Kake2 - Tähtisumussa ja Seuraavat 500 vuotta

Tavoistani poiketen kirjoitan nyt parista vastikään näkemästäni jutusta yhteisen otsikon alle tekstin. Molemmista jäi mieleeni sellainen "halolla päähän"-tunnelma, eri tavalla tosin. Kahtena päivänä peräkkäin lähdin melkein suoraan töistä pääkaupunkiseudulle teatteriin, ja reissuista ensimmäinen tarjosi vielä lisädraamaa, sillä unohdin lahjakkaasti työavaimeni työpaikkani takahuoneeseen kiireellä lähtiessäni, ja tajusin asian vasta bussimatkalla Helsinkiin. Eipä siinä mitään, mutta jotenkin olisi päästävä seuraavana päivänä ensimmäisenä töihin ja avaimet sisällä... (Tämä ongelma ratkesi myöhemmin, mutta ylimääräinen stressi aiheutti aivojumin ja olin koko illan vähän usvassa.) 

 Liki kuukausi sitten kävin seuraamassa Tanssiteatteri Tsuumin "Kake2 - Tähtisumussa" treenejä, joista jäi mukava kutina ja halu nähdä itse esityskin. Kake2 oli ensi-illassa Aleksanterin teatterissa 2.11. ja itse ehdin sitten paikalle viimeiseen näytökseen 7.11. Harjoitusten perusteella tiesin vähän mitä tuleman pitää, mutta silti kokonaisuus oli tajunnanräjäyttävä yllätys. Finnhits-linjalla jatkettiin, tosin roisilla punkasenteella ja volyymit kaakkoon -meiningillä lisättynä. Taustaprojisoinneissa Suomen vaakunan leijona lähti omille teilleen ja haistatti pitkät perinteille ja ikonisille asetelmille, mm. lorautti kuset Tuonelan virtaan Lemminkäisen äidin surressa edustalla poikaansa. Kansallislintu taas pudotti Väinämöisen veneestä. Paljon räminää ja rosoa, korviahuumaavaa mäiskettä, herkkää ja rajua tanssia ... ja kaiken keskellä lumoavan kaunis a cappella -esitys, johon rakastuin jo harjoituksissa. Marccu papiljottikampauksineen ja marjapuuronvärisine asuineen oli päräyttävä näky, samoin Piramisu ja Kike de Kake viiksineen. Sydämeni vei tällä kertaa kuitenkin bändin uusi tulokas Pera77. Jälkeenpäin olo oli sellainen, kuin olisi saanut halosta päähän ja seuraavana päivänä töissä soi päässä "Kielletyt tunteet", punkversiona sekin. 

Kake yhteispotretissa (c) Mikko Mäntyniemi 

 

(Kake2 - Tähtisumussa, kesto 1h 15min (ei väliaikaa), ohjaus ja koreografia Matti Paloniemi, musiiki ja äänisuunnittelu Hannu Oskala, pukusuunnittelu Jaana Kurttila, valo-ja lavastussuunnittelu sekä laulujen sanat Janne Teivainen, tekstit työryhmä, projisoinnit Antti Lindholm. Lavalla Reetta-Kaisa Iles (Piramisu), Tuomas Juntunen (Marccu), Sampo Kerola (Pera77), Salla Korja-Paloniemi (Kike de Kake), Jarno Tastula (Raimo von Kake) sekä Janne Teivainen (Foni-Åke).) 

Carl-Kristian Rundman (c) Stefan Bremer

 

 Halolla päähän-meno jatkui sitten seuraavana päivänä Espoon Kaupunginteatterissa, jonne saavuin ja lähdin ensimmäistä kertaa bussilla (tosin ystävän avustamana). Jännä kokemus sekin, ja ehkä seuraavalla kerralla uskallan lähteä liikkeelle Kampista ihan itseksenikin. Mutta se esitys! Aiheesta ensinnäkin viis ; jos lavalla on Eero Aho, Ria Kataja ja Carl-Kristian Rundman, ja tekstistä sekä ohjauksesta vastaa Paavo Westerberg, on suorastaan pakko mennä katsomaan. Tavoistani poiketen olin ennakkoon lukenut muutamia arvioita ja kommentteja, mutta en niistä juuri viisastunut eikä mitään jäänyt päähäni. Etukäteen olin sitä mieltä, että tästä esityksestä on varmasti niin monta tulkintaa kuin on katsojaakin, ja jokainen kokee (kuulee, muistaa, näkee) asiat omalla tavallaan. Jollekin suuri mysteeri aukeaa, jollekin ei. Itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan. Mietin, että pitäisikö minun antaa asioiden hautua muutama päivä päässäni ja sitten kokeilla tekstinkirjoitusta uudestaan, vaiko luettelisi Eero Ahon roolihahmon lailla liudan yksinkertaisia asioita, joista pitää. (Gerbiilit tulisi mainittua tässäkin!) Vaiko nostaa kädet pystyyn ja todeta, että nyt meni yli ja lujaa. Pidin esityksestä, jollain selittämättömällä tavalla se koukutti. Väliajalle mentäessä vertasin näytelmää Twin Peaksin uusimpaan kauteen. Pihalla ollaan, ja silti täysin koukussa. Esitys imaisi mukaansa. Ria Katajan pienet eleet, puheen ajoittainen hermostuneisuus ja kiihtyvä kävelyvauhti, oudossa synkassa sykkivät valot ja koko tilan muuttuminen toiseksi, toistuvat kysymykset ja vastaukset, Eero Ahon tuijotus, "täydellinen kansalainen" Rundis pulassa, kuka teki mitä... Unenkaltainen, painajaismaisen painostava tunnelma ajoittain. Välillä kävi mielessä, että kohta jostain ovesta tulee lavalle Jani Volanen (kuin Q-Teatterin näytelmässä Kevyttä mielihyvää) ja napsauttaa sormiaan, joukkohypnoosi on päättynyt ja näkökulma muuttunut, selkeytynyt. Muuta en osaa sanoa, en tässä vaiheessa enkä varmaan myöhemminkään. 

Eero Aho ja Ria Kataja (c) Stefan Bremer 

(Seuraavat 500 vuotta, ensi-ilta 20.9. 2017, kesto 2h 15min (väliaikoineen), teksti ja ohjaus Paavo Westerberg, lavastus ja pukusuunnittelu Markus Tsokkinen, valosuunnittelu Ville Seppänen, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, videosuunnittelu Timo Teräväinen, maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen, dramaturgi Jukka Viikilä. Rooleissa Ria Kataja, Eero Aho ja Carl-Kristian Rundman.) 

(Näin molemmat esitykset kutsuvieraana, kiitos Tsuumi ja Espoon Kaupunginteatteri!)