Haastattelussa Jonas Saari

 Jonas Saaren tapasin helmikuun alussa 2014 Ravintola Sävelessä Helsingin Hakaniemessä.

Vuonna 1985 syntynyt Jonas on horoskoopiltaan vesimies. ”Mä olen syntynyt Berliinissä ja olen asunut siellä neljä vuotta. Sanoisin kuitenkin niin, että olen Keski-Suomesta Keuruulta kotoisin ja mun juureni on siellä. Keuruulla mä asuin suurimman osan nuoruuttani, kävin ala-ja yläasteet ja osan lukiosta. Kanadassa kävin sitten lukion loppuun. Jyväskylässä asuin viitisen vuotta, opiskelin filosofiaa ja tein siellä myös paljon teatteria. Helsingissä olen asunut nyt 3,5 vuotta, koulun merkeissä”, Jonas kertoilee.

Mitä harrastat? ”Osa harrastuksistani kuuluu omaan ammattitaitooni jo, eli laulaminen, soittaminen ja tanssi, mutta varsinaiset harrastukset taitaa olla aika tylsiä, eli elokuvien katselu ja tietokoneella oleilu, jos sitä nyt harrastukseksi voi kutsua. Lukeminen myös siiinä määrin, että haluaisin lukea paljon enemmän kuin oikeasti ehdin lukemaan. Pienenä mä luin ihan hirveesti kaikkea, mutta nyt tuntuu, että ei ole aikaa eikä tietynlaista pitkäjänteisyyttä siihen. Elokuvia mä pyrin parhaani mukaan katsomaan ihan leffateatterissa, se on kuitenkin aina kokemuksena täysin erilainen verrattuna vaikkapa siihen, että ensin lataat sen leffan koneelle ja katsot pätkissä sitten kun ehdit. Kun painat sitä pausea ja leffa pysähtyy, niin se koko maailmahan pysähtyy ja kun myöhemmin jatkaa, ei välttämättä enää pääse siihen tunnelmaan. Nythän on nää Netflixit ja muut, mutta niihin en ole vielä ehtinyt ajan kanssa paneutua.”

Osaatko soittaa jotain instrumenttia? ”Kitaraa mä osaan soittaa. 7-vuotiaana aloitin siitä ihan klassiset opinnotkin, mutta se ei silloin oikein inspiroinut mua. 15-vuotiaana aloitin sit uudestaan kuunneltuani Leonard Cohenia ja muita pohdiskelevia lauluntekijöitä ja sain siitä sitten inspiksen kun pystyin laulamaan mukana, että mäkin haluan soittaa ja sillä tiellä nyt ollaan. Oon tehnyt omaa musiikkiakin sitten lopulta, sellaista mies ja kitara – tyylistä. Kolme albumia ehdin tehdä ennen koulua, se on kauhean innostavaa ja inspiroivaa puuhaa. Harmittaa, että nyt ei ole ollut sille aikaa, kun koulu ja työ on vienyt ajastani niin paljon. Harrastuksiin voisi myös lisätä tämän kitaransoiton. Kolme vuotta kun olin ollut koulussa ja olin kandivaiheessa – ja se on aika tiukka rupeama ja paketti – niin huomasin, että olin sen aikana ottanut kitaran käteeni vain muutaman kerran ihan vain soitellakseni. Siis ettei ollut mikään koulun produktio kyseessä, johon tarvittiin joku kappale tai vastaava.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Musikaalisuus ja kehonkieli eli vahva fysiikka, kun mulla on tanssitaustaa. Näyttelijäntyöllisesti mä olen ikääni nähden tehnyt jo aika paljon ja olen ihan nuoresta pitäen päässyt tekemään monipuolisesti kaikenlaista. Mun näyttämöllinen tajuni on aika kehittynyt ja sitä tietysti toivoo voivansa koko ajan kehittää lisää. Näyttämöllinen tarkkuus on mun vahvuuteni myös. Tuolla koulussa näitä jokaisen ominaislaatuja on tunnistettu, että missä on hyvä ja vahva. Mä olen aika pohdiskeleva näyttelijä ja opettajat ovat olleet sitä mieltä, että oonko mä kenties liiankin tiedostava näyttelijä, mutta itse koen, että se on vaan vahvuus. Perusvastakohta-ajatteluhan on se, että ohjaajilla on ne suuret ajatukset ja ne yrittää jotenkin saada tän apinalauman hallintaansa. Mun vahvuuteni on myös siinä, että mä pystyn ohjaajan kanssa keskustelemaan niistä teemoista ja aiheista, ja niin kaikkien näyttelijöiden pitäisikin, mutta mulla on myös oikeasti kiinnostusta sellaiseen syvälliseen pohdiskeluun”, Jonas toteaa.

