Haastattelussa Miska Kaukonen

Miska Kaukosen tapasin tammikuun puolivälissä 2013 Kulttuurikahvila Kivessä, ennen Tampereen Teatterin Vadelmavenepakolaisen iltanäytöstä.

Kaarinasta kotoisin oleva Miska on syntynyt 1975 ja horoskooppimerkiltään hän on kaksonen. ”Vähän päälle parikymppisenä mä muutin Turkuun. Olin silloin Kaarinan Nuorisoteatterissa ja jouduttiin lähtemään sieltä Littoisten Verkatehtaalta pois, meillä oli tilat siellä. Me vuokrattiin Turusta vanha elokuvateatteri Kasino ja perustettiin siihen Teatteri Susi, meitä oli kuusi tyyppiä perustamassa sitä. Niihin samoihin aikoihin mä varmaan muutin Turkuunkin. Viisi vuotta olin siinä välissä Hesassakin, ensin koulussa neljä vuotta ja yhden vuoden mä vaan palloilin siellä”, Miska kertoilee.

Mitä harrastat? ”Mä maalaan ja piirtelen aika paljon. Musiikki on myöskin tärkeetä, se on tosin jäänyt paljon vähemmälle nyt. Sen takia mä teatterissakin oon mukana, kun mua kiinnosti musahommat ja soittelin bändeissä silloin ja sit Kaarinan Nuorisoteatterissa oli mua noin kolme vuotta vanhempia jätkiä, joilla oli erittäin kova bändi ja mä mietin, että mäkin haluun tohon porukkaan mukaan! Sit mä menin, mutta lavallehan mä päädyin sitten samantein teatterihommiin. Niin siinä kävi! Aina mä oon harrastanut musiikkia tosi paljon, laulanut eri bändeissä ja kitaraa mä soitan jonkun verran, mut sit Teatterikoulussa se vähän jäi. Nykyään ei oo oikein aikaakaan. Uusitalon Tume oli muuten siinä bändissä myös, Tohtori Jones oli nimeltään se. Tehtiin yks EP, viiden biisin levykin. Se oli itse asiassa tosi hyvä bändi, sellaista suomipoppia. Sit me lopetettiin just silloin kun tuli Jyrki-ohjelma ja se otti kaikkia uusia suomalaisia bändejä sinne ohjelmaan esiintymään, eli me lopetettiin vähän liian aikaisin.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”En mä tiedä, voisin sanoa että mä olen aika tarkka. En tiedä onko se mikään erityistaito, mutta mä arvostan muissakin ihmisissä sitä. Toki näyttämöllä voi vähän rönsyilläkin, mutta että kaikki tulee sillai kohdillaan, se on mulle hirveen tärkeetä. Tyylillä saa rönsyillä, mutta ei niin että se homma lähtee ihan lapasesta. Pitää aina palata siihen mistä se tilanne lähti, jotkut rönsyilee vaan niin ettei siinä oo enää mitään tolkkua.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Ei mulla mitään sellaista oo. Toki se maalaaminenhan on ikuista oppimista ja sitä mä mietin, että jos olisi aikaa niin mä menisin johonkin kurssille tms. treenaamaan sitä lisää. Aika tosiaan ei anna nyt periksi millään! Teatteripuolelta ei oo kyllä mitään sellaista, en oo koskaan edes aatellut että treenaisin jotain tiettyä taitoa tai kikkaa. Jotkut sanoo, että kaikki on tarvittaessa opeteltavissa, mutta kyllä se itsensä kusettamista olisi jos mulle vaikka soitettaisi, että tuutko tekeen yhden roolin venäjäksi ja mä suostuisin, kun en sitä kuitenkaan sujuvasti pystyisi vetämään.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”En oo kyllä ihan varma tästä, mutta äitini on vissiin joskus ollut jossain lausuntapiirissä. Taiteellista puolta muuten kyllä löytyy, täti maalaa myös ja siskoni on puuartesaani ja entisöijä ammatiltaan, eli sellainen visuaalisen silmän edustaja.”

