Ihmisellinen mies / Tampereen Työväen Teatteri

Ihmisellinen mies / Tampereen Työväen Teatteri, Kellariteatteri

Kantaesitys 25.9. 2013, kesto noin 2h 35min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola

Rooleissa : Auvo Vihro, Jaana Oravisto, Mikko Nousiainen, Petra Karjalainen, Emmi Kaislakari, Jari Ahola, Miia Selin, Aimo Räsänen ja Tuire Salenius

 Raine Kukkia (Auvo Vihro) on kuin kuka tahansa meistä. Mies kuin "kysymysmerkki vailla lausetta". Vaatimaton, ei pidä itsestään liikaa meteliä, vähän väritön persoona. Räväkämpi tyyppi Kake on napannut verevän vaimon ja vallannut entisen kodin autotallia ja rakkaudella vaalittuja tomaattiviljelmiä myöten. Työpaikka on lähtenyt alta uudistusten myötä. Joku toinen saattaisi moisen tilanteen edessä lannistua, katkeroitua, menettää elämänhalunsa, hukuttaa murheensa päihteisiin. Vaan ei Raine! Uudella innolla eteen päin! Edessä on muutto toiseen kaupunkiin; samaan kaupunkiin, jossa Rainen poika Petteri (Mikko Nousiainen) perheensä kera asustelee. Nyt olisi oivallinen tilaisuus tutustua paremmin myös jo teini-ikäiseksi varttuneeseen pojantytär Raisaan (Emmi Kaislakari). Raine pääsee koeajalle kauppaamaan Red Devil 313 - imureita ovelta ovelle, ja pikku hiljaa uudessa kodissakin harmaat vaatepinot ja muut tavarat löytävät paikkansa. On uuden alun aika.

Annu ja Raine / (c) Kari Sunnari, TTT

 Minua kyllä "varoitettiin" tästä etukäteen, mutta se mitä sitten tapahtui yllätti minut jälleen kerran. Rainen puuhasteluja ja puheita kuunnellessani olin heti alusta alkaen vähän pala kurkussa. Tälle miehelle toivon pelkkää hyvää, tämän miehen toivon onnistuvan. Vuokraisäntänä hääräsi suvereeniin tyyliinsä Aimo Räsänen. Kalevi Kärpänen oli rasittavan hauska tapaus, ja hänen loputtomille sutkautuksilleen ja elekielelleen sai vapautuneesti nauraa. Joulunvietto "perhepiirissä" oli varsinkin yhtä juhlaa. Vaan kuinkas sitten kävikään...

 Mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä varmemmin nauru juuttui kurkkuun ja sitä vahvemmin huomasin liikutuksen aallon pyyhkäisevän ylitseni. Välillä oli jopa vaikea hengittää. Kellariteatterin intiimi tila antaa katsojalle ihanteellisen mahdollisuuden seurata näyttelijöitä lähempää ja havaita jotain niin mestarillista, että sitä on vaikea sanoin edes kuvata. Tukahdutettuja tunteita, sanoja ja tekoja joita ei vaan saa aikaiseksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Mielessäni vähän ravistelin yhtä jos toistakin hahmoa, sysäsin heitä toistensa syliin ja sanomaan edes jotain. Mutta ei, kukaan ei vaan tajua! Mieleni teki myös nousta seisomaan ja huutaa kovaan ääneen "ET TEE SITÄ!"  yhdessä ratkaisevassa kohtauksessa. Huomasin tuntevani jopa silkkaa raivoa erästä roolihenkilöä kohtaan. Suututti niin, että päähän sattui.

 Ja sitten Annu (Tuire Salenius), pimeydessä ja hiljaisuudessa pitkään elänyt yksinäinen nainen. "Ihminen on silloin vasta olemassa, kun sillä on nimi." Tämä jos mikä kolahti minuun niin, että lähes lamaannuin. Tajusin jo näytelmän puolivälissä, että tämä ei tule omalta kohdaltani päättymään hyvin, en tule ehkä henkisesti selviämään tästä.

 Onneksi aurinko lopussa pilkisti, perhonen avasi siipensä ja tomaatitkin toivottavasti lähtivät kasvamaan. Mieleni teki mennä halaamaan kaikkia näyttelijöitä, etenkin Auvo Vihroa ja Mikko Nousiaista, joista varsinkin jälkimmäinen teki mielestäni yhden hienoimmista roolitöistään ikinä. Kaikki olivat kyllä omalla tavallaan loistavia, ja Peltolan kädenjälki näkyy ja tuntuu kaikessa.

 Ulkona paistoi ensimmäinen kunnon kevätaurinko. Minä kävelin itkuisin silmin läpi kaupungin ja toivoin törmääväni edes yhteen tuttuun. Oli hirmuinen tarve puhua jonkun kanssa, mutta kaikki kasvot olivat vieraita. Oli ulkopuolinen, yksinäinen, raskas olo. Mutta sitten paikalle saapui eräs tuttu nuorukainen, joka ensin sanoi nimeni ja se jälkeen nappasi minut lämpimään halaukseen.

Yhtäkkiä olin taas olemassa. Elämä on ihanaa!

Ihmisellinen mies kolahti juuri oikeaan paikkaan juuri oikealla hetkellä. Tätä on teatteri parhaimmillaan, tämän vuoksi jaksaa aamulla herätä uuteen päivään. Täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

Joulutunnelma katossa / (c) Kari Sunnari, TTT