Trainspotting / Linnateatteri

Trainspotting / Linnateatterin ja Turun Ylioppilasteatterin yhteistyö, Linnateatterin teatterisali

Ensi-ilta 1.9. 2012, kesto noin 2h 20min väliaikoineen

Ohjaus Snoopi Siren

Käännös Aleksi Milonoff

Rooleissa Mikko Rantaniva, Miska Kaukonen, Tiina Rantanen, Linda Tavio, Mariella Nikkanen, Tuomas Pullola, Jussi Jätinvuori, Jenni Helenius, Jaakko Kanniainen, Heini Haapaniemi ja Pauliina Laaksonen-Elden

Miska Kaukonen, Jenni Helenius, Mikko Rantaniva ja Tiina Rantanen / kuva Matti Vahtera

Taustaa : Irvine Welshin kirjasta tehty kulttimainetta nauttiva elokuva tehtiin jo 1996 ja olenhan minäkin kirjan lukenut ja leffan nähnyt useampaankin otteeseen. Edellisestä kerrasta onneksi lienee jo muutama vuosi, sillä tapahtumat sinällään eivät enää olleet niin tuoreessa muistissa enkä siten sortunut vertaamaan henkilöitä enkä muutakaan leffaan. Sen sanon, että nähtyäni ensimmäisen mainoksen tästä teatteriversiosta olin välittömästi varaamassa lippua tyyliin "Tämä on PAKKO nähdä!" . Näytelmä siis kertoo erinäisistä skottinuorista, joiden elämään enemmän tai vähemmän kuuluu huumeet ja kaikenlaiset päihteet. Päähenkilönä heiluu Mark Renton, pahasti heroiiniriippuvainen nuorimies... Näytelmä siis sijoittuu Skotlantiin, vaikkakaan paikalla ei liene tässä tapauksessa suurta merkitystä. Sama voisi tapahtua nykypäivänä ihan missä vain. Ja tapahtuukin...

Plussaa : Alku lähti käyntiin vauhdikkaasti isolle valkokankaalle heijastetulla filminpätkällä ja Iggy Poppilla. Toimii! Yllättäen näyttämön sivuun tuleekin aito DJ, joka alkaa soittamaan kohtalaisen hypnoottista teknobiittiä. En kyllä ole kyseisen musiikkilajin ylin ystävä, mutta tässä se kyllä toimi ja pureutui luihin ja ytimiin asti, katsomon penkeissä asti tuntui jytinä. Samalla näyttelijät tanssivat kuin marionetit tai robotit loputonta liikettään strobovalojen loisteessa. Suunnattoman paljon pidin siitä, että välillä valot sammuivat ja niiden sytyttyä uudelleen hahmot olivat aivan eri paikassa ja toisessa tilanteessa, ikään kuin poseeraamassa. Johtotähtenä Mark Renton (Mikko Rantaniva), jonka tuijottava katse pureutui kyllä sieluun asti ja olemus oli hämäävän rento. Mies teki kyllä kauttaaltaan huipputyötä, aina vieroitusoireiden keskellä kieriskelevästä tärisevästä ihmisrauniosta kohtalaisen rivoon ja ronskiin kohtaukseen veljen arkun vierellä ja päällä. Jälkimmäinen kohtaus sopi tämän näytelmän tyyliin hyvin, tosin herkimmät siitä varmaan saivat hengenahdistusta. Ei sovi todellakaan ihan heikkohermoisille eikä herkkänahkaisille...Esitys oli muutenkin täynnä täysin vinksahtaneita ja absurdejakin kohtauksia, joista alun lakanasessio (tässä versiossa kaiken keskeltä onneksi lensi hopeatähtösiä eikä sentään "sitä ihteään" eikä edes mitään sen näköistä, täytyy myöntää että vähän jännitti kyllä...) ja leffastakin kuuluisa vessakohtaus olivat sieltä hulluimmasta päästä. Vessassa lenteli muuten aito kärpänenkin! Allisonin (Jenni Helenius) tarjoiluhommat riettaalle ja ylimieliselle mieskolmikolle menivät jo minunkin ymmärrykseni yli, mutta sitten yllättäen nainen sanookin, että "Tää oli vain läppää.Mitä te oikein kuvittelette!!?" Niin, omissa ajatuksissahan siinä mentiin liian pitkälle... Näyttelijät olivat levottomia, jatkuvassa liikkeessä ja tanssissa ja menossa tai tulossa. Järkyttävän väkivaltainen ja täynnä jatkuvaa uhoa oli Begbie (pelottavan hyvä Jussi Jätinvuori), täysin psykopaattinen hahmo jolle mikään ei ollut pyhää, lopussa murtui sitten kyllä hänkin. Millaisella vimmalla hän roolinsa veti! Naisista etenkin Jenni Helenius ja Tiina Rantanen olivat todella hyviä, muut oli varmaan tarkoitettukin enemmän taustalle. Pidin äärettömän paljon myös videoiden käytöstä, sillä sai näytettyä monenlaista lisämateriaalia ja hieno yllätys oli Pekka Laihon suoritus Rentonin isän roolissa videoiden kautta. Ammattimies on ammattimies. Olihan tässä kaikkea kyllä, kätkytkuolemasta suoneentykitykseen. Palan kurkkuun nosti kuitenkin Miska Kaukonen Tommyn roolissa. Viimeksi näin Miskan keväällä Kakola-musikaalissa ja silloin esitin hiljaisen toiveen, että haluaisin jo nähdä hänet aivan muunlaisessa roolissa. Nyt mies kyllä lunasti sen toiveen täydellisesti ja teki yhden mieleenpainuvimmista roolitöistä mitä olen koskaan nähnyt. Tommy oli aluksi niin tyylikäs ja muutenkin skarppi, alkoholinkäytön oli saanut hyvin hallintaan ja sitten tyttöystävä jättää. Yhden kerran kokeilusta alkaa miehen väistämätön alamäki, ja mikään, ei todellakaan mikään aiemmin näkemäni ole ollut niin sydämeenkäyvän surullista kuin riutunut, sairas mies puolialastomana etsimässä suonta johon tykittää. Itselle tuli käsittämättömän surumielinen olo, ahdistunutkin. Choose life. Sitähän tässä korostettiin koko ajan, mutta yksi väärä siirto ja peli on menetetty. Muille jäi sentään toivo paremmasta, ainakin luulen niin. Suojelusenkeli oli lähempänä kuin tiesivätkään.

Miinusta : ei mitään moitteen sanaa

Muuta : Olin katsomassa päivänäytöksessä, jossa mukana pari koululuokkaa. Kännyköitä räpellettiin esityksen aikana ja aplodit olivat oudon vaisut. Hiljaiseksi kyllä silti nuorisonkin veti, poistuttaessa kuulin monenmoisia kommentteja ja tärkeintä kuitenkin oli varmaan se, että ajatuksia heräsi. Toivottavasti keskustelu jatkuu! Harmillista on se, että esityskertoja ei liene jäljellä kuin yksi ja minä kun niin olisin toivonut, että mahdollisimman moni oli tämän jälkeenkin löytänyt tiensä katsomaan tätä ja nimenomaan tätä versiota Trainspottingista. Ohjaaja ja koko työryhmä ovat tehneet kyllä uskomatonta työtä! Todellisuus lienee vieläkin karumpaa kuin tämä. Äärimmäisen ajatuksia herättävä!!

Trainspottingille täydet viisi tähteä *****