Sivut

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Haastattelussa Juho Markkanen


Muusikko-näyttelijä Juho Markkasen tapasin Riihimäen teatterissa helmikuun loppupuolella 2013, kahden Fucking Åmål-esityksen välisellä tauolla.

Jyväskylästä kotoisin oleva Juho on syntynyt 1981 ja horoskooppimerkiltään hän on neitsyt. Tällä hetkellä hän asuu Porvoossa, ja aikaisemmin hän asui Helsingissä.

Mitä harrastat? ”Vaikee kysymys heti alkuun...Mulla on nyt vähän sellainen tilanne, että mun elämäni täyttyy tosi paljon musiikista ja näyttelemisestä ja suoraansanottuna musta välillä tuntuu, että mulla ei riitä energiaa mihinkään erityiseen harrastustoimintaan. Joskus mä luen kirjoja, en kauheesti mitään fiktiivistä osastoa. Mua kiinnostaa lukea esimerkiksi psykologiasta ja välillä mä katkaisen kaikki syvälliset ajatukset itsestäni ja luen erilaisia musiikkifoorumeita, missä puhutaan erilaisista äänityskamoista ja vastaavista. Se on mun perversioharrastus, heh!” Juho nauraa.

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Kai se on tuo laulu- ja soittotaito, jos nyt aattelee sillai etten oo pelkästään näyttelijä. Aika usein sitä kuitenkin ajautuu juttuihin, joissa niitä taitoja tarvitaan.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Ihmissuhdetaidot! Ne olisi jopa mahdollistakin oppia vielä!”

Löytyykö suvustasi muita tällä alalla olevia? ”Muusikoita on jonkun verran kylläkin, ja mun pikkuserkkuni on näyttelijä Miina Maasola. En siis tule mistään suuresta teatterisuvusta.”

Mitä soittimia osaat soittaa? ”Osaan soittaa juu useampaakin. Kitaraa pääasiassa, pianoa, bassoa, rumpuja. Viulua olisi kyllä aika siistiä osata soittaa myös. Mullahan on siis bändi Järjestyshäiriö, laulan siinä, ja ollaan just parhaillaan tekemässä levyä. Musiikkityyli menee nykyään ehkä vähän popimpaan suuntaan, tyyli on vaikeasti määriteltävissä tällä hetkellä.”

Juho ja Audrey / kuva Teatterikärpänen


Milloin kiinnostuit teatterista ja mikä tai kuka sai sinut hakeutumaan alalle? ”No se oli kyllä tuo Niemisen Jorma Jyväskylästä, ei se nimi varmaan kellekään mitään sano, paitsi mulle hän on kyllä tärkeä henkilö. Hesassa kun on näitä Sibeliuslukioita ja muita, niin mielestäni Jyväskylässä ei ollut mitään vastaavaa kulttuuria. Olin jotain 19-vuotias kun menin sitten yhteen nuorten taidetyöpajaan ja tajusin, että tämähän on ihan ookoo. Tää Jorma oli siellä ilmaisutaitopuolen vetäjänä ja se sanoi, että älä nyt stressaa ja että sulla on ihan hyvä meininki, että haet poika vaan kaikkiin paikkoihin ja se tsemppas tosi paljon.”

Olitko lapsena koulun näytelmäkerhoissa tms. mukana? ”Voi enhän mä uskaltanut! Mä olisin kyllä halunnut olla jo tosi pienenä mukana, ja muistan sen tunteen kyllä tosi hyvin. Olin tosi ujo. Yläasteella se oli sit sellaista, että ”ei nyt saakeli mihinkään näytelmiin!” ja vaikka käytiin paljon katsomassa luokan kanssa kaikkea, niin en mä silloinkaan saanut mitään kimmoketta. Koin sen jotenkin niin, että ompas kauheeta ja en uskalla kyllä mennä. Tavallaan lukioikäisenä rupesi vasta aukeemaan se homma. Siis mähän oon koko ikäni spedeillyt koulussa ja muualla, mutta se on kanavoitunut vaan kaikenlaiseen häiriköintiin. No nyt mä saan tosiaan häslätä tuolla lavalla ja ihmiset vielä maksaa siitä. Juurikin niin, sinäpä sen kuule sanoit!” intoilee Juho.

Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Olipas se virallisentuntuinen kysymys. (puhuu virallisella äänellä) Olen lukenut itseni teatteritaiteen maisteriksi eli näyttelijäksi näyttelijäntyönlaitoksella Nätyllä Tampereella. Koulu alkoi vuonna 2004 ja valmistuin 2009. Hain kyllä Teakiin, mutta mä jätin kesken sen hakuprosessin silloin, koska Näty ja se meni päällekkäin ja sit mä vaan jotenkin hetken intuition varassa päätin, että satsaan Nätyyn, olisko ne pääsykokeet ollu sitten aiemmin tai jotain. Kerran aikaisemminkin mä hain Nätylle ja olin silloinkin ihan vähällä päästä sisään, mutta silloin vaan itellä jotenkin loppui usko kesken, koska mulle oli aina sanottu, että teatterikouluun ei voi päästä ekalla yrittämällä sisään. Et sinne pitää hakee about 50 kertaa ennen kuin tärppää... Jotenkin mä tunsin itteni tietyllä tapaa tosi ulkopuoliseksi vielä, mä koko ajan vaan odotin että milloin tää homma katkee, kun tää on mun eka kerta. Ja sit kun se ei katkennutkaan, niin mä olin vaan jotenkin silleen, että mulla vaan loppui veto kesken. Kyllä ne sit sanoi, että hae nyt ihmeessä uudestaan ja tuut sitten sillä meiningillä, että tuut sisään asti. Tosin mä ekalla kerralla kyllä mainostin haastattelussakin, että musta tulee muusikko. Seuraavalla kerralla mä sit sanoin, että musta tulee näyttelijä.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Se oli joku luovan prosessin kuvaus, niinku näyttelijän ja muusikon vertailu, koska silloin me tehtiin sitä edellistä levyä ja se liittyi jotenkin just siihen tilanteeseen ja mä vertasin tavallaan niitä eri prosesseja ja flow-tila – kokemusta.”

Oletko suorittanut jotain muita alaan liittyviä opintoja? ”Joo itse asiassa ennen tuota kouluahan mä olin Haminassa kansanopistossa musiikkiteatterilinjalla. Siellä oli muuten myös kaksi tyyppiä, joilta sain lisää itseluottamusta. Mulla kävi hirmu hyvä tuuri kun just nää kyseiset ihmiset oli siellä kouluttajina. Noita tuon tyylisiä paikkoja on Suomessa paljon, sinne mennään ehkä vähän mittaamaan kiinnostuksen tasoa.”


Jos et olisi tällä alalla (näyttelijänä tai muusikkona), millä alalla mahdollisesti olisit? ”Tuota on joskus tullut mietittyä ja ei oo kyllä mitään käsitystä... Tavallaanhan sitä voisi kuvitella olevansa vaikkapa psykologi, mutta jos mä olisin koittanut yrittää lukea itteni sille alalle, niin se olisi kyllä kosahtanut, kun en mä olisi kuitenkaan jaksanut keskittyä lukemiseen ja pänttäämiseen. Mä tykkään kyllä keskustella ihmisten kanssa, eli mähän voisin olla hyvä keittiöpsykologi, kyllä! Valitettavasti siitä hommasta ei vaan kauheesti makseta. En mä tiiä, ehkä mä olisin joku kaupantäti varmaan...”

Minä olen ammatiltani kaupantäti. ”Aijaa! No sinne mäkin varmaan sitten suuntaisin!” nauraa Juho.

