Haastattelussa Reeta Vestman

Reeta Vestmanin tapasin kesäkuun alkupuolella 2013 Helsingissä Kampin ostoskeskuksen Picnic-kahvilassa.

Jousimiehen merkeissä 1983 syntynyt Reeta on kotoisin Helsingistä, mutta tällä hetkellä hän asuu Sipoossa. ”Lontoossa olen asunut pariinkin otteeseen, lapsena ensimmäisen kerran ja vuosina 2010-2011 myös. Olen asunut myös Belgiassa vähän aikaa. Aika paljon olen reissannut niinä Husky Rescue-aikoina, silloin tuli asuttua tienpäällä milloin missäkin. Muutenkin olen muuttanut hirmuisen monta kertaa, olisinko Helsingin sisälläkin muuttanut yli kymmenen kertaa...” Reeta muistelee.

Mitä harrastat? ”Harrastan liikuntaa paljon ja pari vuotta olen käynyt sellaisessa ryhmämeditaatiossa. Nautin todella paljon hiljaisuudesta, se on hyvää vastapainoa tälle työlle. Tykkään myös saunomisesta niin paljon, että sitä voisi kutsua harrastukseksi myös! Nyt helteillä se on kylläkin jäänyt vähän vähemmälle, mutta yleensä tulee käytyä neljä kertaa viikossa saunassa. Oon harrastanut kaikkea huimapäistäkin aktiviteettia, mutta veikkaan että tulevaisuudessa keskityn lähinnä vaunulenkkeilyyn vauvan kanssa. ”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi ammatillisessa mielessä? ”No kyllä varmaan mun laajasta äänialasta on paljon hyötyä musikaalimateriaalin kannalta. Mä pääsen pelottavan matalalle ja toisaalta luonnistuu myös koloratuurisopraanon materiaali tyyliin "Glitter and be Gay". Ja sitten tietysti se on etu, että mut on aika helppo roolittaa kun habitus vastaa äänityyppiä ja musikaaleissa harrastetaan just tollasta "typecastingia". Mut se ei ole mikään taito vaan ihan Luojan lykky. Se on hassua, että sopraanot on usein pieniä blondeja ja mezzot sitten niitä viekkaita tummaverikköjä.", naurahtaa Reeta.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Totta kai kaikissa ammattiini liittyvissä taidoissa haluaisin vielä kehittyä. Vaikka olen paljon tanssinut ja sitä jonkinverran työssäni teenkin, niin mä ihailen ammattitanssijoita todella paljon. Toivoisin pääseväni siinä pidemmälle. Ihailen myös sellaista tietynlaista temppuilua. Vaikka osaankin liikkua, toivoisin, että mussa olisi enemmän sellaista akrobaattisuutta ja kehon hallintaa. Esimerkiksi breakkaajia ja parkour-tyyppejä mä ihailen, niillä on kaikki se liikkeiden sulavuus ja muu. Se on tosi makeen näköistä. Mä olen kyllä tosi rohkea ja heittäydyn asioihin mukaan täysillä, mutta sulavuutta saisi olla enemmän.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia tai musiikillisia lahjakkuuksia? ”No muusikkoja löytyy. Äitini siskon mies on kapellimestari ja heidän seitsemän lasta, jotka on siis mun serkkuja, soittaa kaikki jotain insrumentteja. Siitä on isä saanut itselleen hyvän treenibändin. Mun sisko on todella kova laulaja ja opiskelee parhaillaan elokuvanäyttelijäksi Lontoossa ja myös veli tekee musaa ja opiskelee äänisuunnittelijaksi, on reggae-miehiä.. Vanhempani myös soittavat ja laulavat."

Osaatko itse soittaa jotain instrumenttia? ”Mä olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja meillä musiikkikasvatuksenosastolla oli pakollisena se, että pitää osata vähintään alkeet kaikista bändisoittimista. Mut osaanko oikeesti niin, ööö..Piano on mun sivuinstrumenttini, se on mulle laulun ohella rakkain instrumentti. Oon aloittanut pianon 6-vuotiaana ja käytän sitä myös työssäni silloin kun opetan laulua. Vaikka soitan muitakin soittimia, niin en mä kuitenkaan mikään virtuoosi ole, että ottaisin vaan jonkun soittimen ja sieltä lähtisi heti sulosäveliä. Kitarakin mulla on, mutta myönnän että se on aika paljon pussissa ja varastossa. Percussioita tykkään myös soitella. Jos mä teen koulussa sijaisuuksia, niin kyllä mä hallitsen ne perusteet, mutta en niin, että pystyisin esimerkiksi soittamaan omalle levylleni kaikki instumentit, ei todellakaan!”

