Haastattelussa Heikki Paavilainen

Heikki Paavilaisen tapasin lokakuun alkupuolella 2012, Hämeenlinnan teatterissa teatterinjohtajan huoneessa...

Valkeakoskelta kotoisin oleva Heikki on syntynyt 1962 ja horoskooppimerkiltään hän on härkä. Tällä hetkellä hän asuu Lempäälässä.

Mitä harrastat? ”Nyt harrastan hyvin voimakkaasti koiranpennun koulutusta, penty täytti juuri kuusi kuukautta! Koira on tällä hetkellä suurin harrastusintohimoni. Pitempiaikaisiakin harrastuksia tietysti on, mutta nyt viime vuosina lähellä sydäntäni on ollut myös tuo mökki Pälkäneellä. Viime viikonloppuna oli niin märkää, etten saanut perunoita nostettua. Mökki on mun vanha mummola, eli mulla on hyvin vahvat tunnesiteet sinne. Vietin lapsuuteni kaikki kesät siellä mummon kanssa. Siellä tulee nykyäänkin oltua paljon, remonttia tehtyä ja semmoista. Aikaisemminhan mua kiinnosti hevoset ja vanhat mersut, mutta ne on jääny kyllä tässä vuosien myötä. Niin tuo koira, se on sekarotuinen. Edellinen oli kultainennoutaja. Rotukoirilla on kyllä kaikenlaisia vaivoja, ja sitä ennen mulla oli kans sekarotuinen ja sen kanssa ei ollut ikinä mitään ongelmia! Kultainennoutaja menehtyi vanhuuteen helmikuussa ja ensin me päätettiin, että ei oteta sen jälkeen enää koiraa, mutta sitten lapset katseli mua kaksi kuukautta, kun pyörin orpona siinä pihalle, että tuota äijää ei kestä kyllä kukaan jos sillä ei ole koiraa, kun mulla on aina ollut. Sit ne hankki mulle sekarotuisen pennun Kustavista. Isä on puhdas valkoinen paimenkoira ja äiti on monirotuinen. Puolen vuoden aikana oon nähnyt siitä heti sen viisauden. Se on hirveen herkkä koulutettava, siitä on tullut mun kaveri kyllä. Sen nimi on Mimi. Niin, syntymäpäiväni aamuna sain hänet, tuotiin mulle sänkyyn. Ei ollut pahvilaatikossa, mutta rusetti oli kyllä kaulassa”, Heikki kertoo iloisena.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Se on kyllä hirveen vaikeeta määritellä... Mulla ei varsinaisesti ole mitään erityistaitoja. Joku ulkopuolinen pystyisi ehkä hahmottaan paremmin, mutta ei sitä itte oo koskaan sillai aatellut. Oon ottanut vaan haasteita vastaan mitä on tullut, ja toiminut sitten sen mukaan. Kun näin teatterinjohtajana ja ohjaajana kattelee näyttelijöitä, niin aika helposti määrittelee ihmisille niitä erityistaitoja mitä kelläkin on. Niitä on helppo löytää sillai ulkopuolelta, mutta sitten jos katsoo peiliin, ei näe kyllä mitään...”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Voi olla, että on ollut parempikin se, että mä en ole mikään laulaja. Mulla ei ole laulutaitoa enkä laula kyllä missään tilanteessa enää ikinä. En tiiä, että olisko se sitten ollut se, jonka haluisin osata? Kyllähän mä KOM-teatterin vuosinani lauloin paljonkin, totta kai kun Chydenius pisti meidät kaikki laulamaan! Oon jopa levyttänytkin ja laulanut soolon levylle, heh! Mutta en todellakaan tiedä, että olisko se ollut sitten sellainen, jota olisin kaivannut elämässäni enemmän. Ja nuorempana tietysti tanssi, mutta se oli ihan hallinnassa mulla ja siitä pidinkin tosi paljon. Mutta eeeeei, en mä sillai ole oikeestaan jäänyt kaipaamaan kyllä mitään.”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Ei ketään, ei kummankaan puolelta löydy. Sukututkimuksissakaan ei ole tullut ketään sellaista vastaan, joka olisi ollut tällä alalla tai minkään muunkaan taiteen alalla. Itse en tosin ole tutkinut asiaa, mutta muut sukulaiset on.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kyllä mä sähköbassoa soitin silloin KOM-teatterin aikana, soitin bändissä sähköbassoa ja sitten erityisesti Teatteri Eurooppa Nelosen vuosina soitin kuusi vuotta, se oli toinen ammatti siinä. Meillä oli niin paljon ravintolakeikkoja, me soitettiin välillä siinä viisi settiä tanssimusaa.”

