Sivut

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Haastattelussa Lasse Sandberg


 Lasse Sandbergin tapasin elokuun lopussa 2012 Hämeenlinnan Teatterin Verstas-näyttämöllä, näytelmäharjoitusten jälkeen.

Skorpionin merkeissä 1966 syntynyt Lasse asuu tällä hetkellä Hämeenlinnassa. Kotoisin hän sen sijaan on … mistä? ”Voisin sanoa olevani Turengista kotoisin, sillä oon niin pitkään asunut siellä. Passissa ja ajokortissa lukee, että mä olen syntynyt Kaustisella, missä mä en edes oo syntynyt, koska mä olen syntynyt Kotkassa! Tekohetki on varmaan ollut Kaustisella! (naurua) Kirkonkirjat ei oo kai oikein pysyneet perässä, en minä tiiä. Mä oon kyllä ylpeä siitä Kaustisesta, koska mun kaikki muu suku on Pohjanmaalta ja haluaisin tietysti vankan pohjalaisveren taustalleni. Turengissahan ei oo kauheesti kehumista. (naurua) Turenkilaisuushan on sellaista, mistä ei pääse eroon, se on sellainen vaate tavallaan. Aina kaikki turenkilaiset jaksaa kyllä muistaa, että vaikka mä olen kohta 30 vuotta asunut Hämeenlinnassa, niin edelleenkin mä olen heidän silmissään turenkilainen. Ollaan sitten, ja Turengillahan on nyt nostetta!” Lasse nauraa.

Mitä harrastat? ”Sen, mitä tän ammatin ohessa ylipäänsä ehtii, ja se on aika vähäistä, niin purjehdus! Jos sitä voi edes harrastukseksi sanoa, sillä se on tullut mulle jo elämää suuremmaksi asiaksi, heh. Jotain liikuntaa mä myös yritän ehtiä harrastamaan, lentopalloa teatterin porukoissa esimerkiksi. Mä oon muuten meidän urheiluvastaava! Yritän pitää sitä meidän jokaviikkoista vuoroa pystyssä. Yks mun harrastus on pakottaa ihmisiä pelaamaan lentopalloa mun kanssa...”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Voi hitsi, erityistaito on jotain sellaista poikkeuksellista, eikä mulla oikeestaan oo kyllä mitään. Ei mulla vaan kuule oo! Teatterihommissa ei oo ollut purjehduksestakaan paljon hyötyä.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Soittotaito on kyllä sellainen, mä osaan välttävästi soittaa bassoa ja kitaraa. Oonhan mä joutunut soittamaan näyttämölläkin... Ja laulutaito vielä, että jos osaisi laulaa oikein oikein hienosti. Ja tietysti se, että osaisi näytellä paremmin, sehän on varmaan kaikkien toive! Et miten joku saa tekstistä niin paljon irti, että se vangitsee ja lumoaa katsojan, saa sellaisen wau-efektin aikaan. Sellaisen taidon kun oppis! En oo varma olisko se pelkästään harjoittelukysymys, kyllä se on niin miljoonan pienen osasen summa.”

