Veriveljet / Tampereen Teatteri

Veriveljet / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Ensi-ilta 5.9. 2012, kesto 2h 40min väliaikoineen

Suomennos ja ohjaus Reino Bragge

Laulujen suomennos Jukka Virtanen

Kapellimestari ja musiikin sovitus Jyrki Niemi

Rooleissa : Rinna Paatso, Jussi Selo/Sami Hintsanen, Jussi-Pekka Parviainen, Martti Manninen, Risto Korhonen, Saara Lehtonen, Elina Rintala, Matti Hakulinen, Ilpo Hakala, Eeva Hakulinen, Pete Koskinen, Kai Bäckström ja Juulianna Auvinen

Taustaa : Willy Russellin kiitelty musikaali sai ensiesityksensä jo vuonna 1981, tosin alunperin koululaisnäytelmänä, josta hän myöhemmin kehitti täyspitkän musikaaliversion. Tällä hetkellä Veriveljet (Blood Brothers) on yksi Lontoon suosituimmista ja pisimpään esitetyistä musikaaleista. "Kai lienet kuullut kohtalosta Johnstone-kaksosten...?" - kysyy alussa mystinen Kertoja ( roolissa vuorottelevat Jussi Selo ja Sami Hintsanen). Tarina kertoo kaksospojista, jotka erotetaan toisistaan vauvoina. Kaksosten äiti rouva Johnstone (Rinna Paatso) joutuu tekemään vaikean ratkaisun, sillä hän antaa taloudellisessa ahdingossaan toisen vauvoista pois rouva Lyonsin (Elina Rintala) elätettäväksi sillä ehdolla, että lapset eivät saisi koskaan tietää olevansa veljeksiä - muuten he kuolevat. Kohtalo puuttuu siis peliin heti alkumetreillä ja musikaalikin alkaa tavallaan loppukohtauksella, jännitettäväksi vain jää miten moiseen tilanteeseen sitten aikanaan päädytään. Pojat tietysti törmäävät jo pikkulapsina toisiinsa ja ystävystyvät. Veriveljeys kantaa läpi erilaisten lähtökohtien ja luokkaerojen, biologisen äitinsä hoiviin jäävä Mickey (Jussi-Pekka Parviainen) on osa isoa lapsikatrasta, jota rouva Johnstone rakkaudella kuitenkin hoivaa. Eddie (Martti Manninen) taas kasvaa rikkaan ja hyväosaisen perheen pojaksi, rouva Lyonsin - jolle ei koskaan omaa lasta suotu - ylisuojelevan katseen alla. Kaiken näkee tummanpuhuva hahmo, Kertoja, joka elää mukana kohtauksissa taustalla ja ratkaisevissa hetkissä astuu välillä myös etualalle.

Rinna Paatso, Jussi Selo ja Elina Rintala / kuva Harri Hinkka,TT

Plussaa : Ensinnäkin täytyy tunnustaa, että Veriveljet ei ollut minulle aiemmin lainkaan tuttu teos. Tiesin kyllä musikaalista, mutten tiennyt tarinasta tuon taivaallista enkä liioin kappaleistakaan. Mielenkiintoni kohosi ensi-illan lähestyessä, kiitos tästä kuuluu ennenkaikkea huikealle Veriveljet-sivustolle ja ahkerille Twitter-päivityksille. Mitään vastaavaa en ole aiemmin esityksistä lukenut tai kokenut, iso kiitos sivujen tekijöille ja ylläpitäjille. Todella paljon taustatietoa kaikesta musikaaliin liittyvästä, yli kaikkien odotusten taatusti. Odotukset olivat siis sangen korkella, niin paljon kehuja ja kommentteja olin ensi-illan jälkeenkin kuullut.
Ja sitten asiaan : ennen esityksen alkua olin mukana sangen kiinnostavassa keskustelussa, sillä vieressäni istui eläkkeellä oleva lavastaja/näyttämömies ja hän kehui vuolaasti näyttämön lavastusta. Totta tosiaan, lavastus oli koukuttava ja siinä oli kikkailtu perspektiivien kanssa oikein kunnolla. Hienoa! Tässä näytöksessä Kertojan roolin veti Sami Hintsanen. Olen sen aiemminkin sanonut, etten ole mikään Hintsas-fani, mutta Kertojana hän oli kyllä huippu ja laulussaan oli jopa ihan uutta särmää! Mies veti korkealta ja kovaa, ja kylmät väreet meni jokainen kerta kun biisinsä lähti vahvana soimaan. Sopi kyllä mainiosti tähän rooliin, tuima katse oli silmissäänkin.

