Sivut

tiistai 21. tammikuuta 2014

Haastattelussa Jussi Lampi

Jussi Lampi tuli tavattua kesäkuun puolivälissä 2013 Turussa Aboa Vetus-museon sisäpihalla. Samassa pöydässä ja haastateltavana istui myös Santtu Karvonen, jonka kanssa Jussi oli menossa katsomaan Linnateatterin Miniä-näytelmää. Edellisenä iltana olin ollut katsomassa Naantalissa Linnateatterin Vetämättömät-näytelmää, jossa sekä Jussi että Santtu olivat mukana.

Vuonna 1961 syntynyt Jussi on horoskoopiltaan vesimies. ”Mä olen syntyisin Etelä-Pohjanmaalta Lappajärveltä. Juu kuuluisa Tulivuorirock oli siellä. Itse asiassa mun veljeni sen perusti ja mä olin siellä aina töissä myös ihan pikkupojasta asti. Tällä hetkellä mä asun Helsingissä.”

Mitä harrastat? ”En mä oikein harrasta mitään. Ei mulla oo sellaista ”harrastusharrastusta” ollenkaan. Kesäisin menee kyllä tuon moottoripyörän kanssa aika paljon aikaa, mut se on vähän niin kuin elämäntapa. Ja musiikkihan on ollut mulle toinen leipäpuu tässä jo jonkun aikaa. Teen myös tekstejä paljon muille. Timo Rautiaisen kanssa meillä on sellainen akustinen duo, syksyllä lähdetään taas keikoille.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Ei mulla mitään erityistaitoja varsinaisesti ole, mutta mä aina sanon, että valvotuissa olosuhteissa mun vaan annetaan tehdä asioita. Mä oon kyllä kehittänyt erikoistaidoksi sen, että mä joudun aina ajamaan erilaisia laitteita, autoja, bobcateja, moottoripyöriä, trukkeja, asfalttikoneita...Ne jotenkin lankeaa aina mulle, et kai sen voisi laskea jo erikoistaidoksi. Koneiden kanssa häärääminen, joista mä en edes ymmärrä yhtään mitään muuta kuin sen, että mistä se lähtee käyntiin ja mistä pysähtyy heti”, Jussi nauraa.

Minkä taidon haluaisit osata? ”Pianoa haluaisin osata soittaa. Olin joskus soitto-oppilaana armeijassa ja ennen sitäkin mä kävin pianotunneilla, mutta sitten kun tuli noi rummut kuvioihin, niin se pianonsoitto jotenkin vaan jäi. Se oli elämäni suurin moka, koska sitä olisi ehdottomasti pitänyt jatkaa. Rumpuja mä soitin 37 vuotta, ennen kuin jouduin sitten terveydellisistä syistä lopettamaan. Se mulla oli kyllä jotenkin hallussa, mutta että piano tai kitara kiehtoisi myös, joku tuollainen säestysinstrumentti. Parissa teatteriesityksessä mä olen soittanut rumpuja, yhdessä trumpettia, kitaraa oon soittanut joissakin esityksissä. Se on ollut sellaista satunnaista, mutta enimmäkseen mä olen kilistellyt ja kolistellut erilaisia soittimia. Tässä Vetämättömissähän mä soitan huuliharppua.”

Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Mä olin varmaan 7- tai 8-vuotias, kun mä kirjoitin ekan näytelmän. Naapurin tyttö sai joululahjaksi Peppi Pitkötossu-peruukin, joten mä kirjoitin sitten sellaisen Peppi-aiheisen näytelmän ja ohjasin sen. Aina kun koulussa oli illanviettoja ja muita, missä tarvittiin ohjelmaa, niin mä niihin aina kirjoittelin sketsejä ja järjestin sinne sitä ohjelmaa. Se oli kauhean hauskaa puuhaa. Kirjoitin kaikki parhaat kaverit sinne koheltamaan ja jälkeä syntyi. Lappajärvellä ei nyt ollut mitään ihmeitä, mutta sitten Arto Melleri, joka oli mun kanssa samaan aikaan keskikoulussa ylemmillä luokilla, pääsi Teatterikouluun dramaturgilinjalle ja se oli mulle sellainen osoitus, että hei täältäkin voi lähteä! Kaverit suunnitteli lähtevänsä ajamaan kuorma-autoa ja joku meni Osuuskauppaan töihin, ja mulla ei ollut oikein mitään. Sit mä lähdin soitto-oppilaaksi ja olin 2,5 v armeijassa ja tajusin, että siellä on niin tiukat suitset, että mä en siellä jaksa oikein olla. Lähdin pois.”