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Mä olen aloittanut nää hommat näyttelijäharjoittelijasopimuksella ja siihen liittyi sitten näyttelijäharjoittelijakursseja muutamia viikkoja Savonlinnassa Suviranta-nimisessä paikassa. Joo tää on eri paikka kuin se Turengin Suviranta, heh! Perusopinnot mulla on tehty työn kautta täällä Hämeenlinnassa ja sitten oon käynyt erilaisia laulukursseja ja äänentuottamiseen liittyviä juttuja. Spiikkauskurssia, nukketeatterikurssia ja sellaista. Varsinaista teatterikouluahan mä en ole käynyt. Hakenut oon kyllä mooooonta kertaa, neljä kertaa Tampereelle ja kolme kertaa Helsinkiin. Tampereella olin varasijoilla silloin aikoinaan, 20v sitten. Armeijan jälkeen mä hain koko ajan kumpaankin ja sit mä pääsin tänne OKL:ään ja opiskeltuani vuoden siellä hain silti muualle. Tänne oli jo palkattu näyttelijäharjoittelija, mutta se pääsikin kouluun ja silloinen teatterinjohtaja Nousiaisen Mikko kertoi mulle, että täällä avautui nyt paikka, että kiinnostaisiko. Ja muahan kiinnosti! Siitä se sitten oikeestaan alkoi se mun ura täällä ja mä unohdin opettajanhommat samantien. Hain mä silti kouluun vielä pari kertaa vaikka olin jo täällä töissä, koska mulle itelleni se oli sellainen juttu, että pitää olla koulunkäynyt, tosin nyt rupeen jo oleen eri mieltä kun olen 20 vuotta hommia tehnyt... Jos en olisi näyttelijäharjoittelijapaikan kautta päässyt tähän hommaan kii, niin kyllä mä varmaan olisin hakenut ja hakenut sitkeesti vaan, kyllä mä niin vahvasti tähän halusin!”

Lasse Sandberg / kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista? ”Mä oon näitä, jotka oli kaikissa koulunäytelmissä aina mukana, mutta sitten se jäi multa vähän sattumankaupallakin kun ei ollut oikein mahdollisuutta harrastaa mitenkään, vaikka olihan Turengissakin harrastajateatteri. Niin ja mähän lähdin Kaustiselle kolmeksi vuodeksi, oon käynyt Kaustisen musiikkilukion. Kyllä mä aina olin suuna ja päänä esiintymässä, muistan kun aika monet sanoi leikillänsä, että ”sun pitäisi Lasse päästä teatterikouluun!”, kun mulla on niin hauskoja juttuja mukamas. Armeija-aikojeni jälkeen Turengissa tehtiin Täällä Pohjantähden alla. Tästä on olemassa eri versioita ja mun versio menee näin, että äitini kertoi mulle tuosta ja kysyi, että kiinnostaisiko. Sanoin, että kyllä mua kiinnostaa, jos pääsen Akselin rooliin. Ihan sillai vitsinä sanoin. No, Akselin rooli mulle annettiin ja se johtui siitä, että se oli hyvin pieni rooli kun Akseli kasvoi siinä vasta mieheksi. Siitä se lähti. Aloin harrastaa Turengin Työväennäyttämöllä enemmän ja kulminaatiopiste tuli siitä, että just Nousiaisen Mikko, joka siis ohjasi silloin Turengissa harrastajia, teki sellaisen isomman produktion silloin Tervakoskelle, eli Kreivitär Marizan. Sitä kautta mä opin tuntemaan sellaisen kaverin kuin Lintukosken Hannun. Hande sanoi, että hän lähtee hakemaan Tampereelle näyttelijäksi ja sanoi mulle, että lähde säkin. Mä en ollut ikinä miettinyt sitä sillai, musta oli vaan kiva harrastaa! Mä olin aina aatellut, että se on joku ylimaallinen juttu, mutta että se onkin ihan kaikkien haettavissa oleva paikka!”