Sami Hintsanen / kuva Harri Hinkka,TT

Rinna Paatso oli mielettömän hyvä rouva Johnstone. Rinna on kunnon rotunainen, ja hienoa oli päästä häntä kuulemaan useammankin soololaulun verran. Riipaisevin kohtaus oli kyllä se, miten rva Johnstone teki lapsestaan kaupat. Hän olisi halunnut vielä muutaman päivän pitää molempia piiperoisia sylissään, mutta sopimus on sopimus ja toisesta lapsesta oli luovuttava. Hädän hetkellä ihminen sortuu ja myöntyy äärimmäisiin tekoihin, mieleen tuli todellakin myös Meryl Streepin tähdittämä Sofien valinta-elokuva. Rva Lyons ei sen sijaan omaa puolta sopimuksestaan pitänytkään, vaan antoi rva Johnstonelle lähtöpassit töistä. Elina Rintala oli roolissaan myös huiman hyvä, alun hyvinkin ymmärtäväisen ja hienostuneen rouvan ulkokuoren alta paljastuikin omistushaluinen ja hermoheikko nainen.
Ennenkin olen Saara Lehtosta kehunut, ja kehun kyllä nytkin! Linda oli hurmaava tapaus, raikas ja ihastuttava, pieni mutta pippurinen. Mikä ääni ja mitkä hiukset!
Koko teatterifaniuteni syy sitten henkilöityy Risto Korhoseen, hänestä nimittäin kaikki oikeastaan alkoi jo 15 vuotta sitten. Risto on oikea taskuraketti, ja isoveli-Sammyna hän pääsi olemaan oikein elementissään. Toisaalta ehkä liikaakin!? Hän oli juuri sitä mitä häneltä tässä roolissa odottikin, koomista uhoa ja täydellistä kehonhallintaa, mutta mutta. Jotenkin hän oli liian "ristokorhosmainen", rooli pysyi samanmoisena koko esityksen ajan, eikä valitettavasti päässyt kunnolla ainakaan laulullisesti ääneen. Koomisen puolen hän kyllä hallitsee, madot tuli syötyä ja pommit räjäytettyä. Sen sijaan jatkuva räkiminen ja syljeskely ei minua viehättänyt, päinvastoin se alkoi hyvinkin nopeasti ällöttämään ja siltä vitsiltä meni pohja täysin. Muutenkin Sammy - vaikka ratkaisevissa käänteissä mukana olikin - jäi aika yksipuoliseksi roolityöksi, sillä melko täydellisesti huomioni vei kyllä kaksi uutta kykyä. Martti Manninen ja Jussi-Pekka Parviainen! Ohjaajalta aivan täydellinen löytö veljespariksi. Mitä läsnäoloa ja karismaa nuorilla miehillä, nyt jo! Opinnot vielä kesken molemmilla ja tämmöistä settiä tässä vaiheessa uraa..huh huh. "Seurantalistalleni" menivät molemmat suorinta tietä, ja nimet kannattaa kyllä muidenkin pistää korvan taakse, sillä heistä tullaan vielä kuulemaan ja kohisemaan enemmänkin! Pojat olivat mainioita lapsina ja teini-iän kuohuissa. Eddie oli oikein sliipattu unelmavävy, mutta itse kyllä pidin enemmän Mickeystä, joka paineli menemään kutrit hulmuten. Lauluääntäkin molemmilta löytyi.

Jussi-Pekka Parviainen, Risto Korhonen ja Martti Manninen / kuva Harri Hinkka,TT

Muu porukka urakoi lukuisissa sivurooleissa laadukkaasti, niistä eniten mieleeni olivat maitomiehestä yllättäen gynekologiksi muuttunut Matti Hakulinen ja sekä ääneltään että koko olemukseltaan minua suuresti miellyttänyt Kai Bäckström.
Isot plussat vielä puvustukselle, bändille ja sille ihanalle kohtaukselle, kun päästiin muuttamaan ja maaseutu koko komeudessaan aukesi heidän eteensä.

Miinusta : Liika tieto taisi kostautua tässä tapauksessa, sillä odotin valtavaa tunnekuohua ja tapetit seinistä irrottavia rokkibiisejä enemmänkin, mutta jotain tästä nyt silti uupui ollakseen ihan täysosuma. Ymmärrän kyllä musikaalin suosion, mutta muutama kysymys jäi ikävästi kalvamaan mieltäni esityksen jälkeen. Miksi heti alussa kerrotaan veljesten kohtalo? Miksei loppuun asti pidettäisi jännitystä (ja toivoa?) yllä katsojilla? Miksi Kertoja puhuu runolliseen tyyliin ja mikä on hänen lopullinen tehtävänsä juonessa, muukin kuin olla kertojana? Miksi lapsuudessa vietetään pitkäänkin aikaa (ymmärrän kyllä pointin tässä, sillä lapsuudessa pohjustetaan kaikkea tulevaa) , mutta sitten täysin ykskaks ollaankin vakavahenkisiä aikuisia, hiukset eivät enää hulmua ja missä vaiheessa Eddiestä tuli kaupunginvaltuutettu? Pääsikö Sammy teostaan kuin koira veräjästä?

kuva Harri Hinkka,TT

Muuta : Loppu tuli kuitenkin yllättäen ja hätkäytti kunnolla. "Näin ei käydä saa" oli upea loppulaulu ja kyllä siinä silmäkulma kostui. Mieleeni jäi kuitenkin soimaan Kertojan toistama kappale, muut laulut jäivätkin sitten unholaan. Kiinnostaisi kovasti nähdä ja kuulla Jussi Selonkin versio Kertojasta, hän tuo taatusti oman mausteensa tähän mukaan ja tekee omanlaisensa roolin. Ehkä toisella katselukerralla saisin noihin kysymyksiini vastaukset ja huomaisin, menikö kenties jotain oleellista ekalla kerralla ohi. Suosittelen Veriveljiä erittäin lämpimästi kaikille, hieno tarinahan se on ja etenkin Rinna Paatson, Saara Lehtosen, Martti Mannisen ja Jussi-Pekka Parviaisen roolityöt vievät mennessään.
Ja vielä erittäin iso plussa käsiohjelman välissä olleesta "Elämää kulisseissa"-lehtisestä!!

Teatterikärpäseltä Veriveljille neljä tähteä ****