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Juuri tänään kun olin aamulla koulussa akrobatiatunnilla, niin tajusin, että haluaisin olla siinä vieläkin parempi. Aika hyvä mä olen siinä jo, et jos ohjaaja haluaa jotain puolivolttia vaikkapa niin varmasti onnistuu, mutta haluaisin sellaista suvereniteettiä lisää.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? ”Äidin puolelta on ollut niin, että sekä äitini että enoni ovat aikoinaan olleet hyvinkin kiinnostuneita teatterista, kun ovat miettineet mitä haluavat elämässään tehdä. Äidistä tuli sitten psykologi ja enoni on ollut armeijan palveluksessa töissä. Psykologia on kauhean mielenkiintoinen ala siinä mielessä, että moni näyttelijähän vastaa kysymykseen ”miksi näyttelet” siten, että ihmispsykologia kiinnostaa ja sitä pääsee lavalla tutkimaan, ja mullakin se on kyllä yksi syy. Psykologia kiinnosti mua nuorena jo hyvin paljon ja sitäkin olisin voinut lähteä opiskelemaan, mutta valitsin sitten filosofian. Niin, lisäkseni ei siis ole muita teatterialalla, eli olen ainoa. Hyvin ylpeitä ovat valinnastani olleet ja en ole kokenut mitään sellaista, että sitä olisi katsottu jotenkin pahalla tai että olisin nyt suvun musta lammas, ehei. Mua on kovasti aina kannustettu ja viety jo ihan pienenä teatteriin.”

Mistä sinun teatteri-innostuksesi siis alkoi? ”7-vuotiaana menin Keuruun lasten ja nuorten näytelmäpiiriin ja siellä oli vetäjänä Eine Joutsjoki. Tunnistin sen ilon, innon ja leikin heti omakseni ja tuntui siltä, että hei tämähän on kivaa. Kun löytää sen oman juttunsa elämässään ja silloin loksahtaa, niin heti tajusin miten mukavaa hommaa se on. Kolmannesta luokasta olin ilmaisutaitopainotteisella luokalla ja siellä meillä oli Raija Komonen opettajana, ja hänen kanssaan tehtiin paljon teatteria sen kolmen vuoden aikana. Lapsuuden aikana näiden hienojen ihmisten avittamana mulla tuli jo sellainen olo, että tästä mä tykkään. Kanadassa sitten suoritin lukion loppuun ja siellä oli sellainen Libby Mason -niminen opettaja meillä. Tein siellä kansainvälisen ylioppilastutkinnon ja siinä opiskellaan vain kuutta ainetta. Jos vertaa Suomen lukioon, niin kolmesta aineesta voi opiskella meidän pitkän oppimäärän, ja teatteri oli yksi niistä. Voisi siis todeta, että mulla on ollut hienoja, vahvoja naisia tukenani elämäni eri vaiheissa, ja he ovat sitten innostaneet mua astelemaan tänne Thalian alttarille”, Jonas toteaa ylpeänä.

