Sivut

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Haastattelussa Tapani Kalliomäki

Tapani Kalliomäen tapasin lokakuun puolivälissä 2013 Lahden Kaupunginteatterin henkilökunnan kahvilassa ennen Kurtilla keittää-näytelmän alkua. Itse olin menossa katsomaan West Side Storya.

Vuosimallia 1970 oleva Tapani on horoskoopiltaan kauris. ”Mä olen syntynyt Tampereella, Lempäälässä olen asunut aika pienestä pojasta ja nuoruusiän, ja sitten muutin Tampereelle takaisin noin 18-19-vuotiaana. Nyt asun Lahdessa. Tulin tänne ensimmäisen kerran vierailemaan vuonna 1999 ja sitten jäin määräaikaiselle kiinnitykselle vuonna 2000. Ajattelin, että oon sen kahden vuoden määräaikaisen kiinnityksen, mutta sillä samalla reissulla täällä ollaan vieläkin...” naurahtaa Tapani.

Mitä harrastat? ”Konserteissa käyn jonkunverran, tänään menen katsomaan Tuomari Nurmiota. Viimeksi olen ollut Kööpenhaminassa katsomassa Robbie Williamsia, se taisi olla elokuun alussa. Lisäksi mun harrastuksiin kuuluu lukeminen, kuntosali, pyöräily ja rullaluistelu. Sit on toi kirjallisuus ja musiikki. Kirjat tulee eteen sillai, et mitkä nyt sattuu hakuammunnalla mielenkiinnon herättämään, ne saattaa aika usein kytkeytyä johonkin näytelmään, mitä ollaan just tekemässä, ja näytelmiä tulee kyllä luettua tosi paljon. Niitäkin, missä en ole itse mukana.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”En, pianosta osaan ottaa sointuja, mutta en oikeasti osaa kyllä soittaa yhtään.”

Mitä sanoisit erityistaidoiksesi tai vahvuudeksesi ammatillisessa mielessä? ”Huh huh, nyt saa vai kehua itteensä? No mä oon tosi fyysinen näyttelijä, koen että se on mun vahvuus. Pyrin tekemään rooleista hyvin fyysisiä, et se tunne ja ajatus välittyisi fysiikan kautta. Pyrin työskentelemään niin, että se teksti olisi yksi väline, mutta se ei aina olisi se, joka ilmaisisi lähestulkoon kaiken. Et tekstin varassa ei näytellä, vaan se että kroppa voi kertoa jotain ihan muuta. Aina kun on mahdollisuus, niin mä yritän tunkea jotain liikekieltä tai tanssillista liikettä mukaan, vaikken mikään tanssija olekaan. Fyysisesti irrottelen roolissani. Kyllä mä koen myös, että mä oon aika tunneherkkä näyttelijä myös, kykenen menemään tunteissa tosi syvälle. Laulutaito on sitten se, millä en rupea kehumaan. Se on mun selkeä heikkouteni.”

Minkä taidon haluaisit osata? ”Kyllä mä haluaisin paremmin osata laulaa, oon mä muutamassa musikaalissa ollut mukana jossain kuorossa hoilottamassa, mutta sitä on turha jossitella niin kauan kun en tosissani käy asiaan kiinni. Mulla ei ole niin paljon kipinää siihen, koska mä en varsinaisesti diggaa sitä musikaalissaolemista. Sitä soitinasiaa mä olen ehkä vähän jopa harmitellut, ettei ole tullut nuorempana opeteltua mitään soitinta. Se vois olla sellainen, minkä mä jossain vaiheessa opettelenkin”, suunnittelee Tapani.

”Mulla on cv, jota tuossa tutkailin just jokin aika sitten. Sitä pitäisi nimittäin vähän päivittää... Joo-o, mulla lukee siellä erityistaitona ratsastus, mutta mä oon ollut viimeksi hevosenselässä joskus 10 vuotta sitten. Hovimäki- tv-sarjaa varten mut koulutettiin Niinisalon varuskunnassa ratsastamaan.”