Miksi olet näyttelijä tällä hetkellä? ”No mun mielestä ensinnäkin siksi, että itselläni se liittyy hyvin voimakkaasti esiintymiseen ja kokemukseen ihmisten kanssa, vuorovaikutukseen. Oli rooli sitten mikä hyvänsä! Totta kai näyttelijäntyöllisesti on olemassa monta eri haastetta kun on olemassa kaikenlaisia mielenkiintoisia rooleja, jos ajatellaan esimerkiksi Hamletia... Mutta kyllä se vastaus on kuitenkin yleisön kanssa kontaktissa oleminen. Se on se asia miksi mä ylipäätään olen näyttelijä! En mä jaksa ruveta jaaritteleen jotain roolianalyysien syventämisjuttuja, se kuuluu siihen kaikki. (tässä vaiheessa haastateltava kiipesi melkein pöydälle...) Mä luulen, että jos mä olisin jossain muussa ammatissa, niin sielläkin mä kuitenkin koko ajan keikkuisin jossain, kun se tunne on koko ajan olemassa mun sisällä enkä mä saa sitä pois! Sen takia mä uskonkin, että mulla ei edes ole muuta vaihtoehtoa kuin tää. Laita muuten siihen kaupantädin tilalle vuorikiipeilijä.”

Onko sinulla omia esikuvia? ”Jos tälleen intuition varassa vedetään, niin kyllä mulle näyttelijöistä tulee ensimmäisenä Johnny Depp mieleen. Mä arvostan sitä tosi paljon, en tiedä nyt että fanitanko varsinaisesti. Kyllä mä muuten fanitankin, se tekee hienoja juttuja ja aika monipuolisesti. Benicio del Toro tulee myös jostain kumman syystä mieleen... Suomesta ehkä Vesa-Matti Loiri, mä diggaan tosi paljon Uunosta. Mä arvostan Loiria siis koomikkona etenkin todella paljon. Muusikkopuolella on sitten hirveä määrä kaikenlaisia, junnuna mä jossain vaiheessa diggasin tosi paljon Eppu Normaalista. Sit tuli kaikenlaisia punk-bändejä, ja myöhemmällä iällä ulkomaisia artisteja kuten Muse, Radiohead ja Pink Floyd. Mutta jos aattelis sillai, että mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle, niin kyllä se tuo Eppu Normaali on. Hyvin epätrendikästä tänä päivänä! Tällä hetkellä mielessä on Hurts ja sekin vaan johtuu siitä, että satuin kuulemaan yhden niiden biisin joka oli tosi makee. Kuulin vaan sen biisin ja muuten en tiedä koko bändistä yhtään mitään. Mulla on nykyään jotenkin sellainen suhde musiikkiin, totta kai on siistejä bändejä olemassa, mutta että paljon kuuntelee niinku vaan biisejä ja joku aina silloin tällöin kolahtaa siellä.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita kenet tahansa? ”Voi että sulla on vaikeita kysymyksiä. Tai siis tavallaanhan nää ei oo vaikeita, on vaan niin monta vaihtoehtoa mitä vastata! Mulle tuli hei jostain syystä nyt Spede mieleen, koska se olis niiiiin mahtavaa olla Speden kanssa samaan aikaan näyttämöllä! En ota nyt yhtään kantaa hänen näyttelijäntyöllisiin kykyihinsä, mutta mä vastaan sen siksi, että mun mielestä se olisi maailman epätodellisin hetki olla Speden, Simo Salmisen ja Loirin kanssa lavalla. Se olisi kyllä semmoinen hetki, jonka olisin halunnut kokea! Näitä kombinaatioitahan voisi olla montakin, kyllähän mä voisin ihan mielelläni olla myös Anthony Hopkinsin kanssa lavalla, tai Ricky Gervaisin. Suomalaisista olisi oikeesti tosi kiintoisaa näytellä Riku Niemisen kanssa.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Tuli ekana Chisu mieleen ja Chisu saa valita biisin, mä laulan sit sen mukaan. Mä olisin niin sen vietävissä.”