Hiukan epätarkka kuva haastateltavasta... / (c) Teatterikärpänen

”Vuonna 2004 mä kirjoitin ylioppilaaksi siellä Kanadassa ja tulin sitten Suomeen armeijaan Keuruulle. Sit olin kouluavustajana puoli vuotta, ja se palautti uskoni ihmisyyteen armeijan jälkeen. Se Kanadan koulu oli sellainen kansainvälinen koulu, eli väkeä oli yli sadasta kansallisuudesta ja siellä puhuttiin rauhasta ja rakkaudesta, ja siitä sitten suora leikkaus Suomen armeijaan, huh. Vuonna 2005 mä hain sitten ekaa kertaa TeaKiin ja pääsin iltapäivään asti, ja sit putosin jatkosta. Olin siihen aikaan vielä melko röyhkeä nuorukainen ja ajattelin, että mähän vaan menen heittämällä sinne kouluun... Oli hirmu vahva tunne siitä, että mitä mä haluan tehdä. Samoihin aikoihin mä hain sitten filosofiaa opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, ja pääsin sitten sinne. Siellä sit vietinkin viisi vuotta elämästäni ja valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Mulla on myös pätevyys filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajaksi.”

”Sellaisen pienen oman teatterikoulun mä kävin jo silloin Jyväskylässä ollessani. Välillä täytyy oikein ihmetellä, että missä vaiheessa mä olen niitä opintoja oikein ehtinyt tekemään, kun viiden vuoden aikana tein varmaan kymmenen eri teatteriproduktiota ja olin improteatterissa, tein tanssia ja kaikkea mahdollista teatteriin liittyvää. Pääasiassa olin Jyväskylän Ylioppilasteatterissa. Jyväskylässä on oikein hyvä ja aktiivinen ylioppilasteatteri, ja sain paljon ystäviä myös niistä piireistä. Jyväskylän Huoneteatterissa tein myös pari juttua, se on tietääkseni Suomen vanhin harrastajateatteri. Palo tehdä teatteria oli mulla kyllä koko ajan kova. Kun en heti ekalla yrittämällä TeaKiin päässyt, niin nostin sitten heti kaikki defenssit pystyyn ja päätin, että se ei oo mua varten ja kyllä mä löydän jotain muuta, enkä sit myöskään hakenut sinne moneen vuoteen. Nätylle mä hain pari kertaa, vuosina 2006 ja 2009 ja niistä pääsykokeista mulle jäi jotenkin mukavampi olo silloin, mutta eipä sekään riittänyt siellä sisäänpääsyyn, vaikka pitemmälle pääsin kuitenkin”, Jonas muistelee.

”Tokaa kertaa hain sitten TeaKiin vuonna 2010. Olin just silloin valmistumassa opettajaksi ja olin tehnyt hirveesti teatteria ja oppinut paljon asioita tekemällä teatteria. Jotenkin oli itsellä sellainen fiilis, että katsotaanpa tämä kortti nyt vielä. Hyvin vahvasti oli sellainen olo, että nyt haen viimeistä kertaa ja jos ei nappaa, niin jääköön tämä teatteri nyt sitten hyväksi harrastukseksi vain. Ehkä se ajatus sitten toi omalla kohdallani rentoutta ja varmuutta, ja pystyin menemään rentona raadin eteen. Se mitä mä olin pitkään pyöritellyt ja pyörittelen tässä edelleenkin on se, että sit kun se rakas harrastus, johon tavallaan mentiin aina päivän päätteeksi, muuttuukin ammatiksi... Tiedostan kyllä sen, että se ei olekaan enää se, jonka pariin mennään jonkun muun homman jälkeen, vaan se on se, mistä mennään päivän päätteeksi pois. Aivoissa pitää tapahtua tietty naksahdus kaikilla, jotka tästä ammattia itselleen aikovat.”

