Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Haastattelussa Eero Aho

 Eero Ahon tapasin elokuun lopussa 2013 Ravintola Rytmissä Helsingin Kalliossa.

Eero on syntynyt vuonna 1968 ja horoskooppimerkiltään hän on vesimies. ”Mä olen syntynyt Oulussa, mutta olen asunut siellä vain 1,5 vuotta. Sen jälkeen olen asunut täällä, eli kyllä mä koen itseni helsinkiläiseksi.”

Mitä harrastat? ”Harrastan sillai on-offina punttisalia ja rullaluistelua silloin kun kerkeen. Yleensä silloin kun on harjoitusjakso päällä ei kauheesti kerkee, mutta jos tulee sellaisia pätkiä, että on vain esityksiä, niin silloin ehtii kyllä. Lukemista tietysti harrastan ja elokuvien katselua, teatteriakin niin paljon kuin vain ehdin. Kirjoja luen ihan laidasta laitaan, silloin kun on enemmän aikaa niin luen dekkareita”, kertoilee Eero.

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En osaa, erittäin huonosti. Oon mä joutunut huuliharppua soittamaan ja kitaraakin joskus, on ollut pakko vaan opetella, mutta en voi kyllä todellakaan sanoa osaavani soittaa niitä.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä erikoistaidoiksesi? ”Näytteleminen on mun vahvuuteni, lähdetään siitä. Kyllä mä laulaakin osaan, sitä en ole kyllä aikoihin tehnyt. KOM-teatterissa tuli aikoinaan paljon laulettuakin.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Haluaisin varmaan osata kaikkia kieliä enemmän, etenkin espanjaa ja italiaa. Ne olisi hyviä taitoja.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mua on viety tosi paljon teatteriin kun olen ollut pieni, mä luulen että kaikki lähtee sieltä. Muistan, että olen 6-vuotiaana sanonut ensimmäisen kerran, että musta tulee isona näyttelijä, ja aika hyvin se on säilynyt. Yläasteella halusin parin kuukauden ajan, että musta tulee isona lentokapteeni, mutta siinä se sitten olikin. Ala-ja yläasteella mä olin näytelmäkerhoissa ja sit mä olin Kallion ilmaisutaidon lukiossa kaksi vuotta. Kun täytin 18v, niin päätin hakea Teatterikouluun ja sattumalta pääsinkin sisään. Jätin sitten lukion kesken. Vuonna 1986 menin siis TeaKiin, kakkosvuoden jälkeen mä kävin armeijan siinä välissä ja ´91 pääsin ulos koulusta.”

Mikä oli lopputyösi aihe? ”En oo tehnyt sellaista, meidän kurssilta vissiin valmistui yks tai kaks, ja osa on sit valmistunut myöhemmin. Sillä samalla kurssilla oli mm. Eppu Salminen, Jussi Lampi ja Ilkka Koivula. Muakin kehotettiin valmistumaan, mutta ei. Jos nyt teatterinjohtajaksi satut haluamaan, niin siitä ei oo kauheesti hyötyä että ootko maisteri vai et.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”En kyllä pysty sanomaan. Kun mä sen lukionkin jätin kesken, niin en kyllä tiedä mitä olisin tehnyt. Ehkä musta olisi tullut puuseppä, joku sellainen ammatti, missä voisi tehdä jotain käsin. Se voisi olla mielenkiintoista.”

Eero ja kallio Kalliossa / kuva Teatterikärpänen

Miksi olet näyttelijä? ”Kai se lähtee jostain hyväksynnästä pohjimmiltaan. Totta kai mä haluan kertoa tarinoita ja vaikuttaa ihmisiin tuomalla esiin yhteiskunnallisia epäkohtia. Teatterin pitäisi herättää ihmisissä asioita ja tunteita, ja se on aina hyvä juttu. Mä luulen, että tällä hetkellä se on pohjimmiltaan se asia, miksi mä haluan tätä työtä tehdä. Totta kai se on hurmaavaa, kun loppukiitoksissa kumarrellaan ja näin, tai joku tulee kiittämään tai kertomaan, että oli vaikuttunut. Ja aina kuitenkin se on se elävä tilanne siinä, se on aivan toisenlainen tilanne kuin esimerkiksi leffan katsominen.”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”En mä tiedä onko ne itseasiassa hirveesti muuttuneet. Mä luulen, että mä olen kuitenkin sellaista sukupolvea vielä, jolle taottiin sitä taiteilijuutta päähän vähän enemmän. Katotaan mitä H-P (Björkman) ja Ellu (Knihtilä) rupee tuolla tekemään, tiedän siitä jonkunverran. Mä luulen, että toi välisukupolvi oli jotenkin sellainen, et pitää astua julkisuuteen pikemminkin kuin tehdä tätä työtä tosissaan. Totta kai se on muuttunut niin, että enää ei ole ehkä niin totista mitä aiemmin, mikä on tietysti ihan hyväkin asia, ja se on tullut nimenomaan iän ja kokemuksen myötä. Se pääperiaate ei ole kuitenkaan muuttunut mihinkään.”

