Haastattelussa Annamaria Karhulahti

 Annamaria Karhulahden tapasin helmikuun alussa 2014 Cafe Talossa Helsingin Hakaniemessä.

Vuonna 1984 syntynyt Annamaria on horoskoopiltaan kalat. ”Mä olen Keski-Pohjanmaalta Halsualta kotoisin, pieni paikka siinä Kaustisen vieressä. Virallisesti tällä hetkellä asun Lahdessa. Musiikkilukion oon käynyt Kaustisella, kolme vuotta meni siellä. Ilmajoella kansanopistossa oon ollut vuoden tanssi-ja teatteritaiteen linjalla, Karjaalla ruotsinkielisessä kansanopistossa vuoden ja sitten tulinkin Lahteen Mutelle. Lahdessa olen asunut vuodesta 2005”, kertoilee ”Ammi”.

Mitä harrastat? ”Mitä niitä harrastuksia nyt sitten on? Täytyy oikein miettiä, et mitä tekee sillai, että oikein irtautuu arjesta... Mä luen aika paljon ja olen nyt tunnustautunut telefiiliksi, eli seuraan tv-sarjoja, lähinnä Neflixistä. Kaikki scifi-ja fantasiajutut on mun suosikkejani, tällä hetkellä etenkin Doctor Who, ja Stargate on kestosuosikki. Mutta aika kaikkiruokanen oon. Leffassa ei tuu enää niin paljon käytyä, mutta joskus sitäkin. Uimassakin käyn sillon tällön.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Pianolla mä olen aloittanut 8-vuotiaana ja pianoa soitin lukion kakkosluokalle asti, eli kymmenen vuotta kävin tunneilla. Tällä hetkellä taidot on niin, että itseäni ja oppilaitani voin säestää, mutta en mä nyt menis esiintymään pianon kanssa minnekään. Kitaraa osaan soittaa myös niin, että saan perussoinnut. Kyllä mä kaikista soittimista jonkinlaisen äänen saan aikaiseksi. Paitsi trumpetista!”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Kyllä se on tämä musiikillisuus ja laulu. Kun nyt itteensä saa kehua, niin laulu on mulla todella vahva, ja muhun tukeudutaan aika paljon vaikkapa tuolla musikaaliharjoituksissakin. Mä olen myös luotettava, vakaa pohojalaanen luonne! Mä tajuan yleensä kerrasta mitä pitää tehdä ja sit mä teen sen samalla lailla loppuun asti. Nyt oon antanut itselleni armoa sen suhteen, että mun ei tarvitse tietää mitä kaikki muut tekee, eli keskityn vaan niihin omiin juttuihini. Ihmiset on kysyneet multa usein, et mites tää nyt menikään, ja mä oon yleensä aina tiennyt, et miten se menee. Sit mä oon motorisesti aika lahjakas, vaikken mä mikään tanssija tai urheilija olekaan siinä mielessä. Erikoistaitoja? Hmmm, mä oon vähän sellainen, että mä aina haalin kaikkia uusia taitoja ja opettelen kaikkea uutta ihan mielenkiinnosta. Mä osaan esimerkiksi heiluttaa poi-palloja, näitä narun päässä olevia palloja. Oon mä vähän yrittänyt opetella hankalampiakin temppuja niillä, mutta en ole vielä oikein sisäistänyt. Niitä on parissa esityksessäkin tullut käytettyä, esimerkiksi Aladdinissa.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Kaikki akrobatiajutut! Niitä mä tykkään tehdä. Aikoinaan kakarana kesäisin harjoittelin tuntikausia nurmikolla jotain puolivoltteja. Sellaisia haluaisin osata enemmän. Hei, ja mä haluaisin osata stepata! Pari perussteppiaskellusta osaan, mutta sitä olisi hauska osata sillai tuosta noin vaan...”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Taiteellisella alalla olevia on kyllä, mutta näyttelijöistä en tiedä että olisi muita paitsi mun ”sokeriserkkuni” eli kolmannen polven serkkuni Panu Hietalahti (nyk. Valo), hän opiskelee Nätyllä ja taitaa valmistua nyt keväällä. Oltiin lukiossa samalla luokalla ja tehtiin siellä musikaaleja ja muuta. Kanteleensoittajia on meidän suvussa paljon, isän puolelta varsinkin. Lähes kaikki tää mun muusikkous on tullut sieltä iskän puolelta. Niin ja mun siskoni on kuvataiteilija.”