Jonas koulussa / (c) Panu Poutanen

Ehditkö yhtään tekemään opettajan töitä tai vastaavaa? ”Silloin kun olin valmistumassa, niin pari tuntia ehdin niitä töitä tehdä siellä samassa paikassa, missä tein harjoittelunkin, eli en todellakaan juuri mitään. Tavallaan on kauhean kivaa, että on kuitenkin joku toinenkin ammatti, johon voi tarvittaessa tukeutua. Näyttelijäthän saattaa koulun loputtua tipahtaa sellaiseen ”ohoh, mitäs nyt sitten?”- tilaan jos ei olekaan hommia, ja varsinkin ne jotka haluaa jäädä tänne pääkaupunkiseudulle. Ymmärrän, että jos on Helsingissä syntynyt ja koko ikänsä täällä asunut, niin ei varmaan ehkä ole niin halukas lähtemään muualle. Koulun nykyiset proffat H-P Björkman ja Elina Knihtilä ovat vähän leikillään sanoneetkin, että ”te voitte istua tuolla Rytmissä litkimässä latteanne ja odottaa, että se elokuvaohjaaja soittaa pääroolista, tai te voitte ottaa kiinnityksen jostain maakunnasta ja tehdä oikeasti tätä työtä, koska siellähän vasta ne kouluaikoina annetut taidot ja työkalut otetaan käyttöön, ja pääsee tekemään paljon erilaista”. Toi on ihan hyvä pointti, mä en ainakaan aio jäädä sitä lattea litkimään, vaikka tällä hetkellä en tiedäkään mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kyllä mä työtä haluan ensisijaisesti tehdä, enkä elää mitään boheemia taiteilijaelämää.”

Jos et olisi valmistumassa tälle alalle, millä alalla mahdollisesti olisit? Opettajanako? ”Kyllä se opettaminen tuntui kauhean hyvältä ja saattaa olla jossain vaiheessa omaa uraa, että niiden jonkinlainen inspiroitu yhdistelmäkin voisi olla mahdollista. Et jos vaikka näyttelijänä ei ura urkenisi, niin teatteripiireissäkin voisin opettaa ja se olisi itselleni yksi ihan mahdollinenkin visio tulevaisuudesta. Mua myös kiinnostaa mahdollisesti jatko-opinnot teatterista, se olisi enemmänkin sellaista taiteellisen ja akateemisen elämän yhdistämistä. Saattaisin olla myös akateemikko, sillä akateeminen pyörittely ja pohdiskelu on myös aina kiinnostanut mua”, visioi Jonas.

Miksi haluat näyttelijäksi? ”Kauheasti olen tätä pohtinut ja saan pohtia varmaan jatkossakin. Musta tuntuu siltä, että eri aikoina elämääni se on muuttunut se ihan perimmäinen halu, ja nyt tuntuu siltä, että ne kaikki syyt on yhtä isoa könttiä. Se alkuperäinen syy, joka lähti sieltä Einen näytelmäpiiristä oli se, että se oli leikkiä, iloa ja luomisen riemua ja nää jutut alunperin kiinnitti mun huomioni teatteriin. Sitä ei voi myöskään kieltää, että mullakin on yhtenä osana hyväksynnän tarve eli se, että onhan se imartelevaa kun sua katsotaan lavalla, ja se tuntuu hyvältä. Laajemmin tuo liittyy ehkä siihen, että teatteri on aina hetkessä tapahtuvaa, elävää ja läsnäolevaa vuorovaikutusta opetelluissa olosuhteissa. Nykyään on päällimäisenä ehkä se, että mulla on halu kertoa tarinoita, tutkia ihmisen psykologiaa ja vaikuttaa ihmisiin. Ei mulla välttämättä ole ollut mitään brechtiläisiä kuvitelmia siitä, että jotenkin muuttaisin yhdellä esityksellä ihmisten elämänkatsomuksen, mutta ne parhaimmat esitykset, joita itse olen nähnyt, on jollain lailla jääneet kaivelemaan. Siinä esityksessä on ollut joku kulma tai väittämä, joka on puhutellut ja siitä on herännyt omia ajatuksia vielä päivienkin päästä. Se voima teatterilla on ja sekin kiinnostaa mua kovasti. Parhaimmillaan myös se teatterin luoma yhteisöllisyys ja työryhmä on sitä, että siellä ei olla yksin lavalla tai esitetä omaa erinomaisuuttaan, vaan yhdessä kanssanäyttelijöiden kanssa eletään ja ollaan toisillemme läsnä. ”Voi nauraa ja vilkuttaa kanssanäyttelijälleen roolin takaa”, kirjoitti Nikkilän Pyry kandintyössään ja se on musta kauhean kauniisti sanottu.”