Heikki teatterin pihassa / kuva Teatterikärpänen

Miten sitten päädyit teatteriin aikoinaan? ”Vahinkojen kautta! Mä olin hirveen ujo ja hiljainen lapsena, mutta eksyin kaverin mukana sellaiseen improvisointikerhoon joskus 10-vuotiaana ja sitten sitä kautta Valkeakosken kaupunginteatteriin mukaan. Ja vielä siis silloin kun täytin 18 ja olin siinä vaiheessa kauppaopistossa, olin ollut lukiossa mutta vaihdoin sen kauppaopistoon, mulla oli työpaikka katsottuna valmiiksi ja se oli ajokorttia vaille, että olisin ruvennut ajamaan sellaista pakettiautoa. Siinä oli mulle työpaikka, että kun toukokuussa kortin sain, niin se olisi ollut siinä. Mutta sitten kävi niin, että mun hyvä ystäväni sieltä Valkeakoskelta lähti Teakin pääsykokeisiin ja se kysyi multa, että lähde mukaan Helsinkiin, olisi kivempi mennä kahdestaan. Mä lähdin sille sitten kaveriksi sinne ja mä olen vieläkin sillä samalla reissulla! Täytin silloin 18 just, ja mä olen ollut nyt 32 vuotta tällä tiellä. Helvetti. Ja se kaveri ei päässyt sisään... ”

”Olin ollut harrastajateatterissa siellä Valkeakoskella kyllä hyvin paljon ja tykännytkin siellä käydä, oikeestaan se lukion eka vuosi oli mennyt sen takia pieleen, kun lukio oli siinä teatterin vieressä ja aamulla kun mä olin menossa kouluun, niin mä jäinkin notkumaan sinne teatterille ja tekeen valoja ja lavasteita sinne, ja mulla meni ne koulupäivät sitten siellä. Olin siis viettänyt paljon aikaa teatterissa, että siinä mielessä oli kiva lähteä sinne pääsykokeisiin, mutta en hetkeäkään ajatellut edes viimeisessä vaiheessa, että tästä alasta tulisi mun ammattini. En koskaan, ei se ollut mulla vakavasti käynyt mielessä hetkeäkään. Ehkä mä en oo sitä vieläkään oikein tajunnut! Menin siis Teakiin 1980 ja valmistuin sieltä 1984.”

Miten päädyit Ajolähtö-elokuvaan mukaan? ”Mikko Niskanen kuvasi meidät kaikki Teakin pojat silloin, olin vuoden ollut teatterikoulussa. Me kaikki pojat käytiin siellä koekuvauksissa ja sitä kautta se Mikko mut sieltä sitten nappasi. Torikan Timo oli kolmannella vuosikurssilla silloin ja mä olin siis ekalla, ja Tero Niva tuli Viitasaaren harrastajateatterista.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Kyllä se tuolla autopuolella varmaan olisi. Mun isänpuolen suku on erityisen vahvasti autoilijoita täynnä, jo isoisästä lähtien. Isoisänisällä oli jo puunkuljetuskuorma-auto silloin kun ekat autot tuli Karjalaan. Kyllä mäkin siellä autosektorilla varmasti olisin. Mun isä ja isoisä oli molemmat taksikuskeja ja itse olin silloin ne nuoruusvuodet taksikopilla töissä. 12-vuotiaana aloitin jo kesätyöt ja viikonlopputyöt taksin ula-keskuksessa, vastasin siellä puhelimeen. Olin ihan siihen Helsinkiinlähtöön saakka siellä hommissa. Taksia en oo ite koskaan ajanut. Se pitäisi ehkä joskus kuitata, niin olisin sitten kolmannessa polvessa taksikuski. Vielähän sitä kerkee! Lupa pitäisi hankkia. Jossain vaiheessa Lempäälässä, silloin kun mä olin vielä freelancerina Tampereella, oli tosi lähellä se taksihomma. Mulla ei ollut töitä ja yhden taksikuskin kanssa oli puhetta ja se jo sanoikin mulle, että käy ajaan se lupa niin voit ajella hänelle vähän vapaavuoroja. Se oli kyllä tosi lähellä, mutta sitten mulle tuli taas jotain töitä, jotka vei mua sillai ettei se sitten toteutunut.”

