Sivut

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Donkey Hot / Puoli-Q

Donkey Hot / Q-teatteri, Puoli-Q

Suomen suurin musikaali Töölön pienimmällä näyttämöllä

Ensi-ilta 3.4. 2019, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Tuotanto Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu/ohjauksen koulutusohjelma ja Q-teatteri

Käsikirjoitus ja ohjaus Juho Mantere (TeaK/Oma, tait.opinnäyte, TeM)
Sävellys Henri Lyysaari (SibA)
Laulujen sanat Henri Lyysaari ja Juho Mantere
Puku-ja lavastussuunnittelu Riina Nieminen (Aalto ARTS)
Valosuunnittelu Vilma Vantola (TeaK/Vma, tait.opinnäyte, TeM)
Äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen (TeaK/Äma, tait.opinnäyte, TeM)

Muusikot : Aleksi Kaufmann, Juhana Kiiski ja Henri Lyysaari

Näyttämöllä : Joel Hirvonen (TeaK/Nma), Lotta Kaihua (Q-teatteri), Pyry Kähkönen (TeaK/Nma, tait.opinnäyte, TeM), Miro Lopperi (TeaK/Nma, tait.opinnäyte, TeM), Sonja Silvander (TeaK/Nma), Anna-Sofia Tuominen (TeaK/Nma, tait.opinnäyte, TeM) ja Nenna Tyni (TeaK, Nma)

Jusu (Anna-Sofia Tuominen) ja mystinen kirvesmies (Miro Lopperi) 

 Joskus käy niin, että siinä vaiheessa kun kausi alkaa olla ns. paketissa ja kaikki tärkeimmät ja omassa päässä odotetuimmat jutut on nähty ja koettu ja joukosta selkeät suosikit nousseet teatterikevääni onnistujiksi, tulee takavasemmalta musta hevonen, jonka olemassaolosta ei vuoden alussa tiennyt mitään ja karauttaa heittämällä kärkeen. Donkey Hotin kohdalla kävi näin.

 Väkeä on peruutuspaikkoja kärkkymässä kymmenen, ja vain nopeimmat pääsevät mukaan. Puoli-Q:n katsomo on pieni, mutta ihmeen paljon väkeä sinne saatiin sullottua. Takanäyttämöllä (eli lämpiössä, jossa äsken vielä odotimme esityksen alkua) häärää rakennustarkastaja (Miro Lopperi) lätisemässä puhelimeen ja hokemassa kivasti "Näinpä niin!" ja asiaakin. Koko tila alkaa olla surkeassa kunnossa ja kaikenlaista ylläriä on löytynyt. Koko paska kannattaisi purkaa ja rakentaa tilalle hotelli. Tärkeän puhelun keskeyttää "anteeksi että olen olemassa"-tyylinen Jusu (Anna-Sofia Tuominen), joka on tullut teatterille viikoksi työharjoitteluun ja ei oikein tiedä, kenelle pitäisi ilmoittautua ja mitä hänen pitäisi edes tehdä. Neito yksinjäätyään astuu varovasti näyttämölle (paikka, josta hän on aina haaveillut) ja sitten alkaakin tapahtua. Ensimmäinen biisi pamahtaa käyntiin, lisää väkeä glittereissään astuu estradille ja siitä hetkestä tiesin, että nyt Tallea viedään ja tulen nauttimaan jokaisesta hetkestä - ja mikä nautinnollisinta, ei minkäänlaista käryä siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

 Jostain ilmestyy myös mystinen kirvesmies kirveineen ja elämänviisauksineen (Miro Lopperi) ja sitten käy niin, että illan esitys on peruttu sattuneesta syystä. Hesarin arvostelussa peräti kuudella tähdellä palkittu loppuunmyydyille katsomoille pyörinyt hittinäytelmä Don Quijotesta on peruutettu, koska tähtinäyttelijät (Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Jussi Nikkilä, Laura Birn ja Pirjo Lonka) ovat tiettävästi ihan muualla. Jaa mistä tämä tiedetään? Näyttämölle on tunkenut kovin ammattiylpeätä porukkaa pukusuunnittelijasta ääni-ja valomiehiin, ja otetaanpa skype-yhteys Birnin Lauraan. Siellähän porukka on melkoisessa kunnossa jossain ihan muualla, drinkit käsissään ja etenkin Jussille ja Ellulle ei sopisi tarjota enää yhtikäs mitään.