Missä teattereissa olet näytellyt ja omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Olen näytellyt monessakin eri paikassa ja kyllä sitä kaikenlaisissa projekteissa on tullut mukana oltua. Paras on ollut kyllä se Peacock-teatterin Muskettisoturit, sitä oli ihan sairaan hauskaa tehdä. Siihen oli kyllä älyttömän hyvä porukka saatu kasaan ja siinä kulminoitui moni asia, joka on itselleni tärkeetä näyttelijäntyössä. Kouluajoilta tulee myös mieleen ”Saari jolla ei ole rantoja”, sen haluaisin kyllä nostaa esiin. Se oli tanssiteos, jossa kyllä myös näyteltiin. Se oli tosi hyvä oikeesti ja siinä jotenkin oltiin niin monella eri tasolla. Oli kunnianhimoinen meininki ja tosi taitavaa porukkaa.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei ole. Tai sanotaan näin, että mä haluaisin tehdä jonkun oikein superherkän roolin.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”Olen freelancer ja siihen on olemassa yksi syy ja se on se, että on näitä musiikkihommia nyt. Jos mä olisin kiinnityksellä, mä en ehtis tekeen yhtään mitään! Mä tiiän, että loputtomiin ei voi pallotella näin, mutta nyt oli se hetki ottaa aikaa tälle musiikintekemiselle ja voi tulla vielä hetki, jolloin nää hommat on ehkä toisinpäin.”

Oletko koskaan katunut ammatinvalintaasi? ”En oo varsinaisesti katunut, mutta joskus on ollut olo, että tekisi vaan mieli heittää hanskat naulaan. Enemmänkin mä kadun sitä, että miksen mä osaa päättää mitä mä teen. Välitilassa keikkuminen on joskus aika raivostuttavaa.”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se, että saa olla oma itsensä eikä tarvitse sillai pidätellä. Saa valvotuissa olosuhteissa menettää oman kontrollinsa, sanotaan vaikka näin! Se on hienointa, ehdottomasti!”

Entä miinuspuolia? ”Olishan se siistiä, kun olisi viikonloput joskus vapaat ja kaksiosaiset päivät on joskus suoraansanottuna ihan hanurista. Se syö sitten kyllä ihan kaiken ajan. Mutta uskon, että freelancerina ei ole ehkä niin ahdistavaa sen takia, että on aina yksi projekti kerrallaan ja sä asennoidut siihen ja teet sen, ja sitten hyppäät pois. Laitosteatterilaisia tää koskettaa kyllä varmaan enemmän.”

Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Tää on nyt just se asia, jonka takia äsken vastasin sen herkän jutun, koska tosi luontevasti mä rupeen aina hölmöilemään jotain, mutta mä oon tajunnut nyt sen, että mussa on ehkä jotain muitakin puolia. Mä oon aina ehkä yrittänyt peittää  herkkää puoltani monenlaisella sekoilulla. Omimmillani tällä hetkellä oon just jossain hauskoissa rooleissa, mutta se ei välttämättä ole koko totuus. Mä kaipaan haasteita ihan toisesta suunnasta!” julistaa Juho.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Tuntuu, että tää vaikuttaa kliseiseltä, mutta kyllä ympäröivästä elämästä saa inspiksiä, vaikka kuinka ajattelisi jotain muuta. Joskus, etenkin nuorempana, on itsekin vähän karsastanut sitä kun jengi on sanonut, että ensin pitää elää elämää että voi tehdä jotain tiettyjä asioita ja näin, ja nyt oon tajunnut sen, mistä ne silloin puhui. Aiheet tulee ihan mistä vaan, tekstiviestin äänestäkin on tehty yksi biisi joskus! Rytmistä myös, ja monesti siihen sisältyy joku tietty tunne. Kun uskaltaa olla jotenkin auki ja myöntää sen, miltä itsestä tuntuu, niin sieltä ne kumpuaa. Teatteripuolella mä inspiroidun muista ihmisistä. Ja siitä, että jos saa jonkun kontaktin johonkin ihmiseen, mun mielestä se on ihan huikeeta. Se on jännällä tavalla outoa ja vähän pelottavaakin välillä!”

Podetko ramppikuumetta? ”Juu, ihan hirveesti. Vessassa pitää ravata koko ajan, kävelen ympyrää ja olen muutenkin levoton. On siihen jo sen verran tottunut, ettei se ihan aamusta heti ala, mutta sitten kun pääsee paikalle. On kyllä esityksiä nykyään, missä ei sitä jännitystä niin paljoa tule. Enskaripäivinä on sillai, ettei saa nukuttua ja on ylimääräistä energiaa, ja sitten just ennen esitystä alkaakin väsyttää ihan kauheesti. Siis muka, siihen kuuluu sellainen ns. hätähaukottelu ja se, että yrittää juoda kahvia, vaikka ei oikeesti edes tarvi! Se on vaan joku elimistön tapa ilmaista jännitystä.”