Milloin sitten kiinnostuit teatterista enemmän ja onko jotain tiettyä henkilöä, joka sai sinut innostumaan alasta? ”Kyllä se on mun musiikinopettajani Eija Lappalainen, joka mua suositteli sinne Kaarinan Nuorisoteatteriin, ne etti just uusia kasvoja johonkin Häräntappoaseeseen ja silleen. Mä olin yläasteella silloin. Ei mua oo teatteri koskaan nuorempana sillai kiinnostanut, kuten jo sanoin niin mä menin teatteriin musiikin kautta. Olin yhtäkkiä lavalla vaan ja porukka oli todella kivaa, ykskaks mä olin ollut viidessä-kuudessa jutussa mukana. Sitten en enää haikaillutkaan siihen bändiin mukaan”, Miska muistelee.

Miska ja mielenkiintoinen kuvauspaikka... / kuva Teatterikärpänen 

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Teakiin mä hain viisi kertaa ja kaks kertaa hain Nätyllekin. Olin just aloittamassa Rauman Kaupunginteatterissa näyttelijäharjoittelijana, tai mulla oli siis paikka siellä ja sit just sinä vuonna mä pääsinkin kouluun ja syksyllä aloitin, kun olisin kans aloittanut siellä Raumalla syksyllä. 1998 mä menin Teakiin ja meidän kurssi valmistui 2002, kahta lukuunottamatta eli minä ja yksi toinen ei koskaan valmistuttu. Terveisiä vaan Siivosen Tatulle, heh! Jotenkin se mulla vaan jäi, maisteriksi tarvii 160 opintoviikkoa ja mulla oli niitä 119,5 eli puolta opintoviikkoa vaille kandin paperit... Olin samaan aikaan Herrojen Eeva-näytelmässä, jota esitettiin kahdessa eri paikassa ja siinä meni vuosi. En halunnut rampata eri kaupunkien välillä edestakaisin, en kyllä tiedä että miksi en niin tehnyt.”

”Viisi kertaa mä tosiaan hain Teakiin ja oonhan mä siinä välissä koko ajan kuitenkin tehnyt teatteria ja bändihommia. Puolitoista vuotta putkeen olin Turun Kaupunginteatterissa Peter Panissa mukana ja sitten olin Raumalla ja Kaarinan Nuorisoteatterin ja Teatteri Suden kanssa tein. Teatteri Susihan sitten yhdistyi Turun Uuden Teatterin kanssa vuonna 2003, ja siitä tuli Linnateatteri.”

Miksi olet näyttelijä tänä päivänä? ”Kyllä mä tykkään tästä ihan järjettömästi. Eihän tätä voisi tehdä, jos tästä ei nauttisi. Ja koko ajanhan mä tätä teen, eli tää on mun työni. Olen freelancer ja oon kyllä iloinen siitä, että on hommia koko ajan. Kyllä se on myös tietynlainen rakkaus lajiin ja itse teatteriin.”

”Vuosina 2003-2006 mä olin kiinnityksellä Turun Kaupunginteatterissa vuoden kerrallaan, tein tosi paljon hommia kyllä. Olinkin sit aika puhki silloin. Kaupunginteatterilla oli 4-5 ensi-iltaa vuodessa ja lisäksi mä olin Linnateatterilla siinä sivussa, kun tehtiin kesäjuttuja jotka sitten jatkui aina sisällä vielä syksyllä. Mulla saattoi pyöriä päällekkäin 5-6 juttua. Ihan mahtavaa aikaahan se oli, mutta mä jäin pois sieltä sitten just ihan sen takia, kun oli sitä hommaa jo vähän liikaakin.”

