Haastattelussa Petri Rajala

Turun Kaupunginteatterissa pitkän uran tehneen ja Taru Sormusten Herrasta -spektaakkelin Sarumanin roolin jälkeen virallisesti eläkkeelle jääneen Petri ”Peppi” Rajalan tapasin Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon kahvilassa keväällä 2019. Itse kiiruhdin paikalle Hamletin päivänäytöksen jälkeen suoraan teatterilta, ja Peppi jo paikalla istuikin kirjaan ja teekannuun syventyneenä.

Nyt tuli oltua tarinankerronnan äärellä oikein kunnolla ja juttua oli Pepiltä ehtinyt tulla jo tovin ennen kuin älysin laittaa nauhurin päälle. Mietin siinä itsekseni, että mihinköhän väliin tässä tohtii keskeyttää ja kysyä kysymyksiäkin väliin… No, jotain saimme kuitenkin aikaiseksi ennen kuin koko kahvila suljettiin siltä päivältä. Helposti olisi mennyt koko ilta ja seuraava päiväkin tarinoiden ja muisteloiden äärellä!

Annetaanpa Pepin kertoa.

”Olen syntynyt 1950. Viime joulukuussa täytin 68 ja 28.12. perjantai-iltana oli viimeinen Tarun näytös. Syyskaudella olin mukana myös Pienen näyttämön esityksessä ”Ihmiset, paikat ja esineet”, muissa jutuissa en ollut. Kun lähtö lähenee niin vastuut vähenee… Alunperin ohjelmistosuunnittelussa olisi ollut lauantaille vielä yksi näytös tätä pienempää juttua, mutta se sitten peruuntui, eli Sarumanin roolissa sain kunnian tehdä viimeisen roolityöni.”

Saruman/Taru Sormusten Herrasta (c) Otto-Ville Väätäinen

”Jyväskylästä olen kotoisin ja olen jyväskyläläinen, Turussa olen ollut vain töissä. Turkulaiseksi tullaan vain syntymällä ja mieluiten vielä toisessa polvessa. Eläkepäiviäni aion täällä Turussa kyllä viettää. Ylioppilaaksi valmistuin Jyväskylän lyseosta, siihen aikaan se oli vielä poikalyseo. Keväällä ´71 lähdin pyrkimään teatterikouluun ja kuinka ollakaan, pääsin sisään. Näyttelijälinjalle meitä oli pyrkimässä muutama sata, hakijoiden määrä pomppasi reilusti vasta myöhemmin. Mukaan valittiin kymmenen, viisi nuorta kundia ja viisi nuorta naista, ja ohjaaja-dramaturgilinjalle valittiin kuusi (kolme kundia ohjaajiksi, kolme naista dramaturgeiksi). Teatterikoulu sijaitsi siihen aikaan Kansallisteatterin vintillä, ja ainoa pääsyvaatimus oli ehdoton näyttelijälahjakkuus! Ohjaaja-dramaturgipuolelle vaadittiin yo-todistusta. Karsintojen aikaan yksi raatilaisista oli Lasse Pöysti, joka keskusteli hakijoiden kanssa ja hän kysyi minulta syytä siihen, miksi olen hakenut teatterikouluun. Muistan vastanneeni, etten voi edes ajatella itselleni mitään toista ammattia. Myöhemmin syksyllä Pöysti piti meille ykköskurssilaisille erittäin mielenkiintoisen luennon. Alunperin luennoitsijana olisi ollut Jussi Jurkka ja aiheena olisi ollut ”Elämäni näyttämötaiteen palveluksessa”, Jurkalle tuli kuitenkin joku este ja Pöysti saatiin tilalle. Hänpä olikin muuttanut luennon teemaksi ”Näyttämötaide elämäni palveluksessa”. Tuo kaikki on nyt pyörinyt mielessäni, kun olen ajatellut eläkkeellelähtöäni ja eläkkeellepääsyäni, ja olen kyllä ollut teatteritaiteen palveluksessa kertakaikkiaan… Tähän sopisi Konsta Jylhältä nappaamani motto ”Kaikkensa kun antaa niin enempäähän ei ole”. Näyttämötaide on kyllä ollut minun elämäni palveluksessa ja voin sanoa, että teatteri on antanut minulle hyvin onnellisen elämän. Toivottavasti olen onnistunut tekemisilläni antamaan onnellisia hetkiä myös muille.”