Jos et olisi tällä alalla nyt, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Voisi helposti kuvitella, että se olisi se opettajan homma, mutta kun mä olen kattonut tänpäivän opettajantyötä omien lastenikin kautta, niin en mä siihen kyllä enää lähtis. Mä en itse asiassa tiedä mitä mä tekisin, jotain hyvin maanläheistä varmaan. Luotsikutterin kippari mä olisin. Mä oon nyt syttynyt sille elementille niin huolella, että varmaan se liittyisi jotenkin mereen! Tai rekkakuski, se oli yks mun haave kans aina. Itse asiassa Mikko pelasti mut monelta asialta... Olin nimittäin pari viikkoa ollut Ilves-Kiidolla autokuskin hommissa, kun Mikko kysyi mua iltanäyttelijäksi Forum-nimiseen musikaaliin ja samaan aikaan oli yksi opettajanpaikkakin auki. Mä olin jo kovaa kyytiä ajamassa kuorma-autoa ja silloin mä mietin, että mitäs jos mä otan sen iltanäytteljän pestin. Kuorma-auton puikoista vaan ei koskaan pääse silloin kun haluaa, koska se päivän työ on tehtävä ja voi mennä myöhäänkin. Sit mulle tarjottiin sitä opettajanpaikkaa ja mä otin sen, koska toi toinen yhtälö olisi ollut ihan mahdotonta toteuttaa. Niin mähän siis näköjään unohdin ihan kokonaan ton iltanäyttelijähomman, sehän oli kans yksi käännekohta! Siinä pääsi tavallaan sisään tohon hommaan , näki mitä se on ja se vaan vahvisti sitä kiinnostusta, vaikkei se rooli mikään iso ollutkaan. Pääsi sisälle taloon ja näki myös sen, että tästä on glamour kaukana. Sellaiset harhakuvat tästä ammatista kyllä pyyhittiin pois ja siitä huolimatta mä halusin tälle alalle!” Lasse muistelee lämmöllä uransa alkuaikoja.

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Ei voi sanoa niin, että koska mä en mitään muuta osaa, koska mä osaan muutakin ja ei mulla olisi vaikeeta vaihtaa tätä hommaa halutessani. Miksi? Kyllähän sitä tietysti voi itseltään kysyä että miksi, koska työajathan on huonot, kuusi päivää viikossa ollaan töissä, kaikki illat ollaan poissa kotoa, sosiaalinen elämä teatterin ulkopuolella on miinuksen puolella ja välillä ei todellakaan tunnu olevan muuta elämää kuin tää. Mutta silti, vaikka se ehkä onkin naiivia, niin tästä saa niin älyttömästi kuitenkin. Kyllä jollakin tavalla se itsensä peliin laittaminen ja näyttämöllä oleminen, ja myös ehkä semmoinen hienoinen itsetunnonkohotus on se, että siellä on 350 ihmistä ja ite oon lavalla ja tajuaa, että ihan kaikki ei tätä muuten tee! Jotain semmoista siinä on. Parhaimmillaan se antaa niin älyttömästi. Hyvän esityksen jälkeen sillä tunteella leijuu vielä pitkään! Ja jos yleisöstä aistii sen, että on onnistunut, niin kyllä se on suoraansanottuna ihan oopiumia!”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Onhan niitä ollut paljonkin. Jack Nicholson on tosi kova, John Malkovich, Mickey Rourke. Nick Nolte oli mun ihan nuoruudensankareita, mä diggasin sen äänestä yli kaiken. Amerikkalaiset ite ei varmaan saa siitä mitään selvää, kun se on niin möreä se ääni. Kotimaisista Esko Salminen, Vesa Vierikko, Martti Suosalo. Siinä on aika kovaa settiä. Toimivat niin elokuvissa kuin lavallakin. Olisi kiva tietää, että onko se se niiden julkisuuskompetenssi joka antaa sen lisäarvon, vai onko ne vaan niin sairaan hyviä?” Lasse pohtii.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Tää on ihan hirveen vaikee. Toisaalta se on niin, että jos sais valita ihan kenet vaan ja se olisi joku sellainen, jota arvostaisi niin paljon että pelottaisi jopa. Itseasiassa mulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että puolisoni Liisa (Peltonen) on sellainen. Se on niin hyvä vastanäyttelijä, että voisin sanoa että hän täyttää kyllä unelmieni vastanäyttelijän kriteerit. Liisan kanssa meillä menee aina tosi hyvin silloin kun saadaan tehdä kimpassa. Mutta jos Vierikko-Suosalo-Salminen – linjalta joku tulisi niin olis se kyllä! Ja Vesa-Matti Loiri - olen kuullut, että ne jotka hänen kanssaan ovat tehneet töitä, ovat olleet hyvin haltioissaan. Loiri liitetään sinne esikuvanippuun myös, ehdottomasti! Veskuhan on ihan huikee mm. siinä Rumble-leffassa!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”No unelmahan on jo toteutunutkin ja useasti, kun olen Liisan kanssa päässyt laulamaan duettoa.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kyllä mulla on nykyään sellainen tilanne, että jokainen rooli on ”siunaus”. Ehkä nuorempana mulla oli joku roolihaavekin, muttei sillai enää. Mä oon saanut tehdä niin hyviä rooleja, että tavallaan unelmat on siinäkin täyttyneet.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Hämeenlinnan Teatterissa, Hämeenlinnan Kesäteatterissa ja satunnaisia vierailuja Tampereen Komediateatterissa. Lahdessa olen näytellyt Bones-näytelmässä, se oli täälläkin ja se oli sellainen ”vaihto”. Sitten lisäksi noita mainoksia olen tehnyt ja telkkajuttuja ja yritysvideoitakin.”