Onko sinulla kenties omia esikuvia? ”Onhan niitä paljonkin. Muistan kun Väänäsen Kari ja Hällströmin Affe sanoi silloin koulussa, että menkää katsomaan kaikki vanhat starat mitä Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa pyörii, ja vaikka olisi kuinka paska esitys, niin kattokaa ja tuijottakaa niitä, niin opitte paljon. Olihan siellä vaikka ketä, Pentti Siimeksestä lähtien, joita oon käynyt sitten katsomassa. Sit kaikki Ryhmiksen jätkät on seurattu tarkkaan ; Vierikko, Heiskanen, Sveholm... Salmisen Eskoa oon tietysti seurannut jossain vaiheessa, Suomi-filmeistä Tauno Paloa ja kaikkea sellaista. En tiedä. Esikuva sanana tuntuu sillai väärältä, mutta ymmärrän kyllä mitä kysymykselläsi tarkoitat. On mulla tälläkin hetkellä ”seurannassa” porukkaa, arvostan mielettömästi esim. Daniel Day-Lewisia, se tekee todella tinkimätöntä duunia.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei mulla oo oikeestaan ikinä ollut, en ole koskaan oikein osannut haaveilla sellaisesta. Musta jokainen eteentuleva rooli on periaatteessa toiverooli.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Ryhmäteatterissa, KOM-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Kesäteattereissa en ole ollut ikinä, sinne mua ei kyllä helpolla saa! Jos vedät ensin sata näytöstä vuodessa, niin ei ihan heti tuu mieleen, että lähtisi kesäisinkin vetämään”, Eero naurahtaa.

Mitkä ovat omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Näyttelijäntyöllisesti Reko Lundánin ”Aina joku eksyy” ja ”Teillä ei ollut nimiä” on varmaan ollu ne merkittävimmät itseni kehityksen ja sellaisen kannalta. Siksi ne on varmaan ne mieleenpainuvimmat myös itselleni.”

Freelancer vai kiinnitys, ja miksi? ”KOMissa olin 14 vuotta kiinnityksellä muinoin ja sen jälkeen mä olen ollut freelancer. Siellä KOMissa meillä oli vahva ensemble, joka työskenteli kymmenisen vuotta kimpassa ja jotenkin se tuli sitten tiensä päähän. Siellä oli mm. Lymin Tiina, Mällisen Sari ja H-P. Tavallaan jossain vaiheessa alkoi olla sellainen olo, että nyt on pakko päästä virkavapaalle, ja sit jäinkin ja sitten ei enää ollutkaan niin helppoa tulla takaisin. En tiedä pystyykö sitä sitten sen paremmin suunnittelemaan mitään vapaa-aikoja ja muita, mutta mä olen ollut siitä onnellisessa asemassa tässä, että mä olen pystynyt periaatteessa valitsemaan, että mitä mä teen. Koko ajan lyön kalenterin kuitenkin liian täyteen, et kun niitä tarjouksia tulee niin vastaan jokaiseen joo, ja sit yhtäkkiä huomaan, että tätä duunia on nyt kyllä ihan liikaa”, Eero toteaa.