”Sitten mun silloinen tyttöystäväni oli laittanut Teatterikouluun paperit ja kehoitti muakin laittamaan. No mä huvikseni laitoin ja mentiin sitten Vaasaan pääsykokeisiin (siihen aikaan oli pääsykokeita muuallakin kuin Helsingissä) ekaan vaiheeseen. Sit mä yhtäkkiä huomasin, että mä olen siellä viimeisessä vaiheessa mukana, enkä mä ollut ikinä käynyt teatterissa ennen sitä! Siellä mä sitten tajusin, että tää vois olla sellaista, mitä mä haluan ruveta tekemään, et täs voisi tehdä kaikkea. Aloin sitä sitten oikein suunnittelemaan ja olin yhdessä harrastajaporukassa mukana. Neljä kertaa mä hain TeaKiin, tokalla kertaa pääsin myös viimeiseen vaiheeseen, kolmannella kerralla menin takki auki ”täältä tullaan”-asenteella ja pudottivat mut heti ekassa vaiheessa, mikä oli erittäin hyvä. Sit mä pidin pari vuotta väliä ja kävin siinä välissä hotelli-ja ravintolakoulun ja tein niitä hommia. Olin silloin jo muuttanut Helsinkiin. Sit mä päätin, että käyn kerran vielä koittamassa TeaKiin, ettei jää sitten vaivaamaan ja ´86 pääsin sitten kouluun. Pääsin koulusta ´90. Jo kouluaikoina mä sain töitä telkasta ja muualtakin, mullahan oli kaksi lastakin jo silloin.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Mä en koskaan tehnyt lopputyötä. Mulla oli ne kaksi tenavaa, jotka oli mun lopputyöni. Siinä oli ihan tarpeeksi, ja työt siihen sitten vielä päälle. Niin ja noita baarihommiahan mä teen vieläkin. Hakaniemessä on sellainen Ravintola Rytmi, ja jos joku lähtee lomalle vaikkapa sieltä, niin ne soittelee sitten mulle.”

Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Jos mä ihan käytännössä ajattelen, niin mä olisin varmaan baarihommissa. Mä kirjoittelen jonkun verran, mutta se ei oo sinänsä mitenkään tuottoisaa hommaa.”

Miksi olet näyttelijä? ”Mä oon sitä miettinyt ja mäkin kun oon montaa ammattia kokenut...Aina kun mä olin hotelli-ja ravintolahommissa, niin mä pärjäsin siellä ihan hyvin ja se oli ihan kivaa, mutta aina oli kuitenkin sellainen tunne, että en mä tee tätä loppuelämääni. Sit kun pääsi tekeen näitä hommia niin tiesi, että tätä mä jaksan tehdä loppuelämäni. Tässä on niin paljon haasteita ja tää on sellaista ikuista palapelinlaatimista, aina pitää aloittaa alusta. Se on se mikä siinä kiehtoo plus tietysti se, että ”oi noi tuli kattoon mua!”, joku sairas twisti siinä on. Lähinnä mua kiinnostaa tietysti se tarinankerronta ja se, että se yhteisö on jotenkin niin vahva. Jokainen varmasti yrittää kaikkensa, että se onnistuu ja se on erilaista luovimista sitten, että miten joku juttu ratkaistaan ja miten se lopulta tehdään. Ja se mielihyväntunne siitä, että saatiin nyt ratkaistua se asia ja jutusta tuli lopulta hyvä ja jopa hauskakin, korvaa kyllä kaiken sen, et esim.on oltu pilkkihaalarit päällä vesisateessa harjoittelemassa ja huudettu toisillemme niitä repliikkejä metrin päähän, kun tuuli vie kaiken mennessään. Sit kun ne valot syttyy ja musat alkaa, niin ”Wohoo, täältä tullaan!” Jussi hehkuttaa.