Onko sinulla omia rituaaleja, joita toistat aina ennen esitystä? ”Eipä oikeestaan, se riippuu kyllä ihan tilanteesta. Joskus on sellainen olo, että pitää hengitellä enemmän tai venytellä. Joskus on taas parempi ottaa vaan huikka vettä ja eikun lavalle!”

Oletko koskaan nähnyt teatterin kummitusta? ”Oon kuullut tarinoita kummituksista ja luulen, että niitä on kyllä olemassa. Musta tuntuu, että niitä on muuallakin kuin teatterissa, mutta en oo kyllä itse törmännyt missään. Vanhoissa rakennuksissa ne varmaan lymyilee...”

Kerro joku hauska kommellus! ”Kyllähän niitä on kaikenlaisia sattunut...Muskettisotureissa oli kyllä kaikenlaista sekoilua, mutta ei siellä itse esityksen aikana kyllä mitään muistaakseni sattunut. Olihan siellä sellaista, että jatkuvasti joku teki lavalla jotain, mitä ei oltu ennalta sovittu. Mutta oltiin me sillai skarppina ja motivoituneina siellä takana kyllä aina! Yhdessä toisessa jutussa kävi kerran niin, että olin myöhässä esityksestä kun olin ajamassa autolla ihan väärään kaupunkiin, missasin yhden liittymän. Esitys oli jo käynnissä ja mä olin puhelinyhteydessä sinne, että missä ne menee. Auto vaan pihaan ja takkia pois ja roolivaatteet päälle tyyliin kolme minuuttia ennen kuin kohtaus alkoi ja eikun suoraan lavalle. Se oli kyllä hyvin kuumottava tilanne, ne oli jo vähän myöhentäneet esityksen alkua mun takiani. Ai niin ja sehän oli siis tosi hämmentävä juttu kun se puu kaatui kesken Pyynikin Häräntappoaseen tokaviimeisen esityksen! Sinne tuli joku ihmeen syöksyvirtaus. Alatalon Tomin kanssa vaan ihmeteltiin, että pitäisköhän meidän lopettaa. Vettä satoi kaatamalla ja tavaroita lenteli pitkin ja poikin. Jännää miten näyttelijät on yksiä apinoita kyllä, ettei ne tajua milloin pitää lopettaa, ootettiin vaan jotain selkeetä käskyä. Ja sitten puu kaatui!”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Se oli kyllä hyvä muisto kun pääsi kouluun, tuli euforinen tunne kyllä. Elämään liittyy paljonkin samankaltaisia hetkiä. Mulla on vähän sellainen olo, että kaikkein vaikuttavimpia asioita kun muistelee, niin tulee mieleen kaikkia hetkiä ja kokemuksia ihmisten kanssa. Et joku hetki on ollut tosi tärkee tai joku tunne kahden ihmisen välillä on ollut sellainen, jonkun ihan tuntemattomankin ihmisen kanssa. Se liittyy jotenkin just myös siihen esiintymiskokemukseen. Mä en oo sellainen tyyppi, että kokisin tätä maailmaa esim. ensisijaisesti henkeäsalpaavien maisemien kautta, vaan koen sen jotenkin ihmisten kautta.” sanoo Juho ja pitää pitkän tauon.

Olisitko tulevaisuudessa kiinnostunut itse ohjaamaan tai käsikirjoittamaan jotain? ”No ei varmaankaan ohjauspuolella mua nähdä, mutta voisin kyllä olla mukana käsikirjoittamassa jotain. Mä koen olevani aika hyvä ideageneraattori, mutta mä en oo välttämättä se tyyppi, joka laittaisi sen sitten esitettävään muotoon.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Niin kovaa kuin mahdollista tässä hetkessä. Se on ainakin just nyt totta. Olkoon sitten joku toinen päivä jotain muuta.”