Milloin kiinnostuit teatterista/esiintymisestä? ”Varmaan ihan syntymässä oon saanut jo teatterikärpäsen puraisun. Sen mä muistan, että olin kakarana melkoinen linssilude, nykyään en tosin enää oo. Siskon kanssa tehtiin kaikenlaisia nukketeatterinäytelmiä, ala-asteella esiinnyin kaikissa joulujuhlissa totta kai, tehtiin välitunneilla omia näytelmiä. Halsuallahan meillä oli sellainen luovan ilmaisun kerho, joka oli yläasteikäisille. Koko ala-asteen ootin, että pääsee yläasteelle, jotta pääsee ”Luovikseen” mukaan. Musiikkilukio mulla oli tähtäimessä koko ajan, mutta missä vaiheessa se sitten puraisi niin, että halusin tästä ammatin? Lukiossa varmaan tajusin sen, että tätä voi oikeasti opiskella ja tehdä. Yläasteen lopussa taistelin muuten pitkään sen asian kanssa, että meniskö kampaajakouluun vaiko ei, onneksi kuitenkin valitsin sitten sen musiikkilukion. Siellä sit tehtiin vuosittain aina musikaaleja ja se oli aina se vuoden kohokohta. Lukion kakkosella kuulin tuosta Lahden Mutesta ja tähtäsin sit sinne. TeaKiin mä en oo koskaan edes halunnut. Vuonna 2005 aloitin sitten Mutella, ja valmistuin 2009, ja 2010 hain Lahden ammattikorkean laulupedagogipuolelle, jossa opiskelin vuoden. Olin kaksi vuotta välivuodella ja viime syksyn alusta vain läsnäolevana, ja nyt vuoden alusta irtisanouduin. Se niistä klassisen laulun opettajaopinnoista! Mulla itselläni ei ole mitään klassista laulua vastaan ja tykkään sitä itsekin laulaa myös, mutta en tykkää opettaa sitä.”

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et nyt olisi tällä alalla eli olisiko joku vaihtoehto B? Kampaajako? ”Se kampaajapuoli oli kyllä toinen mahdollisuus siinä ja edelleen tykkään laittaa hiuksia, muiden hiuksia varsinkin. Kampaaja-maskeeraaja ja teatteripuolella varsinkin ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto!”

Miksi olet nyt tällä alalla? ”Miksi? No siksi, heh! Mä tykkään tästä ihan älyttömän paljon. Mulla on oikeastaan aika itsekkäät syyt. En mä oo millään sellaisella missiolla tässä, että parannetaan maailmaa tai koulutetaan ihmisiä. Yleisön reaktioista ja aplodeista saa välillä sellaiset kicksit, että! Ja sit se itsensä ylittäminen siinä mitä tekee, ja se että saa olla joku muu tai moniakin muita, eikä vaan tämä tylsä itsensä. Saa mennä jonkun toisen nahkoihin, ihmisen tai eläimenkin. Mä kun oon vähän tämmöinen introvertti arka luonne, niin sit saa sen mahdollisuuden räjäyttää potin niin sanotusti! Ottaa lavan ja yleisön haltuun, heh. Ja se fiilis jälkeenpäin, kun oot antanut paljon itsestäs ja kanavoinut jotain, ja vaikka oot kuinka väsynyt, niin ei tunnu missään kun on niin hyvä fiilis. Ja mä rakastan tehdä musikaaleja ja haluaisin, että ihmiset tajuaisi, että musikaalit ei ole pelkkää viihdettä, vaan niissä on oikeasti sanomaa. Vaikka ne usein kääritäänkin ns. hattaraan, niin siellä on oikeasti pohjalla oikea tarina, oikeat motiivit ja oikea opetus. Mun mielestä siinä ei oo mitään väärää, jos haluaa vaan että yleisö nauttii ja viihtyy”, Annamaria julistaa. ”Eli ehkä vähän myös yleisön koulutusta…”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko muuttuneet? ”Hakalan Katja siellä Luoviksessa opetti meille aika hyvin sitä näyttelijän arkeakin, eli mulla oli aika realistiset kuvat jo silloin, ja lukiossakin ohjaajat puhui aina tosi realistisesti siitä, että mitä se arki on. En mä oikein tiedä, kun en mä niin hirveästi ajattele! Kyllähän sitä on totta kai tullut lisää taitoja ja tekniikoita työkalupakkiin, mut mun omat ajatukset on ollu aina hirveen realistiset tästä alasta, eikä ne oo varsinaisesti muuttuneet. Oon kysellyt ja omaksunut sitä tietoa enkä oo lähtenyt mukaan siihen ajatukseen, että ”sitten kun minä olen kuuluisa ja rikas”. Mä en oo mikään analyyttinen ihminen silleen, mä oon tarkka ja teoreettinen kyllä, mutta mä en loputtomasti analysoi mitään teosta tai omaa työskentelytapaani, mä vaan teen! Mä lähinnä yritän elää hetkessä myös sen näyttelijäntyön kanssa, ja mulla on aina ollut kunnioitus auktoriteetteja kohtaan, esimerkiksi mulle ohjaajan sana on laki.”

