The Rocky Horror Show / Turun Kaupunginteatteri

The Rocky Horror Show / Turun Kaupunginteatterin Päänäyttämö

Kaksoisensi-ilta 25. - 26.10. 2013, kesto noin 2h väliaikoineen

Suomennos Mauri "Moog" Konttinen

Ohjaus Marika Vapaavuori

Rooleissa : Lari Halme/Sami Saikkonen, Reeta Vestman, Stefan Karlsson, Kirsi Tarvainen, Riitta Salminen, Jukka Aaltonen, Severi Saarinen, Miska Kaukonen, Mika Kujala, Sonja Sorvola ja Petri Rajala

Kuoro/tanssiryhmässä lisäksi : Ulriikka Heikinheimo ja Turun konservatorion tanssijan koulutusohjelman 2. vuosikurssin oppilaat Sofia Arasola, Jori Kaksonen, Camilla Keihäs, Atte Kilpinen, Petra Kreekka, Pauliina Kyttä, Heidi Lindfelt, Anna Päiväniemi, Laura Sorvari, Vilma Tihilä ja Julia Vaahtera

Taustaa : The Rocky Horror Show on Richard O´Brienin kynästä syntynyt kulttimainetta nauttiva musikaali, jonka maailmanensi-ilta oli Lontoossa vuonna 1973. Vuonna 1975 musikaalista tehtiin myös elokuvaversio, joka kulkee nimellä The Rocky Horror Picture Show. Shown ympärille on jo varhaisessa vaiheessa muodostunut erikoislaatuinen fanikultti, joka taitaa hakea vertaistaan. Katsojilla on nimittäin lupa (ja se on vieläpä erittäin toivottavaa) tuoda mukanaan tietynlaista rekvisiittaa ja huudella vapaasti välikommentteja näyttelijöille. Entäs se tarina? Vastakihlautunut nössöhkö pariskunta Brad (Stefan Karlsson) ja Janet (Reeta Vestman) päätyvät automatkallaan vahingossa ja myrskyn yllättämänä outoon taloon, jossa isäntänä häärää transvestiitti tiedemies Frank´n´Wursti (Lari Halme/Sami Saikkonen). Isäntä on suuren julkistuksen kynnyksellä, syntymässä on täydellinen mies Rocky. Luvassa on sen verran erikoista meininkiä, että mitään suuria juonikuvioita on mahdotonta kertoa. Tämä pitää itse nähdä ja ennenkaikkea kokea!

