Tämähän on klassikko! / reactorin vierailu Kansallisteatterissa

Tämähän on klassikko! / Kansallisteatterin Pieni Näyttämö

Improvisaatioteatteriryhmä reactorin vierailu

Ensi-ilta 2.4. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Lavalla : Teemu Aromaa, Eero Järvinen, Ullariikka Koskela, Antero Nieminen, Timo Ruuskanen, Inga Rikandi, Jussi Puhakka ja Jaana Saarinen ( näyttämöllä nähdään eri iltoina eri esiintyjät, tässä näkemässäni mukana olivat kuusi ensinmainittua)

Taustaa : Reactori on helsinkiläinen ammattinäyttelijöistä ja -muusikoista koostuva improvisaatioteatteriryhmä, joka on perustettu 2006. Tämähän on klassikko!-esitys vie improilun kokonaan uudelle tasolle, sillä perinteisen kokoillan improvisoidun näytelmän sekaan miksataan joka ilta jokin näyttämötaiteen klassikkoteos. Yhteistä näille kymmenelle klassikolle on se, että jokaiseen niistä kiteytyy ihmiskuntaa kiinnostavia kysymyksiä ja teemoja, ja lisäksi jokainen niistä on joskus esitetty Kansallisteatterissa. Klassikoita on siis kymmenen : Anna-Liisa, Cyrano de Bergerac, Frankenstein, Hamlet, Huomenna hän tulee, Kirsikkapuisto, Kuningas Oidipus, Nukkekoti, Seitsemän veljestä ja Setsuanin hyvä ihminen. Onnenpyörää muistuttava "klassikkopyörä" arpoo illan näytelmän, josta sitten kerrotaan juonen ydin ja kolme pääteemaa, jotka sitten yhdistetään jollain muotoa illan kulkuun. Yleisöltä poimitaan muutama lisämauste vielä mukaan ja sitten vaan keitosta hämmentämään...

