Huastattelussa Santeri Niskanen

Santeri Niskasen tapasin kahvila Kaffilassa Tampereella syyskuun loppupuolella 2017.

Vuonna 1996 syntynyt Santeri on horoskoopiltaan rapu. ”Henkisesti olen aina ollut savolainen ja olen kotoisin Sonkajärveltä, Pohjois-Savon pimeimmästä peränurkasta Kainuun rajalta. Minussa on ¼ pohjalaisverta myös, äidinäiti on kotoisin Lapualta. Synnyin Vaasassa ja Pohjanmaalla on asuttu nuorempana, ollessani alle kouluikäinen muutettiin Savvoon ja monien mutkien kautta päädyin Sonkajärvelle isän luo asumaan. Siellä on asunut muutakin sukuani ja lapsuuteni kesiä on tullut vietettyä, Sonkajärvi on minulle tuttu ja turvallinen ”kodinhajuinen” paikka.”

Sieltä suunnaltahan on monia muitakin ”tuttuja” kotoisin? ”Kyllä vaan. Vatasen Jussi, Holman Antti, Huttusen Tuukka tietennii, Juntusen Tuomas (Tanssiteatteri Tsuumin taiteellinen johtaja)… Enpä tiedä mitähän siellä Sonkajärven vedessä mahtaa olla. Oma teoriani on pienen paikkakunnan lumipalloefekti eli on mahdollista päästä vaikka mihin, kun tuokin on päässyt ja tuo ja tuo. Kokkeilemallahan se sitten selevis tuokii”, Santeri innostuu.

Mitä harrastat? ”Hyvä harrastushan tässä meni pilalle ammattistatuksen myötä, että… Sehän tässä on vähän harmittanut. (naurua) Musiikki on pysynyt mulla vielä harrastuksena. Oon käynyt Ylä-Savon Musiikkiopistossa laulutunneilla. Peräkylällä (kotipaikkaani kutsutaan sillä nimellä) oli runsaasti aikaa ja jos oli kiinnostusta, pystyi harjoittelemaan kaikenlaista itekseen. Yhdellä kaverillani oli rummut ja soittelin niillä aluksi, jossain vaiheessa minullekin hommattiin rummut. Myöhemmin tuli mukaan kielisoittimetkin, ja tahtotila kun oli oikeanlainen, soittaminen tuntui mielekkäältä ja uskoin, että soittotaidosta voisi myöhemmin olla hyötyä. Kotoa löytyy läjä kaikenlaisia soittovehkeitä tällä hetkellä. Soittamisen kautta oon saanut uusia ystäviäkin, kotopuolessa on paljon vanhoja soittokavereita ja meillä oli tuossa viikko sitten yksi keikkakin. Vaikkei usein nähdäkään, soiton kautta löytyy aina heti taas se yhteinen kieli ja toveruus.”

Mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi? ”Minä viettäisin enempi aikaa luonnossa, jos se suinkin olisi mahdollista. Minua kiinnostaa kovasti vaeltaminen ja retkeily. Luonnon läheisyys rauhoittaa paljon, kotokulmilla luonto on todella iholla. Voi vaan pakata reppuun eväät, ja lähteä melomaan tai viettää päivän metässä. Tuo on itelleni sellasta terapiaa, josta tulee hyvä mieli.”

(c) Lauri Qvick 

Mitkä ovat sinun vahvuutesi ammatillisessa mielessä? ”Tämä on kinkkinen kysymys. Tässä eletään vielä vahvasti itsensä tutkimisen aikaa ja olen vasta tunnistamassa omia vahvuuksiani ja myös niitä asioita, joissa on vielä parantamisen varaa. ”Kun tietää mistä on tulossa, voi alkaa tuntea itseään paremmin” voisi olla minun mottoni, ”juuriasiat” ovat itelläni tosi vahvasti läsnä ja näkyvät varmasti kaikessa mitä teen. Kotipaikkani on mulle tavallaan ankkuri, sieltä saan paljon voimaa ja virtaa sillonkin kun on huono päivä. Soitan vain kotiin ja kuuntelen hetken, kun isäukko puhhuu niitä näitä ja ajatukseni ovat hetkessä ihan muualla. En missään tapauksessa halua katkoa juuriani, olen pikemminkin ylpeä niistä ja pidän kynsin hampain kiinni.”