Onko sinulla kenties omia esikuvia? ”Ei mulla teatteripuolella kauheesti oo kyllä sillai, mutta aina välillä niitä tulee. Olin kattomassa sen Lari Halmeen ”Ihan kusessa”-jutun ja mä olin ihan että wau! Huomaa, että kaveri tekee sitä täydestä sydämestä ja täysillä, sitä oli kyllä tosi mahtavaa katsoa. Nää mun suosikit vaihtuu aina, kun näkee miten hienosti joku tekee jotain juttua. Musiikkipuolen tyypit vaihtelee kans aina. Tosin Pearl Jamista mä oon digannut aina ja käynyt paljon keikoillakin, kesällä olin Berliinissä ja Köpiksessä katsomassa. Mä aloin vaan diggailla niiden meiningistä silloin kun ne tuli ja oon seurannut sitä touhua sitten sieltä lähtien, mä itse asiassa keräilen kaikkee Pearl Jam-kamaakin – mulla on julisteita ja t-paitoja ja tarroja ynnä muuta. Hyviä, persoonallisia lauluääniä mä myös ihailen!”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Ei siihen kai ketään miespuolista voisi ottaa, vai voisko? Jonkun mimmin kanssa olisi hienompi kyllä laulaa. Hitto kun mä en muista sen yhden mimmin nimeä nyt, Jeff Buckleyn entinen tyttöystävä ja niillä on yksi tosi makee duetto..."

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Ne tulee aina niin yllättävistä suunnista just tommoset, että en mä kyllä osaa sanoa, että haluaisinko mä jonkun tietyn kans just näytellä. Aromaan Teemun kans oli kyl tosi kivaa näytellä, se on tarkka jätkä ja sen kanssa olisi tosi nastaa vielä tehdä jotain yhdessä. Jos pääsisi vielä näytteleen Lambergin Kallen, Karvosen Santun ja Rasilan Jugin kanssa sillai ”Seitsemän veljestä”-tyylisesti (huom. Linnateatterin kesänäytelmä, jossa neljä näyttelijää esitti kaikki roolit...) niin se olisi kyllä mahtavaa.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mulla on ollut joskus, se lähti varmaan Shakespearen kootuista teoksista, kun sitä veivattiin. Teatterihan ei oo mulle mikään sellainen intohimo, että haluaisin sitä kauheasti opiskella tai tutkia, mutta kyllä Hamlet olisi nastaa tehdä joskus, sellaisena ihan perinteisenä versiona vaikka.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Tapaa hirveesti uusia ihmisiä ja pääsee tekemään eri ihmisten kanssa juttuja. Varmaan se välitön palaute on kans sellainen homma, millä mä elän, siitä tulee vaan niin hyvät fibat aina.”

Entä miinuspuolia? ”Kyllähän ne työajat on välillä sellaiset, että ei pysty ns. normaalien ihmisten juttuja tekemään, esimerkiksi aloittamaan jotain kurssia joka olisi tyyliin kerran viikossa johonkin tiettyyn aikaan, se on ihan mahdoton yhtälö.”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Kävitkö Ellingiä katsomassa Linnateatterissa? Jaa et, harmi. Sehän on kirjoitettu siihen tekstiin, että se mitä se ukko suoltaa ulos on tosi koomista kun sä näyttelet sen tosissaan. Mua ärsytti kun jengi tuli sanomaan, että taas se Miska on tuommoisessa komediaroolissa. Ei se niin mennyt! Mä näyttelin sen täysillä, se ihminenhän ajatteli sen asian niin ja silloin siitä tuli koomista. Sehän oli itse asiassa tosi koskettavaa myös. Mä diggaan tuommoisista, mutta niitä vaan harvemmin pääsee tekemään.”