”Alakoulun kolmannella, neljännellä luokalla muistan kyllä jo esiintyneeni, ja olihan meillä esitelmiä ja suomenkielen oppitunneilla lausuttiin runoja. Oppikoulussa muistan esittäneeni joulujuhlissa joulupakinan, ja lyseossa meillä oli näytelmäkerho, jota veti suomenkielenopettajamme Pentti Laurio, joka itse näytteli Jyväskylän Huoneteatterissa. Sitten kuvioihini mukaan tuli Teiniteatteri, sitten Ylioppilasteatteri ja Jyväskylän Kansannäyttämö. Syksyllä ´70 käväisin Mikkelissä Karkialammin varuskunnassa, ensimmäisellä lomallani sain jonkinasteisen hermoromahduksen (nykyään se diagnosoitaisi varmaankin paniikkihäiriöksi tai vastaavaksi), olin sairaalassakin pari viikkoa, ja palattuani Mikkeliin minut laitettiin E-luokkaan pariksi vuodeksi. Syksyllä ´71 alkoivat sitten opinnot teatterikoulussa.”

”Missä vaiheessa sitten sain ajatuksen, että haluan näyttelijäksi… Hmmm, Teiniteatterissa meillä oli paljon kursseja ja teatterikoululaisia oli niitä vetämässä. Tunsin teatterin syvän vaikutuksen itseeni, ja kaikki teatteriin ja näyttelemiseen liittyvät ajatukset viehättivät minua suuresti. Miten teatterilla voidaankaan vaikuttaa ihmisen ajatusmaailmaan! ”Tuohan on hienoa ja jospa pystyisin itsekin samaan”, ajattelin. Pystyisi kertomaan tarinoita niin, että ihmiset saisivat niistä jotain – joko siinä hetkessä esityksen aikana tai mikä parempaa, tarttuisi jotain matkaan ja jäisi mietityttämään myöhemminkin. Saisi kenties vastauksen johonkin kysymykseen tai edes jollain tavalla pystyisi parantamaan tätä maailmaa. Se 70-luvun taitehan oli hurjaa aikaa, Jyväskylän Kesässä M.A. Numminen pidätettiin kun esitti jenkkaa ulkosynnyttimistä, ja Tampereen Popteatteri kävi esittämässä Hairin.”

”Teatterikouluajoistani en osaa kertoa oikein mitään, opiskelu oli aika rikkonaista, koska opettajat vaihtuivat usein ja kaikki oli käsittääkseni aika ”hakua”, samaan aikaan kehitettiin koulun opetussuunnitelmaa. Sen voin sanoa, että olisin voinut käydä sen koulun paremmin. Paneutua kaikkeen voimakkaammin. Koulusta lähdin 1975 ja tarjoutui tilaisuus päästä suoraan Turun Kaupunginteatterin loistavaan porukkaan mukaan. Kurssikaverini Elina Halttunen kiinnitettiin samaan aikaan dramaturgiksi, oli mukava mennä yhdessä Turun Kaupunginteatteriin, joka oli 70-luvun alussa Euroopan huipputeatterien joukossa ja mikä ensemble! Mikä onni nuorelle miehelle! Nyt voin sanoa, että vasta 70-luvun lopulla tehdyn Yksi lensi yli käenpesän -näytelmän (jossa olin Billy B-b-bi-bibbitin roolissa) jälkeen pystyin sanomaan itselleni, että nyt olin passeli osa kokonaisuutta. Ensimmäiset vuoteni ammatissa olivat oppia. Ensimmäinen juttuni muuten oli ”Välskärin kertomukset”, siinä kaikki tekivät monta erilaista karaktääriä, paitsi itse välskärin roolissa ollut Heikki Kinnunen. Vanhassa välskärissä oli paljon samaa mitä nykyään Mielensäpahoittajassa, mutta silloin Hessu vanhennettiin samannäköiseksi maskilla ja tukalla…”

”43 ja puoli vuotta ehdin olemaan Turun Kaupunginteatterissa yhtäjaksoisesti. Noin 130 ensi-iltaa on takana, eri rooleja en ole laskenut. Muutama rooli vuodessa… 80-luvulla oli aikoja, jolloin oli neljä eri roolia päällä samaan aikaan ja viidettä harjoiteltiin. Kahdeksan näytöstä viikossa, viikonloppuisin molempina päivinä kaksi näytöstä. Maanantaisin oli vapaata. Harvemmin on ollut sellaisia tilanteita, joissa on esitetty samaa näytelmää monta päivää peräkkäin ja välissä ei ole ollut edes tarvetta purkaa ja rakentaa uudestaan lavasteita. Se on osa ammattitaitoa, hypätä roolista toiseen kesken päivänkin. Eivät eri roolit ole koskaan menneet päässäni sekaisin, vaikka on ollut useampi eri juttu meneillään.”

