Haastattelussa Janne Kallioniemi

Janne Kallioniemen tapasin heinäkuun puolivälissä 2014 Kahvila Kaffilassa Tampereella.

Vuonna 1973 syntynyt Janne on horoskoopiltaan vesimies. ”Mä oon syntynyt Tampereella ja elänytkin täällä pitkään. Muistaakseni 6-vuotiaana me muutettiin Kangasalle, jossa asuin koko kouluaikani. Muutin sit takaisin tänne. Lahdessa oon asunut kuusi vuotta, olin Lahden Kaupunginteatterissa kiinnityksellä heti valmistumiseni jälkeen vuodesta 1999.”

Mitä harrastat? ”Kyllä mä yritän pitää itteni fyysisesti kunnossa, niin paljon kuin se vaan on mahdollista. Nostelen puntteja, teen pilates-tyyppisiä harjoitteita, juoksen. Toinen harrastus on sitten ihan oleminen ja hengittäminen, olen sen löytänyt vasta tässä ihan lähiaikoina. Se on erittäin tärkeä harrastusmuoto, joka tuppaa vähän unohtumaan. Kuuntelen myös mielelläni radion puheohjelmia ja etenkin henkilöhaastatteluja. Kyllä mä luenkin välillä, ja leffoja katselen sitten kun muu porukka on iltaisin nukahtanut, mutta niitä en laske harrastuksiksi.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”En, ja se mua harmittaa. Saan kitarasta jotain perussointuja kyllä irti. Silloin kun olin Lahdessa, niin sinnehän tuli Beatles Story ja mä olin siinä alkuperäisessä porukassa mukana. Ehdittiin varmaan yli puoli vuotta treenata bändinä ja mulle opetettiin ”skebaa” ihan kädestäpitäen, että kyllä kitarasta jotain sain irti, mutta ei sitä kyllä soittamiseksi voi sanoa. Jos joku harmittaa niin se, etten ole ottanut mitään soitinta haltuun kunnolla. Mä oon aika lyhytjännitteinen harjoittelun suhteen, jossain urkutunneillakin tuli käytyä muinoin”, Janne harmittelee.

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Mä osaan nauraa itselleni enkä jaksa ottaa itseäni kauheen vakavasti. Mä oon fyysisesti aika notkea ja mielelläni rakennankin fysiikkaa rooleihin. Ainakin se kiinnostaa mua. En oo laulutaidollisesti esimerkiksi kauhean lahjakas, eli siinä mielessä ei oo mitään erityistaitoja. Paitsi että oonhan mä näytellyt yhden roolin venäjäksi Tampereen Teatterissa Euroopan taivaan alla – näytelmässä, eli onhan se kyllä eräänlainen erikoistaito. Mä olin koko ajan lavalla ja puhuin muitakin kieliä kuin venäjää, eli ehkä joku kielien haltuunotto voisi olla yksi vahvuus. Mä oon lukenut joskus venäjää. Tampereen Yliopistoon pääsi helpoiten sisään kääntäjänlaitokselle venäjällä, jota olin lukenut lukiossa lyhyen kurssin. Vuoden siellä opiskelin, ja sit pääsinkin Nätylle.”