Miten ajatuksesi näyttelijäntyöstä ovat muuttuneet tässä, vai ovatko ne muuttuneet? ”On tullut tosi paljon työkaluja tai lähtökohtia siihen, että miten sitä omaa näyttelijäntyötään voi lähestyä tai että miten ajatella omasta tekemisestään. Että kun olen sellainen mietiskelevä ja pohdiskeleva tyyppi, niin teatterin lavalla mä en ole kuitenkaan koskaan pohtinut liikoja. Se on ollut mulle tavallaan ”vapauden alue”, missä ei ole tarvinut liikoja miettiä asioita. Mulla on kauheasti laajentunut se perspektiivi, että mitä ylipäänsä ajatella teatterista. Itse pyörittelin omassa kandintyössäni fokusta, tai ”fokus” oli se sana mikä siellä toistuvasti nousi esiin, et missä omat ajatukset on siellä lavalla ollessa. Et jos ajatukset on vain omassa itsessä ja omassa tekemisessä, niin silloin sä et kommunikoi lavalla kanssanäyttelijöiden kanssa. Tiina Pirhoselta, joka on näyttelijäntyön lehtorina, oon saanut valtavasti sitä, että kuinka ollaan kontaktissa lavalla ja kuinka vaikututaan vastanäyttelijästä, kuinka tehdään toinen hyväksi lavalla. Sellainen välitön läsnäolo ja kiinnostus toista kohtaan, niin kuin meillä tässä nyt. Sen kyllä aistii, jos sitä ei jostain syystä ole.”

Onko sinulla mahdollisesti omia ammatillisia esikuvia? ”On kyllä, ja ne liittyy eri aikakausiin ja tavallaan eri kohtiin omassa elämässä. Ihan nuorena ihailin kovasti Jim Carreyta, olin sellainen samanlainen ilveilijä ja naamanvääntelijä silloin. Conan O´Brien oli myös yksi, siinä on sellaista samanlaista hervottomuutta ja höpöyttä. Jenkkinäyttelijöitä katsoo jotenkin niin eri tavalla kuin suomalaisia näyttelijöitä varsinkin nyt, kun tähän ammattiin on valmistumassa. Monet niistä suomalaisista näyttelijöistä, joita nytkin katsoo ylöspäin, on sellaisia, joiden kanssa on edes jutellut ja saattaa ehkä jopa jonain päivänä tehdä töitä. Se on niin erilaista, koska ne ihmiset ei oo vain kuvia valkokankaalla. Nyt kun tää musikaalipuoli on tullut tähän myös mukaan ja oon päässyt sitä tekemään, niin sieltä genrestä on noussut esikuvaksi Ramin Karimloo, joka tekee esimerkiksi Phantomia ja sitten Philip Quast, hän on tavallaan mun Javert-esikuvani. Hollywood-näyttelijöitäkin löytyy sitten tietysti, esimerkiksi Robin Williams. Robin on siitä jännä, että kun hän tekee komediaa niin hän on melkein aina hauska, mutta kun hän tekee draamaa niin hän on aina homman ytimessä! Jim Carrey on tehnyt myös laajalla skaalalla, ja mä arvostan kyllä sellaisia näyttelijöitä, jotka handlaa koko kirjon. Suomalaisista haluan mainita etenkin Taneli Mäkelän, joka on mun kumminäyttelijäni.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Tampereen Teatteri on mulle ensimmäinen virallinen ammattiteatteri. Aikaisemmin sit tosiaan olin Jyväskylän Ylioppilasteatterissa, Huoneteatterissa, Teatterikoneessa, Keuruun Talkooteatterissa ja Keuruun kesäteatterissa.”