Löytyykö suvustasi muita teatteri-tai taiteellisella alalla työskenteleviä? ”Mun pikkuserkkuni on näyttelijä Milka Ahlroth ja äitini setä on taiteilija Yrjö Kokko. Sitten on Kansallisbaletin puolelta nyt jo edesmennyt Jorma Koivumäki, hän tanssi siis Kansallisbaletissa. Ehkä sieltä on tullut se mun tarpeeni ilmaista liikettä tanssillisin keinoin? ”Tapani pohtii.

kuva Teatterikärpänen

Milloin kiinnostuit teatterista / näyttelemisestä? ”Joskus lukiossa mä innostuin kirjoittamaan koulun näytelmäkerhoon juttuja, mua pyydettiin siihen kun multa jotenkin tuli sitä juttua, ja näyttelinkin niissä myös vähän mukana. Sit tultiin kehumaan, että sähän oot tosi hyvä tuolla lavalla, ja innostuin tietysti siitä. Jossain lukion loppuvaiheessa opinto-ohjaaja tuli kysymään multa ja mun kaverilta, että mitä te pojat oikein meinaatte tehdä tän koulun jälkeen, se ei oikein uskonut meihin. Me katottiin sieltä opinnonohjauskirjasta, että mihin on kaikista vaikeinta päästä ja TeaK on sellainen, ja sanottiin yhdestä suusta, että me meinataan näyttelijöiksi. Toi nyt oli silloin vitsi, mutta kyllä mä sinne sitten pyrin. Se kaveri on muuten Tampereella poliisina...”

”Mä siis kirjoitin aika paljon ja sit mä luin myös paljon, Täällä Pohjantähden alla teki ison vaikutuksen, ja sitten aloin lukea myös näytelmiä. Tää mun pikkuserkkuni Milka oli myös yksi vaikutin, mä näin sitä sukujuhlissa ja sehän oli Jouko Turkan oppilas ja mun mielestä magee ja mielenkiintoinen, räväkkä tyyppi. Mä näin jotain sen tv-juttuja ja aloin miettiä, että mäkin haluaisin tolle alalle. Ei oo kyllä olemassa mitään tiettyä hetkeä, et milloin mä sen päätöksen tein. Pyrin kerran TeaKiin, ja sit mä lähdin vähän kokeilemaan Voionmaan Kansanopistoon vuodeksi, se oli 1990 ja sit mä pyrin sen jälkeen uudelleen TeaKiin. Pärjäsin ihan kohtuullisesti, mutta en päässyt sisään. Sit tulin tänne Lahteen Lahden Kansanopistoon vastaavalle linjalle. Lahden vuoden jälkeen mä sitten pääsin TeaKiin. Nätyynkin mä ehdin pyrkiä kaksi kertaa. Kouluun pääsin 1993 ja valmistuin 1997. Kari Heiskanen oli meidän kurssin proffa ja Kari Väänänen oli toinen vastuuproffa. Kovaa sakkia. Meillä kävi hyviä luennoitsijoita, mm. Vesa Vierikko piti pinnallisen näyttelemisen kurssia yhdessä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa ym. Se oli hyvä koulu, näin mä ajattelen jälkikäteen. Silloin se ei tuntunut aina siltä, se oli niin rajua ja mä olin moneen kertaan lopettamassa koko touhua.”

Mikä oli lopputyösi aiheena? ”Sen lopputyön nimi oli ”Jäniksenhoito-ohjeita eli tarinoita muukalaisuudesta”. Mä tutkin muukalaisuuden käsitettä, sitä että miten ihminen voi olla muukalainen omassa elämässään tai että miten voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi, ja miten se sitten ehkä heijastuu teatteritöihin. Toi oli niinku se ydin, mutta kyllä se aihe laajeni käsittelemään mm. kaikkia mun teatterikouluaikana tekemiäni duuneja ja mun ajatuksia näyttelijäntyöstä ylipäätään. Se muukalaisuus oli se johtava lanka siinä.”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi teatterin parissa eli onko olemassa vaihtoehtoa B? ”Ei varsinaisesti ole, mutta voin sanoa, että jos mä nyt vaihtaisin ammattia, niin mä haluaisin olla joku Jacques Cousteau- tyylinen meribiologi, joka saa matkustella tuolla merillä ja tutkia tuntemattomia saaria ja luontoa. Se kiehtoisi mua. Silloin kun mä pyrin TeaKiin, niin mulla oli varasuunnitelma jos en pääsiskään, ja mä pyrin Ravintolakoulu Perhoon tai olin pyrkimässä kokkipuolelle, mutta luojan kiitos mä en sinne sitten joutunut. Vai oliks se esimiespuoli, en muista enää. Pienenä poikana mä tykkäsin piirtää talojen pohjapiirrustuksia, mä mittailin ja tein mittasuhteista pohjapiirroksia sitten. Hirveen tarkkaa hommaa. Kyllä mä luulen, että mä oon ihan oikeassa hommassa nyt. Musta on ainakin vähiten vahinkoa kaikille tässä. Paitsi että henkisiä vaurioita pystyn kyllä tietysti tuottamaan tässäkin”, Tapani nauraa.