Mikä olisi soittotaidon lisäksi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Olishan niitä moniakin taitoja, joista olisi hyötyä tällä alalla. Miimi olisi hienoa! Laulutaito olisi tietysti myös plussaa, siis että osaisi laulaa oikein hyvin. Laitosteatterissa ohjelmisto rakentuu usein niin, että se määrittävä on iso musikaali ja siihen tulee roolitetuksi ne jotka osaa laulaa. Sitä en itse haikaile niin paljon.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Ihan kärkeen on kerrottava, että edesmenneellä mummollani oli kuulemma Ansa Ikosen kumisaappaat vintillä, en sitä itse päässyt kylläkään todistamaan. Mun äitini on lastenkirjailija ja kirjoittanut koko elämänsä, mutta teatterin puolelta ei ole kyllä muita.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Mitä pitempään tätä hommaa on katsonut, niin sitä karkeammin pystyy jakamaan niin, että on väkeä, jotka on aina halunnu tälle alalle ja sitten on niitä, jotka on pelänny ja ollu todella ujoja. Mä kuulun siihen jälkimmäiseen porukkaan. Mä vihasin esiintymistä ihan lukioon asti, oli todella ahdistavaa olla ylipäätään missään esillä. En tiedä mitä lukiossa oikein sitten tapahtui. Huulenheittoa harrastin aina ja yksi äidinkielenopettaja katseli sitä mun touhuani ja sai huijattua mut yhteen koulunäytelmään mukaan. En tiedä vieläkään miten se onnistui siinä, mutta yhtäkkiä tajusin olevani lavalla höpöttelemässä tooga päällä ja ihmiset nauraa mun jutuilleni. Tajusin siinä, että tähän ei kuole ja että täähän voiskin olla hyvä vaihtoehto, kun ei musta ammattikiekkoilijaakaan tullut. Seuraavana jouluna olin joulujuhlissa äärimmäisen laiha ja kärttyisä joulupukki, joka jakoi aika erikoiseen sävyyn opettajille lahjoja. Sain siitäkin hyvät aplodit, ja näiden parin kokemuksen perusteella päättelin, että tässähän voiskin olla jotain. Tet-jaksonkin tein sit Työviksessä, kolme päivää katselin harjoituksia. Käänteentekevä esitys oli sitten Kellopeliappelsiini ja Ola Tuomisen roolisuoritus siinä, oon tän maininnut ennenkin ja sanonut Olalle itselleenkin. Se kolahti nuoreen mieheen ja kovaa. Ylioppilasteatterissa olin sit vuoden, samaan aikaan kun opiskelin venäjää. Siinä jo hokasin, että ei musta kääntäjää tule ja päätin pyrkiä Nätyyn. Olin pyrkinyt aiemminkin, ja tokalla kerralla pääsin sisälle vuonna 1995. Jos en olisi päässyt, en tiedä mitä olisin tehnyt. Olisin jäänyt varmaan YT:lle hengailemaan. Hainhan mä kerran TeaKiinkin, taisi olla sama vuosi kun pääsin ylioppilaaksi. En tajunnut siellä mistään mitään ja lensin samantein pihalle”, Janne kertoo päätään pudistellen.

Mikä sinulla oli kirjallisen lopputyön aiheena? ”Hämärästi muistan, että se käsitteli improvisaation ja muodon välistä suhdetta teatterissa. Sama asia mua kiinnostaa edelleenkin, eli kuinka tiukaksi esitys ohjataan ja jääkö sinne väliin tilaa. Mä rakastan esityksiä, jotka on tosi väljiä ja mun mielestä esim. Kari Heiskanen on siinä ihan nero, hän jättää esitykseen aina happea mukaan. Katsojallekin jätetään tilaa oivaltaa asioita.”

Onko käynyt mielessä missään välissä tässä 15 vuoden aikana, että vaihtaisit alaa? ”Ei oikeestaan. Aina välillä tulee lähinnä työaikojen takia kaikkea mieleen ja monenlaisia ailahduksia, mutta kyllä mä niin paljon tästä hommasta kuitenkin tykkään, että jos mä nyt jotain muuta alaa koittaisin välissä, niin kyllä mä kuitenkin takaisin palaisin jollakin lailla. Vaikka tässä on miinusmerkkejä paljon, lähinnä suhteessa normaaliin perhe-elämään, niin on tässä hirvittävä määrä plussaakin. Mä koen olevani etuoikeutettu tässä hommassa, et vaikeeta mun on nähdä mitään muuta. Nyt tähän on rinnalle tullut vielä käsikirjoittaminenkin ja äänityöt radiolle, ja se on tuonut uutta mun työhöni. Näen vähän paremmin, mistä osa-alueista kokonaisuus rakentuu. Millä alalla mahdollisesti olisin, jos en olisi tällä alalla? Tosi vaikeeta sanoa. Mä olisin henkinen johtaja, heh. Vaahtosammuttimen kokoisena mä mietin, että musta tulee ammattilaisjääkiekkoilija, mutta aika nopeasti se sitten valkeni, että ei musta tule.”