Määrittele ”teatterin taika”, miten se sinun kohdallasi ilmenee? ”Kyllä se varmaan tulee esiin sellaisessa flow-tilassa. Esimerkiksi koin sen näytelmissä ”Pitkän päivän matka yöhön” ja näistä Rekon jutuista monessa, ja se johtuu varmaan siitä, että niitä myös esitettiin paljon, varmaan yli sata kertaa ja se juttu on jo niin tuttu sulle ja tuolla selkäytimessä jo, ja sitten tavallaan sieltä lähtee yllättäen sellainen hetki näyttelijöiden kesken, että kenenkään ei tarvi tehdä mitään, kenenkään ei tarvi miettiä mitään, vaan kaikki lähtee leijailemaan eteen päin. Se on kyllä mulle se teatterin taika!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Tekijänä parasta on silloin kun huomaa, että on pystytty yhdessä tekemään hieno esitys, jonka takana kaikki seisoo ja siinä on olemassa joku väite maailmasta kuitenkin, ja me pystytään jollain tavalla vaikuttamaan ihmiseen. Se on varmaan se tärkein asia. Sama mun mielestä myös katsojakokemuksena, et jos joku pystyy tekemään sellaisen esityksen, joka vaikuttaa muhun ihan millä tasolla tahansa, niin silloin siinä teatteriesityksessä on onnistuttu.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kyllä mua inspiroi intohimo asioihin. Innokkuus, heittäytyminen ja tietynlainen lapsenmielisyys ja kiinnostus kaikkeen mahdolliseen. Et on jotenkin hirvittävän avoin maailmalle etkä ole kyyninen missään tapauksessa, niin sellainenkin mua inspiroi, ja se on mun mielestä ehdoton edellytys myös taiteen tekemiselle, eli sulla täytyy olla hirveä kiinnostus kaikkea mahdollista kohtaan. Olla avoin ja heittäytyvä.”

kuva Teatterikärpänen 

Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”En oo ikinä oikeestaan hirveesti edes potenut mitään ramppikuumetta, jotenkin vanhemmiten se on hävinnyt vielä enemmän. Mua nykyään harvemmin jännittää edes ensi-illoissa. Totta kai vähän jännittää, mutta ei sillä tavalla että se jotenkin häiritsis mua. Sit kun mä astun siihen näyttämölle, niin kaikki unohtuu, eikä mun tarvi miettiä enää sellaista. Ennen mua jännitti hiukan enemmän ja varmaan se johtui siitä, että nuorena näyttelijänä oli näytettävä niin hitosti kaikenlaista ja pantava kaikki peliin koko ajan. En tarkoita sitä etteikö enää tarvis, mutta se vaade on toinen. Se on enemmän itselle kuin muille tällä hetkellä.”

Onko sinulla jotain omia rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Ne on aina juttukohtaisia. Jossain jutussa on voivoteltu, että tää kestää 3h 45min ja tää on ihan tuskaa et tää ei ala koskaan, ja sit kun alkaa niin valitetaan että tää ei lopu ikinä. Se myös vähän riippuu siitä, että keitä muita siellä on ja mihin se homma on muotoutunut harjoitusten myötä. Joskus puhutaan paskaa vähän enemmän. Jos on hyvin fyysinen rooli kuten tuo Hamlet oli, niin kyllä mä jouduin venyttelemään aika tavalla, että sain kaikki paikat auki. Oli mulla sit Hamletissa sellaisia hölmöjäkin mukana, et piti olla cashew-pähkinöitä aina siellä ja varmaan ekat 15 esitystä niitä olikin, ja sitten se onneksi unohtui”, naurahtaa Eero.

Kerro joku hauska kommellus! ”KOMissa oon pudonnut joskus niin pahasti, että olen ollut selin yleisöön pari viimeistä kohtausta ja nauranut vaan. On kyllä kaikkee mahdollista sattunut! H-P Björkman esitti liikuntavammaista, jolla ei jalat toimi ja sillä oli kainalosauvat, ja ykskaks kuuluu ”ping”. Sillä lähti nappi irti ja housut putosi jalasta. En pystynyt ees oleen siellä näyttämöllä kun nauratti niin paljon. Sit se lähtee tulemaan pois sieltä toisesta laidasta, klenkkaa siinä, nostaa housujaan ja taas menee vähän matkaa ja housut putoaa koko ajan. Olin jossain sängyssä peiton alla koko kohtauksen, kun en pystynyt sanomaan sille yhtään mitään”, Eero kertoo nauraen.

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Kaikkiin esityksiin liittyy joku semmoinen, että on vaan niin älyttömän hienoa tehdä ihmisten kanssa ja mä en osaa edes eritellä mitään tiettyä muistoa sieltä.”