Oletko käynyt muita teatterialan opintoja? ”Barcelonassa asuin kaksi kuukautta, kävin siellä commedia dell´arte-kurssin. Tehtiin siellä näytelmä ja harjoiteltiin ja esitettiin se sitten siellä Barcelonassa. Sit mä muutuin itse kouluttavalle puolelle, eli 80-luvulla mä kävin tosi paljon kouluttamassa harrastajanäyttelijöitä viikonloppuisin ja vedin kursseja, se oli yksi sellainen vakituinen homma kans mulla yhdessä vaiheessa.”

Miten se Teatteri Eurooppa Neljä sitten sai alkunsa? ”Pitkä juttu...Olin Teakin kolmoskurssilla kun tehtiin Pirkko Saision Betoniyö KOM-teatteriin, olin siis koulun rinnalla koko sen ajan siellä ja valmistuttuani myös. Se oli kyllä parasta, ihan mielettömän hienot ulkomaanmatkat ja kiertueet meillä oli niiden vuosien aikana, kierrettiin kyllä jokapuolella maapalloa esiintymässä. Sit samaan aikaan siinä 80-luvun aikana tapahtui pari sellaista asiaa, jotka vaikutti tähän Eurooppa Neljän syntyyn. Toinen oli se, että mä olin kuitenkin maalaispoika ja jos oli vapaata, niin mä kävin hevostalleilla Valkeakoskella ja vietin aikaa siellä tallilla lannanhajussa. Se oli niin suuri ristiriita niihin Helsingin taidepiireihin ja teatterikulttuuriin, siellä oli paljon asioita, joita mä en maalaispoikana oppinut niiden vuosien aikana edes ymmärtämään. Mä vierastin sitä korkeakulttuuria ja niitä taidepiirejä jotenkin, ja mulla oli kauhea halu maaseudulle. Sit samoihin aikoihin oli muutaman kaverin kanssa ( Virtasen Jouni, Kankaan Minna ja Ojansivun Kuntsi) haave siitä, että laitetaan oma bändi pystyyn. Mä olin kiertänyt KOMin kanssa Suomea paljon, käytiin esiintymässä isoissa kaupungeissa, joissa oli jo ammattiteatteri valmiiksi ja sit siinä tuli sellainen olo, että Suomessa kaivataan ammattiteatteria, joka kiertäisi nimenomaan pienillä paikkakunnilla. Sitä kautta se syntyi se idea sitten siitä, että perustetaankin oma ryhmä ja me lähdettiin ihan nollasta liikkeelle, meillä ei ollut mitään, ja sattumalta löydettiin sitten se paikka sieltä Saarijärveltä. Järjettömän uhkarohkeaahan se oli, Hesassa kaikki sanoi mua tyhmäksi ja että me tultais vuoden päästä maitojunalla takaisin. Meillä oli kauhee tahtotila ja halu näyttää! Meillä oli kova hinku tehdä ja me aloitettiin se kesäteatterilla siellä ja saatiin siitä sen verran rahaa, että saatiin ostettua keikkabussi ja PA-kamat, ja sit lähdettiin kiertämään. Niinhän siinä sitten kävi, että viiden toimintavuoden jälkeen meillä ylitti liikevaihto yli 5 milj. markkaa. Se oli huikee se nousu, ja se vielä tapahtui laman aikana!” Heikki muistelee.

”´89-95 oli mulla nää Eurooppa Nelosen vuodet. Sit 1996-99 olin freelancerina, tein mm. Elämän suola-nimistä tv-sarjaa Tampereella ja olin myös Tampereen Teatterissa ja Työviksessä, näyttelin ja ohjasin. Ohjasin mm. sen Virgon, joka oli mun eka iso ohjaustyöni. Se tehtiin sinne Rollikkahalliin ja aika monihan siitä porukasta on tällä alalla nykyään.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt kaikissa Suomen teattereissa, käynyt keikalla siis! Ihan jokaisessa Suomen ammattiteatterissa olen käynyt. Joskus laskinkin, että Suomessa oli siihen aikaan jotain vähän yli 400 kuntaa, ja mulla oli niistä käytynä yli 380. Ulkomaillakin on tullut esiinnyttyä Euroopan maista kaikissa muissa paitsi Islannissa, Irlannissa ja Englannissa. No, varsinaisesti näyttelijänä olen ollut KOM-teatterissa, Eurooppa Nelosessa, Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Rauman Kaupunginteatterissa ja sitten täällä Hämeenlinnassa”, Heikki luettelee.

