Varasto / Lahden Kaupunginteatteri

Varasto / Lahden Kaupunginteatterin Eero-näyttämö

Ensi-ilta 20.1. 2011, kesto noin 2h 25min väliaikoineen

Ohjaus Otso Kautto

Rooleissa : Tapani Kalliomäki, Jari-Pekka Rautiainen, Hanna Vahtikari, Aki Raiskio, Jarkko Miettinen, Jorma Helminen ja Mika Piispa

Taustaa : Arto Salmisen "Varasto"-romaani ilmestyi jo 1998. Hyvinkin värikästä kieltä sisältävä teos sai ensimmäisen näytelmäversionsa Kansallisteatterissa 2005 ja viime vuonna siitä tehtiin myös hyvin suosittu elokuva. Maalikaupan varastossa haalarimiehet Rousku (Tapani Kalliomäki) ja Raninen (Jari-Pekka Rautiainen) painavat duunia pienellä palkalla, ja Rousku sortuu diilaamaan tavaraa ns. ohi kassan Jylhäkorpi-nimiselle miehelle (Aki Raiskio). Rahapulassa moraali löystyy ja saa ihmisen tekemään kummallisia tekoja. Kiire on kova, mutta välillä sitä sentään ehtii heittää tikkaa erinäisiin vähäpukeisiin maalitauluihinkin. Rouskun elämä saa uuden käänteen, kun maalikaupan myyjä Karita (Hanna Vahtikari) ilmoittaa olevansa raskaana ja Rouskun olevan lapsen isä. Myymäläpäällikkö (Jarkko Miettinen) käy tämän tästä tsekkaamassa meininkiä ja konserninjohtaja Katajakin (Jorma Helminen) piipahtaa paikalla, sillä selkeitä havaintoja isostakin hävikistä on... Onko Rousku kypsä isäksi ja onko tulevaisuudessa mitään valoa näköpiirissä kenelläkään?