Reeta Vestman / kuva Teatterikärpänen

Kertoisitko vielä hiukan bändi-ja musiikkikuvioistasi? ”Mä kiersin kahdeksan vuotta Husky Rescue -bändin solistina maailmaa ristiin rastiin. Muistelen lämmöllä sitä aikaa ja oon kiitollinen että sain olla tekemässä niin kaunista musaa, mutta laulajana sitä kuitenkin haluaa kehittyä edelleen ja laulullisesti se tyyli oli rajoittunut aika lailla eteeriseen huokailuun. Mä tykkään tehdä äänellä kaikenlaista, laulaa myös kovaa ja korkealta, ja siksi musikaalimateriaali on mua kiehtonut just laulullisesti paljon, koska se on niin valtavan laajaa ja haastavaa, tyylisuunnat kattaa kaiken legitista souliin. 2004-2010 olivat aktiiviset vuodet Husky Rescuen parissa, oltiin kiertueilla ja tehtiin neljä albumia. Vuonna 2010 mä pääsin Lontooseen Royal Academy of Musiciin (RAM) opiskelemaan musiikkiteatteria, joka oli ihana yllätys, ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki lopettaa tää bänditoiminta. Onneksi olin jo nähnyt paljon Husky Rescuen kanssa ja päässyt esiintymään mahtaviin paikkoihin. Aikansa kutakin. Se koko porukkahan meni siinä sitten uusiksi, siihen aikaan se oli 5-6- henkinen yhtye ja nykyäänhän ne tekee triona. Husky Rescuen lisäksi oon vieraillut esimerkiksi Pepe Deluxén, Olavi Uusivirran ja Bomfunk MC´sin levyillä ja edelleen teen töitä muusikkona ja laulunopettajan töitä teatteritöiden ohella. Mulla on edelleen sellainen bändi kuin Kemia, se on ollut mulla iät ja ajat. Olen joskus 16-vuotiaana perustanut sen ja siinä kokoonpano vaihtelee aina vähän. Se on ollut sellainen jazz-soul-bilebändi ja sen kanssa teen paljon bilekeikkaa; firmakeikkoja ja yksityistilaisuuksia. Se on yksi elantoni. Sitten teen vaihtelevilla kokoonpanoilla välillä ihan soolonakin keikkaa, välillä duona ja joskus isommankin bändin kanssa. Husky Rescueta ennen soitin Anna Kuoppamäen luotsaamassa Wilma-bändissä kiippareita ja sitten tein myös soololevyn omista biiseistä Universalille", Reeta muistelee.

Milloin sitten kiinnostuit teatterista? ”Mä olen aina ollut kyllä kiinnostunut. Pikkutyttönä 7-8- vuotiaana mä kiersin sellaisen Teatteri Alban kanssa joulunäytelmässä nimeltä ”Marian pieni aasi”, pari vuotta kierrettiin Ruotsia ja Suomea sen produktion kanssa. Aina oon harrastanut teatteria musaopiston ja tanssituntien ohella ja myös leffat ovat kiinnostaneet mua. Olin 9-vuotiaana keskeisessä roolissa Routasydän-nimisessä seikkailuelokuvassa, oli mahtavaa päästä niin nuorena näkemään sitä kameratyöskentelyä. Se oli todella mielenkiintoista. Myöhemmin olin Kallion ilmaisutaidon lukiossa ja siellä tehtiin musikaaleja ja kaikkea. Sitten aloitin soittohommat ja ne vei mukanaan. Mua on todella paljon kyllä kiinnostanut teatteri, mutta mulla ei ole ollut mahdollisuuksia sitoutua, koska teatterityö aina vaatisi sen, että pitäisi olla siellä samassa kohteessa tietty aika, harjoitus-ja esityskausi ja mä olen muusikkona aina vaan kiertänyt. Ja silti kun olen käynyt katsomassa musikaaleja, niin olen aina ajatellut, että vitsi kun olisi ihanaa tehdä tuota itsekin joskus. Sit mä vaan päätin, että nyt kyllä täytyy hetkeksi irroittautua näistä bändikuvioista ja vaan lähteä tavoittelemaan sitä haavetta. Musikaaleissa on mun mielestä mahtavaa just se, että siinä yhdistyy niin laulaminen kuin tanssiminenkin ja näyttelijäntyö, ja ne on kaikki mulle tosi rakkaita osa-alueita. Tää tuntuu tällä hetkellä kyllä niiiiiin mun jutulta”, Reeta myhäilee tyytyväisenä.