"Aurinko häikäisee!" / kuva Teatterikärpänen

Miten ajatuksesi näyttelijän työhön liittyen ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Koulussa olin silloin kun oli vielä Turkka ja Parviainen ja niiden vaikutuspiiri, ja ekat kaksi vuotta meni siihen, että mä olin todella ahdistunut koko ajan ja mietin, että tätäkö tää nyt on. Sit kävi niin, että mä ajauduin Ryhmäteatterin piiriin ja olin siellä koko viimeisen kouluvuoden ja siellä oppi sen, että tää on oikeesti kivaa. Se oli aika ratkaiseva vuosi mulle. Ja kun oli nuori ja oli päässyt tekemään sitä mistä oli haaveillut pitkään, ja sit kun vielä pääsi tekemään isoja juttuja ja olemaan mukana paljon kaikessa, niin silloin myös ajatteli, että ei ole mitään muuta kuin tää. Ja nyt mä olen 25 vuotta tehnyt näitä hommia ja just tuolta rokkipuolelta olen oppinut sen, että mikään ei oo sillä lailla kiveen hakattua, et toki on muutakin elämää. Mä oon kiertänyt paljon eri teattereissa ja sitten vielä rokkihommat siihen päälle, elämä on ollut vähän sellaista putkikassielämää, et aina on ollut vähän niin, että jos ei ole ollut menossa niin sitten on ollut tulossa.”

”Oon todellakin oppinut sen, että mikään ei ole pysyvää. Koulukaverit on pitkin ja poikin maata, oot jossain produktiossa mukana ja sit kun se loppuu, samoihin tyyppeihin voit törmätä vaikka vasta 15 vuoden kuluttua. Mun parhaat ystävät on tuolta rokki-ja prätkäpuolelta, kun heidän kanssaan oon ollut eniten tekemisissä. Ja sitten on näitä esim. Puntti Valtonen, jonka kanssa oon tehnyt monenlaista ja me ollaan tutustuttu jo 30 vuotta sitten ihan muissa kuvioissa. Näyttelijäntyöllisesti mulle käänteentekevä homma oli se, kun rupesin tekemään improvisaatioteatteria 20 vuotta sitten. Se kyllä mullisti mun maailmani ihan täysin. Siinä oppi kuuntelemaan. Mulla ei sellaista varsinaista näyttämökammoa oo ikinä ollut, mutta se vähäinenkin kammo hävisi siinä kun häpäisi itsensä tarpeeksi usein siellä. Meillä on siis se Mitä sais olla? - improjuttu, sen kanssa ollaan tehty nyt reilu 20 vuotta keikkaa. Mun lisäkseni siinä on Kari-Pekka Toivonen, Ville Virtanen ja Eero Saarinen.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Kyllä mulle varmaan oli isoin kakku mitä on ikinä ollut ja mitä tulee se Luolamies-monologi. Tehtiin se tuonne Aleksanterin teatteriin. Suosalon Manu ja Saarisen Eero oli tehneet sen aikaisemmin, ja me tehtiin Virtasen Villen kanssa siitä mulle sovitus ja Ville ohjasi sen. Kun mua kysyttiin siihen, mä aattelin heti että ”Joo, mahtavaa!” ja sit mä kaks viikkoa mietin sitä hommaa, et ei jumankauta, oonko mä umpihullu! Kaksi tuntia yksin lavalla, eihän sellaista kukaan jaksa katsoa. Tekstimäärä oli kuitenkin aika kohtalainen, ja juttelin siitä Manun ja Eeron kanssa aika pitkään, ja he oli sitä mieltä, että jos he sen pystyivät tekemään, niin kyllä sitten minäkin. Siitä tuli sitten oikeesti magee juttu. Sit on ainakin mainittava toi Tampereen Teatterin ”Yksi lensi yli käenpesän”. Olin siinä se inkkari, ja siinähän mulla ei ollut repliikkejä turvana. Piti olla siellä se 2h ja risat sanomatta juurikaan mitään. Siinä oli sitten taas omat haasteensa. Nää on ollut kaksi sellaista, jotka on vaatineet eniten työtä ja pähkäilyä. Onneksi oon saanut tehdä paljon erilaisia rooleja. Leffapuolella tunnun olevan aina se turpiinlyöjä, mutta niitäkin on ollut hauska kyllä tehdä, kun se on niin kaukana musta itsestäni”, kertoilee Jussi.