Huom. Viime vuonnahan Teatterikärpänen antoi ”Vuoden 2012 erikoismaininnan” Miskalle rajusta, koskettavasta roolityöstä näytelmässä Trainspotting.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kun näkee jonkun tekevän täysillä ja sydämellään ja tekee jotain sillai oikeesti. Kaikkee voi opetella, ookoo, mutta … Elokuvaohjaaja Jim Jarmuschan on kirjoittanut tavallaan sellaisen protestin, jonka nimi on ”Nothing is original”, eli mikään ei oo alkuperäistä. Se on niinku taiteilijoille osoitettu, että pöllikää kaikki! Kaikki tässä maailmassa on jo tehty, kopioikaa, omaksukaa. Et jos on joku esikuva, niin yrittäkää tehdä niin kuin se tai omaksukaa sieltä ne jutut, joista te itse pidätte eniten ja tehkää niistä omianne. Jos sä teet sen täydellä sydämellä, niin siitä tulee sun näköinen eikä enää sen esikuvan näköinen, mutta jos sulta puuttuu siitä hommasta sydän, niin silloin siitä tulee kopiointia. Sama kuin kuvataiteessa, että jollakin voi olla yksinkertainen juttu, mutta silti sillä on ihan oma meininki. Mä itse seuraan hirveesti noita katutaiteilijatyyppejä ja vähän sellaista kollaasimeininkiä, nekin on sellaista vanhojen juttujen kierrättämistä.”

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”En hirveesti. Nythän mä kirjoitin Facebookiin ennen Vadelmavenepakolaisen ensi-iltaa, että ”En normaalisti oo mikään jännittäjä, mutta nyt on kyllä kuset housussa!” Mä olin aivan paniikissa silloin. Se tekstimassa on siinä niin valtava ja mua oikein pelotti mennä lavalle. Nyt mä oon sen tekstin kanssa jo sinut ja oon päässyt sen yli.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi aina ennen esitystä? ”Yritän keskittyä ja avata vähän paikkoja, ei siinä on mitään sen ihmeellisempää, ja sekin on vähän juttukohtaista. Tsemppiringin mä yleensä haluan aina tehdä, mutta sekin riippuu vähän työryhmän koosta, se on tuolta Linnateatterin jutuista lähtöisin.”

Oletko nähnyt tai kuullut koskaan teatterin kummituksesta? ”Joo kyllä, Linnateatterilla on oma! Tää on aika järjetöntä kyllä, mutta … Linnateatterilla on sellainen pitkä ravintolatila ja teatterin alkuaikoina siellä oli sellaiset isot metalliset lamput siellä katossa ja ne on riveissä. Vanha ravintolapäällikkö Jore oli kuvannut siellä videoo ympäriinsä, et jos laittaisi nettiin millainen tila se sali on ja näin. Se oli yksin kuvannut siellä sitä videoo ja ottanut valokuvan myöskin. Sit se näytti mulle sitä videoo ja sanoi, että katsos, normaalisti ne lamput on ihan suorassa ja sit kun se oli vahingossa säätänyt sitä kuvaa kirkkaimmalle, niin ne lamput liikkui ja näytti siltä kuin niiden alta olisi kävellyt joku. Sit se näytti sitä valokuvaa ja zoomasi lavan vieressä olleisiin verhoihin. Siellä on tolpassa lamppu, joka osoittaa alaspäin niihin verhoihin ja siellä näkyi kasvot, jotka katsoivat suoraan kameraan! Huh huh! Sit yks kesä me asuttiin Roihan Valtterin kanssa siellä teatterin takahuoneessa, ja yks yö tultiin baarista ja oltiin kumpikin siellä omilla sohvillamme ja juteltiin naisasioista ja räpellettiin kännyköitämme siinä samalla. Kysyin Valtsulta, että onko sulla näppäinäänet päällä ja se vastasi, että ei oo. Vähänmatkan päästä käytävästä kuului sellasta ”pipipipipippipi”-ääntä, niin kuin joku näpyttelisi kännykällä tekstaria tai jotain. Sit se loppui. Jatketaan juttelua ja se alkaa uudestaan. Me tarkistettiin kaikki paikat eikä siellä ollut ketään! Joskus kuului keskellä yötä jotain porausääniä. Ovia aukeilee ja tuntuu siltä, että joku kävelee sun perässäsi. Mutta se vaikuttaa ihan hyväntahtoiselta tyypiltä kyllä!” Miska kertoo ja haastattelija on kauhusta kankeana...