Annamaria poseeraa / (c) Teatterikärpänen

Onko sinulla mahdollisesti omia ammatillisia esikuvia? ”Onhan niitä. Viime kesänä mä kävin Turussa katsomassa Risto Räppääjän ja siinä Sinikka Sokka oli taas niiiiiin hyvä. Mä Sinikalle sanoinkin esityksen jälkeen, että mä oon niin sun fani. Sen esityksen jälkeen rupesin oikein muistelemaankin, että mähän oon aina ihaillut Sinikka Sokkaa, hänen äänenkäyttöään ja kaikkea. Häntä kyllä katson ylöspäin, ja onneksi hänen kanssaan oon päässyt tekemään töitäkin, opiskeluaikoinani tehtiin ”Cats”-musikaalia Lahdessa. Laulajaesikuvia on sitten tuolla Amerikan puolella, Broadway-tähtiä Idina Menzel ja Kristin Chenoweth, ja Lindsay Mendeziä olen nyt kuunnellut tosi paljon. Helen Sjöholm täytyy sanoa myös, hän on ruotsalainen musikaaliartisti. Ulkomaalaisista näyttelijöistä tykkään erityisesti Gary Oldmanista ja Sandra Bullockista, ja Benedict Cumberbatchia ihailen myös. Kotimaisista... Vesku Loiria mä arvostan sillai kokonaisvaltaisena taiteilijana. Hienoa on myös se, että oon päässyt tekemään töitä lapsuuden idoleitteni kanssa, esimerkiksi Esko Roineen kanssa Zivagossa ja Eero Saarisen kanssa Tarzanissa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Lahden Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Samppalinnan kesäteatterissa, Pesäkallion kesäteatterissa, Heinäsuon kesäteatterissa ja Lahden Uudessa Kesäteatterissa. Sitten Polar Illusionsin kanssa tehtiin se Aladdin, Lahden kulttuuritoimella oon ollut kesäproggiksissa ja Vaasan asuntomessuilla tehtiin parveketeatteria, heh.”

Omasta mielestäsi tärkeimmät roolityösi? ”Ne on varmaan vasta edessäpäin, koska mähän en oo hirveästi sillai ”rooleja” tehnyt. Viime kesän Myllysaaren kauniin Justiinan Sofie Grönstrand oli roolisuorituksellisesti mieleenpainuva kyllä itsellenikin, ja mut kyllä muistetaan Lahden medioissa siitä. Lahden Kaupunginteatterin Hairia oli myös kiva tehdä.”

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Chess-musikaalin Florence on ollut mulle aina yksi haave. Sitten Kiss Me Katen Kate, äänellisesti siinä pääsis leikkimään paljon, klassinen Cole Porter -musikaali. Tietysti Monty Pythonin Spamalotin Lady of the Lake, siitä mä osaan ne biisitkin jo ulkoa... Ja sit on tietysti miljoona muutakin musikaalia, jossa vaan haluaisi olla mukana, mut noi olis ehkä sellaiset roolit, jotka tulee ensimmäisenä mieleen. Ja Sondheimin Into the Woodsin noita ja The Lion Kingin Rafiki!”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Tällä hetkellä se olisi tuo Benedict Cumberbatch tai sitten David Tennant.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Ehdottomasti Tommy Körbergin kanssa vetäisin jonkun biisin Chessistä, hän on tehnyt sen alkuperäisen Anatolyn roolin West Endissä ja myöhemmin Ruotsissa. Se olisi kyllä aika jees!”

Mikä on parasta teatterissa? ”Työkaverit. Oon saanut todella hyviä ystäviä ja tavannut mahtavia tyyppejä, joiden kanssa voi pitää hauskaa niin lavalla, lavan takana kuin vapaa-ajallakin. Ja aina tapaa uusia ihmisiä uusissa proggiksissa.”

Määrittele sanapari ”teatterin taika”, mitä se sinulle merkitsee? ”Mun mielestä se on siinä, että mitä yleisö näkee ja mitä ei näe... Zivagossakin esimerkiksi on kohtaus, jossa mä nään paikaltani samanaikaisesti ensinnäkin yleisön ja lisäksi lavan taakse. Kulisseissa on aina niin erilaista kuin lavalla, eikä yleisö voi aavistaakaan, minkälainen härdelli siellä voi olla päällä samaan aikaan, kun lavalla vedetään herkkää rakkauskohtausta”, Annamaria nauraa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Musiikki inspiroi mua. Mun mielestä olisi jotenkin paljon helpompi elää, jos elämässä olisi soundtrack. Jos mä johonkin kävelen, niin mulla on aina napit korvilla ja musiikki soi. Mä hahmotan maailmaa musiikin kautta. Mä en oo sillä tavalla luova ihminen, että mä loisin jotain itse. Musiikki inspiroi mua tulkinnassa siten, että pitää ajatella kokonaisvaltaisesti sitä kappaletta. Jos tuijottaa vain pelkkiä sanoja, voi tulkinnasta pudota puolet pois. Pitää huomioida myös melodia ja harmonia, ja koko tunnelma. Kaikki vie tarinaa eteen päin.”