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”Kyllä Suosalon Manu on melkoinen. Sillä on oma staili, joka on mun mielestä ehdottoman huikea. Se vetää niiiiin vaistolla. Musapuolelta pari biisintekijää on mulle hirveen tärkeitä. Tuomari Nurmio on ehdoton ykkönen siinä, että ekassa lauseessa se vetää jo heti maton alta. Sillä on yks biisi, joka alkaa sillai että ”Hurja poika ajoi reellä Pyhäjärven jäällä” ja heti tietää, että tää tarina ei pääty kivasti. Toinen on sitten Göstä Sundqvist, jolla ei ollut mitään rajaa siinä mitä se teki. Ihan neroja ukkoja nämä!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos voisit valita ihan kenet tahansa? ”Mä ottaisin ton Johnny Deppin, se on kans vähän sellainen arvaamaton kaveri.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi biisi? ”Mä haluaisin ehdottomasti esittää … mulla on nyt kaksi vaihtoehtoa eli joko Gwen Stefani tai Pink. Kyllä Pink vie voiton. Ihan sama mikä on biisi, vaikka ”Enkeli taivaan” kunhan on Pink!”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Teatteripuolelta en oikein osaa sanoa, mutta ikuinen leffarooliunelmani on Bruce Wayne / Batman. Se olisi niiiin mageeta!”

Free vai kiinnitys, ja miksi? ”Mulle kävi sillai, että kun pääsin koulusta, mulle tarjottiin kolmesta teatterista sopimusta ja kun mulla oli kuitenkin perhettä Helsingissä, niin mä tartuin siihen Teatteri Pienen Suomen vuoden soppariin. Mulla oli siihen aikaan jo paljon telkkahommia ja musaprojekteja ja sanoin, että niistä en kuitenkaan aio jäädä pois. Vuoden aikana kypsyin sitten siihen, että mulla ei ollut mitään valinnanvaraa siinä, että mitä mä näyttelen ja milloin. Et katotaan vaan ilmoitustaululta seuraava rooli. Tokihan ne roolit täytyi hoitaa niin hyvin kuin osasi, mutta mulla oli niin paljon sitä muuta sutinaa siinä. En ole haikaillut kiinnitystä millään tavalla. Freelanceriydessä on riskinsä, mutta olen esim. työttömyysajat ratkaissut tekemällä niitä baarihommia. Sit mä olin ykskaks kolme vuotta Seinäjoella, kun koko ajan tarjottiin uutta roolia ja tarjosivat kiinnitystäkin, mutta kieltäydyin koska mun elämäni on Helsingissä. ”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Se riittää kun katselee ympärilleen avoimin silmin. Uskomattomia asioita tapahtuu. Se absurdi tunnelma, minkä aina silloin tällöin pääsee olosuhteiden pakosta kokemaan, niin sen kun pääsee siirtämään näyttämölle tai elokuvaan, niin se on kyllä aika palkitsevaa.”

