Sivut

torstai 18. tammikuuta 2018

Teatteritärppejä alkuvuoteen 2018

Tällä hetkellä minun pitäisi olla matkalla Tampereelle katsomaan Adalmiinan helmen ensi-iltaa Tampereen Työväen Teatteriin, mutta aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan ja istunkin tässä nyt kotosalla kirjoittamassa pientä tärppilistausta. Nämä tulevat ensi-illat ovat päiväysjärjestyksessä ja ovat kaikki sellaisia, joista itse olen alkukevään ohjelmistoista eniten kiinnostunut. Mukana ovat tammi-ja helmikuun ensi-illat, myöhemmistä kirjoitan uuden jutun lähempänä maaliskuuta. Pahasti näyttää siltä, että osa näistäkin taitaa jäädä näkemättä aikatauluongelmien vuoksi, viikonloppuvapaat kun tuntuvat olevan aika tiukassa tällä hetkellä ja kauemmas en pysty arkisin oikein lähtemään. Viittä olen menossa näistä varmasti katsomaan ja yhtä maaliskuun puolella, jolloin minulla on talviloma.

Heikki Ranta ja Miila Virtanen 

Rakastunut Shakespeare, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 25.1. Ohjaus Kari Arffman, lemmenpyörteissä pääparina Heikki Ranta ja Miila Virtanen. Elokuvaa en ole muuten edes nähnyt, joten sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla katsomaan. Ihanaa romantiikkaa luvassa taatusti!

Tytöt 1918, Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 25.1. Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin perustuva musikaalipläjäys taattuun Työviksen tyyliin, käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, laulujen sanat Heikki Salo, musiikin sävellys Eeva Kontu. Samaan kirjaan perustuu myös KOM-teatterin kevään uutuus Veriruusut, ensi-illassa 16.2. Ohjaus ja dramatisointi Lauri Maijala.

Kansalaissota on aiheena monessa teatterissa. 1918 Teatteri taistelussa -näytelmässä ollaan tapahtumien ytimessä Tampereen Teatterissa, ensi-ilta 27.1. Käsikirjoitus ja ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen, näyttämöllä mukana koko teatterin henkilökunta - ja Ville Haapasalo!

(c) Harri Hinkka 

Pasi was here, Tampereen Työväen Teatteri, ensi-ilta 31.1. Veikko Nuutisen käsikirjoittama näytelmä voitti juuri viime vuoden parhaan näytelmän Lea-palkinnon, ja syystäkin. Ohjaus Milko Lehto, rooleissa Tuukka Huttunen, Janne Kallioniemi, Maija Lang ja Tommi Raitolehto. Soikohan tässäkin Go West?

Hinta, Helsingin Kaupunginteatteri, ensi-ilta 1.2. Arthur Millerin klassikko, ohjaus Paavo Westerberg, rooleissa Eero Aho, Santeri Kinnunen, Esko Salminen ja Aino Seppo.

Hinta (c) Ilkka Saastamoinen

Kolme apinaa, Kotkan Kaupunginteatteri, ensi-ilta 1.2. Vähän huumoriakin joukkoon... Ohjaus Anne Niilola, rooleissa mm. Juho Markkanen, Jyri Ojansivu ja Toni Harjajärvi. (Tähän väliin voisi myös hihkaista, että syksyllä Kotkassa nähdään musikaali Viimeinen laiva!)

Tilanne päällä, Linnateatteri, ensi-ilta 1.2. Lisää huumoria, käsikirjoitus ja ohjaus Mika Eirtovaara, rooleissa Iikka Forss, Tom Petäjä, Ushma Karnani ja Markku Keränen.

Myrskyluodon Maija, Rovaniemen Teatteri, ensi-ilta 10.2. Talvilomalla on luvassa reissu Rovaniemelle! Kovasti kiinnostaa Matti Puurtisen sävelet ja Tanssiteatteri Rimpparemmin mukanaolo, ohjaus Seppo Välinen.

Sudenmorsian, Teatteri Avoimet Ovet, ensi-ilta 13.2. Aino Kallaksen kirjaan perustuva Sudenmorsian on kiehtonut minua jo pitkään, vaikken ole sitä edes lukenut! Dramatisointi ja ohjaus Heini Tola, rooleissa Maija Andersson, Suvi Isotalo ja Sauli Suonpää.

Syyssonaatti, Espoon Kaupunginteatteri, ensi-ilta 13.2. Dramatisointi ja ohjaus Pasi Lampela, rooleissa Satu Silvo, Leena Pöysti, Carl-Kristian Rundman ja Ulla Raitio.

Taru Sormusten Herrasta, Turun Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. No nyt! Tämä on kevään ohjelmistoista se, jota odotan ehkäpä eniten! Ohjaus Mikko Kouki.

Anna Kuusamo ja Eino Heiskanen (c) Antti Karppinen 

Ronja Ryövärintytär, Kuopion Kaupunginteatteri, ensi-ilta 15.2. Visuaalisesti varmasti upea, ja Kuopiossa en ole aiemmin vielä käynytkään. Ohjaus Miko Jaakkola, Ronjan roolissa Anna Kuusamo.

Arki ja kauhu, Q-teatteri, ensi-ilta 19.2. Q-teatterin jutut tuppaavat aina olemaan tapauksia... Ohjaus Akse Pettersson, lavalla Pirjo Lonka, Eero Ritala, Sonja Kuittinen ja Joonas Heikkinen.

Siinä näkijä missä tekijä, Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö, ensi-ilta 27.2. Esitys on Teatteri Siperian ja Projektori-ryhmän yhteistuotanto, ohjaus Juha Luukkonen, lavalla mm. Tuukka Huttunen, Marika Heiskanen, Riikka Papunen ja Jukka Peltola.

Lemminkäinen, Kansallisteatteri, ensi-ilta 28.2. Mitä vaan voi olla luvassa, sillä esitys pohjautuu Finlandia-palkittuun Juha Hurmeen Niemi-kirjaan. Ohjaus Juha Hurme, lavalla mm. Tomi Alatalo, Saara Kotkaniemi ja Marja Salo.

Tomi Alatalo ja Marja Salo 

 Löytyykö tältä listalta oma suosikkisi, ja onko jotain mitä olet jo varmasti menossa katsomaan?

1 kommentti:

  1. Rakastunut Shakespeare ja Veriruusut on tiedossa! TSH kiinnostaisi teatterisovituksena, mutta en oikein taida Turkuun asti päästä.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).