Haitko myös muihin teatterikouluihin kuin RAM:iin, ja kertoisitko hiukan tarkemmin koulutuksesta? ”En hakenut muualle, koska mulla oli silloin jo kandi tehtynä tuolta Sibelius-Akatemiasta ja en enää halunnut aloittaa täysin alusta mun opintojani, eli tuo oli just sellainen tiivis ”post-graduate”. Se oli aiemmin kaksivuotinen koulutus, mutta nyt se on tiivistetty vuoteen, mikä tarkoittaa sitä, että ne päivät oli ihan järjettömän pitkiä, jopa 14-tuntisia. Intensiteetin vuoksi koulutus kyllä vastasi paria lukuvuotta. Viikonloppuisinkin meillä oli treenejä tai projekteja. Se oli todella rankka vuosi niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta opin ihan hirveästi ja sain kyllä todella mahtavia valmiuksia sieltä. Kurssilla meitä oli 15 tyttöä ja 15 poikaa, sinne oli 5000 hakijaa. Pääsykoe oli monivaiheinen, ensin tanssi-liikunta-audition, improa, kohtauksia, monologeja ja biisejä. Ulkomaalaisista mun lisäkseni kurssille pääsi yksi maltalainen, yksi australialainen ja kaksi ruotsalaista poikaa. Kaikki muut oli brittejä, ja minä ja ne ruotsalaiset olimme ainoita, joilla ei siis ollut englanti äidinkielenä. Meihin kaikkiin suhtauduttiin alusta asti kuin ammattimaiseen teatteriryhmään. Päivisin opiskeltiin näyttelijäntyötä aina Shakespearesta leffaworkshoppeihin, tanssia hiphopista steppiin, laulua, puhetta ja eri aksentteja. Jokaisella oli erikseen laulunopettaja, jonka kanssa käytiin laulutekniikkaa, lauluvalmentaja joka keskittyi tulkintaan ja repertuaarin etsimiseen, sekä äänenkäytön opettaja, jonka avulla treenattiin puheääntä. Se oli aikamoista luksusta, kun olin tottunut, että Sibelius-Akatemiassa sai 45 minuuttia henkilökohtaista lauluopetusta viikossa ja yhtäkkiä saikin viisi tuntia. Ja opetuksen taso oli niin korkeaa, koulun opettajina oli mm. Wickedin ja Les Misin kapellimestarit. Meillä kävi myös paljon vierailevia opettajia esim. Jason Robert Brown piti mestarikurssin ja saatiin myös esiintyä Stephen Sondheimille tämän kunniatohtoritilaisuudessa. Koulutus huipentui musikaaleihin ja showcaseen, jossa esiinnyimme teatterialan agenteille. Kurssilaisten taso oli huikea, sen vuoden aikana kaikki luulot itsestäni kyllä karisi. Se oli myös aika rankkaa itsetunnolle, koska siellä oli niin valtavan taitavia tyyppejä, mutta taas toisaalta heiltä kaikilta oppi ihan hirveän paljon!”

Oletko ollut vielä yhteyksissä kurssikavereittesi kanssa? ”Juu, ollaan oltu yhteydessä ja on ollut mahtava kuulla uutisia siitä kuinka hyvin meidän vuosikurssi on työllistynyt.. Osa on Lontoossa, osa kiertueilla, jotkut Saksassa, siellä on tosi iso musikaaliskene nyt myös. Yksi on Wickedissä Boqina tällä hetkellä, yksi Mamma Miassa Skyna, yksi Sister Actissä, yksi on Tommy-musikaalin pääroolissa Hampurissa... Olen siitä tietysti hyvin iloinen. Yksi asia, minkä takia päätin hakea just tuohon kouluun oli se, että kun oon itse käynyt katsomassa West Endillä musikaaleja, niin olen aina mielenkiinnolla katsonut, että mistä jengi on valmistunut ja tuolta koulusta oli todella paljon. Se kertoi jo siitä, että on se hyvä koulu. Lontoossahan on ihan hirveesti teatterikouluja ja kaikki ei todellakaan ole tasokkaita. Se on hyvä vinkki, että katsoo käsiohjelmasta mistä koulusta ihmiset oikeesti menee hommiin!” Reeta vihjaa.