Miksi olet näyttelijä? ”Tän on varmaan moni vastannut, mutta mä oon ollut aika ujo ja huono ilmaisemaan itseäni ja tää on ollut tapa ylittää itsensä ja olla rohkeasti ihmisten edessä. Mulle oli ihan kauheeta kaikki esitelmät ja muut, mä pelkäsin niin paljon mennä luokan eteen. Käsittämätöntä, että mä tänä päivänä menen joka päivä ihmisten eteen. Kyllä se varmaan on jonkinlainen ajava tekijä ollut, mutta miksi mä ihan oikeasti haluan tehdä tätä ja miksi mä nyt oon tässä ammatissa, niin kyllä mä nään oman pestini ja miksi teatteria tehdään - mun mielestä siinä pitää olla joku sellainen vääntö, että me peilataan jotain tästä tämän päivän yhteiskunnasta. Mä en hirveästi tykkää olla mukana esityksissä, jotka on jonninjoutavaa soopaa. Nään sen sijaan mielelläni itseni esityksissä, missä on jonkunnäköistä yhteiskunnallista väittämää tai yhteiskuntakritiikkiä. Teatterin tehtävä on olla koira, joka vähän näykkii. Kaikkia miellyttävä laumamielinen teatteri on mun mielestä masentavaa. Mieluummin esityksiä, mistä kaikki ei välttämättä pidä, koska ne jotka pitää, pitääkin sitten ihan järjettömästi. Eikä sen aina tarvitse olla yhteiskuntakriittistäkään, esityksessä voi olla paljon pieniä tekoja, joilla pyritään vaikuttamaan ihmisten asenteisiin ja siihen, että voisi katsoa itseään vähän peilistä.”

Miten ajatuksesi liittyen itse näyttelijäntyöhön ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”En mä tiedä, että oliko mulla edes mitään kuvaa silloin kun menin kouluun. Sitä ei oikein silloin tiennyt, että mitä tää oikein edes on. Nyt kun mä tässä puhun jotain sisällöstä, niin en mä silloin pystynyt niitä edes erittelemään. On se ainakin niin muuttunut, että kun mä menin sinne kouluun, niin mä kuvittelin osaavani kaiken, vaikken oikeasti osannut mitään. Kun mä lähdin sieltä, niin mä en edelleenkään osannut mitään, mutta mä tiesin sen. Totta kai sitä oli oppinut asioita siellä, mutta tavaraa tuli niin valtava määrä, että mun mielestä neljässä vuodessa kukaan ei ole valmis, sä saat paperit kyllä ja jonkinlaiset pelimerkit, mutta oli se kyllä tosi vajavaista vielä. Mulla meni varmaan kolme-neljä vuotta koulun jälkeen itsetunnon kasaamiseen, ja sit vasta voin ylpeästi sanoa olevani näyttelijä. Kun tulin Lahteen, niin täällä vasta alkoi pikkuhiljaa hiffaamaan niitä asioita, mitä mulle TeaKissa tuputettiin.”

Todistettavasti ollaan Lahessa...

