Haastattelussa Eppu Pastinen

Eppu Pastisen tapasin elokuun puolivälissä 2013 Hämeenlinnan teatterin yleisölämpiössä, Pojat-musiikkinäytelmän harjoitusten välissä.

Espoon maaseudulta ja sittemmin Helsingistä kotoisin oleva Eppu on syntynyt 1990 ja horoskooppimerkiltään hän on rapu.

Mitä harrastat? ”Toi ”harrastus” on paha, kun oikeestaan kaikki liittyy myös näyttelijäntyöhön. Harrastan laulamista, tanssimista ja aina kun vaan suinkin on mahdollista, niin mitä tahansa joukkuelajia; jalkapalloa, pesäpalloa, salibandya... Joo ja akrobatia, kyllä senkin voi laskea mukaan tähän!”

Samassa pöydässä istuvat Jyri Ojansivu ja Pyry Nikkilä purskahtavat tässä vaiheessa jostain syystä nauramaan...

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Varmaan akrobatia (naurua) ja itsensä huvittaminen omalla äänellä. Kaikki liittyy jotenkin tähän näyttelijäntyöhön.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”No mulla on toi akrobatia (lisää naurua), et sitä vois kehittää niin pitkälle ja siinä on mukava haastaa itteensä. Paljon on sellaista, joka ei oo vielä hanskassa. Ja sit kun ajattelee tällä hetkellä ittensä kehittyväksi laulajaksi, niin olisi mukava jossain vaiheessa aatella, että olisi laulaja. Ja kieliä olis myös kiva osata! Oon opiskellut aika paljon saksaa ja mua vähän kutkuttelis hallita se niin, että voisi tehdä muilla kielillä myös töitä”, Eppu haaveilee.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En soita mitään soitinta. Vähän rumpuja oon paukuttanut isoveljen jalanjäljissä, mutta ne on sen rummut ja en niitä koko ajan oo saanut soitella. Toi on itse asiassa myös sellainen taito, jonka haluaisin ottaa hanskaan, eli kirjoitan biisejä eli siis tekstejä, mutta mulla ei oo mitään sellaista välinettä, millä säveltäisin! Kitaraa oon miettinyt nyt tässä aika pitkään ja syntetisaattori on ollut myös neljä vuotta kämpillä sitä varten, että jossain vaiheessa ottaisin sen haltuun, mutta en oo vielä sitä saanut tehtyä. Saas nähdä, olisko se sit ens syksyn hommia”, pohtii Eppu.

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Mulla ei oo ketään lähisukulaisia, jotka olis teatterin parissa tehny hommia, mutta mun isoisotädin veli on ollut tämmöinen tunnettu puheopettaja, joka on aikoinaan esimerkiksi opettanut meidän Teakin puheopettajaa. Tämä Niilo Kuukka on ollut joskus myös teatterinjohtajana Kuopiossa ja Vaasassa.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista? ”Mulla on silleen klassinen tausta, että oon kuulemma pienenä laittanut mummolassa penkit riviin ja laittanut mummot istumaan yleisöön ja sitten olen esittänyt jotain. Ala-asteella olin kaikissa mahdollisissa näytelmissä, joihin vaan suinkin pääsin mukaan, eli kyllä se innostusta on ollut jo silloin! Mutta sitten oikeestaan yläasteella, kun olin just sellainen ”klassisen ahdistunut teini”, niin mä ilmaisutaidon kautta tajusin, että esiintyminen oli sellainen asia josta sai kicksejä. Tuli oltua yläasteen bändissä ja pienissä ja isommissa näytelmissä mukana. Nimenomaan näyttelemisestä mä kiinnostuin sitten Kallion lukiossa. Vasta silloin tajusin sen, että kuinka pitkälle voi näyttelijäntyössä mennä. Siihen asti se oli ollut sitä, että esiintymisestä sai ne kicksit, kunnes tajusin, että lavallahan voi elää ja hengittää ja ihmiselämää voi tutkia sitä kautta.”

Eppu Pastinen / kuva Teatterikärpänen 

Alan opinnot? ”Viidettä vuotta olen nyt Teatterikorkeakoulussa. Toisella yrittämällä pääsin sisään vuonna 2009, lukion kakkoselta mä hain ekan kerran sinne.”

