Työmiehen vaimo / Ramppi-teatteri

Työmiehen vaimo / Ramppi-teatteri, Kangasala

Ensi-ilta 27.6. 2018, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Minna Canth
Sovitus ja ohjaus Tapani Kalliomäki
Ohjaajan assistentit Maarit Stålhammar ja Karoliina Hult
Äänisuunnittelu Tapani Kalliomäki, Heikki Mäenpää, Joona Jokilampi ja Pentti Koivuniemi
Sävellykset Heikki Mäenpää, Kimmo Pohjonen, Maria Kalaniemi, Jean Sibelius, Erkki Melartin, Aapo Similä ja Pentti Koivuniemi
Lavastussuunnittelu Tapani Kalliomäki
Pukusuunnittelu Markku Forsten ja Tapani Kalliomäki

Rooleissa : Timo Saari, Karo Hult, Lila Lähde, Päivi Koskela, Anne Järvinen, Maarit Stålhammar, Karoliina Heinänen, Essi Särkijärvi, Essi Suominen, Pekka Koskela, Sampsa Salo, Markku Järvinen ja Eetu Hyytiäinen

Työmies ja vaimo 

 Ramppi-teatteri on minulle täysin uusi tuttavuus ja samoin on vieressä sijaitseva Mobilia-automuseokin. Kisarannassa sentään olen kerran visiteerannut joskus 90-luvulla, Kummeli-ryhmän liveshowta katsomassa (Kummelinkujalla teatterikin osoitteeltaan muuten sijaitsee). En tiedä mahtoiko kesäteatteri olla toiminnassa jo silloin, niihin aikoihin kun ei teatteri kauheasti vielä kiinnostanut. Mukava on kuitenkin nähdä aina uusia paikkoja ja ajomatkan varrella oli runsaasti kaunista, kesäistä maalaismaisemaa. Mikäs niitä oli katsellessa. Perilläkin silmä lepäsi, teatteri kun sijaitsee Längelmäveden rannalla ja näkymät olivat todella kauniit katsomostakin, tausta puineen ja järvineen on jo lavastus itsessään."Kesäpäivä Kangasalla" alkoi välittömästi soida päässäni.

 Ensi-ilta (johon minulle toimitettiin liput ihan kotiinkuljetuksella...) käynnistyi parilla puheella, jotka olivat molemmat täyttä asiaa ilman turhia jaaritteluita ja pitkitystä (sellaisiakin on nähty ja kuultu). Ohjaaja Kalliomäki toivotti aluksi vieraat tervetulleiksi ja kutsui mikrofonin ääreen Minna Canthin seuran puheenjohtajan Elise Tarkoman. Hän toi mukanaan tervehdyksen rouva Jenni Haukiolta, joka on ensi vuonna vietettävän Minna Canthin syntymän 175-juhlavuoden virallinen suojelija. Toisena puhujana toimi Lahden kaupunginvaltuustosta Marju Markkanen, joka kertoi myös vähän omista lukukokemuksistaan Työmiehen vaimoon liittyen. Itsellänihän ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta tästä teoksesta, joten yhtään en tiennyt mitä tuleman pitää, mikä on siinä mielessä hyvä juttu, koska silloin välttyy tietynlaisilta ennakko-odotuksilta. (Korjaus : muutama vuosi sitten Hämeenlinnan Kesäteatterissa nähdyssä "Tiedän mitä teit viime kesäteatterissa"-jutussa oli pieni pätkä omistettu myös Työmiehen vaimolle, oli lapiota ja Homsantuuta muistaakseni).

 Hääjuhlilla tietennii aloitetaan. Risto (Timo Saari) on saanut vaimokseen Johannan (Karo Hult), tai pitäisikö sanoa, että Johanna on rahoineen päässyt Riston vaimoksi. Oi onnea ja autuutta. Melkoiset bileet ja joraukset kehitellään, ehkä hiukan pitkäänkin hytkytellään menevän musiikin tahdissa. Viimeinen niitti onnelliselle liitolle on Homsantuun (kohtalaisen dramaattinen Lila Lähde) pelmahtaminen juhlahumuun, hän kun sattuu olemaan Riston entinen kihlattu ja tästähän sitten draamaa kehkeytyy. Johanna toki kohtelee naista aluksi ystävällisesti ja puhuttelee tätä oikealla nimellä, mutta kun totuus selviää... Aika nopeasti käy myös ilmi, että Ristoa ja äijäkavereitaan kiinnostaa vain ryypiskely ja anniskelussa ramppaaminen, ja pian on Johannan rahat menneet kurkusta alas. Työmiehen vaimo. Minkä ihmeen työmiehen! Risto kun ei ole päivääkään töitä tehnyt, ei lapiota heiluttanut edes näennäisesti ja tällä menolla ainoa liike on ryyppyyn taipuva käsi. Kovasti muuten pidin kohtauksesta, jossa naiset hulmuttelevat esiliinojaan töihin tarttumisen merkiksi ja ukot iskevät taaempana lapiota maahan (tässä liikekielessä oli ehkä ohjaajalla vähän tuliaisia Lahden Kaupunginteatterin Pohjantähdestä?).

