Sivut

maanantai 25. elokuuta 2014

Haastattelussa Teemu Niemelä

Teemu Niemelän tapasin toukokuun puolivälissä 2014 Porin Teatterissa Pippuridino-esityksen jälkeen.

Vuonna 1976 Porissa syntynyt Teemu on horoskoopiltaan skorpioni. ”Mä oon ihan paljasjalkainen porilainen. Turussakin on tullut asuttua hetken aikaa tuossa vuosituhannen vaihteessa.”

Mitä harrastat? ”Elokuvien katselu tai musiikin kuuntelu voisi olla mulla ns. lievä harrastus, mutta nekin on vähentyneet lasten myötä. En harrasta liikuntaa enkä keräile mitään (ellei soittimia lasketa)”, Teemu nauraa.

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Tää onkin jännä kysymys, koska en ole koskaan miettinyt asiaa tuolta kantilta. Oon pikemminkin yrittänyt heikentää heikkouksiani, heh! Pitkään meni niin, etten tiennyt, onko musta esimerkiksi farssinäyttelijäksi. Oon itse pitkään tykännyt siitä tyylilajista, farssissa rytmi on niin nopea ja ajatuksen on oltava koko ajan kohdillaan. Farssinäyttelijältä vaadittava rytmitaju oli mulle pitkään haaste ja koetinkivi, ja sain siihen ensimmäisen kunnon mahdollisuuden näytelmässä ”Hillitön hotelli”, joka tehtiin reilu vuosi sitten. Siinä sitten huomasinkin olevani omalla tontillani ja voin nyt sanoa kokeneeni onnistumisen iloa siinä lajissa. Vahvuutenani on myös musiikkiteatteri kaikessa muodossaan, koska oon alunperin ollut muusikko ja edelleenkin miellän itseni enemmän muusikoksi kuin näyttelijäksi.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Tanssiminen ja liikkuminen ylipäätään, oon ihan surkea niissä. Olisi kauhean kivaa, jos omaksuisi askeleet helpommin tai hallitsisi kehoaan paremmin. Niistä olisi kyllä tällä alalla yllättävän paljon hyötyä... Koreografit on aina helisemässä mun kanssani.”

Kerro musiikkipuolestasi lisää! ”Mä oon perheestä, jossa on kuunneltu aina todella paljon musiikkia. Mulla on kaksi itseäni vanhempaa sisarusta ja he kuuntelivat kaikkia hyviä bändejä tosi paljon silloin, kun olin itse vielä ihan pikkuinen. Isä taas kuunteli enemmänkin klassista musiikkia ja oopperaa. Mua on viety teatteriin ja oopperaan ihan pienestä pitäen, isäni on ollut Porin Oopperan hallituksessakin. Isoveljeni soitti ja lauloi bändeissä, kun olin ”tiedostavassa iässä”. Meillä on aina ollut piano, ja jossain vaiheessa sellainen jäsentymätön älämölö, mitä olin siitä pianosta saanut aikaiseksi, johti siihen, että vanhempani päättivät laittaa mut pianotunneille ollessani 6-vuotias. Mä kävin sitten kymmenen vuotta yksityisessä opetuksessa klassisen pianon tunneilla joka viikko – ja vihasin sitä myös varmaan joka viikko. Kolmannella luokalla menin musiikkiluokalle ja siellä opin paljon musiikin historiasta yms. Pianotunneilla opin perustekniikan, mutta kun 16-vuotiaana lopetin pianotunnit, vasta silloin rupesin kunnolla soittamaan ja vielä nauttimaankin siitä. 13-vuotiaana innostuin soittamaan sähköbassoa ja musta tuli siinä nopeasti aika hyväkin, joten melko pian läpi teinivuosien aloin nuohota basistintontilla eri bändeissä. Lukiossa tehtiin isolla porukalla musikaali abiturienttivuotenani. Kun projektista kiinnostuneilta kysyttiin, mitä kukin haluaisi siinä tehdä (olin silloin vielä lukion tokalla), niin mä rohkaisin mieleni ja ehdotin, että voisin vaikkapa säveltää sen. Yhtä biisiä lukuunottamatta niin tapahtuikin. Pekka Saaristo ohjasi sen, hän oli silloin Porin Teatterissa ohjaajana ja siitä lähtikin sitten melkoinen vyyhti liikkeelle. Voisin kertoa tämän lyhyestikin, mutta se ei kuulu mun laveaan tyyliini, joten täältä pesee! Pekka ohjasi ensin porilaiselle harrastajateatteri Cont´aktille yhden näytelmän, jonka sävelsin ja siitä mä ajauduin Cont´aktiin näyttelemäänkin. Sit Pekka pyysi mua tänne Porin Teatteriin säveltämään musiikkia, ja täällä mua pyydettiin myös vähän näyttelemään ja soittamaan, ja sitä kautta ihan vahingossa mä ajauduin tänne pelkästään näyttelijäksi.”