Podetko ramppikuumetta? ”Vähemmän nykyään. Isoissa proggiksissa, jotka on harjoiteltu hyvin, ei tarvitse jännittää. Joskus on tullut sellainen tilanne, että seisoo lavalla eikä muistakaan repliikkiään, niin se kyllä jännittää ja se on hirvein tunne ikinä! Ja jos pitää mennä omana itsenään johonkin outoon tilanteeseen esiintymään, niin silloin jännittää myös.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”Totta kai joka proggikseen muotoutuu omanlaisensa rutiinit, että missä järjestyksessä mitäkin tehdään...meikki, kampaus, vaatteet. Tietysti aina äänenavaus kuuluu mun rutiineihin, ja proggiksesta riippuen myös lämmittelyt. Esitys menee aina sitten omalla painollaan, missä kohtaa on pieni paussin mahdollisuus ja muuta. Saattaapa tulla mukaan jotain hassujakin juttuja, esim. Catsin ja Hairin vedin niin, että aina piti olla sellainen pehmeä Carmolis-karkki huulessa sulamassa...”

Kerro joku kommellus! ”Tehtiin Mutella Chydeniuksen säveltämää Sevillan parturia, ja siitä oli aika vähän treenejä ja siitä tehtiin tyylillisesti vähän sellainen sekametelisoppa. Oltiin kuitenkin varmoja että kyllä me tää osataan. Mä olin siinä sitten kreivinä ja olin ihan varma siitä, että mikä kohtaus oli menossa... ja sit se ei ollutkaan se kohtaus! Muut oli lavalla ja mun olisi pitänyt olla siellä myös. Olin vaan edellisen biisin jälkeen kävellyt pois lavalta ja muut jäi sinne. Palasin vielä takaisin tuijottamaan, että mitä te siinä teette, ei nyt oo tää kohtaus. Ohjaaja, joka oli pianossa myös niin hyppäs siitä sitten mulle huutamaan, että etkö sä nyt osaa! Onneks tää mun kömmähdys meni siihen tyylilajin piikkiin. Moni luuli, että tää oli suunniteltu juttu nimenomaan ja tuli oikein jälkikäteen kysymään!”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Blondia tehtiin Samppalinnassa. Siellä kun on se pyörivä katsomo, niin viimeisessä näytöksessä yks näyttelijä tavallaan johdattaa sitä katsomoa kohti viimeistä kohtausta, jossa on ne valmistujaiset. Kaikki oltiin kauheen tunteellisella päällä ja ruvettiin itkemään siinä viimeisen biisin aikana, mut se oli sellaista hyvää rääkymistä, meillä oli niin mahtava työryhmä siinä ja oltiin vietetty koko kesä yhdessä”, Annamaria muistelee.

Tulevia roolejasi? ”Tarzan-musikaalissa olen yksi äitiapina ja kesällä olen LAUKESin ”Pieni lemmenleikki”-jutussa mukana.”

Onko sinulla mottoa? ”Miks ihimeessä tehä hitaasti, jos voi tehä nopiaa. Ja toinen ’Aina on keritty, vaikkei oo kiirettä piretty.”

Mikä fiktiivinen hahmo haluaisit olla? ”Ehdottomasti Doctor Whossa se Tohtorin apuri.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä en varmaan tekisi yhtään mitään normaalista poikkeavaa. Makaisin vaan sohvalla ja katsoisin Netflixiä, heh!”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Heh, tietokoneen ja nettiyhteyden, arvaa miksi? Suklaata ottaisin ja Cokista, niillä sitä pärjäisi hyvin.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Haluaisin rakentaa sinne kirjaston, ja siellä voisin sitten käydä aina lukemassa ja mennä välillä takaisin sohvalle katsomaan Netflixiä. Iso tyynykasa pitäisi siellä olla myös.”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Jos olisin se Tohtorin apuri, niin voisin mennä ihan minne vaan. Haluaisin nähdä dinosauruksia etenkin.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Mä juoksen maskituoliin ja sitten alkaa Tohtori Zivagon esitys.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Aina

Mistä sanasta pidät vähiten? – Ihqu, jaxuhali, rakkauspakkaus…

Mikä sytyttää sinut? - Kunnioitus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kiittämättömyys

Suosikkikirosanasi? - Mä tykkään yhdistellä, eli vittusaatanaperkele.

Mitä ääntä rakastat? – Ihmisten lauluääntä

Mitä ääntä inhoat? - Lasten ääniä

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Indiana Jones-tyylinen arkeologi-seikkailija

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Luokanopettaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? -”Käyhän kuule joskus toiste uudestaan!”