Milloin siis valmistuit RAM:ista? ”Valmistuin vuonna 2011 ja tein siellä siis ”post-graduate diploma in musical theatre”, eli musiikkiteatterialan jatkotutkinnon ja samalla tein myös musiikkiteatterin laulunopettajan tutkinnon, olen siis erikoistunut nimenomaan musikaalilaulun opettamiseen ja mulla käykin myös näyttelijöitä laulutunneilla".

Onko sinulla olemassa vaihtoehtoa B, eli millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla? ”Mua voisi kiinnostaa kirjoittaminen, filosofia tai uskontotieteet, mutta olisi se todella vaikeeta, kun mä olen aina tiennyt, että mä haluan esiintyä ja laulaa. On vähän jopa pelottavaa, että kuinka iso osa mun elämääni se on. Varmasti olisi todella ison kriisin paikka, jos tulisi sellainen tilanne ettei pystyisi enää tähän työhön. Elämänhän ei pitäisi olla vaan sitä työtä, mutta kun on kyse intohimoammatista, joka on ollut ensin harrastus ja sitten siitä on tullut työ, niin sitähän ei ajattele enää ollenkaan työnä, vaan että se on koko elämä. En voisi ajatella niin, että erottaisin työn ja vapaa-ajan. Se taiteilijuus on aina minussa mukana. Se on myös yksi syy, minkä takia haluaa huoltaa paljon ääntään ja opiskella, ja mun mielestä laulutuntienkin pointti on se, että ääni kestäisi siinä työssä. Tietyissä piireissä mainostetaan sitä, ettei olla otettu yhtään laulutuntia, että ollaan ylpeitä siitä omasta soundista. Se on musta vähän old school -ajattelua, ikäänkuin ne nyt sulkisi toisensa pois. Itse laulunopettajana pyrin ainakin just korostamaan persoonallisuutta, mutta terveellä tavalla. Näyttelijälle ja äänityöläiselle on todella tärkeää pitää huolta äänestään!” muistuttaa Reeta.

Miksi olet nimenomaan tällä alalla, näyttelijänä? ”Mä koen, että se on mun tapani antaa jotain ja olla yhteydessä ihmisiin. Mä jotenkin sytyn siinä ja herään eloon, se on mulle kotoisa tila, johon haluan aina palata. Ja että voin jakaa kokemani maailman katsojien ja kuulijoiden kanssa. Ehkä se on myös sitä, että haluan kertoa tarinoita.”

Onko sinulla omia esikuvia alalta? ”On todella paljon. Musikaalimaailmasta Kristin Chenoweth ja Caissie Levy on suosikkeja, leffapuolelta Daniel Day-Lewis, Leonardo DiCaprio, Reese Witherspoon ja Chloe Sevigny. Laulajista esimerkiksi The Cardigansin Nina Persson on aina säilyttänyt salaperäisyytensä. Vaikka hän onkin ollut paljon esillä, hän ei ole kuitenkaan koskaan avannut liikaa asioita. Sitten ihailen myös Angie Stonea. Hän oli Pori Jazzeilla ja oli tuonut sinne myös perheensä ja jotenkin se ajatus siitä, että pystyy yhdistämään perhe-elämänsä ja työn, on musta jotenkin ihailtavaa. Ja sitten tietysti Beyoncé, se on nuoresta asti uskonut siihen omaan visioonsa ja toteuttanut sitä, ja on äärimmäisen kova tekemään töitä. Mun mielestä tässä ammatissa tärkeintä on se, että on intohimoa. Jos on sellainen olo, että ”no voisinhan mä nyt tuota tehdä”, niin sitten ei kyllä kannata. Pitää olla niin, ettei ole muita vaihtoehtoja ja jos on, niin ei ainakaan yhtä hyviä ja joissa olisi yhtä onnellinen, koska tässä tulee kuitenkin niin paljon pettymyksiä ja kaikki nuo musikaalien audition-tilanteet, joissa tuut niin monta kertaa torjutuksi ja silti pitää aina koota itsensä. Harvassa ammatissa ja harvalla alalla joutuu vuodessa niin monta kertaa todistelemaan sitä osaamistaan. Se intohimo on tosiaan ihan ehdoton ja sitten toinen on se, että sun pitää olla todella valmis tekemään töitä. Se ei vaan riitä, että tuudittautuu siihen, että tää taso riittää missä mä olen nyt. Et kun tähänkin asti olen pärjännyt hyvin, niin tulen myös jatkossa pärjäämään. Taso kovenee koko ajan. Jos sä et kehity, niin joku muu kehittyy ja menee ohi. Tää on sillä tavalla aika raakaa touhua.”