Muut mahdolliset opinnot? ”Ei oo muita opintoja, paitsi avustava lihamestari on toinen koulutukseni. Isäni on keittiöhommissa ja sitä kautta olen saanut välillä tehdä ihan oikeitakin töitä.”

Onko olemassa vaihtoehtoa B, eli jos et olisikaan nyt suuntaamassa tälle alalle? ”Oon huomannut, että mua kiehtoo vähän liiankin kanssa kokonaisuudet ja logiikka ja asioiden looginen kuljettaminen. Luulen, että mua voisi kiinnostaa ohjaaminen aika paljon, koska nautin siitä jotenkin ja alan jo luonnostaan piirtämään sellaista isompaa kokonaiskuvaa. Ehkä elokuvaohjaaminen kiinnostaisi tai sitten jos olisin valinnut ihan jonkun toisen tien, niin voisin olla vaikkapa psykologi. Se on kuitenkin vähän samaa hommaa kuin tää, eli tässä yrittää päästä ihmismieleen käsiksi ja se jos mikä on kiinnostavaa ja kiehtovaa. Voisin kuvitella opiskelevani nyt psykologiaa!”

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Mä mietin tätä meidän harjoituskautta vaikkapa just, et täähän on leikin riemujuhlaa. Me päivät pitkät kohelletaan tuolla, lauletaan ja nauretaan, vitsaillaan ja mietitään, että miten joku asia voisi mennä. Se on niin naurettavan mukavaa leikkiä! En voi kyllä olla noteeraamatta sitä, että kuinka puhdistavaa se on myös itselle se näyttelijäntyö ja niiden tunteiden läpipäästäminen, jos ne impulsiivisesti alkaa jostain kumpuamaan. Tai se, että tunteet saa näkyä. Siihen on lupa teatterissa! Tosi ihanaa! Ja sit se, että miksi just näyttelijän ammatti, niin kuinka isoja elämyksiä ja puhdistumisen tunteita on itse kokenut katsomossa jonkun näyttelijän kautta, kun kosahtaa se tunne, että nyt tää juttu tai henkilö tai toi lause ymmärtää mua niin täydellisesti, että multa katoaa kaikki puolustuskeinot, kyynelkanavat aukeaa, olo kevenee ja on hetken ollut jossain taikamaailmassa. Se oma näyttelijäntyöllinen haaste on se, että mä haluan olla näyttelijä, joka joskus pystyy antamaan sellaisen tunteen eteen päin. Silloin siitä omasta näyttelijäntyöstäkin tulee tavallaan merkityksellistä”, Eppu filosofoi.

Millaisessa tilanteessa ”teatterin taika” on parhaimmillaan sinulle? ”Silloin kun iso tai pienempikin joukko ihmisiä on lähekkäin ja muodostaa yhteisön, jossa on varmasti jotain aika alkukantaista, et miten tästä selvitään yhdessä. Sellaista metsästys-ja marjanpoimimiskauden kanssa samankaltaisuutta, heh. Ja tavallaan myös se, että siitä ryhmästä muodostuu turvaverkko ja me ollaan toisillemme hyviä ja pehmeitä ja luotetaan toisiimme lavalla ja myös sen ulkopuolella. Ja kuinka iso voima siinä onkaan katsomon puolelle, että jos se maailma onnistuu, jos kaikki puhaltaa yhteen hiileen, niin voi luoda kokonaisia maailmoja ryhmähengellä ja se on myös taianomaista, että saa jonkun toisen uskomaan siihen täysin keksittyyn maailmaan. Tosi kiehtovaa!”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Mä tykkään katsoa tosi paljon leffoja ja seuraan mielelläni tiettyjä näyttelijöitä. Niitä on aika paljon, mut varmaan päällimmäisenä on sellaisia, joiden duuneista nauttii lähes poikkeuksetta, eli Leonardo DiCaprio ja sit sellainen nuori brittinäyttelijä kuin Jamie Bell. Täytyy sanoa Hannu-Pekka Björkman myös.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Mulle tuli kaksi vahvaa naista mieleen, eli Tilda Swintonin kanssa olisi mukava näytellä tai Leea Klemolan kanssa.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Mulla on sen verran kiltit kasvot, että mulle monesti tarjotaan sellaisia viattoman ja sympaattisen kaverin rooleja, ja olisi kiva tehdä sitä vastaan myöskin joskus. Joku Hannibal Lecter-tyyppinen intellektuelli, tai joku oikein typerä, joka käyttäytyisi vielä ääliömäisesti, eli ei olisi sellainen sympaattisen tyhmä. Aika paljon oon saanut tehdä sellaisia energisiä, vilpittömiä hahmoja.”