Onko sinulla jotain erityistaitoja tai -kikkoja, joita esittelet otollisissa tilanteissa? ”No se soitto-ja laulutaito on, mutta en tiiä onko niissä mittään erityisempätä. Tanssia en ole liiemmin harrastanut, paitsi äidin ”pakottamana” kansantanhupiirissä joskus ala-asteikäisenä. Tämä liittyy tuohon vahvuuskysymykseen myös, että haluan tutkia paljon uutta ja olla uusien asioiden kanssa tekemisissä. Lähtökohtaisesti en vieroksu mitään sellaista, joka ei ole itelleni tuttua, vaan pyrin mänemään rohkeasti niitä kohti. Bravuureita? Perintöreseptinä saatu kantarellikeitto! Kylyminä syysiltoina ukon keittämänä ihan parasta herkkua!” hehkuttaa Santeri.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Tässä vaiheessa niitä taitoja on vielä aika paljon. Mikään taitohan ei mene hukkaan, jos elämän varrella jotain uutta opettelee. Kaikki taidot on sinänsä arvokkaita. Minuua on jostain syystä aina kiinnostanut haitari, äiti soitti kuulemma pienempänä sitä. Isotätini mies on pelimannihenkinen kaveri ja hän kulkee aina sukujuhlissa haitari mukana. Se on jotenkin kiehtova ja kotoisa instrumentti. Koulussa meillä on nyt menossa Marc Gassot´n pariviikkoinen miimi-ja klovneriakurssi, ja sieltä on tullut pientä fyysisen teatterikärpäsen puremaa. Siitä olisi paljon opittavaa monessa mielessä.”

Mikä on ollut toistaiseksi haastavin työsi? ”Kyllä se on tuo viimekesäinen Iisalmen Koljonvirta Teatterin ”Tuntematon sotilas”. Se oli proggiksena isoin juttu, jossa olen ollut mukana ja siinä oli muutenkin niin paljon kaikenlaista liikkuvata palasta. Äänimaailma oli dolby surround 360 astetta, pyrotekniikat ja pommit, panssarivaunut ja autot, ja miten me suhteutetaan oma lavatyöskentelymme siihen mukaan. Isotkin palaset sitten loksahtelivat paikoilleen, työryhmä oli taitava. Oli siistiä seurata myös näyttelijäpositiosta sitä kaikkea. Oma roolini oli myös haastava. Olin alikersantti Hietasen roolissa, ja hänen koko oleminen ja puhetapansa ovat itseni vastakohtia. Äänekäs säksättäjä, joka puhhuu Varsinais-Suomen murteella. Ite olen pohjavireeltäni kuitenkin suht hilijanen savolainen. Sain rooliini paljon jeesiä koulusta, yliopiston lehtori Tiina Syrjän kanssa käytiin läpi murteen erityispiirteitä. Itelläni nojasi Hietasen puhetapaan lähes koko työ, se ratkaisi monta asiaa ja kun sen sai hanskattua, olikin Hietasen kanssa mukava elellä ja olella.”

Hietanen (c) Hannu Lappalainen 

Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ei oo, eli olen alottamassa nyt tätä näyttelijöiden traumatisoitunutta sukuhaaraa Niskasten klaaniin. Aika pitkälti suvussani on ollut muatalloushommia ja itekin oon nuoruuteni kesiä viettänyt setäni farmilla kesärenkinä. Maanläheistä hommaa on kotopuolessa tehty. Ukki on kuulemma kirjoitellut jonkunlaisia värssyjä ja pöytälaatikkorunoilijoita löytyy hänen lapsistaankin.”

Mistäs sinulla tämä homma sitten lähti? ”Oon yrittänyt miettiä, että milloin tuli se hetki, että tuonne minäkin haluan. Nuoruuteni meni pitkälti siten, että muutettiin aika usein ja asuttiin monessa eri paikassa. Muistan, että Vaasan suunnalla asuessamme telkkarista oli tullut jotain Speden juttuja. Olin joku pöydänkorkuinen silloin ja muistan ajatelleeni, että eihän tuo nyt niin vaikeaa voi olla, ja tuolla vielä elättävät itsensä! No, muuttohommelit alkoivat ja koko homma unohtui, mutta takaraivoon taisi jäädä ajatus siitä, että olisi kiva joskus itekin kokeilla jotain vastaavaa. Seiskaluokalla asuimme Kuopiossa ja kuvioihin tuli valinnaisaineet, valitsin ilmaisutaidon kasille siirryttäessä. En kuitenkaan koskaan päässyt sinne, koska muutin isän luo Sonkajärvelle. Lähellä oltiin jo, olinhan tehnyt päätöksen, että haluan kokeilla jotain vastaavaa.”

