Perhosia askelten alla / Kansallisteatteri

Perhosia askelten alla / Kansallisteatterin Omapohja

Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys 1.3. 2013, kesto 55min (ei väliaikaa)

Ohjaus Anne Rautiainen

Lavastus, nuket, puvut ja valokuvaus Janne Siltavuori

Rooleissa Jouko Keskinen, Karin Pacius ja Markus Virtanen

Taustaa : Ranskalaiskirjailija Jean Cagnardin alkuperäisteos on nimeltään "Des papillons sous les pas" ja se on kirjoitettu nukeille, eli kyseessä on siis nykynukketeatteria. "Tarina, joka pian kuullaan, on jossain päin totta, jossain nykymaailman kolkassa. Iso maa syö pienempää : hyvää ruokahalua!" Poika nimeltä Chorten on pakomatkalla pois pahantahtoisten valloittajien hallitsemasta kotimaastaan. Oppaanaan hänellä on vanhempi mies, Banbousha. Yhdessä he kävelevät vaivalloista tietä pitkin vuoristossa, välillä piinaa kylmyys ja kova tuuli ja jatkuva uhka ja pelko vihollisista takanaan. Matkallaan he kohtaavat jakkihärän ja kaksi kauan eksyksissä harhaillutta pakolaislasta, ja yhdessä he jatkavat kohti tuntematonta määränpäätä ja parempaa paikkaa elää. Pääsevätkö he uuteen kotiin?

Markus Virtanen ja Jouko Keskinen / kuva Janne Siltavuori, Kansallisteatteri

Plussaa : Yleisön saapuessa paikalle näyttelijät loivat jo tunnelmaa lavalla, valuttamalla käsistään hiekkaa ja piirtämällä siihen kuvioita, muodostaen vuorenhuipun. Pidin lavastuksesta todella paljon, aika pelkistettyä mutta pienillä muutoksilla, valoilla ja varjoilla saatiin koko ajan uusia ulottuvuuksia esiin. Pidin Jouko Keskisen (Banbousha) rauhoittavasta, rauhallisesta puhetyylistä ja Markus Virtasen (Chorten) uteliaisuudesta ja innosta. Nuket olivat hienoja ja ne heräsivät eloon taitavasti. Tarinassa oli valtavasti lämpöä ja kauniita, viisaita ajatuksia, tuli paikoin jopa "Pikku prinssi" mieleeni. Tarinassa toivo paremmasta jaksoi kantaa vaikeiden hetkien yli, pieniä ilonpisaroitakin nähtiin. Karin Pacius (pakolaistyttö Song ja pikkuveljensä) oli myös taitava. Esityksessä ei hötkyilty yhtään, kaikki tehtiin tarkasti ja kunnioittavasti. Yleisö seurasi hiirenhiljaa. Tämä oli sellainen pieni suuri tarina, joka ansaitsi tulla toteutetuksi juuri näin. Teatterin taikaa parhaimmillaan, periaatteessa yksinkertaisin keinoin saadaan jotain niin lumoavaa aikaan, että katsoja uppoutuu taikavoiman pauloihin täysin. Pikkuveljen noustessa lentämään minä kyynelehdin oikein kunnolla, ja perhoset, voi jestas ne perhose!. Juuri tämänkaltaisten kokemusten vuoksi rakastan teatteria niin paljon! Elävä tuli lopussa vielä, toimii minulla aina.

Oikealla Karin Pacius / kuva Janne Siltavuori, Kansallisteatteri

Miinusta : ei moitittavaa

Muuta : Olin katsomassa ennakkonäytöksessä paria päivää ennen ensi-iltaa. Samalla reissulla tapasin Markus Virtasen, jonka haastattelu on luvassa täällä jossain vaiheessa kevättä. Nukketeatteria näkee harvoin Suomessa, on kyllä sellainen teatterin muoto, jota haluaisin itse nähdä paaaaljon enemmänkin!

Perhosia askelten alla osui suoraan sydämeen ja siitä täydet viisi tähteä ***** .