Podetko ramppikuumetta? ”Mulla on lähinnä se, että mua kiinnostaa se kun tulee ensimmäinen yleisö ja siellä on vihdoin muitakin kuin ohjaaja ja puvustaja, et mihin asioihin se ”oikea” yleisö tarttuu, ja se on sellainen asia, mitä ei voi koskaan ennakoida. Saattaa olla, että kaikki virittämämme pommit meneekin ihan ohi. Mua se eka kohtaaminen lähinnä kiinnostaa, ei se ole jännitystä eikä pelkoa.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja ennen esitystä? ”Ainoa varma mulla ainakin perustuu siihen, että kun menee teatterille, niin tekee tietyt asiat tietyssä järjestyksessä, joka on jo harjoituksissa opittua ja sen takia, että tietää että mä olen hoitanut sen asian. Mutta sit on myös sellaisia kummallisia mynthontaikoja, esim. kun tehtiin sitä There´s no Harri-näytelmää Studio Pasilassa ja kaikki oli kipeenä siinä harjoitusaikana, niin mulla oli aina sinisiä Mynthoneita mukana ja niitä oli siellä röökihuoneessa aina. Sit siinä kävi niin, että jos esitys oli alkamaisillaan eikä ollut mynthoneita, niin lähetettiin näyttämömestari siihen läheiseen K-Marketiin ostoksille”, Jussi käkättää.

Kerro joku kommellus. ”Mä olin kymmenenä kesänä tuolla UIT:ssä ja siellä oli tää loistava orkesteri Seitsemän Seinähullua Veljestä ja niiden kanssa ei todellakaan aika tullut pitkäksi. Meillä oli Saarisen Eeron kanssa just ennen loppunumeroa sellainen Kullervo-sketsi, missä Eero näytteli Elias Lönnrotia ja mä näyttelin Kullervoa. Tekstissä puhuttiin Kullervon vaimosta, joka on leiponut kiven leipään ja jossain vaiheessa se esitysten myötä muuttui niin, että Eero kysyi ”Onko teillä vaimo? ” ja minä vastasin ”On minulla, itse asiassa kaksikin” ja kerran sitten Seinähullujen rumpali oli pukeutunut kansallispukuun , Eloveena-peruukkiin ja huiviin ja se seisoi mun selän takana ja hymyili sellaista arvoituksellista hymyä. Eero sitten kysyy, että ”Onko hän ehkä jompikumpi heistä?” ja mä käännyin katsomaan ja me pudottiin ihan täysin, me maattiin Eeron kanssa selällään lattialla ja naurettiin ihan huutonaurua. Sit meni varmaan kymmenen vuotta ja olin lähdössä Tallinnaan kavereiden kanssa ja menin Tallinkin toimistolta hakemaan lippuja, ja siellä oli eräs rouva myös asiakkaana. Se sanoi, että oli ollut vuosia sitten UIT:tä katsomassa ja siinä oli sellainen Kullervo-sketsi. Et sitä ei ihan varmaan oltu suunniteltu, että se vaimo ilmestyy siihen? Se muisti sen vielä. Onhan näitä muitakin... Kesäteatteriesityksissä usein lavalle alkaa tunkemaan hyvinvalmistautuneita keski-ikäisiä miehiä, ja niitä kun siinä sitten käännytellään niin se on ihan oma lukunsa se.”

Kerro joku hyvä muisto. ”Mun isä kuoli kun mä olin 8-vuotias, hän sairasteli pari vuotta ennen sitä. Taisin olla jotain 4-5- vuotias ja oli tämmöinen hieno kesäpäivä ja isä oli keksinyt, että hän polttaa nyt piippua kesällä. Meillä oli sellainen puusepänverstas, missä isä nikkaroi kaikenlaista. Mä potkin siinä pihassa palloa ja isällä oli se piippu ja mä kysyin, että saanko mäkin maistaa sitä. Isä sanoi, että tää ei ole kyllä pikkupoikien hommaa, mutta odotas vähän. Se meni sinne verstaalle ja teki mulle omenapuusta oman piipun, siinä ilma kiersi ja sit isä laittoi sinne vielä äidin tupakasta käytetyn filtterin, siitä tuli tupakanmakua vähän. Sit me mentiin siihen meidän pihanurmelle, maattiin selällään, poltettiin piippua ja katseltiin pilviä. Oli kaikkia jännänmuotoisia pilviä, joku näytti koiralta. Maattiin siinä aika kauan ja sitten äiti huusi syömään.”

