä jaksan ravata teatterissa koko ajan. Mistään muusta en saa energiaa näin paljon.

PA PAM !!!

 Menkää ihmeessä katsomaan, esityksiä ei ole kovin montaa joten lippukaupoille siitä!

Esityskuvat (c) Toivo Heinimäki

(Näin esityksen kutsuvieraana, kiitos Kapsäkki!)

2 kommenttia:

  1. Pa pam hyvinkin! Oon niin Eva ja Ripa -fani!

    Ei mulla tähän lisättävää, aika aseisa riisuva esitys oli tämä.

    VastaaPoista
  2. Hello, I log on to your new stuff daily. Your humoristic style is
    witty, keep up the good work!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).