”Olen saanut olla kaikenlaisissa jutuissa mukana, ja olen tehnyt välillä isompia, kantavia ja välillä pienempiä rooleja. Jos muutamia ns. virstanpylväitä mainitsisin, niin kyllä ensimmäinen iso onnistuminen oli jo mainitsemassani Käenpesässä. Omanlainen onnistuminen oli hiukan myöhemmin Piaf-näytelmässä. Opereteista ”Mustalaisruhtinatar”. Anna Karenina on ehdottomasti mainittava, ja onhan siellä matkanvarrella monta muutakin hienoa juttua. Hedda Gabler! Ja nyt nämä kolme viimeisintä, eli ”Seitsemän veljestä”, ”Taru Sormusten Herrasta” ja ”Ihmiset, paikat ja esineet”. Jokaisessa on ollut omat haasteensa, mutta jotenkin nämä kolme viimeisintä tuntuvat nyt sellaisilta, jotka haluan mainita. Teatterin juhlavuodesta, syksystä ´17 ja Veljeksistä lähti hieno putki käyntiin. Näiden kohdalla olen asettanut itselleni riman korkeammalle kuin aiemmin, ja kovan treenin kautta päässyt sen riman yli. Aina on ollut hienoa haastaa itseään. ”Ihmiset, paikat ja esineet”-näytelmässä oli loppupuolella hieno kohtaus, johon keskittyminen alkoi oikeastaan välittömästi ensimmäisen näytöksen päätyttyä. Usein kysytään, että miten näyttelijät oikein oppivat ja muistavat kaikki repliikkinsä. Se on kaikista helpointa tässä hommassa! Vaikeintahan tässä hommassa on löytää se ihminen, joka niitä ajatuksia puhuu! Repliikit ja kaikki tekeminen ovat ajatuksen jatkeita. Muut saivat lavalla keskittyä omaan tekemiseensä, katsojien edessä, mutta minä sain rauhassa sivussa keskittyä omaan tulevaan kohtaukseeni addiktityttären isänä. Itkettää tämä muisto, voi että. Kyllä tämä on ihana ammatti! Ja täytyy myös kertoa, että vaikka eläkkeelle jäinkin, minulle tehtiin hiljattain tarjous, josta en voinut kieltäytyä ja palaan lavalle syyskuussa ´19. Ihanaa!” (Huom! 6.9. Turun Kaupunginteatterissa ensi-illassa Don Juan, jonka ohjaa Pasi Lampela. Nimiroolissa Eero Aho.)

Ihmiset, paikat ja esineet/Petri Rajala ja Pihla Maalismaa (c) Otto-Ville Väätäinen

”Joulukuun lopussa oli toistaiseksi viimeinen roolityöni ja nämä viimeiset kaksi kuukautta olen naureskellut ja miettinyt, miten ihanaa kaikki on. Matti Nykäsellä oli sellainen lausahdus, että elämä on ihmisen parasta aikaa ja voin lisätä, että eläke on ihmisen parasta aikaa! Totta kai työelämässäkin on ollut ihania aikoja, mutta olen kyllä nyt nauttinut täysillä. Syksy oli aika rankka ja aikataulullisesti tiukka, esityksiä oli paljon vaikka itselläni ei ollut enää harjoituksia päivisin. Sain rauhassa istua aamiaisella ja lukea lehteä! Teatterikoulusta lähtiessämme saimme improvisaatio-opettajanamme toimineelta Marja Korhoselta evääksi ”instrumentin päivittäisen mentaalisen ja fyysisen huollon”, ja sitä olen tehnyt vuodesta ´75, nyt eläkkeelläkin. Sen jälkeen olen tehnyt mitä mieleen juolahtaa. Käyn iltapäiväteellä Cafe Artissa, se tapa vakiintui jo aiemmin. Sosiaalista elämää vietän rakkaan naiseni ja tyttäreni perheen parissa, ja sunnuntaisin harrastan japanilaista jousiammuntaa kyudoa. Japani kiinnostaa muutenkin. Ja kulttuuri, taide, kulinarismi.”

”Tärkeä oppi? Olen itse jostain napannut 50-lukulaisen mentaliteetin eli ahkeruus, säästäväisyys ja rehellisyys. Lisäksi minulle ovat tärkeitä Vuorisaarna ja Ihmisoikeuksien julistus. Juha Hurme sanoi hienosti eräässä haastattelussaan, että ”love, peace and communication”. Äitini oli hyvä ihminen – julistin hänet autuaaksi. Hänen hautakivessään on laatta, jossa on valitsemani teksti ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Minun päämääräni on tulla äitini kaltaiseksi. Siinä on yhdelle elämälle tavoitetta.”

”Teatterin taika? Se on mielestäni sitä, että katsoja yllättyy, hämmästyy, ihastuu ja rakastuu näkemäänsä ja kokemaansa. Sitä tapahtuu, ja eri syistä. Pöysti on sanonut, että teatteri on rakkauden akti näyttelijöiden ja yleisön välillä. Minä olen katsojana rakastunut näyttelijään ja siihen, miten lavalla tehdään. Näyttelijän pitää antaa itsensä, jotta pystyy ottamaan yleisön. Siitä syntyy teatterin taika. Sama voi tapahtua myös elokuvissa, mutta teatterissa kaikki syntyy vielä konkreettisemmin.”