Inga Rikandi, Jussi Puhakka, Eero Järvinen ja Teemu Aromaa / kuva Tuomo Manninen

Plussaa : Aluksi näyttelijät esittäytyivät, Inga Rikandi istui soitinarsenaalin ääreen, loihtien sieltä sitten tunnelmapaloja ja maalaillen taustoja tilanteen mukaan. Yleisöltä pyydettiin säätilaa, ja joku ehdotti lumisadetta. Pian näyttämöllä nähtiinkin kaksi pikkupoikaa (Teemu Aromaa ja Eero Järvinen) jahtaamassa kielelleen sitä suurinta ja kauneinta lumihiutaletta. Hetken kuluttua pojat olivat piilosilla, ja mukaan leikkiin tuli pihapiirin uusin tulokas Ahmed (Timo Ruuskanen). Mukavasti pojat huomioivat uuden kaverin ja opettivat hänelle lisää niin leikistä kuin siitä, miten oikeaoppisesti tervehditään toista laittamalla nyrkkiin puristettu käsi yhteen toisen kanssa. Näimme myös Johanneksen (Antero Nieminen), joka epätoivoisesti etsi itseään ja voimaeläintään kurssilla. Oliko se karhu vai kirahvi, jalka kun lähtee heti liikkeeseen ja kaulan sijaan kurottaa kohti korkeuksia? Pian saimme seurata myös vanhan sissiporukan kokoontumista mökkeilyn (ja lähinnä ryypiskelyn merkeissä). Historianopettaja Lajuselle (Teemu Aromaa) viina ei ollut kovin tuttu aine. Remonttimieheksi ryhtynyt "Pertti Karppinen" (Timo Ruuskanen) tapasi exänsä Birgitan (Ullariikka Koskela) ja tunteet leimahtivat uudestaan, ruuvi etsi mutteria ja niin edelleen. Sitten tapahtumat keskeytyivät ja esiin tuotiin Klassikkopyörä. Yleisön joukosta valittu neitokainen pääsi pyöräyttämään pyörää, toivoi näkevänsä Kirsikkapuiston tänä iltana. Ensi-illassa oli kuulemma ollut Nukkekoti. Pyörä pyörii ja pyörii, ja pysähtyy Frankensteinin kohdalle! Tadaa! Kävinkin sen parahiksi tuossa helmikuun puolella katsomassa... Taustalle heijastettiin kuvia Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä parhaillaankin pyörivästä näytelmästä, ja Inga Rikandi tuli kertomaan näytelmän juonen. Kerrottiin kolme pääteemaa, jotka olivat Jumalan asemaan asettuminen, erilaisuus ja kyky rakastaa. Yleisöltä pyydettiin pari asiaa, jotka näytelmässä nähdään ja nämä olivat urkupilli ja koeputki. Tästä olisi sitten tarkoitus jatkaa jo alkanutta kuviota liittämällä mukaan Frankensteinin teemoja. Niinhän siinä sitten kävi, että pienen väärinkäsityksen vuoksi vanhemmat suivaantuivat poikiensa leikkeihin Ahmedin kanssa, ja pian Jaskan äiti oli keräämässä nimiä adressiin, jotta rauhallinen seutu pysyisi edelleen rauhallisena ja nimenomaan suomalaisten asuttamana. Yksinäinen, hyljeksitty Ahmed-parka. "Pertti Karppisen" mielestä Birgitassa oli paljon löysää nahkaa ja muutenkin ylimääräistä väärässä paikassa, joten eikun plastiikkakirurgille Birgitan tie vie. Johannes ei edistynyt voimaeläimen löytämisensä kanssa, joten ohjaajat tekivät ihmiskokeen, lukitsivat Johanneksen kuivalihan ja veden kera holviin, soittaen päiväkausia vielä eri instrumentteja. Urkupillillä koko mies katosi toiseen ulottuvuuteen...Lajunen näki jo pikku-ukkoja ja pahoja harhoja, alkoholilla oli tosin osuutta asioiden kulkuun. Muisteltiin "Runkensteinia" (Eero Järvinen) ja leirielämää ja kas, vahingossa sitten ammuttiin "Runkkua" naulapyssyllä sydämeen. Jonkun vakavissaan tokaisema "Ei heilu peitto enää" sai aikaan koko porukan putoamisen, nytkähtelevää ruumista myöten. Muutenkin oli hauska seurata, miten näyttelijät eivät hetkeksikään hyytyneet, vaikka välillä nimet unohtuivat ja viinapulloa tarvittiin maalitauluksi, vaikka se oli hetkeä aiemmin viskattu jorpakkoon. Vähän hihiteltiin ja yskittiin, ja taas mentiin. Birgitta koki tohtori Nyyssösen käsittelyssä totaalisen muodonmuutoksen ja aiheutti miesporukan edessä melkoista hämmennystä. Selvisi, että Birgitassa oli osia eräästä aiemmin menehtyneestä tyypistä... Ahmed oli poikain leikeissä Guantanameran vankileirillä, vai oliko? Johannes saapui Johanssonina pelastamaan poikaa, Nyyssöseltä vietiin viimeisetkin koeputket jotta moinen leikkely loppuisi. Pidin kovasti myös siitä, miten loppupuolella näyttelijät istuivat kaukana toisistaan, ja valon osuessa heihin kertoivat vuorotellen siitä, miltä tuntuu olla ulkopuolinen, osa omana itsenään, osa roolihahmona.  Esitys oli varsin ehjä kokonaisuus ja kaikesta huomasi, että reactori-porukka on tehnyt pitkään yhdessä hommia, sillä yhteistyö oli saumatonta ja poppoo vaikutti todella yhteenhioutuneelta. Uskalsivat luottaa toisiinsa ja ottivat hyvin fyysistäkin kontaktia vastanäyttelijöihin. Näyttelijät olivat hyvin erityylisiä, jokaisella oli selkeästi oma paikkansa ja hetkensä ja tästä erilaisuudesta syntyi katsojan silmään mukava keitos, jota mielelläni menisin katsomaan toistekin. Huumoria oli esityksessä kivasti, mutta erityisen iloinen olin siitä, että taustalla oli myös vakaviakin teemoja, jotka nousivat hyvin esiin. Huumori tuli esiin tilannekomiikan muodossa ja pienissä hauskoissa yksityiskohdissa, puhetavassa, eleissä, yllättävässä tilanteessa ja käänteesä - ei niinkään yleisöä kosiskelevana pelkkänä pelleilynä ja siitä olen mielissäni.

Miinusta : ei moitteita

Muuta : Jokainen iltahan on täysin erilainen, joten periaatteessa tekisi mieleni mennä katsomaan vaikka nämä kaikki esitykset. Valitettavasti se on täysin mahdotonta. Olisi ollut kiintoisaa nähdä etenkin Godotin odottelun absurdia maailmankuvaa ja miksei Hamletkin. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille! Improvisaatioteatteri on kiintoisa laji! Olen nyt lyhyen ajan sisällä nähnyt kolmen eri porukan vetämiä impronäytelmiä, ja tämä oli niistä kolmesta ehjin ja onnistunein kokonaisuus. Hyvä reactori! Lisäpointseja vielä siitä, miten väliajalla taustakankaalla pyöri kuvia vanhoista klassikkonäytelmistä eri vuosikymmeniltä.

Teatterikärpänen antaa "Tämähän on klassikko!"-esitykselle neljä tähteä (1/2 vielä jos niitä jakaisin), sillä aina on kuitenkin pieni vara pistää vielä paremmaksi ja mahtaako täydellistä suoritusta edes olla tässä lajissa?

reactorin nettisivut löytyvät täältä.

Tämähän on klassikko! pyörii Kansallisteatterissa 18.5. asti! Lisätietoja täältä.

ps. pienenä hauskana yksityiskohtana vielä se, että olin kirjoittanut kalenteriini "Tämähän on nähtävä!" vahingossa. Sehän se kiteytti ja kiteyttää kaiken :)