Onko sinulla Suomesta myös esikuvia? ”Kati Outista ihailen todella paljon, samoin Mikko Koukia ja Martti Suosaloa. Ja musikaalipuolelta arvostan erityisesti ystävääni Maria Ylipäätä ja Raili Raitalaa (os. Ruutu). Onhan niitä paljonkin mun ikäpolveni tyyppejä, jotka on tosi kovia.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Johnny Depp!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”No Ramin Karimloon kanssa vois olla aika huikeeta vetää Phantomia. Hei, joku Dolly Parton voisi olla myös aika kova! Vetäisin sen kanssa jotain todella tunnelmallista countrya”, Reeta innostuu.

Missä eri teattereissa olet näytellyt ja mainitse myös muutama roolityö? ”Turun Kaupunginteatterissa tein pääroolin Kakola-musikaalissa, se oli koskettava tarina Ja nyt sitten tää Rocky Horrorin Janet samassa talossa. Sit just RAMin kautta tehtiin Sir Jack Lyon´s Theatressa Sondheimin Follies, siinä mä tein Emily Whitmanin roolin, se oli myös hieno kokemus kun meitä säesti 44-henkinen orkesteri. Sitten York Gate Studiosissa tehtiin myös osana opintoja Sondheimin Company, siinä mulla oli ihana Kathyn rooli. Täällä Suomessa tehtiin sitten Mäkäräisen Heikin kanssa se Viimeiset 5 Vuotta - The Last 5 years ja siinä olin Cathy Hyatt. Sehän oli sellainen kiertävä juttu.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Voi ei mulla on niiiiin paljon musikaalirooleja, joita haluaisin tehdä! Wickedin Glinda, Sweeney Toddin Johanna, Legally Blonden Elle Woods, Rebeccan Ich, Sister Actin Sister Mary Robert… aika paljon tällaisia naisleadeja siis. Kyllä mä tosi paljon odotan tuota Rocky Horrorin Janetin roolia, se on ollut myös yksi unelma kauan. Kakolan ja L5Y:n ”älyllisten” roolien jälkeen on ihana tehdä nyt sellaista bimboa, joka on ihan pihalla. Kiltti tyttö, joka sitten vapautuu estoistaan. Kun se tulee ensi-iltaan lokakuun lopussa, niin olen silloin vielä aika tuore äiti ja siinä saa kyllä vastapainoa vauva-arjelle, kun pääsee tekemään sellaista rajumpaa meininkiä, joka ei ehkä sovi sinne tuttipullojen keskelle”, Reeta naurahtaa.

Reeta ja masuasukki

Freelancer vai kiinnitys? ”Ikinä ei tiedä mihin elämä kuljettaa ja varmasti asioita tulee muuttumaan, mutta freelaceriys tuntuu tällä hetkellä hyvältä just sen takia, että tykkään teatterityön ohella myös tehdä musaa ja laulunopetusta. Ja onneksi oon freelancerina työllistynyt hyvin, mikä ei oo aina itsestäänselvää. Mä oon myös sellainen, että sopeudun helposti uuteen paikkaan, koska olen tottunut kiertue-elämään ja hotelleissa asumiseen. Tosin en sitten tiedä, että miten lapsi tulee muuttamaan asioita. Eli voisi kai sitä kiinnitystäkin tulevaisuudessa harkita, toishan se jotain säännöllisyyttä perhe-elämään. Siitä mä oon hirveen kiitollinen, että mun mieheni jää vanhempainvapaalle ja on sitten mun ja vauvan kanssa reissaamassa Sipoo-Turku väliä, kun teen musikaalia. Se on aika ainutlaatuista.”