”Hetkinen Eppu, minkäslainen tää sun hahmosi tässä Pojissa nyt onkaan...” kuittaa vieressä istuva Pyry Nikkilä.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse joku omasta mielestäsi onnistunut roolityö? ”Mä oon ollut Kallion lukion Studioteatterissa, Teatterikorkeakoululla ja nyt täällä Hämeenlinnan teatterissa. Siinä ne on mun teatterit, joissa olen työskennellyt. Sellainen roolityö, joka on jäänyt teatterinlavalta mieleen, oli meidän kandivuoden produktio nimeltään ”VHS-ritarit”, esitin siinä 30-vuotiasta toimittajaa, joka palaa synnyinseudulleen Vantaan Kaivokselaan. Se oli tosi hyvä proggis!”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Elämä, rakkaus ja ihmiset!”

Podetko ramppikuumetta? ”Mulla ei oo ikinä ollut sellaista oloa, että ”mäenvoimennätonnemäenvoimennätonne”. Jännittää kyllä aivan törkeesti, mutta mussa se ehkä ilmenee sillä tavalla, että viimeistään tuntia ennen esitystä flippaan ihan täysin, silleen kulutan kaiken ylimääräisen energian pois ja viimeiset viisi minuuttia mä hengittelen syvään. Ei se jännitys siitä lähde, mutta ei se mua myöskään pelota. Kai se ramppikuume sitä tarkoittaa, että vähän kuumottaa mennä sinne lavalle, negatiivisella tavalla. Tai en mä tiedä. Onko se sitä? Jos se on jotain positiivista, niin sit mulla on se.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita teet ennen esitystä? ”Mulla on se äänen äärimmäinen käyttö, tulee huudettua ja heilutettua päätä samaan aikaan, ja sit juoksen ympäriinsä ja tulee myös tanssittua vähäsen ja myös hengiteltyä. Se riippuu kans vähän siitä, että miten se näytelmä alkaa. Joskus voi olla niin, et ei oo hyvä että hikoilee siinä heti ekassa kuvassa näyttämöllä. Osa sitä rituaalia on se, että kattoo kenen kanssa on tekemässä sitä juttua, et vielä kokoo sen ajatuksen. Sen jännittämisen kanssa kun voi helposti luiskahtaa sellaiseen yksinäiseen kuiluun ja siinä voi jäädä tosi yksin tajuamatta sitä. Katsoo keiden kaikkien kanssa mä täällä oon, mahdollisesti koskettaa kaikkia joiden kanssa tuun oleen näyttämöllä. Se tuntuu tärkeältä, koska sen on huomannut, että voi käydä todella äkkiä niin, että luulee olevansa yksin siellä.”

Kerro jokin legendaarinen kommellus, joka on sattunut esityksessä! ”Mulle tulee vaan mieleen sellaisia, että joku on ollut vähän huonokuntoisena lavalla. Yhdessä esityksessä yks näyttelijä oli just parantunut vatsaflunssasta ja siinä esityksessä rullaluisteltiin. Sen näyttelijän olotilasta oltiin vähän huolissaan ja tarkkailtiin sitä, ja sit se tietysti pyllähtää lavalle kesken esityksen. Ittellänikin muistot liittyy vatsaflunssaan, tää tapahtui tosin keikkalavalla. Olin vielä viisi sekuntia ennen vetoa Tavastian backstagella ja luulin pyörtyväni, vatsakipu oli niin kova. Sit kun pääsin sinne lavalle ja adrenaliini alkoi virrata, niin pystyin vetämään sen keikan, ja heti keikan jälkeen menin ihan kaksinkerroin. Se on käsittämätöntä, kuinka paljon adrenaliini antaa energiaa ja voimaa silleen, että mä jaksan vielä tämän ja sitten...”