Mainitse muutama itsellesi merkittävä roolityö. ”Tällä hetkellä tuo Javertin rooli Tampereen Teatterin Les Misissä on sellainen, jonka takana seison ihan täysin. Jännä juttu on se, että TeaKin kolmosvaiheessa oli lista biiseistä, joista piti valita yksi, opetella ja esittää se raadille ja siellä sattui juuri olemaan Javertin soolo ”Stars” … ja nyt yhtäkkiä mulle onkin avautunut sellainen mahdollisuus, että olen saanut tehdä Javertia kun Sören on ollut kipeänä. En sano, että se olisi kuin mulle tehty se rooli, mutta koen olevani kotona siinä; en tosin ole niin jyrkkä ja tarkka kuin hän, mutta joku jämptiys siinä on ja se musiikkikin on kirjoitettu niin, että se on koko ajan iskulleen. Sit toinen rooli, minkä nostaisin on Tanssiteatteri Krampissa, ai niin sielläkin olin ennen koulua, tehty Dracula. Se oli tosi iso ja hieno Antti Viitamäen, jyväskyläläisen renesanssimiehen, ohjaama ja säveltämä produktio, tehtiin se yhteen vanhaan tehdashalliin, rakennettiin sinne 250-paikkainen katsomo ja sellaista. Olin tosi tyytyväinen Draculan roolista, se oli iso ja merkittävä juttu. Siellä tajusin sen, minkä oon tajunnut täällä Les Misissä myöskin, kun oon tehnyt ensemblessa kymmentä eri roolia: kaikkien pitää olla lavalla, jotta se juttu on se juttu. Pääroolit totta kai kannattelee sitä yleistä tunnelmaa, siinä on aika paljon vastuuta ja sen mukana se koko homma saattaa nousta tai kaatua. Mutta ensemble yhdessä vastaa koko esityksen energiasta ja päämäärästä.”

Muina Javerteina / kuvasi Anssi Valikainen

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Näitähän ei saisi sanoa ääneen, kun sitten ne ei ikinä toteudu... Perusvastaushan lienee se, että haluan tehdä hyvässä työryhmässä ja hyvässä jutussa hyvän ohjaajan kanssa. Mut jos mä oon ihan rehellinen, niin musikaalipuolelta Phantomin rooli kiinnostaisi mua kovasti, vaikka ikäni puolesta se Raoul sopisi kyllä mulle tällä hetkellä paremmin. Tosin tässä tehdään nyt Javertia, jossa olisin omimmillani reilusti myöhemmässä vaiheessa, heh. Eli vastaanpas sillä lailla, että unelmieni rooli olisi tehdä Javert vielä joskus uudestaan! Sitten kun mulla on 20 vuotta lisää elämänkokemusta takana. Toivottavasti pääset katsomaan senkin version sitten!”, Jonas innostuu.

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos voisit valita ihan kenet tahansa? ”Voisin sen Robin Williamsin kanssa tehdä Kauppamatkustajan kuoleman, tai Pitkän päivän matka yöhön. Joku missä olisi paljon näyteltävää ja suuria tunteita, isoja salaisuuksia ja ratkottavia asioita.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja minkä kappaleen laulaisitte? ”Sen täytyy olla joku sellainen, jonka ääni sois hyvin yhteen mun äänen kanssa...Vastaan Leonard Cohen ja me voitais vetäistä se Cat Stevensin vuoropuhelumainen ”Father and Son”-laulu.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Iloisuus, positiivisuus, rakentavuus. Sellaiset ihmiset, jotka ovat helliä ja ymmärtäviä. Nauru. Hyvä musiikki. Auringonpaiste. Kiireettömyys. Hyvät ystävät. Kauneus. Rakkaus”, Jonas luettelee nauraen.