(c) Teatterikärpänen

 Miksi olet näyttelijä? ”Alkeellisella keittiöpsykologialla mä olen sen jotenkin niin johdatellut, että jostain pelosta ja itsetunnosta se lähtee, ja halusta että ihmiset tykkäisi. Lukiovaiheessa mentiin sitten pelon yli ja tajusi sen kääntöpuolen, ja siitähän aukesikin ihan uudet kuviot. Mä oon tietysti muuttunut ihmisenäkin tosi paljon, enhän mä ennen osannut keskustella edes kenenkään kanssa! Tää on hirveen palkitsevaa. Mä tykkään todella paljon tehdä ihmisten kanssa ja tykkään harjoitteluvaiheesta tosi paljon, siinä keksitään ja luodaan jotain uutta koko ajan. Yhdessäfuntsailun ja leikkimisen ilo on niin iso mulle, että mä jaksaisin harjoitella vaikka kuinka kauan. Uusien asioiden etsiminen on musta ihan helvetin nastaa.”

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”Onhan se muuttunut laaja-alaisemmaksi ja jotenkin oon alkanut tajuta enemmän kokonaisuuksia ja sitä, että kaikki mitä lavalla tapahtuu on tärkeää, eikä se että mitä ”minä” siellä teen. Monen ihmisen summa on aina huikeampi kuin yksittäisen näyttelijän huikeakin suoritus. Joku huima monologi näytelmän sisällä ei sitä pelasta, jos homma muuten ei toimi. Joukkuepeli-ajatus on lisääntynyt, ja vuorovaikutus. Edelleenkään mua ei hirveästi kiinnosta monologit, mulla pitää olla vähintäänkin joku, jonka kanssa käydä dialogia. Jossain vaiheessa se tuli yllätyksenä, että vaikka olisi kuinka kokenut näyttelijä, niin periaatteessa lähtötilanne on kuitenkin kaikilla aina sama, kun lähdetään harjoittelemaan uutta. Tietysti joillakin voi olla jotain erityistaitoja, jotka helpottaa aloittamista, mutta silti se maailma pitää aina ensin luoda yhdessä. Yksi iso asia, joka on muuttunut on ehkä suorittaminen. Se on hävinnyt, tai ainakin sitä on huomattavasti vähemmän kuin urani alussa.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urallasi saanut ja keneltä tai mistä se on tullut? ”Kyllä se tuolta Nätystä tulee, ja miten laaja-alaisesti Hanno Eskola meidät opetti lukemaan näytelmiä, kolmiulotteisesti. Et hahmottaa koko sen tilanteen ja itsensä suhteessa siihen. Lisäksi sitten se, ettei olisi välttämättä aina ensimmäiseksi se ilmeinen ratkaisu, vaan että sieltä voisi löytyä jotain muutakin kenties. Sit Peltolan Sirkun kanssa oon tehnyt tosi monta juttua, ja niissä on aina ihan oma maailmansa ja atmosfäärinsä. Häneltä oon saanut paljon itseluottamusta, ja sit Kari Heiskanen on tosi voimakas vaikuttaja mulle. Hänen ohjauksessaan oon saanut olla kolme kertaa, ja hän on opettanut näyttelijäntyöstä sen, että vaikka mitään ei oikeastaan tietäisi siitä mitä tapahtuu, niin ehdottomalla sisäisellä itsevarmuudella voi tehdä melkein mitä vaan. Pää pystyssä ja rinta rottingilla! Heiskanen on hieno ihminen, ja lisäksi vielä järkyttävän karismaattinen ja älykäs. Hän on iso esikuva mulle.”