Cervantesin ja Jusun herkkä hetki 

 Teatterin suurelle yleisölle tuntemattomat tärkeät taustajoukot ryhtyvät yhteislauluun, jossa ei oikein tunnuta ymmärtävän sitä, että nyt olisi vapaa ilta ja pitäisi mennä aiemmin kotiin. Huomasin liikuttuvani siitä ajatuksesta, että esityksen päätyttyä "te menette takaisin perheittenne pariin ja takkatulien ääreen", mutta miten meille käy, kun teatteri on koti ja perhe. Kyllä minäkin tunnen olevani katsomossa enemmän kotonani kuin kotona, ja tunsin tuskan ja tyhjän olon itsekin hetkellisesti.

 Mutta eipä hätää, onhan meillä Jusu, teatterikone, mielikuvitusta ja alitajunta, ja yhtäkkiä kaikki on mahdollista ja illan esitys pelastettavissa. Seuraavan parituntisen aikana näemme sellaisen Don Quijoten, että oksat pois. Mukaan Sancho Panzaksi napataan ohimennen teatterin siivooja (Lotta Kaihua). Ja siinä sivussa ja ohessa oman hetkensä saavat myös mm. itse Cervantes (ilman housuja tosin, roolissa Sonja Silvander) ja Mihail Bulgakov (Pyry Kähkönen), jonka heitto tulevaan mestariteokseen liittyen yhdistettynä paljonpuhuvaan katseeseen nostatti väliaplodit ja ihan syystä. Tokihan lavalla nähdään myös Orson Welles (Joel Hirvonen), Harry Potter (Nenna Tyni), Kurt Cobain (Miro Lopperi) ja Hamlet (Lotta Kaihua), ihan fyysisenä kappaleena Don Quijote-kirjakin saamassa aikamoista käsittelyä, yksi karvainen takapuoli (jota tuijotin hämmentyneenä käsittämättömästä syystä aika kauan), huutonaurua yleisön suunnalta, ruumiita, aasi ja taas se rakennustarkastaja ja vielä tunkemassa kättään aasin peräreikään. Siinä vaiheessa huvittuneena mietin, että miksi nautin tästäkin kohtauksesta ylettömän paljon ja miksi näissä omituisuuksissa näyttää olevan aina mukana Miro Lopperi! Tammikuun alussa vuoden ensimmäisenä näytelmänäni näin Kansallisteatterissa Karamazovin veljekset ja siinäkin oli Miro lavalla, ja viikon kuluttua Takomolla Tohtori Frankenstein voittaa kuoleman sama homma ja täysin käsittämättömän briljantti meininki. Tarkempi tutkailu paljasti vielä senkin, että Takomon jutussa oli Lopperin lisäksi muitakin "tuttuja" : ohjaajana yllätys yllätys Juho Mantere ja ääni-ja valosuunnittelijana Pekka Kiiliäinen. Tuskin maltan odottaa seuraavia yhteistyön hedelmiä!

Stalin (Nenna Tyni) ja Bulgakov (Pyry Kähkönen) 

 Mutta voihan Jusu! Jotenkin aluksi kovin vaatimaton ja niin vilpittömän kirkaskatseinen ja -otsainen tyyppi, joka nousee hienosti koko näytelmän pelastajaksi ja sankariksi! Hiiteen se ajatus, että kaikki mieliinjäävät sankarihahmot olisivat aina miehiä. U-s-k-o-m-a-t-t-o-m-a-n upea ja hengästyttävä roolisuoritus Anna-Sofia Tuomiselta, ja mitä laulua ja mikä läsnäolo! Vähän vaikuttaisi siltä, että Teatterikärpäsen kevään paras roolityö (vaikkei kyseessä toki mikään kilpailu koskaan olekaan, aina sieltä hyvien joukosta joku nousee ylitse muiden) on tässä!

