Sivut

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Metsä & Gabriel,tule takaisin

Joulukuu pamahti käyntiin parilla klassikkoteoksella.

Metsä Helsingin Kaupunginteatterissa on näyttelijöiden juhlaa.Tästä venäläisestä klassikkoteoksesta ei minulla ollut hajuakaan ennen tätä,mutta näyttelijäkaarti sai minut kiinnostumaan ja eipä tämä ollutkaan turha reissu lainkaan.Näytelmähän kertoo ensinnäkin parista työttömästä näyttelijästä (Asko Sarkola ja Esko Roine),jotka sattumalta törmäävät toisiinsa metsässä.Toisen täti on rikas kartanonrouva (Tiina Pirhonen) ja miehet lähtevät rouvaa tapaamaan rahojen toivossa.Kartanon mailla tavataan myös nuori neitokainen (Kreeta Salminen),joka on palavasti rakastunut nuoreen mieheen Tuukka Leppänen),nuorilla rakastavaisilla ei kuitenkaan ole rahaa myötäjäisiin.Metsäkauppoja hierotaan ja raha vaihtaa omistajaa moneen otteeseen,mutta kuka lopulta saa rahat??Pidin esityksestä todella paljon.Lavasteet olivat upeat,taustan joki siltoineen ja taivaineen oli mielettömän hieno.Näyttelijät olivat kaikki mainioita,koomisuutta löytyi pienistäkin eleistä ja ilmeistä.Tosin välillä tuntui,että etenkin Pertti Koivulalla ja Eppu Salmisella koomisuus löi jopa hieman yli.Eniten pidin Asko Sarkolan teatraalisuudesta,miten hän käytti käsiään ja ääntään.Lasse Pöysti täytti karismallaan koko lavan saavuttuaan paikalle palvelijana,miehen ei tarvinnut aina edes sanoa mitään ja katsomo oli jo polvillaan.Kesto oli aikamoisen pitkä (liki 3 h) ja paikoitellen puudutti.Teatterikärpäseltä neljä tähteä Metsälle.

TTT:n Gabriel,tule takaisin oli varsin perinteinen versio tutusta tarinasta,jossa komea kapteeni Gabriel saapuu sekoittamaan sisarusten,Kristiinan ja Ulrikan (Jaana Oravisto ja Soili Markkanen) pasmat totaalisesti.Pentti Helin Gabrielina on juuri passelin lipevä ja auervaaramainen,lisäksi paikalla häärää naisten sisrentytär Raili (Emmi Kaislakari),joka ainoana tietää totuuden Gabrielista ja on jopa askeleen edellä huijaria.Gabrielhan sotkee valheidensa verkkoon molemmat siskot ja rakkauden kohteet vaihtuvat sitä mukaa,kenellä onkaan eniten rahaa.Sisaret ovat valmiita jopa murhaamaan saadakseen miehen ja rahat itselleen.Pidin kovasti etenkin Soili Markkasen muutoksesta tiukan moraalin tädistä rakkauden pauloihin heittäytyvään pikku-Uuveen,ja lopun haikeus on sydäntäraastavaa."Tekisin kaiken sen uudestaan,jos hän vain tulisi takaisin". Hassua,mutta pidin näytelmästä kyllä mutta liika tuttuus häiritsi.Helppo seurata,liiankin helppo?Kun tiesi mitä tuleman pitää.Pidän enemmän näytelmistä,joiden loppuratkaisusta ei ole harmainta aavistustakaan.Siksi vain kolme tähteä itse näytelmälle,näyttelijöille sen sijaan täydet viisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).