”Sonkajärvellä oli niihin aikoihin nuorten draamakerho ja meitä ohjasi teatteri-ilmaisun ohjaaja Kati Rissanen, ja hän on ollut aika monessa seuraavassakin jutussa mukana. Sonkajärvellä on paljon pieniä kyliä ja Paisuan kylällä on Paisuan Tuajamateatteri. Ukkelilla (eli isälläni) oli kontakteja sinne suuntaan, hän tunsi yhden näyttelijöistä ja oli törmännyt häneen kaupassa ja kysynyt, että voisiko poikaa tuoda näytille, kun häntä kiinnostaisi näytteleminen kovasti. Sehän soppii! Paikkoja alkoi sitten löytymään enemmänkin, ja jossain vaiheessa löysin itseni myös Iisalmesta Koljonvirta Teatterista. Neljänä kesänä olen nyt ollut siellä.”

Sinähän olet 21-vuotiaaksi ehtinyt olla jo monessa mukana! ”Joo, 15-kesäisestä olen päässyt aktiivisesti harrastamaan teatterin parissa. Yhtenä vuonna mulla oli koulun ohella neljä ensi-iltaa. Paljon on tullut tehtyä! Palo kun syttyi, niin eihän se haitannut yhtään. Oli koulupäivän jälkeen mukavaa lähteä teatterille. Muistan, että maanantaisin lukioaikoina pääsin koulusta kolmelta, siitä menin suoraan nuorten teatterikerhoon ja siitä vielä illaksi Paisuaan. Kymmenen aikaan kotiuduin ja totesin, että olipas hyvä päivä taas! Tätä lisää! Teatterikärpänen puraisi totisesti! Sonkajärvellä suhtauduttiin myös teatteritouhuihin tosi positiivisesti ja ilmapiiri oli kannustava. Eipä siellä kukkaan sanonu koskaan, että ”et sinä nuin voi tehhä”. Lukion päätyttyä tuli tehtyä omakin juttu, monologiesitys. Kävin sinä syksynä pyöräilemässä Lapissa ja kirjoitin monologiani siellä, ja Sonkajärvellä esitin. Paikallinen väki oli innoissaan, koululta sain tilat ynnä muuta. Täytyy kyllä antaa Sonkajärvelle pisteitä, kun suhtautuivat aina niin hyvin. Herkästihän se voisi mennä toisinpäin.”

”Kouluaikoina tuli keskusteltua opinto-ohjaajan kanssa ja mietittyä, mitä voisi tulevaisuudessa tehdä. Kerroin, että tykkään teatterista ja näyttelemisestä ja kiinnosti kovasti, missä voisi alaa opiskella. Muistan katselleeni opinto-ohjaajan kanssa Nätyn ja Teakin sivuja. Tosi kaukaiseltahan siinä vaiheessa kaikki tuntui ja kuuli legendaa, että niihin kouluihin ei pääse kukaan. Jotenkin sitä asennoitui silloin jo, että tarvittaessa männään vaikka läpi harmaan kiven ja jos ei ekalla kerralla tärppää, niin sitten vaan uudestaan. Lukion jälkeen kävin kerran yrittämässä Teakiin ja putosin heti alkuvaiheessa. Ei mulla aiemmin ollut minkäänlaista kosketuspintaa vastaavaan tilanteeseen, missä isosta joukosta valkataan porukkaa. Seuraavana keväänä eli 2016 oli myös Nätyn pääsykokeet, kävin kokeilemassa ja onnistuin! Olin samana keväänä vielä armeijassa Kainuun Prikaatissa ja pääsin lomille pääsykokeiden ajaksi. Jouduin käyttämään yhteensä kuusi lomaa ja viimeinen vaihe kesti neljä päivää, ja mulla loppui sillon lomapäivät kesken! Omenahotellista soittelin komppanian päällikölle pienessä paniikinomaisessa tilassa, että pääsinkin vielä jatkoon. Hän antoi minulle kuntoisuusloman, ja siten sain vapaat hoidettua ja pääsin jatkamaan pääsykokeita. Nyt alkoi toinen vuosi Nätyllä, muutama viikko on oltu”, Santeri myhäilee.