Mikä on parasta teatterissa/työssäsi? ”Se on se yhdessätekeminen. Se, että saa uuden produktion myötä tutustua ihaniin ihmisiin, ja ne on lähes poikkeuksellisesti todella hyviä tyyppejä. Tälle alalle eksyy harvinaisen miellyttävää sakkia, joilta myös oppii paljon ja aina on suuri ilo ja kunnia työskennellä uusien ihmisten kanssa. Ja tietysti se, että saa elävälle yleisölle esittää. Jokainen yleisö vaikuttaa omalla tavallaan siihen, millainen esityksestä tulee. Se on sellaista vuorovaikutusta parhaimmillaan.”

Entä miinuspuolia? ”Teatterin puolelta mä en voi oikein valittaa työajoista, mutta muusikkona mä voin valittaa niistäkin. Keikat alkaa yleensä hirveen myöhään. Teatterihan on työaikojensa puolesta mulle ihanteellinen, tuntuu ihan luxukselta monen muusikkovuoden jälkeen tehdä teatterityötä. Siellä kun on ne näyttämömiehet ja kaikki, ei tarvitse itse roudailla kamoja. En mä osaa sanoa mitään miinuksia teatterista! Paitsi ehkä peruukkiliiman jota on hankala hangata pois. Ja ehkä noi musikaalien auditionit. Toisaalta ne pakottaa sut treenaamaan, kehittymään ja ottamaan haltuun uutta materiaalia, mutta on se rankkaa tulla jatkuvasti arvioiduksi uudestaan ja uudestaan. Siihen vaikuttaa niin paljon se hetki, että millaisessa kunnossa sä oot just sinä päivänä, et onko vaikka joku siitepölykausi just päällä tai vastaavaa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Eniten varmasti inspiroi kohtaamani toiset ihmiset ja heidän elämänarvonsa ja valintansa. Myös eri kulttuurit inspiroi mua. Matkustaminen on mulle tosi tärkeetä, se että näkee erilaisia paikkoja ja erilaisia elämänkohtaloita. Hiljaisuudessa on myös suuri voima mulle. On ihan mahtavaa, kun on aiemmin asunut kaupungissa ja nyt asuu tuolla Sipoossa, jossa on luontoa ja voi mennä vaikka merenrantakalliolle istumaan ja nauttimaan siitä hiljaisuudesta. Se jos mikä on luxusta. Lisäksi mua inspiroi kaikki erilaiset taiteenmuodot – kirjallisuus, valokuvataide jne. Mä koen, että kaikessa taiteessa pääsee jotenkin tuonpuoleisen äärelle. Vaikka ihminen on hirveen epätäydellinen, niin joku ihmisen luoma teoshan voi olla täydellinen ja lähes pyhä!”

Kärsitkö ramppikuumeesta tai esiintymisjännityksestä? ”Mä olen ensi-iltajännittäjä, mutta en oikeestaan muuten. Ennen enskaria musta tulee sellainen hermostunut ja kireä, läheiset sen varmasti aistii. Ei maistu ruoka ja muuta, mutta en mä mitenkään pahoinvoiva sillai ole. Silloin kun mä olen omimmillani, eli laulan tai näyttelen, niin kaikki on ok, mutta audition-tilanteet mua jännittää. Se, että tiedän että siellä on jotain raatilaisia tai tuomareita. Onneksi RAM:issa sai audition-valmennusta. Musta oli myös ihan hirveitä tilanteita nuo kaikki pianon kurssitutkinnot ihan musaopistosta Sibelius-Akatemiaan asti, sormet hikosi ja luisteli vaan siellä koskettimilla. Ne oli todella epämiellyttäviä tilanteita kun idea ei suinkaan ole se, että saat jakaa sitä musiikin iloa ja esiintymistä, vaan nimenomaan sitä sun teknistä suoritustasi arvioidaan.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja”, joita huomaat toistavasi ennen esitystä? ”On mulla ne tietyt äänenavaukset, ja mä oon niin Kakolassa kuin tuossa Rockyssakin ollut äänivalmentajana, eli kun astun sinne pianon ääreen niin samalla rauhoitan myös itseni. Sit mä teen omat hengitysharjoitusrituaalit, ja yks tosi tärkee juttu mulle teatterissa on se, että vien vesilaseja eri paikkoihin, ja niistä sitten kesken esityksen otan huikan. Mä tavallaan kuljen sen mun reitin läpi siellä kulisseissa ja vien niitä laseja joka paikkaan. Jos joku piilottaisi ne, mä olisin varmaan ihan pihalla! Hirveen nopeesti se tietty rytmi kyllä tulee, kun esityksissä on melkein se sama kesto aina, että tietyssä kohtaa käy vaikka vessassa oli hätä tai ei, ja sitten siitä tuleekin tapa. Meet vaan vessaan, koska tässä kohtaa kuuluu aina mennä!” nauraa Reeta.