Mitkä ovat omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Pohjantähden Akseli täällä Hämeenlinnassa on kyllä sellainen... Ajallisesti nää menee kyllä lähelle toisiaan. Jotain tapahtui tuossa Yksityiset tähtitaivaat-näytelmässä, siinä aukesi jotain ammatillisesti ja siitä tuli sitä kautta hirveen tärkeä roolityö mulle. Tää on ollut myös todella tärkeä tää ”Seitsemännen portaan enkelin” Frankin rooli, mä uskon että se tulee oleen vielä pitkään mulla korkeella, koska se on itsellekin niin hieno juttu. Sen jälkeen on aina niin euforinen olo! Samanlainen fiilis jäi ”Tänä iltana kaikki hyvin”-esityksestä, joka tehtiin samalla porukalla.”


Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo, sen voin sanoa edelleen ihan puhtaalla sydämellä. Koen olevani etuoikeutettu, tähän hommaan haluaa niin moni ja niin harva pääsee. Ja saa tehdä niin paljon töitä kuin vain jaksaa!”

Mikä on parasta työssäsi? ”Se mitä itse tästä saa ja jos kokee sen tunteen, että nyt on yleisö saanut myös jotain. Se on sellainen yhteinen kokemus ja kummallakin on hyvä mieli. Ja miinuksethan tuli jo mainittua, eli työajat ja palkka.”

”Nyt on pakko ihan erikseen mainita, että Billy Elliot Lontoossa menee sitten ykköseksi mitä oon ikinä nähnyt missään! Se oli niiiiin valloittava ja vaikuttava. Sit yks vaikuttavimpia teatteriesityksiä oli se Skavabölen pojat, Q-teatterissa. Se kolahti mulle kyllä kans! Mä olin vasta aloittanut täällä ja rupesin vähän tajuumaan näyttelijähommien päälle. Kävin varmaan 3-4 kertaa katsomassa sen”, Lasse hehkuttaa.