Onko mielessäsi koskaan ollut jokin toinen ala? ”Hmm, lapsenahan mun haaveammattini oli arkeologi. Olin hirveän kiinnostunut dinosauruksista, fossiileista ja luista. Välivuosien aikana olin Sonkajärven yläasteella kouluavustajana tovin ja minua kehotettiin pistämään paperit myös opetusalalle. Vaikka töitä sainkin tehdä, ei se ala loppujen lopuksi hirveästi kuitenkaan kiinnostanut elämäntyönä. Kyllä olin aika varhaisessa vaiheessa jo orientoitunut siihen, että teatterin parissa pyrin pääsemään mahdollisimman pitkälle.”

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Tätähän pitäisi kysyä säännöllisin väliajoin kaikilta näyttelijöiltä. Miksi halusin juuri tälle alalle ja mitkä ovat juuri minun syyni tehdä tätä hommaa. Alunperin minulla on ollut varmaankin ajatus, että pystyisin omalla työlläni vaikuttamaan johonkin vallitsevaan tilaan tai ongelmiin. Pystyisi osallistumaan keskusteluun. Koulun myötä mukaan on tullut itsetutkiskelu, tämähän on loputon matka myös itseeni. Tässä ollaan koko ajan tekemisissä oman menneisyytensä kanssa ja koskaan ei olla täysin valmiita. Aika egoistinen aspekti tämä, mutta se on osa tätä työtä, jossa on itse itsensä työkaluna. Lisäksi sitten se yhteiskunnallinen näkökulma. On tärkeää saada niidenkin ääni kuuluviin, jotka eivät siihen välttämättä itse pysty.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet saanut? ”Oon oppinut hyväksymään paljon asioita liittyen keskeneräisyyteen, niin teatterissa kuin elämässä yleensäkin. Hyväksyminen on hyvästä!” tiivistää Santeri.

Onko sinulla omia ”esikuvia”, joita erityisesti arvostat tai ihailet? ”On tunnustettava, että oon äärimmäisen huono elokuvien ja sarjojen seuraaja. Kyllä mulla on esikuvina ”oman kylän ihmiset”, että täältäkin metästä voidaan lähteä suureen maailmaan. Luettelinkin nimiä jo alussa. Muuten arvostan kovasti vanhempiani, perhettäni ja perhetuttujani – oon saanut kasvaa hyvien esikuvien keskellä ja tuntuu siltä, että ongelmat on olleet suht´ vähissä. Pelottavankin vähissä. Ei ole juurikaan tarvinnut kipuilla asioiden kanssa. Kaikenlaista on sattunut minullekin, mutta oon saanut sellaisen mallin ja asenteen, että asioita voi myös hyväksyä. Joillekin asioille kun ei vaan voi mitään.”

Kuka olisi ns. unelmiesi vasta/kanssanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Aika vähän oon tosiaan nähnyt ihmisten töitä, joten vähän vaikeaa nimetä ketään tiettyä. Joku, joka on tosi taitava siinä mitä tekee, ihan ässä omalla alallaan. Sitä kautta voin itsekin oppia.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Baddingin kanssa haluaisin laulaa ”Aamuöiseen sateeseen”, se on yksi suosikkikappaleistani, sattui soimaan levyltä aamulla.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ” Paisuan Tuajamateatterissa ja Koljonvirta Teatterissa Iisalmessa. Siinäpä ne, joilla on virallinen nimi ja toimivat jossain tietyssä paikassa. Yksittäisiä proggiksia on ollut muuallakin.”