Kummitusjuttuja...

Mitäs tulevia juttuja on luvassa? ”Linnateatteri täyttää 10 vuotta ja me otetaan uudestaan ohjelmistoon se Mieletön Turun lähihistoria, se loppui jo viime huhtikuussa, mutta otetaan se nyt uusintakäsittelyyn itse asiassa ensi viikolla. Sitten syyskuussa otetaan se eka versio, se Mieletön Turun historia, ja sitten marraskuun lopulla tulee vielä Mieletön Turun tulevaisuus. Sitten mä ohjaan Lasse-Maijan etsivätoimiston (linkki ohessa) myös Linnateatterille, se on maaliskuussa ensi-illassa. Se on sellainen linnateatterimainen lastenspektaakkeli! Olen myös aiemmin ohjannut, sen Luolamiehen poika-näytelmän, jonka Valtteri näytteli ja kirjoitti itse. Kesällä tulee Naantaliin sitten se ”Vetämättömät – balladi villistä Länsi-Suomesta” (linkki ohessa) .Vipinää siis riittää!”

Lisäksi lokakuussa tulee Turun Kaupunginteatteriin Rocky Horror Show, jossa Miskalla on Riff-Raffin rooli.

Onko sinulla jotain mottoa? ”Joskus mulla oli sellainen, että asioilla on tapana järjestyä.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että kaikki olis hyvin ja saisi tehdä sitä mitä haluaa ja pysyisi terveenä. Haaveilen muuten myös siitä, että pääsis muuttamaan Suomesta pois vähän pitemmäksi aikaa. Se virkistäisi niin paljon mieltä, kun saisi olla kesän tai puoli vuotta jossain ulkomailla. Se olisi mahtavaa!”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Olisin Vituiksmän. Se yrittäis kaikkee ihan helvetisti mutta kaikki menisi päin … ” Miska nauraa.

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Voi voi, kyllä mä varmaan sitä sielunmaisemaa yrittäisin tutkailla. Mä olisin varmaan yksin himassa koko päivän ja miettisin mitä siellä aivoissa liikkuu, ja ei olisi mitään päällepantavaakaan.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken? ”Tosi lämpimän peiton ottaisin! Sit mä varmaan ottaisin mun piirrustus-ja maalausvehkeeni ja kitaran. Ruokapuolesta sitten kaikkee perustarviketta, joista saisi tehtyä hyvät pöperöt.”

Jos saisit tilaisuuden matkata aikakoneella johonkin menneisyyteen, minne menisit? ”Antiikin Rooma kiinnostaisi ihan älyttömästi, ja Kreikka myös.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Kaunis, se tuli vaan ekana mieleen

Mistä sanasta pidät vähiten? - Pylly, tästä mä pidän kyllä eniten myös. Pylly pylly pylly :)

Mikä sytyttää sinut? - Risto Korhonen, joka tuli just ovesta sisään näköjään

Mikä sammuttaa intohimosi? - Risto Korhonen, joka käveli just meidän ohi

Suosikkikirosanasi? - Perse! Nää menee takalistoon nää vastaukset nyt näköjään heheh

Mitä ääntä rakastat? - Eddie Vedderin ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Tiettyinä hetkinä liian pitkään jatkuva lapsen huuto

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Arkkitehti, sillai et näkisi vielä sen mun piirtämän talon valmiina

Missä ammatissa et haluaisi olla? - 8-16 töissä

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hahahah, mitä v*ttua sä täällä teet!?

Rocky Horror Shown pressistä videota tässä ...