Vastasit tuossa sitten seuraavaankin kysymykseen jo, eli miten ajauduit teatterin pariin? ”No niin! Syksyllä 2001 mua pyydettiin tänne Veriveljet-musikaaliin avustajaksi. Samoihin aikoihin yks miesnäyttelijä lähti pois talosta ja jätti jälkeensä pari paikattavaa roolia. Mua pyydettiin tekemään ne ja päädyin kuukausipalkkaiseksi näyttelijäksi. Sit mut roolitettiin Onnellinen mies-näytelmään, joka jatkui syksyllä 2002, joten olin jo toista vuotta kiinnitettynä näyttelijänä ammattiteatterissa! Vuosina 2003-2005 täällä tehtiin Beatles Story-nimistä musikaalia, joka sittemmin on nähty monessa muussakin Suomen teatterissa. Olin siinä Paul. Sen jälkeen mut kiinnitettiin vakkariksi. Näin se meni mun kohdallani. Mielelläni olisin käynyt vaikkapa TeaKin järjestämillä aikuiskoulutuskursseilla tai vastaavilla, mutta en ole koskaan ehtinyt mihinkään, kun on ollut koko ajan niin paljon töitä! Teatterialan opintoja mulla ei ole siis mitään muuta kuin tämä työ, ja se on kyllä opettanutkin mua hienosti.”

Teemu Niemelä / (c) Teatterikärpänen

Millä alalla mahdollisesti olisit, jos et olisi tällä alalla, eli onko olemassa vaihtoehtoa C? ”Eli jos muusikonkaan ammattia ei saisi valita? Aika jännä... Joskus mä ajattelin, että musta voisi tulla opettaja. Sijaisena olen joskus ollutkin. Radiojuontajan hommakin voisi olla ihan jees.”

Miksi olet tällä alalla? ”Mulla on ensinnäkin aivan infernaalinen himo tarinoita kohtaan, ja mä haluan sekä kuulla tarinoita että ilmeisesti myös kertoa niitä. Vasta omien lasten myötä olen tullut kunnolla lukeneeksi ja kertoneeksi satuja sekä tarinoita. Tarinankerronta on maagisen hienoa, muksujen silmät vain loistaa! Mulla on myös mielenkiinto ihmistä kohtaan, et miksi käyttäydytään tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Voisin väittää, että mulla on se ollut jo aiemmin, mutta en ole kuitenkaan tietoisesti hakeutunut tälle alalle, vaan tämä on monen onnekkaan sattumuksen summa. Tähdet ovat olleet suotuisassa asemassa ainakin mulle, yleisöstä en sitten tiedä”, Teemu toteaa naurahtaen.

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Eipä ne juuri ole muuttuneet, kai? Lapsena jo pääsin isän mukana välillä kurkistamaan näyttelijälämpiön puolelle, kun hän ooppera-ja teatteriyhteyksiensä kautta tuli tuttuja moikkaamaan. Näin silloin, että lämpiössä on ihan oikeita ihmisiä eikä vain pelkkiä puuteroituja naamoja, kiiltokuvia. Tuo onkin muuten hyvä kysymys. En ole koskaan edes ajatellut, että olenko mä kenties tiennyt näyttelijöiden työajoista ennen kuin aloin itse tehdä tätä hommaa! Noh, itse suodatan asioita tietynlaisen huumorifiltterin kautta, eli en ainakaan suhtaudu liian ryppyotsaisesti tai tosikkomaisesti työhöni.”

Onko sinulla omia esikuvia, joita arvostat tai ihailet erityisen paljon? ”Suurin innoittajani on Freddie Mercury, sitten ”sedät jaksaa heilua”-osastosta Paul McCartney. Näyttelijäpuolelta mä fanitan ihan älyttömästi John Cleeseä, ja ollaan muuten fysiikaltamme aika samankaltaisia. Näitkö Hillittömän hotellin? Sehän oli ihan puhdasta Pitkän Jussin Majataloa paikoitellen, heh. Täällä meillä olen nauttinut kovasti Haltsosen Vesan työskentelystä, hän tekee aina tosi pyyteettömästi. Pitää lisäksi mainita myös Ricky Gervais ja Louis C.K. , jotka on sellaisia äijiä että huh huh. En oo ikinä kokeillut stand-uppia enkä aio kokeillakaan, etenkään sen jälkeen kun on nähnyt nämä herrat tekemässä sitä. Nää on hyviä esimerkkejä siitä, miltä kantilta maailmaa voi katsoa.”

