Ensi-ilta 16.11. 2018, kesto noin 2h 50min (väliaikoineen)
Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Siltanen
Lavastus Jani Uljas
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Tuomas Rissanen
Videosuunnittelu Sanna Malkavaara
Naamioinnin suunnittelu Heli Lindholm
Rooleissa : Tobias Zilliacus, Mervi Takatalo, Kimmo Rasila, Kirsi Tarvainen, Ulla Koivuranta, Minna Hämäläinen, Mika Kujala ja Jonas Saari
Tätä kirjoittaessani on ehtinyt kulua lähes viikko siitä kun esityksen näin, ja jännästi muistikuvat näytelmään liittyen ovat enää kovin häilyviä ja unenkaltaisia tuokiokuvia sieltä sun täältä. Tarkemmin kun ajattelen, yksittäisistä tuokioista ja hetkistä esitys nimenomaan koostuikin!
Pidin kovasti näytelmän alun runollisesta ja kauniista kielestä, hetkeä aiemmin olin tuntenut rinnassani lämpimän läikähdyksen löydettyäni käsiohjelmasta Fernando Pessoan runon heti kansilehden jälkeen. Opiskelijatar Margit Niininen (Mervi Takatalo) ja maisteri, Åbo Akademin kirjastonjohtaja Allan Törnudd (Tobias Zilliacus) käyvät ensimmäistä keskusteluaan ja liian pitkistä katseista ja kehonkielestä voi havaita, että jotain muutakin on ilmassa kuin sivistynyttä sanojenvaihtoa. Keskustelua seuraa pitkät kävelyretket ja vähitellen nämä kaksi lähentyvät, rakastuvat. Kovasti miellytti se, miten neiti Niininen muisteli ääneen tapahtumien kulkua "Kohtasimme tässä sillalla, sen täytyi tapahtua tässä, ei vaan hän lähestyikin tuolta suunnasta". Niin häilyväisiä ovat muistot, jokaisella oma tulkintansa.
Tämä on ensisijaisesti rakkaustarina, joka saa ikäviä sävyjä mustamaalaamisen astuttua kuvaa. Ärsyttävän lipevä liikemies Engros (Kimmo Rasila) laittaa huhuja liikkeelle, vaikka mies on itse syyllistynyt johonkin anteeksiantamattomaan näytelmän tapahtumia ennen. Neiti N ei ole uskaltanut kertoa tapahtuneesta kenellekään, sillä nuoren neidon sana arvostetun liikemiehen sanaa vastaan ei paljoa painaisi 20-luvun Turussa. Nykyään olisi jo toisin, #metoo-liikkeen myötä. Alkupuolella Engros töksäyttää vaimonsa kuullen suustaan yllättävänkin alatyylisen sanan ja se todella nousi puheesta esiin alun kauneuden jälkeen. Haluttiinko tällä kenties painottaa, että tämä mies se sanoo ja tekee mitä huvittaa eikä välitä muiden reaktioista ja tunteista, ja katsojallekin muodostuisi heti sellainen kuva, että tämä mies on näytelmän pahis? Mitä vaan voi odottaa, ja paha ansaitseekin palkkansa?
 |
| Tämä näytti ja kuulosti upealta! |
Pientä huumorinpilkettä tarjoaa etenkin naiskaksikko Ida Granlund (Minna Hämäläinen) ja Jenny Saarisalo (Kirsi Tarvainen) leffareissuineen. Ida on paatumaton romantikko ja tuntuu saavan potkua haavemaailmasta, Jenny taas on realisti ja pudottaa kommenteillaan Idan takaisin maan pinnalle. Varsin hauskasti on toteutettu mykkäelokuvakohtaus, jossa sateenvarjot lentelevät ja takaa-ajot seuraavat toistaan dramaattisissa tunnelmissa. Jennyltä on jäänyt kakkulat kotiin ja Ida lukee ystävättärelleen ääneen elokuvan väliotsikoita myös ruotsiksi. Myöhemmin sitten tankataan ruotsin epäsäännöllisiä verbejä ja itsekin huomaan niitä muistelevani. Eipä tarvitse elävissä kuvissakaan niin usein rampata, kun neiti Niinisen naapurissa asuva Ida saa kiinnostavaa seurattaavaa omasta ikkunastaankin ja lisää vielä joukkoon omia tulkintojaan. Muista roolihenkilöistä tykästyin kovasti Jonas Saaren lämmöllä tulkitsemaan oikeuslääkäriin, joka seisoskeli lavan edustalla heti väliajan jälkeen, ja erinäisten oikeustahojen toteutus oli oikein nokkelasti kehitelty myös.
Näytelmä perustuu tositapahtumiin. Vartiovuorelta löytyy ruumis, ja näin kaikki olisi voinut tapahtua. Mysteeri kiehtoo. Kiitän käsiohjelmaa siitä, miten tuotiin lisäinfoa näytelmän syntyprosessista ja oikeista tapahtumista sekä ajankuvasta, ja esityksen loppupuolella käytiin läpi Allanin ja Margitin myöhempiä vaiheita. Uskomatonta, miten kaiken tapahtuneen jälkeen heidän tarinansa sai vielä uusia käänteitä ja pystyivät jatkamaan yhteiseloaan. Erittäin mielenkiintoista.
Istuimme seuralaiseni kanssa eturivissä ja se ei kyllä ollut paras paikka. Osa taustalle heijastetuista teksteistä jäi sermien peittoon, ja muutenkin visuaalinen puoli olisi näyttänyt hitusen kauempaa kokonaisuutena varmasti erilaiselta. Tekstin paljous ja pitkä kesto vähän puuduttivat myös, etenkin kun meidän esityksemme vielä venähti vartilla teknisten ongelmien vuoksi. Hyvä esimerkki siitä, että teatterissa kaikki on mahdollista. Katsomiskokemustamme katkos ei kuitenkaan haitannut.
Esityskuvat (c) Otto-Ville Väätäinen
(Näin esityksen kutsuvieraslipulla, kiitos Turun Kaupunginteatteri!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).