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Ennenvanhaan olisin voinut sanoa, että sellaisessa hauskassa, koomisessa roolissa. Mulla oli joskus sellainen vaihe, että tykkäsin pelleillä. Nyt kun ikää on tarttunut, oon vähän vakavoitunut. Tykkään enemmän tehdä sellaista vakavempaa. Vakuuttavat roolit, mä sanon niin!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Se riippuu niin hetkestä, mutta joskus mua inspiroi sellainen mahdollisuus, näkee että jossain on mahista saada jotain irti. Otetaan vaikka esimerkiksi se Koirien Kalevala, kun siinä oli yhtäkkiä tyhjä pöytä tavallaan edessä ja siinä oli mahikset kaikkeen. Ja ympäröivät ihmiset inspiroi, etenkin silloin jos kemiat kohtaa.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Joka kerta se on se viimeinen hetki verhoissa ennen kuin menee lavalle, kyllä siellä on aina pieni sähköinen hetki. Jos jostain esityksestä on kulunut pitempi aika, niin saattaa tulla sellainen pieni paniikki jopa. Mä pystyn helposti lietsomaan itselleni sellaisen olon, että tänään ei tuu mistään mitään ja musta ei oo tähän! Varsinkin jos on vähän väsynyt. Mutta sitten kun menee lavalle, niin ne kaikki unohtuu heti. Ei siihen oikein totu koskaan. Ensi-ilta jännittää joka tapauksessa aina, koska se on se ”The Juttu”. Itse asiassa toinen esitys on hankalampi aina, ekaan on satsattu hirveesti ja tokaan pitäisi kanssa. Takki auki vaan mennään...”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi ennen esitystä? ”Ne on yleensä sellaisia taimausasioita, eli jokaiseen näytelmään tulee sellaisia omia rituaaleja, jotka rupeaa tulemaan siinä valmistavissa tai viimeisten pääharjoitusten aikana. Ennen esitystä rupeaa hakeutumaan tiettyyn paikkaan, ja vaikka meillä on tarpeistonhoitajat, niin silti tsekkaan jotain juttuja tarpeistoon liittyen. Mulle on ainakin tärkeätä, että jollakin tietyllä kellonlyömällä mä aloitan ton keskittymisen.”

Kerro jokin hauska kommellus! ”Niitä on niin paljon ja sellaisia joita ei oikein voi edes kertoo, heh heh. Sellainen vakavempi tapaus meinasi sattua vanhassa talossa, kun meidän valomies Pietu meinasi pudota ”seuraajasta”, se oli kuumeessa ja pyörtyi sinne ja jäi roikkumaan vaan jaloistaan sinne korkealle. Se oli hurjannäköistä kyllä!”

Kerro joku hyvä muisto! ”Kyllä se on se Billy Elliot! Mulla oli kyyneleet silmissä siellä suurimman osan ajasta. Mä jo aattelin sillai, että mun on pakko ruveta katsomaan niitä lamppuja tai jotain, että mä en tätä itkemättä pysty katsomaan. Sit mä aattelin että mitä hittoa, miks mä torjun tälläset tunteet ja annoin itkun tulla vaan. Se oli kyllä hienoimpia hetkiä!”

Tulevia töitäsi? ”Kaunotar ja Hirviö, Perheistä parhain ja Ruostetta ja timantteja.”

Onko sinulla mottoa? ”Köyhällä käy aina tuuri – jos ei hyvä, niin sitten huono!”

Mistä haaveilet? ”Mittarissa on jo niin paljon, että mä haaveilen siitä, että pysyisi paikat kunnossa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Nooo, mun repertuaariini kuuluu kaikki nää Ensio Itkoset ja Vesku Loirit, että kyllähän mä ääni-imitaatioita olen tehnyt.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Teräsmies, koska se pystyy kaikkeen.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Varmaan mä menisin uimahalliin koko päiväksi.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Jääpursilautani mä ottaisin. Aika laaja pesä saisi siis olla... Lasagnea pitäisi olla myös ja chileläistä punaviiniä.”

Jos saisit mahdollisuuden matkata aikakoneella johonkin hetkeen menneisyydessä, minne menisit? ”Haluaisin nähdä nää Caesarin puukottamiset ja Rooman vallan aikaiset hommat ja paljon sitä populaa siellä oikein on ollut!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Meri
Mistä sanasta pidät vähiten? - Pakko
Mikä sytyttää sinut? - Pirteä olo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Lannistaminen
Suosikkikirosanasi? - Perkele. Enhän mä ees käytä sitä, hemmetti!
Mitä ääntä rakastat? - Meren kohinaa rantakalliolla
Mitä ääntä inhoat? - Kova pamaus aamuyöllä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentokapteeni
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Patologi
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kaikesta huolimatta tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).