Mistä haaveilet? ”Haaveilen siitä, että saisin toteuttaa niitä asioita, jotka on ollu mulle tärkeitä tässä viimeiset kymmenen vuotta. Oon oppinut sen, että mä haluan olla mahdollisimman läsnä kaikissa niissä hetkissä ja välittää jotakin itsestäni muille ja myös vastaanottaa muilta ihmisiltä itselleni asioita. Se on mun unelma.”

Mitä muuta haluaisit kertoa itsestäsi, jota en ole huomannut kysyä? (kerron pari esimerkkiä siitä, mitä muut ovat vastanneet) ”Sun esimerkkeihisi vedoten voin sanoa vasta-argumenttina, että mulla EI ole runsas rintakarvojen kasvu. Ainut mikä tulee nyt mieleen on se, että mulla on ollut aika kova kuume tässä viime aikoina. Olen kuules kuumeinen mies!” Juho naurahtaa.

Mitä vinkkejä haluaisit sanoa minulle ja muille yleisön edustajille? ”Nauttikaa esityksistä ja käykää katsomassa myös juttuja, jotka ei olisi lähtökohtaisesti  ”omilta tuntuvia”. Kaikesta ei tartte tykätä ja se on ihan okei, mutta haastakaa itseänne. Ottakaa mieluummin vastaan kuin että ei ei ei ei. Ennakkoluulottomasti, mutta saa olla myös sitä mieltä mitä on, jos ei tajuu niin ei tajuu ja jos ei tykkää niin ookoo.”

Tässä vaiheessa puhelin oli hukassa ja sitä etsittiin mm. pipon sisältä. Ei löytynyt.

Osaatko imitoida ketään? ”Kyllä mä osaan ainakin Kimi Räikköstä imitoida, ja on mulla muutama muukin. En mä niitä ole mitenkään harjoitellut, ne tulee esiin aina tilanteen mukaan. Joskus onnistuu hyvin, joskus taas ei.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin mies, joka pystyy muuttumaan näkymättömäksi. Sitä alkaa aina ahdistaa ne erikoistilanteet niin paljon, että se muuttuu näkymättömäksi. Se olisi niinku se sen ”juttu”, heheh! Se ei pysty auttamaan ketään, paitsi itteensä poistumalla paikalta. Itsensähäivyttäjämies! Hahhhahahh! Fade-away-man!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Harrastaisin kaikkia mahdollisia seksuaalisia toimintoja ja sitten haluaisin synnyttää. Kyllä se naisten ajatusmaailmakin kiinnostaisi, mä haluaisin keskustella miesten kanssa ja haluaisin nähdä sen toisen puolen asioista. Ja kyllä mä tutustuisin itteeni, siis ”itteeni”, ihan vaan mielenkiinnosta! Perusvietteihin keskittyisin ja ihmisen seksuaalisuutta tutkisin kaikilta kanteilta. Kyllä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Kyllä mulla siellä valitettavasti olisi tietokone. Kitara ja piano olisi myös, se olisi sen verran iso pesä. Jaffaa pitäisi olla ja sitten kuhaa. Mä paistaisin ne kuhat ja joisin sitä Jaffaa vaan!”

Ja taas nauretaan tovi.

Jos saisit matkata menneisyyteen aikakoneella, minne menisit? ”Kyllä mä haluaisin 60-luvulla olla tai 70-luvun alussa, Amerikassa tai Britanniassa todistamassa popmusiikin syntyä, se olisi tosi mielenkiintoista. Kaikki olisi niin uutta ja sillä tavalla neitseellistä! Popmusiikin alkulähteillä, vähän siistiä!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Rutto
Mikä sytyttää sinut? - Ihminen
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kärttyisyys
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Flyygeli
Mitä ääntä inhoat? - Kimitystä
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - No tähän nyt se psykologi!
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Autokauppias
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Sä oot ihan hyvä tyyppi!

Järjestyshäiriön nettisivut löytyvät tämän linkin alta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).