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia? ”On niitä moniakin. Ennen kuin mä pyrin TeaKiin, mä kävin katsomassa Työviksessä paljon esityksiä, joissa oli Ola Tuominen, ja hän teki muhun nuorena poikana suuren vaikutuksen. Päätin, että mä haluan tehdä kans tuota mitä Olakin. Martti Suosalosta tykkään kovasti, Tommi Erosesta, Seela Sellasta... Ulkolaisista on helppo sanoa, suomalaisia kollegoita kun mainitsee niin tuntuu, että pitäisi mainita ne kaikki. Ulkolaisista diggaan tosi paljon Daniel Day-Lewisista ja Edward Nortonista.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”KOM-teatterissa, Teatteri Pienessä Suomessa, Kallion teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa ja Työviksessä yhteistyöproduktiossa sekä Espoon kesäteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Rikos ja rangaistus-näytelmästä Raskolnikov, nimirooli Peer Gyntissä, Huomenna hän tulee-näytelmän Estragon, Anna-Liisan Johannes ja sitten Orvot-näytelmän Treat oli myös rakas, kaikki täällä Lahdessa. Varaston Rousku! Jotenkin mä kuitenkin nostan ton Peer Gyntin ja Raskolnikovin ylitse muiden.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei oikeastaan tällä hetkellä, on kyllä juttuja missä haluaisin olla mukana.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”No se Daniel Day-Lewis. Ei vaan, kyllä mä jonkun naisen valitsisin. Ansa Ikonen! Eeva-Kaarina Volanen! Tää on ihan mahdoton kysymys. Chaplin?”

Mikä on parasta teatterissa? ”Se vaaran tunne, että se on hetkessä koko ajan ja yleisön kanssa eletään siinä samassa hetkessä. Viehätys on se liveyleisö. Mitä tahansa voi sattua ja toivonmukaan esitys on sellainen, että se elää niin paljon, että se ei olisi aina samanlainen. Ja verrattuna kameratyöskentelyyn sen teatteriesityksen vahvuus on siinä, että sä pääset kerralla tekemään sen kaaren.”

Miten sinä määrittelisit käsitteen ”teatterin taika”? ”Kyllä mä olen sen aika usein kokenut esityksessä sellaisissa paikoissa, missä on hiljaista. Siinä ei ole sanoja. Ja sit se voi olla myös sillai, että katsoo jotain näyttelijää niin, että siinä näyttelijässä on jotain selittämätöntä, sitä voi kutsua karismaksi, läsnäoloksi. Se että kykenee olemaan lavalla niin, että on mielenkiintoinen, niin kyllä se teatterin taika on siinä, koska siihen ei kokonaisvaltaisesti kuka tahansa pysty.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Työssä inspiroi se, että on innostunut ja motivoitunut työryhmä. Ohjaaja, joka on omistautunut sille jutulle ja asialle, inspiroi. Ja kaiken pohjana pitää olla hyvä teksti. Muuten elämässä inspiroi se, kun on joskus vapaa-aikaa ja istuu mökillä järven rannassa laiturilla ja katselee sinne Näsijärvelle.”

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä yleensä? ”Kyllä mä jännitän, mutta silloin kun mä koulusta valmistuin, mä jännitin niin paljon, että kävin ennen melkein joka esitystä oksentamassa. Se oli ihan järjetöntä, mä ajattelin että tätäkö tää työ nyt on ja miks mä haluan tämmöistä! Se johtui myös siitä kokemattomuudesta ja osaamattomuudesta, riittämättömyyden tunteesta, mutta se meni sitten ohitse kun sai pikkuhiljaa sitä itsevarmuutta ja oppia. Kyllä mä edelleen jännitän, mutta sillai sopivassa määrin, viimeistään muutamaa minuuttia ennen kuin menee lavalle. Harvemmin lavalla sitten enää jännittää.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Se vaihtelee juttukohtaisesti. Mulla on eri jutuissa eri rituaalit , mutta juttukohtaisesti ne säilyy aina samoina. Se muodostuu jotenkin jo sen jutun harjoitusvaiheaikana. Kissa kuumalla katolla-näytelmää ennen mä esim. hypin ja juoksin ja punnersin itteni oikein kunnolla hikeen ennen esitystä, koska se vaati sen, että siinä olis pulssi valmiiksi korkealla. Sit on sellaisia esityksiä, niin kuin nyt tää Kurtilla keittää, et olisi ihan järjetöntä punnertaa tässä nyt. Mieluummin mä hörppään kupin kahvia ja menen ihan rauhallisesti sinne, koska se näytelmäkin alkaa niin, että me valutaan velttoina työmiehinä paikalle. Yks on sellainen, mistä mulle kollegat kettuileekin aina välillä, et vaikka mä osaan repliikit täysin, niin mulla on aina ennen esitystä oltava vielä se käsikirjoitus käsissäni ja mä plärään sen läpi. Jos on isompi rooli, niin höpötän vielä ääneen sen kaiken matskun. Se pitää olla vielä se oma, missä on mun omat merkinnät ja kaikki. Se varmaan liittyy myös siihen, että mä olen sitä ihmistyyppiä, joka kolmeen kertaan tarkistaa, että onko kahvinkeitin varmasti pois päältä”, Tapani naurahtaa.