Häämeinigit 

 Alun iloluontoinen meno muuttuu ankeaksi. Johannalle ja Ristolle on syntynyt pienokainen, joka on vielä sairaalloinen ja aliravittu, rahaa kun ei ole riittänyt muuhun kuin siihen anniskelussa ravaamiseen ja kylillä luuhaamiseen miehen toimesta. Kyllä korpeaa miehen/miesten käytös, mutta niin korpeaa kylän naistenkin käytös Johannaa kohtaan! Kyllä naisten pitäisi sen verran pitää yhtä, että hädässä kanssasisarta autettaisiin ja tuettaisiin eikä nälvittäisi ja kaivettaisi vielä syvempää kuoppaa toisen ahdinkoon. Eipä Homsantuustakaan kovin mairittelevaan sävyyn puhuta. Onneksi löytyy toisenlaistakin kohtelua, ja Johanna saa kokea myös valonpilkahduksen hetkiä, kun hänelle tarjotaan ihan oikeaa työtä kankaankudonnan parissa. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu? Väliajalle lähdetäänkin reippaan Madness-tyylisen rallin tahdittamana.

 En nyt ihan kaikkia juonenkäänteitä paljasta enkä edes kerro saako tarina onnellisen lopun. Ainakin kerran totesin ääneen "Voi helvetti!" kun niin sieppasi Riston käytös viinanhimossaan. Hiiteen anniskelut! (Anniskelu-sana tämä myötä valitettavasti tarttui meille mukaan, kun heti seuraavana päivänä mieheni vei auton huoltoon, tuli kävellen töistä ja ilmoitti poikkeavansa anniskelun kautta kotimatkalla.) Kannattaa siis itse suunnata Ramppi-teatteriin katsomaan. Yhteisöllisyyden pilkahduksia tarinassa väläyteltiin, mutta myös kyräilyä ja kyttäämistä, hieno idea ikkunankarmien kanssa patsastelu muuten! Upean miljöön lisäksi esitys tarjosi kauniita ja myös dramaattisia säveliä sekä hienoa laulua, ja ennen kaikkea paljon pohdittavaa tasa-arvosta ja naisen asemasta ja kohtelusta. Tiesittekö muuten, että neljä vuotta Työmiehen vaimon kantaesityksen jälkeen (joka oli vuonna 1885) Suomen senaatti sääti lainmuutoksesta, jossa sallittiin vaimon hallita ansioitaan ja omaisuuttaan? Minun mielessäni on keskiviikon jälkeen pyörinyt myös Handmaid´s Tale ja #metoo-keskustelu, ja kirjastosta pitää ehdottomasti lainata aika nopsaan Minna Canthin alkuperäisteos. Teatteriesitysten näkemisen jälkimainingeissa on muuten usein parasta se mylly, mikä päässä lähtee käymään ja haluaa tutkia, lukea, pohtia lisää.

Homsantuuta viedään 

 Ison vaikutuksen minuun teki myös se, miten suurella sydämellä Ramppi-teatterissa toimitaan ja ollaan selkeästi yhteisen asian äärellä, ylpeitä menneestä perinnöstä ja katsotaan luottavaisin mielin myös tulevaan. Loppukumarrusten jälkeen luovutettiin kunniakirja ja kunniapuheenjohtajuus Ramppi-teatterin yhdistyksen perustajajäsenelle ja puuhamiehelle, Aulis Aarniolle (tiedepiireissäkin varsin ansioitunut herra). Hän vielä kertoi pari hauskaa anekdoottia vuosien varrelta ja siitä irtosikin hyvät naurut illan päätteeksi.

 ps. Pakko muuten mainita sellainenkin huomio, että Riston roolissa ärsyttävän mainiosti heilunut Timo Saari toi useampaan otteeseen mieleeni itsensä Kari Väänäsen. Jotain häiritsevän samaa, silmissä ja koko olemuksessa paikoitellen. Hienon roolin tekee myös Karo Hult Johannan roolissa, aluksi oli havaittavissa pientä ensi-iltajännitystä mutta mitä pitemmälle päästiin, sitä vakuuttavampaa jälkeä syntyi ja työmiehen vaimon tarina tuli hienolla tavalla ja herkin kasvoin kerrotuksi.

Kiitos, Ramppi-teatterin koko työryhmä! Ensivisiittini oli varsin miellyttävä, ja mikä jottei tästä voisi kehkeytyä uusi kesäteatteriperinne tuleville vuosille. 

Esityskuvat (c) Ramppi-teatteri, Karoliina Hult

Teatterin kulmilta (c) Teatterikärpänen