Tulevia roolejasi? ”Mulla on tän jälkeen lähinnä noita musajuttuja, Rautiaisen Timon kanssa keikkoja. Ouluun on yksi viritys tulossa mullakin... ”(Huom. Irwinistä kertova ”Ikuinen kapinallinen”, Teatteri Riossa Oulussa, ensi-ilta 17.1. 2014)

Kiinnostaisiko tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Pari juttua oon ohjannut, ne on olleet sellaisia pienimuotoisia parin näyttelijän juttuja. Mua arveluttaa siinä ohjauksessa lähinnä se, että mulla ei pää kestä sitä, että joutuisin miettimään muidenkin puolesta erilaisia ratkaisuja.”

Osaatko imitoida ketään? ”Jotkut rokkihahmot on aina silloin tällöin paikallaan, Lemmy Kilmister ja kumppanit.. Kattokaas muuten YouTubessa sellainen kuin Tenho Tuisku! Siinä on imitaattoreiden kruunattu kuningas, ihan huikeeta!” nauraa Jussi ja kertoo vielä tarinan siitä, miten ”eräs porukka” lähtee tämän tästä Tukholmaan ja soittelee perillä Sakari Kuosmaselle pilapuheluita Sakari Kuosmasena, sitä kun harmittaa kun sen vaimo ei koskaan päästä sitä reissuun mukaan....

Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Batman, koska sillä on hallittu skitsofrenia niin kuin mullakin. Se ei koskaan tapa ketään ja se on oikeudenmukainen. Sillä on pirusti rahaa ja autoja ja lentokoneita ja naisia pörrää ympärillä, mut ei se niistä välitä.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Mä laittaisin itseni oikein nätiksi ja lähtisin baariin. Sais tehdä sellaisia päätöksiä, millä ei oo mitään perusteita!”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin varmaan ton mun Ipodin, johon Rautiainen on ladannut sellaiset 38 000 biisiä. Sit ottaisin muutaman keissin Jaloviinaa.”

Jos voisit palata menneisyyteen aikakoneella, mihin hetkeen tai ajanjaksoon menisit? ”Mä menisin kyllä mille tahansa Led Zeppelinin keikalle. Sit olis myös kiva nähdä, että kuka ne pyramidit oikein rakensi!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rock´n fuckin´ roll!
Mistä sanasta pidät vähiten? - Pakko
Mikä sytyttää sinut? - Innostus mihin tahansa asiaan
Mikä sammuttaa intohimosi? - Pakko
Suosikkikirosanasi? - Vittusaatana!
Mitä ääntä rakastat? - Kreikassa joku kasiainen eikun kaskas, joka sirkuttaa puussa ja sen kun kuulee niin tietää, että on lomalla eikä tartte stressata mistään.
Mitä ääntä inhoat? - Sireenin ääni
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Jos tietäisi, ettei saisi vahinkoa aikaan, niin olisi se jännä olla ruuhka-aikaan Heathrowlla lennonjohtajana
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Heathrowlla lennonjohtajana
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Toi Zeppelin-rumpali John Bonham on kovasti oottanut sua tänne, sillä on toi oma baarinurkkaus tuolla ja se pyysi sua dokaileen sinne ja paukuttamaan vähän rumpuja.”

Haastattelun aikana muuten Miniässä näyttelevä Antti Litja pyrki istumaan ”intellektuelliin seuraamme”, mutta jouduin kohteliaasti pyytämään häntä seuraavaan pöytään...kaikkea sitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).