Kerro joku kommellus! ”Oon ollut kerran tilanteessa, jossa näytelmässä Hamlet eräs kollega tuli rantasandaaleissa näyttämölle. Oli unohtanut vaihtaa roolikengät jalkaan. Yleensä ne on sellaisia repliikkimokia, ne on aina hauskoja. Ja yks vastanäyttelijä tuli kerran lavalle housut väärinpäin, sepalus persiissä. Niissä housuissa oli vielä sellaiset isot läppämäiset perstaskut, jotka sitten lepatti siinä edessä. Kyllä sekin nauratti kovasti.”

Tulevia roolejasi? ”Vihan jumala on nyt seuraava, mitä alan harjoittelemaan. Sillä on ensi-ilta tammikuun puolivälissä. Työvikseen tulee uutena se Täti ja minä, joka pyöri täällä pitkään. Nää on nyt sellaiset, joista voin kertoa.”

Onko sinulla mottoa? ”Tää on tylsä, koska mä olen itse näytellyt sen Peer Gyntin eli ”Ole itse itsellesi kylliksi.”

Mikä sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Heh, vaikken mä haluaisi, niin katso nyt tätä mun nykyistä tukkaa! (ottaa pipon pois päästään) Mä oon Tintti, halusin tai en. Olis kivaa olla Roope Ankka, mut se on kyllä aika tylsä kun sillä on vaan paljon rahaa. Tai Aku Ankka, kun sille aina sattuu ja tapahtuu kaikkea. Sillä menee kaikki kyllä päin hanuria, et sekin on kyllä vähän huono. Ei kyllä mä haluan olla Teräsmies, koska haluaisin osata lentää.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Meinasin nyt päästää suustani jotain ihan kauheeta. Mä pyörittäisin niiiin miehiä, ja sit mä kävisin välillä istumassa jossain kauneussalongissa korjaamassa meikkiä ja juomassa viisi lasia skumppaa, ja sit lähtisin taas rellestämään.”

Jos ihminen menisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin sellaisen taikasauvan, millä mut muutetaan naiseksi päiväksi. Kestääks naiset yksinäisyyttä paremmin kuin miehet, eiks se olisi loogista? Onpas älyttömiä vastauksia mulla. Jos on sun kysymykset, niin niin on kyllä mun vastauksetkin hahahhah!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? (hillitöntä naurua) ”Mä ottaisin taikasauvan, jolla voin muuttua Tarzaniksi. Sit mun ei tarvis ihmetellä, mitä mä teen siellä puussa.”

Hysteeristä naurua. ”Anna tulla vaan lisää!”

Jos matkustaisit aikakoneella … ”Voi jessus näitä, mä tuun hulluksi! Hahahhahahhah!” … menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Huh huh. Mä olisin vaan mennyt katsomaan, että mitä se Eeva ajatteli siitä Aatamista oikeesti. En mä sitä mahdollisuutta käyttäisi mihinkään sotiin tai hirmutekoihin, jos ei olis mahista muuttaa mitään. Nyt mä tiedän! Mä menisin 80-luvun puoliväliin, kun Tappara voitti kolme kertaa peräkkäin jääkiekon SM-kultaa ja nauttisin uudestaan siitä”, Tapani saa naurultaan sanottua.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä menen pukuhuoneeseen, laitan roolivaatteet päälle ja mä haen mun irtoviikset ja peruukin tuolta maskista, ja sit mä käyn niitä repliikkejä vähän läpi ja liimailen niitä viiksiä. Ne on vielä sellaiset tosi huonot irtoviikset, teipit näkyy varmaan takariviin asti!”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Paska
Mikä sytyttää sinut? - Nainen
Mikä sammuttaa intohimosi? - Ei mikään! Vastaan taikasauva!
Suosikkikirosanasi? - V-sana ja paska
Mitä ääntä rakastat? - Lapseni naurua
Mitä ääntä inhoat? - Lehtipuhallinta
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Meribiologi
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Verovirkailija
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Moro nääs!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).