Hannah ja rakkaus

Hannah ja rakkaus / Tampereen Työväen Teatterin Vanha päänäyttämö

Ensi-ilta 18.8. 2011 Stage-Helsingin teatterifestivaalilla , kesto noin 2h 15min

Ohjaus Taru Mäkelä

Rooleissa : Seela Sella,Elena Leeve,Matti Onnismaa ja Kasimir Baltzar

Taustaa : tositapahtumiin pohjaava kertomus kahden 1900-luvun merkittävän filosofin salaisesta rakkaustarinasta ja ystävyydestä yli kaiken, sillä suhteen alussa  Hannah Arendt oli vain 18v ja hänen opettajansa Martin Heidegger oli 35v, naimisissa ja kahden lapsen isä. Heidän tiensä erosivat myöhemmin 17 vuoden ajaksi. Lisämaustetta tarinaan tuo se, että Arendt oli juutalainen ja Heidegger taas natsipuolueen jäsen, joka Freiburgin yliopiston rehtorina toimiessaan mm. karkotti juutalaiset opiskelijat ja professorit yliopistosta.

Plussaa : Seela Sella vanhempana Hannahina oli koko ajan läsnä lavalla ja kyllä hän on upea näyttelijätär. Kaihoisena hän muisteli rakkauttaan Martiniin, tunneside säilyi kaikesta huolimatta läpi koko elämän. Alku oli aika raskas ja vaati katsojalta täydellistä keskittymistä, keskustelu pyöri filosofisissa viittauksissa usein ja itselläni oli vaikeuksia välillä pysyä ihan kärryillä. Menneisyys ja nykyisyys olivat samaan aikaan lavalla läsnä, näyttelijät tulivat ja menivät ja aika vaihtui kohtausten myötä. Toisaalta ihan ovelakin ratkaisu tämä, kunhan ensin ymmärsi mistä on kyse. Elena Leeve nuorena Hannahina uhkui nuoruuden viattomuutta ja herkkyyttä, tarinan edetessä kuitenkin hänen hahmonsa pysyi koko ajan samankaltaisena eikä tuntunut vanhenevan ollenkaan? Matti Onnismaa (Martin Heidegger) sen sijaan teki taas vakuuttavaa työtä, hyvin vahvaa läsnäoloa koko ajan ja intohimoa nuorta lemmittyään kohtaan. Ennen väliaikaa tapahtunut käänne jäi mietityttämään sopivasti, ja väliajan jälkeen moni palanen sitten loksahtikin paikoilleen.

Miinusta : aiheen "raskaus" ja haastavuus katsojalle ei ole suinkaan merkki näytelmän ja tekstin huonoudesta vaan siitä, etten tainnut ihan olla parasta kohdeyleisöä tälle. Upeasta näyttelijäntyöstä toki kiitosta, vaikkakin Leeve jäi polkemaan paikoillaan eikä mielestäni tuonut oikein uutta siihen, mitä häneltä esim. elokuvarooleissaan olen aiemmin nähnyt. Kasimir Baltzar ei oikein vakuuttanut myöskään, sillä hänestä tuli jostain syystä häiritsevällä tavalla liikaa mieleen juontaja Axl Smith... Lavastus oli oudohko, en oikein käsittänyt valtavien kankaiden merkitystä lehtileikkeineen ja miksi näyttämön keskellä oli pöytä puhelimineen niin, että koko ajan sai pelätä kuka piuhaan tai kirjakasaan ensimmäisenä kompastuu?

Muuta : taisi olla viimeinen esitys kyseisestä näytelmästä? Jäi myös mietityttämään, olisiko tarina auennut eri tavalla jos olisi perehtynyt jo aiemmin kyseisten henkilöiden elämään ja teksteihin? Yleisössä ollut varmasti sellaisiakin.

Seelan ja Matin suoritukset nostavat tälle kolme tähteä ***