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi, jos lasketaan mukaan kaikki elokuvat ja telkkahommat myös? ”No Ajolähtö ihan sen takia, että se poiki sitten ihan hirveesti kuvauskeikkoja ja lisätöitä kameran eteen. Sitten se ”Pidetty hiljainen mies” oli ihan hemmetin kivaa tehdä, Lampelan Jarmon kanssa yhteistyö on sujunut muutenkin aina tosi hyvin, ja sitten se Maikkarin rikossarja ”Rikospoliisi ei laula”, jossa esitin tappaja Joni Myrskyä. Se oli tosi hieno tehdä, koska sain olla ihan erilaisessa roolissa missä mua on aiemmin totuttu näkemään.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta, jonka olisit aina halunnut tehdä? ”Ei mulla sillai taida kyllä olla, paitsi ehkä Käärmeennahkatakki. Nyt mä oon siihen kyllä jo liian vanha!”

Jos saisit valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Uma Thurman, ehdottomasti. Me oltais todella hyvä pari, olisi se sitten mikä juttu tahansa.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Voi niitä on paljon! Yleensä se on ollut niin, että joku yllättää mut täysin jossain roolissa, et mä en edes osaa odottaa sitä. En osaa kyllä nimetä ketään yksittäistä... Silloin teininä oli pari tapausta, jotka jäi tosin mieleeni hyvin. Äidinkielenopemme vei meitä silloin tällöin Helsinkiin katsomaan näytelmiä. Yksi näytelmä oli KOMin Kolme sisarta, ne pyöri siellä lavalla nahkavaatteissa ja se esitys oli tosi pitkä ja tylsä ja mä aattelin, että mä en mene enää ikinä teatteriin! No se sai mut sitten vielä Helsingin Kaupunginteatteriin katsomaan Othelloa, ja siinä oli päärooleissa Esko Salminen ja Pekka Laiho. Muhun ei kolahtanut niinkään ne, vaan Ofelian roolissa oli Eija Ahvo ja sillä oli teinipoikaan suuri vaikutus, istuin vielä eturivissä silloin.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tarinat, nimenomaan ihmisten tarinat yleensä. Ne on mulle sillai sytyttäviä kyllä.”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Kyllä se kuuluu asiaan, on sitä sitten menossa lavalle tai kameran eteen. Kyllä siihen kuuluu aina jonkinlainen jännitys, joka sitten purkautuu eri lailla eri tilanteissa, riippuen tietysti siitä, että mitä on menossa tekeen. Kyllä siinä syke aina nousee!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Ihmiset ja ihmisten kohtaaminen, sosiaalisuus. Se on parasta ja se on joskus myös raskainta. Parhaimpia hetkiä on ne, kun kollektiivisesti tunnetaan se onnistuminen.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita huomaat toistavasi aina ennen esiintymistä? ”On mulla jotain, esim. just ennen lavallemenoa mulla on oltava sellainen puhaltamishetki jossain kohtaa, eli mun pitää sillai tietoisesti rentouttaa lihakseni. Se ei varmaankaan kestä kymmentä sekuntia pidempään, mutta mun on tehtävä se. Saman mä teen myös silloin, jos olen kameran kanssa tekemisissä. Se on sellainen rutiini, jota en kyllä jätä väliin.”

Tunnistaako ihmiset sinua kadulla ja tulevatko juttelemaan? ”Kyyyyllä, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mä olen muutenkin näytellyt viimeisen kymmenen vuoden aikana tosi vähän. Muutamia vuosia sitten kävi niin, että sellainen siltojen alta herännyt kaveri tuli Lempäälän keskustassa mua vastaan ja kysyi, että ”Ootko sä se entinen näyttelijä?” ja mä olin vaan että ”Jesss”, se oli kyl hauskaa ja se oli ihan all right mulle. Periaatteessa mä oon saanut kyllä aina olla aika rauhassa. Pohjanmaan junassa jos menee ravintolavaunuun, niin tulee yleensä aina joku pohjaalaanen, joka on katsonut Talvisodan ja Pohjanmaan ja Lakeuden kutsun, ja sitten on niitäkin, jotka osaa esimerkiksi Talvisodasta mun kaikki repliikit ulkoa. On se kyllä aika hämmentävää kun itse ei muista enää mitään, ja joku tulee siihen eteen ja latelee ne putkeen kaikki”, naurahtaa Heikki.