Seitsemän veljestä (c) Otto-Ville Väätäinen

”Jokin legendaarinen kommellus tai vastaava? Teimme muinoin Laura Jäntin ohjauksessa Loppiaisaattoa, ja siihen aikaan ohjaajia oli kolme ja jokaisella oma porukkansa. Harjoittelimme eri puolilla Turkua ja me harjoittelimme kivipainossa, jossa oli karkea betonilattia. Paikassa on nykyään Linnateatterin ravintola. Yksissä iltaharjoituksissa sitten roolihahmoni herttua Orsino, joka on palavasti rakastunut Lady Oliviaan (Marja Kouki hänen roolissaan), saa rakkauden kohteeltaan pakit. Tenavissahan on Eppu, jolla on uniriepu, ja tällä herttualla oli myös uniriepu, vaaleanpunainen reijällinen ”rämmäle”, jota kannoin mukanani. No, lapsetkin kiukuttelevat tyyliin ”sittenpähän näette” ja tämä Orsino pakeista tuohtuneena kietoo huivintapaisen kaulaansa ristiin ja alkaa kuristamaan itseään. Pidin siinä monologia ”Sinä julma nainen...”, ja yhtäkkiä tuntui hirveän hyvältä. Vedin itseni tajuttomaksi! Putosin polvilleni ja löin takaraivoni siihen betonilattiaan. Havahduin siihen, ja sitten alkoivat tärinät ja krampit, kun ilma alkoi virrata takaisin. Mietin hetken, että tässäkö tämä elämä oli. Siitä sitten sairaalaan ja vähän tikkiä päähän. Olen siis kuristanut itseni tajuttomaksi! Se hyvänolontunne oli uskomaton, annoin mennä vaan. No, yhdessä Tarun näytöksessä löin vahingossa käteni Sarumanin sauvan kärkeen. Siinä oli kolme saksenterävää piikkiä. Olin odottamassa omaa vuoroani tornissa taaempana, otin pyrolta sauvan käteeni vähän huonosti ja samalla huomasin, että nyt sattui ja tulee verta. Valkoiset vaatteet ja parta, en voi tehdä muuta kuin pitää tiukasti sauvasta kiinni ja siten estää veren valumisen. Ja siitä hetken kuluttua sauva kädessä tornissa lausun ”Gandalf Harmaa, tervetuloa Rautapihaan!”. Kohtauksen jälkeen laastaria käteen ja näytöksen jälkeen TYKSiin päivystykseen ja tikkiä käteen. Nuori kirurgi oli innoissaan kun sai tikata Sarumanin kättä, kun kerroin miten tämä pääsi käymään.”

”Sitten kun oot perillä

on jalkas, kätes verillä

polves vapisee ja sydämes hakkaa

vaik´ eessäs koko maailma on

niin kadehdit, rauhaton

sä heitä jotka matkaa vielä jatkaa”

”Viimeisen Tarun näytöksen lopuksi minut kukitettiin lavalla, kaikki kaverit siinä ympärillä vielä ja tuo siteeraus Vysotskin laulusta tuli mieleeni kesken näytöksen, kun odotin yhtä sisäänmenoani käytävällä. Lausuin sen siinä lavalla ystävien keskellä ja yleisön edessä. Miten upeitten ihmisten ja hienojen näyttelijöiden kanssa olen saanut tehdä töitä! Päästä lähelle ihmisiä, joita olen itsekin ihaillut.”

”Mitä terveisiä haluaisin lähettää katsojille? Kiitos. Tämmöinen jyväskyläläinen näyttelijänplanttu ja olen saanut tässä kaupungissa niin paljon hellyyttä ja hyväksyntää katsojilta teatterissa ja keikoilla ja torilla ja vaikka missä. Olen ihmisiltä saanut niin paljon. Ei enempää voisi toivoa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Joku rivo kirosana, en osaa sanoa tarkemmin

- Mikä sytyttää sinut? - Elämä!

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Epäoikeudenmukaisuus, kateus, epärehellisyys

- Suosikkikirosanasi? - Koitan olla kiroilematta, mutta kyllä perkele tai saatana lähtee jos on pakko

- Mitä ääntä rakastat? - Maailman kaunein ääni on pienen lapsen nauru ja kikatus, oi joi!

- Mitä ääntä inhoat? - Epäorgaaninen kiduttavan korkea ääni, summeri tai vastaava

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Runoilija, lauluntekijä

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sellainen, johon mulla ei ole minkäänlaisia edellytyksiä

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivoisit Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa! Näytelmäkerhon harjoitukset ovat sitten keskiviikkona iltapäivisin.

Kiitos Peppi itsellesi!

Peppi ja "eläkeläislook" (c) Teatterikärpänen