 Olen erityisen onnellinen tietysti myös ihan koko työryhmän puolesta, silkkaa onnistumista ihan kaikilla! Ja mitä porukkaa on valmistumassa TeaKista, en osaa enempiä hehkuttaa. Nämä esitykset puhukoot puolestaan. Tämä oli täydellinen kokonaisuus : täynnä hillitöntä nerokkuutta niin reploissa kuin laulujen sanoissakin, tykkejä biisejä, yllätyksellisyyttä, mielettömiä hahmoja ja oivallista tilankäyttöä. Katsojille tarjottiin aivokarkkia jatkuvalla syötöllä ja mielessä kävi moneen otteeseen ajatus, että eihän tämä ole edes mahdollista! Nähdä jotain näin posketonta ja samalla näin täydellistä!

 Olin pääsiäisviikkoon asti sitä mieltä, että kevään ykkönen itselläni on KOM-teatterin Making of Lea. Siinä oltiin suomenkielisen teatterin ensiaskelten ytimessä ja siinä korostui rakkaus niin teatterintekemistä kuin suomen kieltä kohtaan. Näen paljon yhtäläisyyksiä tämän Donkey Hotin kanssa, jossa vielä nostettiin esiin "teatterikoneen" taustajoukot, joita ilman ei yhtäkään esitystä synny eikä esitetä. Pimeässä hiljaisessa tilassa seisova näyttelijä ei yksin riitä - teatterin todellinen taika syntyy monen eri ihmisen yhteistyönä jokaikinen ilta. Sen kun muistaisi aina.

Kurt Cobain (Miro Lopperi) ja Hamlet (Lotta Kaihua) 

 Donkey Hot on hyvä esimerkki myös siitä teatteriesityksen katoavaisuudesta, joka usein jää rintaan raastamaan pitkäksikin aikaa esitysten päätyttyä. Kun haluaisi nähdä vielä kerran ja sen jälkeen kenties kerran vielä. Kuulla tuon laulun, muistaa mitä seuraavaksi tulee ja yllättyä silti "ai se menikin näin!", nauraa poskilihaksensa kipeäksi, liikuttua, vaikuttua, nähdä tietyt tanssimuuvit ja kokea "ruumiita, taidetta ja muuta paskaa" ja sen, kun "dramaturgia hörppää vettä". Jokaisen kohtauksen jälkeen olin sitä mieltä, että eiiiiii, haluaisin nähdä tuon uudestaan! Mutta ei, en näe tätä uudestaan. Tämä juuri sinä iltana juuri siinä hetkessä oli ainutkertainen kokemus, ja siinä on teatterin suola ja muut mausteet. Ja mikä parasta, tasaisin väliajoin tulee eteen jotain, josta olen tismalleen samaa mieltä ja josta poistuttaessa tekee mieli heitellä voltteja vaikkei edes osaa ja tekee mieli ladella paljon kirosanoja kehumismielessä "ai jumalauta että oli kova, voi helvetti mikä paketti, ai ssssaattttana että olikin, VITTUUUU"-tyyliin. Tämänkaltaisten esitysten vuoksi minulla pysyy mielenkiinto yllä teatteria kohtaan. Onneksi näitä herkkuja tämän tästä tulee, muuten olisin siirtynyt aikaa sitten muihin harrastuksiin tai jäänyt sängynpohjalle lukemaan kirjoja.

 Donkey Hotia ei näe moni muukaan uudestaan. Esityksiä on jäljellä nimittäin tasan yksi (24.4. klo 18.30) ja sekin loppuunvarattu tiettävästi. Hyvällä säkällä saattaisi saada peruutuspaikan, mutta hölmö on se joka jättää tilaisuutensa käyttämättä. Elättelen tosin suuria toiveita siitä, että tämä saisi kutsun Tampereelle Teatterikesään...

Esityskuvat (c) Mitro Härkönen

(Näin esityksen alennetulla lipulla, kiitos Q-teatteri!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).