Kerro joku erityisen hyvä muisto! ”Tuli kaksi asiaa mieleen. Toinen on se, kun on tajunnut ensimmäistä kertaa, että nyt mä oon todella rakastunut. Se keveys, se heikkous ja se voimakkuus kaikki samassa. Ja sit tuli mieleen myös se hetki, kun on ottanut vastaan tiedon siitä, että on päässyt unelmiensa opiskelupaikkaan. Olin Espoon kaupunginjohtajan kartanon tiluksilla, siellä saa siis kuljeskella, ja siellä on vanha talli, jonka takana on pieni levike ja sit siinä on puro, tai ehkä se muuten on Espoonjoki, ja siinä on padottu niin, että vesi lentää korkeelta. Mä oon siinä istunut ja soittanut Teakin sihteerille, et mites kävi. Siinä kävi vielä niin, että soitin sille viittä vaille kolme, koska olin sopinut että soitan sille ja kysyn, et mitä sille kuuluu ja miten sen pääsykokeet on menny, ja sit kun kello on kolme, niin sit se voi kertoa mulle miten mun kävi. Sitä puhelua kyllä muistelen aika isolla lämmöllä, siinä kauniin luonnon keskellä kun istuin.”

Käytkö katsomassa muiden esityksiä ja onko joku jäänyt erityisesti mieleesi? ”Kausittain se menee. Tuli mieleen, että viime keväänä oli yksi sellainen viikko, että kävin arki-iltoina neljä kertaa teatterissa. Välillä saattaa tulla tollasia rykäisyjä. Viimeisin kolahtanut teos on varmaan ollut toi Kansallisteatterin Patriarkka ja myös Takomon Perheenjäsen”, Eppu muistelee.

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Kesällä oon ollut mukana YLEn 12-osaisessa tv-sarjassa ”Mun ainoot 30 minsaa” (traileri ohessa) , se alkaa lokakuun 3. päivä telkasta. Se on seuraava näkyvä juttu, ja sitten tehdään vähän uutta musiikkiteatteria koululla ensi keväänä, loppu on vielä auki.”

Kiinnostaisiko sinua ohjata tai käsikirjoittaa jotain tulevaisuudessa? ”Mua ei ehkä käsikirjoittaminen vielä toistaiseksi kiinnosta, koska musta tuntuu, että mulla ei oo niin paljon asiaa maailmasta, että ottaisin tilaa sillä käsikirjoittamisella, mutta musta olisi kyllä tosi kiva ohjata joku tosi hyvä teksti. Mua kiinnostaisi ohjaustyössä tällä hetkellä ne ihmisten väliset suhteet.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä näin vähän aikaa sitten unta, jossa annoin elämänohjeita mun tulevalle lapselleni. Mä kirjoitin sen ylös, oota... (kaivaa puhelinta esiin ja lukee tekstiä). Tiivistettynä tää menis niin, että ajattele muita kuin he olisivat sinä.”

Osaatko imitoida ketään? ”Mielestäni mulla on ihan hyvä lauluimitaatio Ville Ahosesta.”

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin varmaan Spiderman, koska se on ketterä ja sillä on hyvät fyysiset ominaisuudet. Se on sellainen nörtti opiskelijapoika, joka saa supervoimat.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mua kiinnostaisi päästä yläasteikäisen tai lukioikäisen neidon nahkoihin ja kokea se, että miltä tuntuu teini-ikäisen naisen elämä. Lukiossa kun kaikki tytöt aina sanoi, että sä et voi tietää millasta tää elämä on. Sit tietäs!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit mukaasi talvipesääsi? ”Ottaisin varmastikin kirjan, musiikkia ja syntetisaattorin, jotta voisin vihdoinkin opetella soittamaan sitä. Ja sähköä tarvitaan kans!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Ottaisin oikein hyvän ja paksun patjan ja kynän ja paperia, jotta voin tehdä havaintoja luonnosta ja elämästä.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin hetkeen, minne menisit? ”Mä haluaisin käydä mun vanhempieni lapsuudenkodeissa, et millaista siellä on ollut.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen päiväunille.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Katkera

Mikä sytyttää sinut? - Kiihko

Mikä sammuttaa intohimosi? - Krapula

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Tyttöystäväni ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Katkaravun ääntä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Vuorikiipeilijä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Siivooja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan Porteille? - Tervetuloa!

Pojat-musiikkinäytelmä Hämeenlinnan teatterissa, lisäinfoa tämän linkin alta.

Mun ainoot 30 minsaa ennakkokatseltavissa Yle Areenassa tämän linkin alta!