Mainitse muutama roolityö tai proggis, joka on ollut itsellesi tärkeä. ”Kokonaisuutena yksi huikea proggis oli Sonkajärven lukion juhlat muutama vuosi sitten. Juhliin osallistui koko lukio ja teimme joulumusikaalin, Saiturin joulun. Kuvaamataidon kurssi teki lavasteet, oli livebändi, liikuntakurssilta tuli tanssiryhmä ja niin edelleen. Siitä jäi kyllä niin huikeita muistoja ja oli todella siistiä olla jutussa mukana. Alunperin piti olla vain yksi esitys, mutta kysyntää tuli niin paljon, että lopulta niitä taisi olla melkein kymmenkunta näytöstä. Tärkeä juttu oli myös se kirjoittamani monologijuttu, ”Oman tiensä kulkija”. Työryhmässä oli lisäkseni ohjaaja Kati Rissanen sekä valo-ja ääniteknikko. Siinä pääsi tekemään tosi paljon itse ja se opetti teatterintekemisestä hyvin paljon. Tuli jotenkin itsenäinen olo! Olin silloin 19-vuotias. Hyvä, että tein sen.”

Saiturin joulu (c) Jaana Hyvärinen

Millaista teatteria haluaisit itse nähdä/tehdä enemmän? ”Minä tykkään teatterista, jolla on vahva sanoma. Välillä on tarpeellista katsella myös hömppäosastoa, mutta se ei pidä niin vahvasti otteessaan. Myös se kiinnostaa, millaisessa kontekstissa teos esitetään – onko se jossain kaupunginteatterissa isolla lavalla vai kadulla, teatteritilan ulkopuolella. Koulussa ollaan päästy tekemään kaikenlaista, esityksiähän voi ja pitää viedä ihan mihin vaan. Me tehtiin yksi esitys bussissa esimerkiksi.”

Miten sinä selittäisit sanonnan ”teatterin taika”, vai voiko sitä edes selittää? ”Minusta teatterin taika liittyy jonkinlaiseen illuusioon toisesta maailmasta – Ja myös siihen että kaekki on lähtökohtasesti mahollista.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Toiset ihmiset ympärilläni, koulussakin ollaan rennon vakavasti saman asian äärellä. Ryhmätyöskentely on valtavan inspiroivaa, jokaiselta saa uutta informaatiota ja erilaista näkökulmaa. Ihmiset ylipäätään inspiroivat minua valtavasti, junassa saatan kirjoittaa vaikkapa runon mielenkiintoisesta tyypistä. Luonnonrauha inspiroi myös.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä poden ramppikuumetta, se riippuu kyllä esityksestä todella paljon. Jos oon tosi hyvin jutun ”päällä”, silloin ei jännitä niin paljon. On tietynlainen varmuus omasta tekemisestä. Jos taas joudun ”oudoille vesille” yllättäen, käy ihan päinvastoin. Tänään minusta löytyi ihan outo jännittäjä, kun teimme Marcin kanssa yhtä klovneriaan liittyvää harjoitetta. Alkoi ihan pyörryttää lavalla ja tuntui siltä, että naamani puutuu. Ihan käsittämätöntä! Mua ei oo koskaan varmaan jännittänyt niin paljon! Tilannetta on nyt jännä tutkia jälkeenpäin ja miettiä, mitä siinä oikein tapahtui, jotta voi kääntää kaiken hyödykseen.”

Onko sinulle ehtinyt muodostumaan omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Sekin riippuu tosi paljon proggiksesta. Tuntematon sotilas -esityksiin muodostui oma rutiininsa, kun keskiviikkoisin aloitettiin aina uusi esitysviikko ja silloin ajoin parran. Järven rannalta löysin oman paikan, jossa kävin avaamassa ääntäni aina ennen esitystä ja olin hetken yksikseni. Joidenkin proggisten kohdalla olen tehnyt lämmitysharjoituksia enemmän, ne ovat virittäneet minut tietyllä tavalla esitykseen. No, pelasinhan mä Tuntematonta ennen myös telamiinapetankkia, kun kenraaliharjoituksissa viskaamani telamiina menikin panssarivaunun ohi ja sitä sitten harjoittelin pahvinpalaan tähdäten pitkiäkin aikoja ennen esitystä. Muut jo huutelivat, että tule nyt jo pois sieltä!”