Rousku ja Karita / kuva Mika Piispa

Plussaa : Ensinnäkin lavastus herätti hilpeyttä jo ennen esityksen alkua. Maalikaupan varasto, mikäs muukaan ja kaiken keskellä jumalattoman ahdas tupakkakoppi. Tietysti kahvinkeitin ja Alibeja. Olis kyllä mun puolesta voinut olla vaikka Jallujakin ne lehdet. (Mieheni otti lavasteisiin hiukan lähempää kontaktia juuri ennen alkua, onnistuin nimittäin pudottamaan silmälasikoteloni katsomosta alas lattialle, sinne mistä näyttelijät marssii lavalle, ja hän kävi herrasmiehenä ne sieltä pikaisesti noukkimassa...) Kaikki kirjan lukeneet ja leffan nähneet tietää, että tässä käytetään kohtalaisen ronskia kieltä ja minua se ei kyllä haitannut ollenkaan. "Ronskisti vaan tätä ruokotonta aikaa kun ruma sana sanotaan niin kuin se on!" lauloi jo Salmisen Simokin aikoinaan, luulenpa että äijävoittoisissa duunipaikoissa ei mitään runonlausuntaa ja korulauseita harrasteta, vaan jutut tosiaan on aika roiseja. Moni tuntui tästä aiheesta väliajalla mutisevan nimittäin ja takuulla löytyy aina joku joka on vetänyt siitä herneet nenään. Sanoisin tähän saman mitä Vatanen sanoi myös ;) Tykkäsin siitä, että lavasteissa oli paljon kaikkea mitä oikeaankin varastoympäristöön kuuluu, kaikenlaisia vempaimia nimittäin ja en lähde niitä nyt luettelemaan, sillä en tiedä niiden virallisia nimiä. Hommia painettiin hiki hatussa (tai pikemminkin pipossa) ja näppylähanskat käsissä. Roolit oli kyllä hyvin miehitetty! Tapani Kalliomäki Rouskuna teki hienoa rentoa työtä, en ole häntä kauheasti lavalla aiemmin nähnyt (ihme kyllä) ja hän kyllä joutui roolissaan monenmoiseen liemeen, joista kaikista selvisi kunnialla ja vilungillakin. Raninen (Jari-Pekka Rautiainen) oli sopivan hömelö ja ei todellakaan mikään ruudinkeksijä, mutta omalla tavallaan symppis ja rehti työmies hän oli. Sääliksi kävi potkut saanutta miesraukkaa, toivoin totisesti että lottonumerot osuisivat hänen kupongissaan kerrankin oikeassa järjestyksessä kohdilleen. Jarkko Miettinen urakoi parissakin roolissa ja molemmat olivat aika hulvattomia, hiukan neuroottinen myymäläpäällikkö tunki kaiken tupakansavunkin keskelle itsensä väkisin ja entäs se Karitan äiti... Huh! Viidakkoteema tuntui olevan siinä perheessä suosiossa! Täysin järjetön oli kohtaus, jossa Rousku ja Karita tekevät visiitin Karitan äidin luo. Jutut jo olivat aika lennokkaita, mutta että nelikko sai itsensä totaaliseen solmuun ja siitä vielä takaisin lähtöasentoon sohvalla... En uskalla edes kuvitella, millaista on harjoituksissa ollut! Hanna Vahtikari Karitana oli myös mieleeni, hänen ja Ranisen suusta tulivat parhaat repliikit aina vessareissusta lähtien siihen, että "vauva on varmaan poika, jos yhtään isäänsä tulee!" Legendaarinen oli myös visiitti kiinalaiseen ravintolaan (ja kätevästi varaston hyllystä löytyi ravintolapöytä kaikkine tykötarpeineen,oiva keksintö). Mika Piispa urakoi monessa sivuroolissa, joista viimeisenä esittäytynyt Ykä, uusi varastomies oli kaikkine pakkoliikkeineen hienosti tehty hahmo. Konserninjohtaja Kataja (Jorma Helminen) oli aika tyypillinen johtajatyyppi, ei mitään uutta auringon alla oikeastaan tässä. Ja sitten Jylhäkorpi (Aki Raiskio), joka saa Rouskun rikoksen tielle ja silti takoo moraalisaarnaa ja yhteiskuntakritiikkiä tämän kalloon. Yksi vuodatus sai katsomossa aikaan spontaanit aplooditkin, eli kyllähän tarinassa kaiken länkytyksen keskellä ihan asiaakin oli, puettuna tällaisen mustan huumorin pukuun. Pointti piti sieltä vain itse hiffata eikä keskittyä liikaa huumoripuheisiin. Pienellä palkalla tässä itse kukin hommia painaa ja tuntuu että jossain joku isompi kiho ne isommat rahat taskuihinsa kuitenkin käärii... ja joku vetää välistä! Niin epäoikeudenmukaista!

Rousku ja Raninen / kuva Mika Piispa

Miinusta : Jylhäkorven jutut meni tosiaankin minulta ainakin osittain ohi, eli se Suuri Totuus kaiken takana jäi ainakin itselleni vähän hämärän peittoon. Se nyt ei ollut välttämättä tekstin eikä esityksen vika, vaan aina ajatukset lähtee uusiin sfääreihin jos aletaan puhua liikaa kommareista ja muista. Ja tietysti niitä salskeita haalarimiehiä katsellessa ajatukset karkailee muutenkin, tavallisen duunarin vaimolle työvaate kuin työvaate on eräänlainen univormu, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

Muuta : Suosittelen lämpimästi! Naiset, viekääs miehenne katsomaan Varastoa! Työporukat, tulkaas viettämään pikkujouluja! Miehet, tuokaas naisenne katsomaan kunnon äijäenergiaa! Oli sitten astma tai Corolla tai mikä lie, kaikki käy! Niin ja muuten, Varasto oli pitkään pois ohjelmistosta Lahdessa, mutta työryhmä halusi palauttaa sen takaisin ja onnistuikin. Hieno homma, minulta ja monelta muultakin olisi muuten jäänyt tämä kokonaan näkemättä!

Teatterikärpänen hyrisee Varastolle neljä tähteä **** ja haalarimiehille viisi *****