Kerro joku omituinen kommellus! ”Kakolassa kävi kerran niin, että yhdellä tanssijalla meni kesken näytöksen jalka, ja koreografi Reija Wäre sattui onneks just siinä näytöksessä istumaan yleisön joukossa, ja hän tuli sitten lavalle paikkaamaan.”

Kerro joku oikein hyvä muisto! ”Husky Rescuen jenkkirundeilta on jäänyt kyllä paljon hirveen hyviä muistoja. Muistan vaan sen kuumuuden, kun ajettiin jossain Nevadassa aavikolla ja kuunneltiin hyvää musaa siellä autossa. Muistan yhden kesän, kun olin aloittanut just laskuvarjohyppäämisen ja katsoin niillä rundeilla just yhtä hyppyvideota, jossa oli Musen biisi taustalla. Kuuntelin ja fanitin Musea muutenkin paljon silloin, ja oli tosi hauskaa kun yhden meidän keikan jälkeen alettiin lavalle roudaamaan kosketinsoittimia, sellasta ledivalo-pianoa, jonka tunnistin Musen laulajan pianoksi. Oli mahtavaa tajuta, että jeeees, Muse esiintyy meidän jälkeen seuraavaksi tällä samalla lavalla! Koko kesän olin fiilistellyt sitä niiden levyä ja se oli kyllä upea kokemus, kun mä vaan ykskaks tunnistin sen soittimen”, hehkuttaa Reeta.

Käytkö seuraamassa paljon muiden esityksiä teattereissa? ”Todella paljon. Just eilen olin katsomassa Aleksanterin teatterissa Legally Blondea, siinä oli muutamia lauluoppilaitani esiintymässä ja olin kyllä tosi ylpeä niistä. Loistavaa työtä tekivät. Sit kävin hiljattain katsomassa Jekyll & Hyden Turussa. Kyllä mä koko ajan käyn katsomassa jotain. Ennen oon ehkä käynyt enemmän katsomassa keikkoja, ja nykyään nää musikaalit on vieneet mut niin mukaansa, että haluan seurata mitä sillä rintamalla tapahtuu Suomessa. Olen kiinnostunut tästä alasta ja sen tekijöistä.”

Tulevia roolejasi? ”Janetin rooli Turun Kaupunginteatterissa Rocky Horror Show-musikaalissa 25.10. alkaen.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Päivä vain ja hetki kerrallansa. Pitää olla avoin ja sanoa elämälle kyllä.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä ottaisin kitaran käteeni ja kattoisin, että pitääkö se myytti paikkaansa, että miehet on vaan luontaisesti parempia kitaristeja. Laulaisin myös miehenä, kokeilisin rajojani äänen suhteen. Nauhoittaisin kaiken ja lisäilisin niitä sitten kappaleisiin. Tekisin itseni kanssa dueton, kyllä!”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan? ”Joku hyvä kirja ainakin pitäisi olla. Joku frozen yoghurt voisi olla aika hyvä myös, tuli vaan mieleen kun katselen noita vastapäisen seinän mainoksia. Juotavaksi pitäisi olla karpalosoodaa. Se on ihan mun lemppari, eli puolet soodavettä ja puolet karpalomehua.”

Jos voisit matkustaa menneisyyteen aikakoneella johonkin tiettyyn hetkeen, minne menisit? ”Kyllä mua kiinnostaisi nähdä joku Jeesuksen ihmeteko, ja keitä muita siellä oli paikalla kun se tapahtui ja aistia se ilmapiiri. Sitten mua kiinnostaisi mennä myös johonkin 20-luvulle, haluaisin opetella kunnolla charlestonia!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Lempeä

Mistä sanasta pidät vähiten? - Räkä

Mikä sytyttää sinut? - Kynttilät ja hyvä ruoka

Mikä sammuttaa intohimosi? - Välinpitämättömyys

Suosikkikirosanasi? - Hittö, ööllä

Mitä ääntä rakastat? - Vauvan jokeltelua

Mitä ääntä inhoat? - Katupora

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Taistelulentäjä

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Rahastonhoitaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!