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Se varmaan tapahtuu siinä jossakin yleisön ja näyttelijöiden välissä hetkellisesti ja arvaamatta. Se on yhteistä hengitystä, kuuntelua, iloa, reagointia ja läsnäoloa. Pysähtymistä. Ymmärrystä. Inhimillinen, katoava hetki, kun silmät ja sydämet suurina katsomme ja vaikutumme toisesta ihmisestä. Jaamme yhteisen tilan, hetken ja ihmetyksen. Konkreettisia esimerkkejä olen kokenut lukemattomia, eniten ehkä impron parissa, mutta nykyisessä Misérablesissakin on tullut eteen hienoja, pieniä taian hetkiä.”

Podetko ramppikuumetta? ”En pode. Mulla esiintymisjännitys katosi jonnekin, en tiedä mitä sille tapahtui. Se vaan katosi tuossa alle parikymppisenä. Jossain vaiheessa mä vaan aloin luottaa siihen, että jos lavalla kaikki on kunnossa, mä luotan vastanäyttelijöihini ja mä tiedän mitä siellä tapahtuu, niin siellä on kiva olla, eikä mun tarvitse pelätä pahinta. Totta kai pienet perhoset vatsassa ennen esitystä kuuluu asiaan.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä? ”En oo vielä ainakaan löytänyt mitään sellaista, joka aina pitäisi tehdä. En oo kauhean taikauskoinenkaan, et ehkä senkään takia ei ole mitään sellaista, että pitäisi olla tietyt sukat aina tai tietynlainen äänenavaus. Nyt tosin Les Misissä oon huomannut, että aina ennen Javertin itsemurhaa, joka on ehkä se haastavin kohta siinä roolissa, niin mä huomaan, että mulla aina vähän kädet hikoaa ja just ennen kuin mä menen lavalle, niin mä pyyhin käteni kertaalleen siihen Javertin kaapuun. Se tapa on vaan jotenkin muodostunut, se luo kai jonkinlaista turvaa siihen. Mut ei oo mitään isoja fiksaatioita, et näin pitää aina tehdä tai se esitys menee muuten pieleen.”

Kerro joku kommellus, joka on sattunut sinulle tai jollekin toiselle lavalla? ”Viimeisin joka muistuu Les Misérablesista nyt mieleeni on kohtaus, jossa olemme ABC-kahvilassa opiskelijoina ensimmäistä kertaa suunnittelemassa barrikadien nostamista. Ennen kuin pyörö paljastaa meidät opiskelijat, niin opiskelijoiden johtaja Enjolras, jota esitti sinä päivänä virolainen Lauri Liiv, pieraisee ihan hervottoman kuuloisen ja hajuisen pierun juuri ennen kohtauksen alkamista. Siinä sitten Lauri kohtauksen ja musiikin edetessä alkaa itse repeillä ja hajoilla omalle pierulleen ja meillä muilla on suuria vaikeuksia viedä kohtaus loppuun kunnialla nauramatta.”

Kerro joku oikein hyvä muisto. ”Mä tein joskus itselleni sellaisia muistimuistoja, et ”muista tämä hetki”. Usein ne on kyllä pitäneet. Tulee ekana mieleen nyt yksi vappu. Mä oon Amsterdamissa pyörän päällä, aurinko paistaa kevään ensi säteitään ja imen itseeni sitä aurinkoa, koska takana on pitkä talvi, hymyilen ja tuuli vähän tuivertaa, ja mä pyöräilen sellaisella seudulla, jota mä en edes tunne, mutta se ei haittaa.”

Tulevia roolejasi? ”Olen menossa kesäksi Imatran Kesäteatteriin, sinne on tulossa Aikuinen nainen, Paula Koivuniemen musiikkiin perustuva musikaalikomedia. Koulun penkille tai paremminkin jumppamatoille on tarkoitus palata sitten syksyllä.”