Magenta ja Riff Raff / kuva Otto-Ville Väätäinen

Plussaa : Heti aluksi lavalle pölähtää kolme mustiinpukeutunutta ja vahvasti meikattua rokkaria soittovehkeineen, nupit kaakkoon ja varmasti muutamalla enskarikatsojalla jo tuoreet kiharat oikenivat! Meininki on rock! Kertoja (Jukka Aaltonen) tulee valaisemaan tulevia kuvioita ja lisäksi lavan sivustoilla kuuma Miss Hapstead (Sonja Sorvola) näyttää mallia siitä, että mitä katsomossa saa tehdä ja mitä ei. Moni katsoja on tuonut omat rekvisiittansa mukanaan (mahtavaa!) tai sitten tehnyt kuten minä, eli ostanut puuhapussin teatterin myyntitiskiltä. Mitäs sieltä löytyikään : vessapaperia, pelikortteja, kumihanskat, vapputorvi, hassu hattu, valotikkuja, sanomalehteä, pinssiä, tarraa... Kertoja (joka jostain syystä näyttää kasvoiltaan ihan vatsastapuhujan nukelta?) muistuttaa, että on lupa huudella. Bradin nimen kuullessaan saa huutaa aina "urpo", Janetin nimen kohdalla "hutsu" ja Tohtori Everett Scottin kohdalla saa vapaasti buuata. Näillä tiedoilla oli sitten jännä fiilis lähteä itse musikaaliin. Ja huh huh, olihan se aika tykkimeininkiä! Väki lähti ilahduttavasti mukaan huuteluun ja hullutteluun katsomossa. Itse tarinassahan ei juuri ole tolkun häivääkään, mutta viis siitä, se tuntuu olevankin sivuseikka. Tummaääninen Magenta (Kirsi Tarvainen) ja leijonanharjainen luihu veljensä Riff Raff (Miska Kaukonen, jolle tiukka lurexpuku sopii loistavasti), timmissä kunnossa oleva täydellisen miehen ruumiillistuma Rocky (Severi Saarinen, jolle erikoispointsit siitä, että kuka tahansa ei pystyisi Borat-uikkareiden tyylisissä vetimissä yleisön edessä heilumaan ja näyttämään silti hyvältä), babydoll-mekossaan keikistelevä ja estoistaan täydellisesti vapautuva Janet (Reeta Vestman ja näyttävä ilmakärrynpyörä) ... siinä suosikkini. Perjantain enskarissa frank´nwurstivuorossa oli Lari Halme, voi jestas miten hyvältä voikaan mies näyttää korsetissa ja korkkareissa! Täydellinen seksin jumalatar oli hän etenkin ruoska kädessä, ja pyöritti mennentullen niin ylä-kuin alapäät sekaisin Urpolta ja Hutsultakin. Bravooo! Yleisön joukossakin oli miehillä minihametta ja sukkanauhaa, enkä saanut silmiäni irti niistä. Tuli kummallinen halu päästä kunnon friikkibileisiin tai gay-baariin kärpäseksi kattoon. 70-luvulla musikaalin estoton ja rietaskin meno on ollut suunnaton kohun aihe varmasti, en yhtään epäile. Maailma on muuttunut suvaitsevaisempaan suuntaan onneksi tässä vuosikymmenten saatossa, tosin paljon on vielä tehtävissä. Ihmiset, olkaa rohkeasti erilaisia! Nauttikaa, eläkää, riemuitkaa! Ei kaiken tarvitse olla vaaleanpunaista hattaraa, mutta ei ryppyotsaistakaan meininkiä. Kultainen keskitie siitä välistä. Menkää katsomaan The Rocky Horror Show! Silmänruokaa on kaikelle kansalle ja messevä musiikki pistää fibaa punttiin jos toiseenkin! Napakka oli kestoltaan tämä myös.

Frank´n´ Wursti Lari / kuva Robert Seger

Miinusta : Lavastukselliset ratkaisut olivat vähän löysiä ja helppoja, tosin jäin mietiskelemään, että eipä siihen nyt oikealla Cadillacilla olisi niin lyhyen kohtauksen vuoksi kannattanut kurvaillakaan.

Muuta : Pienenä kuriositeettina voisin mainita, että vieressäni istui kaksi mummoa, jotka eivät missään vaiheessa reagoineet mihinkään lavalla tapahtuvaan millään lailla. Loppukiitoksissakaan eivät taputtaneet. Istuivat vaan syvällä penkeissään, väliaikakahvit ja toki takaisin omalle paikalle. Hekumoinkin sitten ajatuksella, että mummelit menevät kotiin, tempaisevat harmaat mekot päältään, alta paljastuu punainen tahi musta korsetti ja sitten pyörähdellään vapautuneesti ympäri olohuonetta laulaen "Ko-ko ko-ko koske mua!"

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, The Rocky Horror Showlle neljä tähteä ****. Ilahduttavan paljon arvovaltainen ensi-iltayleisö lähti mukaan menoon, mutta mitä tapahtuukaan kun varsinaiset musikaalin fanittajat saapuvat kostyymeineen paikalle? Pakko ei ole kuitenkaan lähteä osallistumaan, saa myös vain katsella ja ihmetellä. Nyt on lupa räjäyttää katto! Tehkää se, kun talo menee remonttiin joka tapauksessa...