Käytkö itse katsomassa teatteria ja kuinka paljon? ”Kyllä mä pyrin katsomaan aika paljon, riippuu tietysti siitä, että montako esitystä itselläni on viikossa. Oon pyrkinyt myös pari-kolme kertaa vuodessa käymään Berliinissä katsomassa saksalaista teatteria, se on mun mielestä hirveen jännittävää ja mielenkiintoista. Saksalaisessa näyttelijäntyössä mä pidän siitä, että ne on niin hemmetin röyhkeitä ja niille on ihan sama, että lähteekö yleisöstä puolet pois kesken esityksen. Täälläkin pitäisi olla sitä enemmän, ei siellä näyttämöllä tarttisi olla niin nöyränä ja kunnioittaa sitä katsojaa, vaan päinvastoin! Mä kyllä yleisesti ottaen pidän paljon teatterista, ja vaikka olisi vähän huonompikin esitys, niin mä pyrin löytämään sieltä aina jotain positiivista. Sit jos mä nään, että ihmiset on tehneet sitä monta kuukautta ja tosissaan pohtivat siinä asioita, niin kyllä mä innostun ihan mistä tahansa teatteriesityksestä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”En voi kertoa oikeestaan muusta kuin siitä, että syyskuussa tulee ensi-iltaan Kohtauksia eräästä avioliitosta, näyttelen siinä Merja Larivaaran kanssa. Tiedän kyllä tulevista teatteri-ja leffatöistäni, mutta mä en ole se instanssi joka julkaisee ne ja siksi en saa nyt kertoa enempää.”

Kerro hiukan enemmän tuosta tulevasta näytelmästä! ”Muistan nähneeni sen tv-sarjan joskus, olin silloin varmaan jotain 20-vuotias. Musta se oli äärimmäisen puuduttava, tylsä ja pitkäveteinen, ja ehkä se oman parisuhteen tajuaminen silloin parikymppisenä oli hiukan erilaista kuin nyt 45-vuotiaana. Siinä on mun mielestä mielettömästi huumoria ja ironiaa, ja jos oot ollut rakastunut tai ollut parisuhteessa vähän pidempään, niin sä tunnistat sieltä kyllä itsesi ja entisiä puolisoitasi ja kavereitasi. Todella taidokkaasti kirjoitettu draama!”

Haluaisitko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa itse jotain, vai oletko jo tehnyt niin? ”Oon käsikirjoittanut Hietalahden Karin kanssa yhden 12-osaisen tv:n viihdesarjan, en mä sit muuta oo. KOMissa tehtiin niin paljon noita kantaesityksiä ja niitä sitten muokattiin työryhmänä. Kyllä itselläni on tällä hetkellä aika hyvä dramaturginen taju, pystyn ottamaan vastuuta isostakin toiminnasta tarvittaessa, ettei kaikki olisi pelkästään sen näyttelijäntyön varassa. Mun mielestä se kuuluu näyttelijän ammattitaitoon. KOMissa treenattiin sitä 15 vuotta, siellä useimmat tekstit oli enemmän tai vähemmän alkutekijöissään ja niitä joutui ideoimaan ja muokkaamaan aika tavalla. En mä usko, että tulevaisuudessa ohjaisin. Mulle riittää tää näyttelijäntyö, siinä on mulle ihan riittävästi kiehtovuutta. Ehkä jossain vaiheessa yrittäisi pitää vähän paussia, etten näyttelisi vuoteen... Ja lähtis tekeen jotain ihan muuta! Purjehtimaan, kyllä!”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ei mulla oo, mutta voisin sanoa että ”Elä täysillä ja uteliaasti. Elä tässä hetkessä.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Varmaankin Super-Hessu mieluiten, sillä on se hieno alusvaatekerta päällään koko ajan.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Lähtisin iskemään miehiä.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Pitäiskö siellä olla pidempään vai? Ottaisin jonkun hyvän sohvan ja tyynyjä paljon, kirjoja, ehkä jotain hyviä levyjä ja vanhan grammarin. Eväiksi ottaisin maksamakkaraleipiä ja maitoa tai kaakaota”, Eero visioi.

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Menisin kansalaisssotaan katsomaan, että mitä täällä Helsingissä silloin oikein tapahtui niiden vuosien aikana.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen kauppaan ostamaan ruokaa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Niitty
Mistä sanasta pidät vähiten? - Kyyninen
Mikä sytyttää sinut? - Intohimo
Mikä sammuttaa intohimosi? - Kyynisyys
Suosikkikirosanasi? - Vittu
Mitä ääntä rakastat? - Purjeveneessä moottori sammuu ja purjeet on ylhäällä → hiljaisuus
Mitä ääntä inhoat? - Liikenteen melu ja äkkinäiset jarrutukset
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Puuseppä
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Poliitikko
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Moi! Tulitsä yksin?”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).