Kerro joku hauska kommellus! ”Oltiin joskus Ruotsissa keikalla esittämässä Huckleberry Finnin seikkailuja, ja siinä on semmoinen yksi kohtaus, jossa Tom Sawyer sanoo Huckille, että ”Mee tonne sivuun” ja Huck kysyy, että ”Mitä mä teen?”. ”No matki lammasta!” sanoo Tom, ne pojat yrittää tehdä siinä sellaista harhautusta. No meillä oli ulkona tää esitys, Tukholman liepeillä yhdessä puistossa, mä meen siihen näyttämön reunaan sitten määkimään bää bää ja eiku jumankauta semmoinen satapäinen lammaslauma alkaa tulla sieltä pellon yli ja lähtee juoksemaan meitä kohti, valtava lauma! Onneksi siinä oli aita välissä, mutta se oli ihan siinä katsomon vieressä ja voi jessus mikä messu siitä alkoi, kukaan ei kuullut enää mitään repliikkejäkään. Kauhee lauma siinä suoraan mun takana! Jatkettiin siitä sitten, siihen tuli joku kolmas henkilö, joka kysyi multa, että ”Mitä sä täällä teet?” ja mä vastasin, että ”No määä-ääin noitten kanssa!” Kyllä ne elikot siitä sitten rauhottui jossain vaiheessa”, Heikki muistelee naureskellen.

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa, mutta vahingossa imitoin Jukka Virtasta kuulemma välillä, etenkin silloin kun mä ohjaan. Kollegat nauraa mulle aina, että nyt se Virtanen taas on äänessä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Heh, kun olin menossa vaimoni kanssa hääyötä viettämään, häittemme jälkeen siis, niin mut puettiin Mustanaamioksi. Multa ei kysytty mitään, että mitä mieltä mä olen. Vaimoni oli joskus kuulemma sanonut, että Mustanaamio on jotenkin eroottinen tai seksikäs hahmo. Siksi se!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”No eihän tästä nyt oo pitkääkään aikaa kun mä ”Älä pukeudu päivälliselle”-näytelmässä jouduin paikkaushommiin ja olin yhden päivän naisena korkkareissa ja muissa vetimissä. Jotkut väittää, että näytin ihan hyvältäkin. En mä varmaan tekis mitään erilailla, samalla lailla mä varmaan veisin koiraa ulos ja laittaisin tiskikoneen ja pyykkikoneen päälle. En varmaan itse huomaisi mitään eroa, muiden ihmisten käyttäytymisen kautta varmaankin sitten vasta.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Heti mä mietin jotain tietokonekontaktia ulkoiseen maailmaan, mutta ei se loppupeleissä niin mee. Kyllä mä varmaan ottaisin sinne hyvää seuraa. Jos seura nukkuisi, mä herättäisin. Makkaraa pitäisi olla paljon ja maitoa, ja ehkä varmaan sitten jääkaappikin...” Heikki pohtii.

Jos voisit matkustaa aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mä menisin tutkimaan Ranskan hovia, tai sitten ennen Toista maailmansotaa Karjalaan ja Kaukolan kylään, josta mun isoisäni on kotoisin ja isä on syntynyt siellä. Katselisin, että mikä se meininki oli siellä 30-luvulla. Sitten haluaisin palata aikakauteen ennen kännyköitä. Ihmiselon rytmi muuttui täysin kännykäntulon jälkeen, näin se vaan on.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ahneus

Mikä sytyttää sinut? - Ihmiset

Mikä sammuttaa intohimosi? - Ahneus

Suosikkikirosanasi? - Ei sitä voi sanoa tässä!

Mitä ääntä rakastat? - Lintujen ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Naapurien kiroilua

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Tuomari

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Minkään firman irtisanoja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - No, mitäs Paavilainen?

ps. Heikki jättää työt Hämeenlinnan teatterin teatterinjohtajana ja uudeksi johtajaksi on valittu Kirsi-Kaisa Sinisalo. Tervetuloa Kirsi-Kaisa! Heikkiä tulee kylläkin ikävä...