Ehditkö käydä seuraamassa muiden teatterien tarjontaa yleensä? ”Helsingissä opiskellessani olen pyrkinyt näkemään täällä kaiken mahdollisen. Nyt kun esitykset pyörii Tampereella viiden esityksen viikkotahtia, niin on ehtinyt vähän vähemmän käydä. Ennen kaikkea olen tykännyt Kansallisteatterin meiningistä, mutta myös pienemmät teatterit Ryhmis, KOM ja Q-teatteri ovat tehneet tosi hienoja juttuja. Koulussa TeaKilla olen myös katsonut kanssaopiskelijoiden demoja ja esityksiä suurella innolla ja rakkaudella. Viimeksi olen nähnyt West Side Storyn Lahdessa ja Ikuisesti sinun- vierailuesityksen KokoTeatterissa. Jälkimmäisestä pidin jotenkin tavattoman paljon.”

Kiinnostaisiko sinua käsikirjoittaminen tai ohjaaminen tulevaisuudessa? ”Molemmat kiinnostavat, mutta niiden aika lienee hiukan myöhemmin. Nyt haluaisin mahdollisimman monipuolisesti paneutua ja haastaa itseäni näyttelijänä.”

Osaatko imitoida ketään? ”Pienenä hauskuutin muita imitoimalla julkisuuden henkilöitä, opettajia ja oppilaitakin, eli peilisolut on jo pienestä pitäen toimineet aika vahvasti. Bravuuri-imitaatioita on monia, muun muassa Andy McCoyta ja Adolf Ehnrothia tuli aikanaan imitoitua. Tietenkin ne oli Jukka Puotilalta nuorena napattuja juttuja. Nykyään sitä imitoi lähinnä tuttujaan ja kaikissa tilanteissa se ei välttämättä olekaan enää hauska ja hyvä asia!”

Mikä fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mä olisin sellainen omakeksimä Ajatuslentomies, joka pystyy ajatuksen voimalla lentämään. Tai sitten se osaa lentää vain ajatuksissaan, heh.”

Jos voisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Ekana nyt mietin sitä, että minkänäköinen nainen mä olisin, et jos olisin itseninäköinen mutta nainen, niin ei hirveesti kävisi flaksi kyllä, heh. (Äläs kuule sano, toteaa haastattelija tähän.) Mikä se paikka sitten olisi, missä sitä naiseutta ymmärtäisi yhden päivän aikana parhaiten...ehkä mä menisin yleiseen saunaan naisten puolelle. En suinkaan tirkistelemään toisia naisia, vaan keskustelemaan miehistä. Eikun joo, mä keräisin yhteen kaikki naiset jotka mut tuntee ja kysyisin niiltä, että minkälainen se Jonas on miehenä, jotta ymmärtäisin sitten kenties miehisyyttäni paremmin.”

Jos ihminen menisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin tummaa suklaata ja sushia. Sitten ottaisin iPadin, mutta ilman nettiyhteyttä. Olisin ladannut sinne ennakkoon joitain hyviä leffoja, joita sitten katselisin.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Kitaran, viltin, viiniä, patonkia, juustoa ja suklaata. Ystäviä ja rakkaita, jos ne saa tulla sinne.”

Jos voisit aikakoneella matkustaa menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Maailmankaikkeuden tai elämän syntymisen hetkeä olisi aika hulppeata seurata. Jos otetaan kuitenkin vähän enemmän kulttuurihistoriallista kontekstia, niin olisi kiva mennä Antiikin Kreikkaan fiilistelemään filosofien kanssa ja tekemään teatteriesityksiä.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen kotiin ja mölläilen hetken ennen nukkumaanmenoa. Aamulla on sitten tanssitunti koululla.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakkaus

Mistä sanasta pidät vähiten? - Ylimielisyys

Mikä sytyttää sinut? - Itsevarmuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Epärehellisyys

Mikä on suosikkikirosanasi? - Vittusaatananperkele!

Mitä ääntä rakastat? - Sellon ääntä

Mitä ääntä inhoat? - Liian twängättyä, nasaalia ja narisevaa ihmisääntä.

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Astronautti

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teurastaja

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - ”Seuraavan jutun harjoitukset alkaa!”

Les Misérables Tampereen Teatterissa 30.4. 2014 asti. Kiirehdi!!

Virallinen cv-kuva / (c) Panu Poutanen