Teemun John Cleese-ilme / (c) Teatterikärpänen

 Mikä on ollut tähän mennessä omasta mielestäsi onnistunein/tärkein roolityösi? ”The Producersin kirjanpitäjä-Leo oli varsin tärkeä ja toivon mukaan myös onnistunut roolityö (jos ei nyt puhuta koreografisista ansioista). Hillitön hotelli oli oikein mukava, samoin kuin tämä Pippuridinokin. Karkkipäivään olen tyytyväinen myös.”

Olisiko sinulla jotain roolihaavetta? ”Olisihan se mahtavaa joskus tehdä joku oikein väkevä klassikkodraamarooli! Tai vanhoilla päivilläni vaikkapa Shakespearen Richard III!” Teemu hehkuttaa ja elehtii tyylillä, josta tulee väistämättä mieleen Musta Kyy ja Rowan Atkinson. ”Hän on muuten yksi innoittajani myös.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Olisi varmaan aika mielenkiintoista näytellä Marilyn Monroen kanssa joku kohtaus. Valkokankaalta hänen selittämätön hehkunsa tulee hienosti läpi, mutta entä tuollaisessa livetilanteessa?”

Entä kenen kanssa laulaisit dueton, ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Olisi hienoa olla David Bowiena Freddie Mercuryn kanssa ja laulaa ”Under Pressure”.”

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa? ”Ehdottomasti parastahan on se, että teatterissa kerrotaan tarinoita ja kun se tarina on kerrottu, se menee kuulijaan ja hän reagoi, ja se taas synnyttää kertojan ja kuulijan välille jotain niin ainutlaatuista, että sitä ei missään muussa muodossa ole olemassa. Monesti sanotaan, että eikö esimerkiksi elokuvat syö teatteria. Ei syö, koska siellä ei pääse muodostumaan tämänkaltaista vuorovaikutustilannetta. Teatterissa ”haisee”, se ei pelkästään näy ja kuulu, vaan se on huomattavasti kokonaisvaltaisempi elämys kaikenkaikkiaan. Kuulijan ja kertojan välinen synergia, se on enemmän kuin osatekijöidensä summa ja siitä syntyy parhaimmillaan jotain aivan maagista.”

Seuraava kysymys koskee ”teatterin taikaa” ja miten se sinulle ilmenee. Taisit vastatakin siihen jo äsken? ”Joo, Juhani Tammisen sanoin se on ”momentum”, hetki joka iskee tajuntaan niin, että heti huomaa jonkun loksahtaneen kohdalleen. Itsellä nousee ihan karvat pystyyn ja jotenkin aistii sen sähkön tai värinän yleisön suunnasta”, Teemu hehkuttaa.

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Intohimo, lahjakkuus, kauniit asiat, aurinko, luonto, hyväntuulisuus, vilpittömyys, hyvyys. Biisejä tehdessäni mua inspiroi intuitio, hyvä teksti, tarinat.”

Podetko ramppikuumetta? ”Enpä juurikaan. Toki aina ennen ensimmäistä yleisökontaktia esityksen kanssa jonkin verran jännittää. Olen kyllä omalla alallani; nyt on tullut mukaan tuo inprovisaatiokin vielä ja se on mahtavaa, kun on lavalleastuessa se fiilis, että te olette siellä ja me olemme täällä, mitäs leikittäis nyt.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat tekeväsi aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ei mulla mitään tiettyjä ole, mutta yhden hauskan tavan olen huomannut jo vuosia sitten omaksuneeni: mulla on aivan neuroottinen tarve tsekata, että vetskari on kiinni! Hahah! Aina ennen kuin menen näyttämölle, mä tsekkaan että vetskari on varmasti kiinni.”

Kerro joku kommellus. ”Onnellinen mies-näytelmään ohjaaja Saaristo halusi ihmismassaa eli väkijoukkoa lisää, ja koska meitä oli vain muutama näyttelijä siinä, niin sinne tehtiin vanerisia ihmissilhuetteja ja niille laitettiin vaatetta, peruukkia ja hattua päälle. Kutsuttiin niitä puupäiksi. Se väki oli todella huvittavan näköistä. Pukuhuoneeni laatikosta olin kaivanut yhteen esitykseen ihan käsittämättömän naurettavat miinuslasit, ns. perintölasit, ja kun löin ne päähäni ja istuin siinä kunnanvaltuustokohtauksessa kaksi puupäätä käsissä ja kaksi selässä eriskummallisessa enkelinsiipitelineessä, hetkestä tuli ihan absurdin hysteerinen. Saatiin kaikki kauhea hepulikohtaus. Mun vieressäni esimerkiksi Honkasen Make putosi ihan täysin, se ei saanut naurultaan repliikkejään sanotuksi. Haltsosen Vesa raukka joutui siinä vielä esitelmää pitämään tälle meidän ynnä puupäiden muodostamalle valtuustoryhmälle ja sekin repesi muutaman kerran esitelmöintinsä aikana. Eipä tässä sitten sen kummempia kommelluksia ole tapahtunut, mitä nyt Pippuridinossa muna putosi väärällä puolelle kulissia ja semmoista”, Teemu hihittää.


Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Syksyllä 2014 on tulossa näytelmä ”Diivat”, ja siinä olen toinen näistä köyhistä näyttelijöistä, jotka kuvittelevat saavansa lisää fyrkkaa esittäytymällä erään iäkkään naisen sukulaispoikina. Käykin ilmi, että sukulaispojat ovatkin oikeasti tyttöjä, ja herrat vetää sitten koltut päälle. Myöhemmin tulee sitten Agatha Christien klassinen murhamysteeri ”Eikä yksikään pelastunut” ja keväällä ”Kuninkaan puhe”. Lehtosen Maaritin kanssa tehdään duokeikkaa lähinnä täällä kotikulmilla ja sitten on kaikkia muita musajuttuja.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Mä en ole kyl mottomiehiä, mutta se ”tosissaan muttei vakavasti” kuulosti tuossa aiemmin sen verran hyvältä, että se sopisi mulle motoksi. Kaikki tehdään täysillä mutta pilke silmäkulmassa.”

Osaatko imitoida ketään? ”Heh, muiden harmiksi ja omaksi hauskuudekseni joskus oon imitoinutkin. Turkin Jannen kanssa joskus tehtiin kahdestaan Tiernapojat ja Janne putosi täysin, kun esitin Herodesta Juhani Tammis-tyyliin. Kolme itämään viisasta tietäjää tuli tietenkin Venäjän maajoukkueesta...” Teemu nauraa ja esittää pätkän.

Mikä supersankari/sarjakuvahahmo haluaisit olla ja miksi? ”Mähän oon temperamentiltäni aika suora Aku Ankka. Fyysisiltä ominaisuuksiltani olen sitten Hessu Hopo. Joku taas sanoi, että näytän ihan Clark Kentiltä. Mä voisin olla Clark Kent, josta tuleekin sit Super-Hessu. Saisi olla niissä lököttävissä kalsareissa, loistavaa!”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Tutustuisin ehdottomasti kaikkiin Guerlainin tuotteisiin, koska vaimoni yritti just eilen saada mut ymmärtämään, miten tärkeää ja ylellisen hienoa on käyttää Guerlainin tuotteita, ja mies ei vaan voi ymmärtää sitä asiaa! Sit haluaisin mennä erilaisiin paikkoihin, joissa on miehiä ja katsoa, miten muhun suhtaudutaan. Avataanko ovea ja niin edelleen. Menisin naisten saunailtaan tai vessaan tai vastaavaan ihan vaan kuuntelemaan, että miten naiset puhuu miehistä silloin kun paikalla on vain naisia!”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Akustisen kitaran – termospussissa, ettei se mene kylmässä huonoksi. Marjoja ja pähkinöitä, juustoa. Vettä juomaksi.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Mä rakentaisin niin ison ja vankkarakenteisen majan, että saisin sinne roudattua pianon. Haluaisin nähdä sen firman myös, joka pianon sinne nostaa! Perheen tietenkin ottaisin mukaan. Hyviä kirjoja, ei mitään viihde-elektronisia laitteita eikä puhelimia. Iloinen pianonsoitto ja laulu kantautuisi pitkälle.”

Jos voisit matkustaa aikakoneella johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai hetkeen, minne matkaisit? ”Haluaisin olla näkemässä, kun Kennedy ammuttiin lokakuussa '63. Haluaisin nähdä, että mistä ne laukaukset tulee. Menisin ihan jokaiselle Queenin keikalle. The Beatlesin kattokeikka olisi hienoa nähdä myös. Olisi myös tosi mielenkiintoista nähdä, miten elettiin esimerkiksi 1700-luvulla Ranskassa tai keskiajalla.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Vaihdan nää kokinvaatteet pois ja lähden kotiin siivoamaan. Tyttärelläni on 4v-synttärit huomenna.”

Bernard Pivot'n kymmenen kysymystä:

Mistä sanasta pidät eniten? - Rakas
Mistä sanasta pidät vähiten? - Äääääääh, tää on enemmänkin äänne.
Mikä sytyttää sinut? - Hymy
Mikä sammuttaa intohimosi? - Marmatus
Suosikkikirosanasi? - Perkele
Mitä ääntä rakastat? - Veden liplatus luonnossa
Mitä ääntä inhoat? - Ääääääääh
Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kaupunkijunan kuljettaja
Missä ammatissa et haluaisi olla? - Myyntimies
Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Mitä sää täällä teet? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).