Kerro joku kommellus. ”Tämä tapahtui lavan ulkopuolella ja tänä kesänä myös. Siivosen Tatu oli tuonut mukanaan sellaisen Sössipoika-patsaan, joka oli ollut mukana Hämeenlinnan Kaupunginteatterin Täällä Pohjantähden alla -esityksessä ”kannustimena” näyttelijöille. Esityksen jälkeen kerrottiin, kuka oli söhlännyt mitäkin ja sitten valittiin päivän Sössipoika. Tatu ja Huttusen Tuukka olivat kuulemma kilpailleet pitkään siitä kuka sen saa, ja Tatullehan se sitten jäi. No, hän toi sen mukanaan Iisalmeen. Nyt se on minulla. Siihen vaikutti aika montakin söhellystä, kaikenlaista sattui. Kerran esityksen jälkeen huolsimme aseitamme, koska menimme hiekassa pitkin ja poikin, ja niihin jäi aina kaikenlaista törkyä. Hämärässä illassa otin taukokontin hyllyltä ”aseöljyä”, otin lukon irti ja suihkuttelin öljyä joka puolelle. Kollega tuli viereeni ja tarjosin purkkia myös hänelle. ”Santeri, tämähän on hyttysmyrkkyä!” Haju oli yllättävän samankaltainen. Sössipoika jäi sinä iltana minulle, vaikka esityksen perusteella se oli jo melkein jaettu jollekulle.”

Sössipoika!

Tulevia rooleja? ”Koulun puitteissa tehdään syksyllä kaksi lastennäytelmää, toinen ryhmä tekee ”Kuningas Ubu”-nimisen näytelmän ja minä oon Lasten Peer Gyntissä. Tuleva kesä on toistaiseksi ihan auki, eli vielä ei ole mitään tiedossa.”

Lasten Peer Gynt (c) Jonne Renvall

Mikä sarjakuvahahmo tai muu fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”En tiedä miksi mulle tuli mieleeni Hessu Hopo. Sillä on jotenkin hyvä meininki aina. Saisi olla oma hömelö itsensä ja voisi vesihiihtää ilman suksia.”

Millainen supersankarihahmo sinusta kuoriutuisi ja mikä olisi nimesi ja supervoimasi? ”Ekana tuli mieleeni Savonmuan sankarj eli Vituiksmän, ja se voisi savonmurteella ratkaista kaikki muailman ongelmat. Sepä olissii hienoo!”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä sinä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Luurit ottaisin, jotta voisin kuunnella musiikkia. Ottaisin myös jotain unijuomaa, jonka avulla pääsisi takaisin unten maille, nokkosteetä esimerkiksi. Ruuaksi ottaisin mykyrokkaa! Savolainen perinneruoka, pienten piirien herkkua.”

Jos rakentaisit puuhun majan, millaisen majan tekisit? ”Hyvä puu pitäisi valkata ensin, jykevä kuusi vaikkapa. Maja olisi mahdollisimman ylhäällä. Sieltä voisi katella maisemia ja olla omassa rauhassaan. Näin kerran puumajan, jossa oli polokupyörästä ja vaijereista kyhätty hissi, jolla pystyi polkemaan ylös. Semmonen ehottomasti!”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin aikakauteen tai tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Minua kiinnostaa jostain syystä suomalainen muinaishistoria, metsäuskonnon mytologiat ja muut. Siihen maailmaan kiinnostelisi mennä katsomaan elämänmenoa.”

Jos sinun elämästäsi tehtäisiin esitys, millainen se olisi ja kuka olisi sinun roolissasi? ”Esityksellä haluaisin herätellä ihmisten uskoa itseensä, kaikki on mahdollista jos niin haluaa.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Polkaisen tästä kotiin ja siellä jonkinlainen ruoka taitaa jo odotella. Ei oo mykyrokkaa valitettavasti, taitaa olla nyhtökauralla terästettyä italianpataa luvassa. Onhan siellä myös ukkelin tekemää puolukkapuuroa, tämän syksyn puolukoista!”

Perinteinen yhteiskuva 

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Kaunis

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Kakka

- Mikä sytyttää sinut? - Elämä

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Suru

- Mikä on suosikkikirosanasi? - Perkele!

- Mitä ääntä rakastat? - Tuulen huminaa

- Mitä ääntä inhoat? - Liikenteen ääntä

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Baarimikko

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Opettaja

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Sillä lailla!