Sivut

tiistai 29. lokakuuta 2013

Viidakkokirja / Ahaa Teatteri

Viidakkokirja / Ahaa Teatteri

Kantaesitys 10.9. 2013, kesto noin 1h 35min väliaikoineen

Alkuperäisteksti Rudyard Kipling

Suomennos Helmi Krohn

Dramatisointi ja ohjaus Antti Mikkola

Rooleissa : Suvi Leppänen, Karoliina Vanne, Marja Skaffari, Jukka Väinölä, Ilona Chevakova ja Pekka Hänninen

Taustaa : Viidakkokirja on Rudyard Kiplingin tekstiin pohjautuva hieno kasvutarina Mowgli-pojasta, joka joutuu vauvana eroon vanhemmistaan ja sudet ottavat hänet kasvattilapsekseen. Poika kasvaa ja oppii viidakon tavoille ja eläinten kielen, ja hyvin pian hän oppii myös viidakon lain. Joukossa liikkuu niin hyviksiä kuin pahiksiakin, aivan kuten ihmisten maailmassakin. Mowgli sukkuloi kahden maailman välillä ja on hieman hämillään tunteistaan, sillä olo ei tunnu oikein kotoisalta missään. Mieltä jäytää kaipuu jonnekin, mutta minne.

Kuva Petri Kivinen

Plussaa : Saliin astuessa mielikuvitus lähti heti laukkaamaan, sillä näyttämön keskiössä ollut kehikko suorastaan kutsui kiipeilemään ja temppuilemaan eri tavoin. Valoilla ja äänimaailmalla saatiin vielä hienosti luotua sopivat olosuhteet viidakkoseikkailulle. Eläinhahmot olivat liikkuvuudessaan loistavia! Välillä hiivittiin, välillä singahdeltiin ja roikuttiin milloin missäkin. Mieleeni jäi etenkin Bagheera-pantteri (Marja Skaffari), joka kissamaisen sulavasti loikoili ylärakenteissa, kohtauksessa muutenkin hyödynnettiin itse tilaa hienosti. Myös Shere Khan-tiikerin (Jukka Väinölä) olemuksesta pidin kovasti. Oma lukunsa olivat sitten hauskat ja ketterät apinat (Karoliina Vanne, Ilona Chevakova ja Jukka Väinölä). Melkoista meininkiä apinakolmikolla oli, yleisöön otettiin kivasti kontaktia ja erityisen huvittava oli sen isomman apinan rento banaaninmutustelu. Suvi Leppänen teki hienon roolityön Mowgli-poikana. Miten hän aluksi maailmaa ja ympäristöään tarkkaili hiukan arkana mutta kuitenkin uteliaana, ja roolihenkilössä tapahtui selkeä kasvu, kun hän sai lisää itsevarmuutta. Suvi teki roolinsa hyvin herkillä kasvoilla ja kehonkielellä, ja teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Itse tarinahan on myös hieno, ja ohjaaja-dramatisoija Mikkola on nostanut tärkeitä asioita esiin. Kaiken ulkopuolisuuden keskelläkin voi löytää oman paikkansa, kunhan on edes joku henkilö tai paikka, jonka läheisyydessä tuntee olevansa turvassa. Nämä ajatukset sopivat hyvin nykymaailmaankin, jossa moni nuori tuntee olevansa erilainen ja ulkopuolinen. Erilaisuus on myös rikkaus, jonka voi kääntää voimavarakseen. Pitää vaan löytää oikea keino. Tie voi olla pitkä ja vaaroja täynnä, mutta onnistuminen lopulta palkitsee ja selviytyy voittajana. Tarinan pahisten takaa löytyi pelkoa ja epävarmuutta, joka sitten suunnattiin ilkeytenä ja kieroiluna muita kohtaan. Esitystä suositellaan yli 5-vuotiaille. Minun mielestäni tämä kuitenkin sopii parhaiten hiukan vanhemmille katsojille, sillä tarinan opetus ei välttämättä ihan nuorille aukea. Kanssani samaan aikaan oli katsomassa "kohtalaisen energinen" koululaisryhmä, ja mukava lisä oli se, että koululaisetkin saivat osallistua hiukan mukaan ja purkamaan energiaansa tömistelemällä antaumuksella. Eläinhahmot myös ottivat kontaktia yleisöön ja sitä olisi voinut olla hiukan enemmänkin. Tässä on kuitenkin vaarana se, että yleisö innostuu liikaa ja homma karkaa käsistä. Nyt eläimet tutkailivat väkeä vähän uteliaina, mutta pitivät tietyn etäisyyden kuitenkin, ja hyvä niin.

Mowgli (Suvi Leppänen) / kuva Petri Kivinen

Miinusta : Sanna Ponkin puvustus nosti minussa esiin sekä ihastelua että vihastelua, vähän ristiriitaisia tuntemuksia siis. Toisaalta yllättävistäkin palasista tehdyt asut olivat hyvinkin nerokkaita, etenkin kun lähietäisyydeltä huomasi mitä kaikkea puvuissa mukana on. Toisaalta sitten esimerkiksi kojootin ulkomuoto toi mieleeni lähinnä hyvin sairaan ja kapisen, "räjähtäneen" otuksen. Ihmetystä herätti etenkin Kaa-käärmeen olemus! Hitaasti poispäin luikerteva ruumis oli vänkä, mutta itse käärme muuten... Pään muodosta tuli mieleeni Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta, ja tätä mielikuvaa en saanut päästäni mitenkään sitten pois. Ihmettelin myös ison apinan pääkalloaurinkolaseja. Ehkä sisääntullessa olisi voinut korostaa eläimellistä äänimaailmaa vielä lisää ja siten yleisö olisi ikään kuin itsekin lipunut viidakkoon.

Muuta : Tämä oli mielestäni hyvin onnistunut toteutus tärkeästä aiheesta. Toivottavasti keskustelu jatkuu koululaisryhmissä esityksen näkemisen jälkeenkin, ja kaikki saisivat jollain konstilla ilmaistua omia tuntemuksiaan. Ahaa Teatteri saattaa nostaa ahaa-elämyksen jos toisenkin!

Viidakkokirjalle neljä tähteä ****.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).