Kas, seuraava kysymys koskeekin esikuvia. Kenen uraa arvostat tai ihailet erityisesti? ”Kyllä se Heiskanen on ihan ykkönen, monessakin suhteessa. Eilen olin pikaisesti yhteyksissä Risto Salmeen, ja herra varjele sitä rauhaa ja kokemusta, mitä hänellä on. Kyllä mä Martti Suosaloa ihailen myös, se fyysinen notkeus ja metamorfoosi joksikin muuksi aina roolissa, ja sitten samaan aikaan todella uskottavia, realistisia elokuvarooleja. Suomessa on valtava määrä tosi upeita tyyppejä. Ulkomailta sitten Al Pacino ja Mikael Persbrandt nyt ainakin.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Edward Norton on tosi kiinnostava näyttelijä, ja sitten mua kiehtoo osasto Jim Carrey/Sacha Baron Cohen/Ricky Gervais. Arvostan sellaista röyhkeää, anarkistista huumoria. John Cleese menee samaan porukkaan vielä.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Haluaisin laulaa dueton lapsenlapsenlapseni kanssa.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Työviksessä, Tampereen Teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa Bones-näytelmässä, Turun Kaupunginteatterissa tehtiin kouluaikana Merlin, Pyynikin kesäteatterissa, Kaapelitehtaalla näyttelin Rikhard III:ta, Längelmäellä tehtiin Tuntematon sotilas joskus kauan sitten ja Kolin kesäteatterissa olin parina kesänä. Siinäpä ne taitaa ollakin.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Mä en nykyään aattele niitä sillai rooleina, vaan mä aattelen ne kokonaisuuksina. Sen takia nää kokemukset, kuten Pyynikin Rauta-aika, Työviksen Paniikki ja Lahden Seitsemän veljestä, liittyy hyvin voimakkaasti siihen työryhmään. Amadeus Lahdessa oli hieno, Työviksessä Kauppamatkustajan kuolema myös, joka on mielestäni maailman parhaimpia näytelmiä. En pysty yhtä yksittäistä roolityötä sieltä nostamaan. Vaikka tosi paljon oon saanut tehdä isoja, kantavia rooleja Lahdesta lähtien, niin ei silti tunnu tärkeältä miettiä niitä siltä kantilta”, pohtii Janne.

Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Peer Gyntiä mä aina tasaisin väliajoin pyörittelen mielessäni, se näytelmä itsessään on niin kiehtova. Aleksis Kiven Kullervo myös kiinnostaa noin näytelmänä, mutta en mä niitä rooleina haikaile. En myöskään muista, että olisin urani aikanakaan kovasti minkään tietyn roolin perään ollut. Mä uppoudun aina siihen, mitä kulloinkin tehdään.”

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa noin yleensä? ”Kyllä se yhdessä keksiminen, brainstorming, on parasta; silloin kun se lähtee tuottamaan uusia asioita. Siitä mä nautin ihan hirveän paljon. Pelataan yhdessä sellaista peliä, jonka lopputuloksesta ei välttämättä tiedä mitään, ei ole aavistustakaan miten se peli päättyy. Parhaimmillaan esityksestä muodostuu lähes hengellinen kokemus, kaikki ollaan yhdessä samassa harhassa hetken aikaa. Niitä joskus tapahtuu, jos on tapahtuakseen. Jotain maagista siinä on.”

Jaahas, taas vastasit vähän jo seuraavaan kysymykseen, eli määrittele ”teatterin taika”. ”Ei oo totta! Oonks mä vastannut yhteenkään kysymykseen suoraan? Lopussahan sä voit sanoa, että mä en oo vastannut yhteenkään kysymykseen ja otetaan alusta koko homma. Se taika on se, että ihmiset on yhdessä hetken aikaa jossain ihan muualla, mikä se todellinen tilanne on. Kaikki tietää, että ulkopuolella on kaikki maailman kurjuudet ja muut tilanteet, eikä ne häviä minnekään kun juttua tullaan katsomaan, mutta siksi ajaksi umpeudutaan tavallaan johonkin yhteiseen kuplaan ja parhaimmillaan sieltä tullaan ulos uusien oivallusten tai ajatusten kera.”

Mitkä asiat inspiroi sua? ”Kyl se on se uuden maailman keksiminen ja luominen, ja sitten kun se lähtee vauhtiin. Me kirjoitettiin vaimon kanssa Pikku Kakkoseen Sohvaset-nimistä lasten sitcom-sarjaa, jossa myös itsekin näyttelin, ja niiden kymmenminuuttisten ideoiminen ja kirjoittaminen oli tosi mielenkiintoista. Samalla lailla inspiroivaa on rakentaa uutta teatteriesitystä.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Enpä juuri. Joskus kouluaikoina oli jonkinverran, ja se liittyi varmaankin siihen, että aina jotenkin oletti, että joko mä epäonnistun tai onnistun, ja tää on nyt suoritus jonka pitää mennä niin, ja noi toiset katsoo, arvostelee ja tuomitsee. Nyt sitä ajattelee kokonaisuutena, eli jos mulle tapahtuu virhe, se ei kaada sitä koko hommaa.”

Onko sinulla kenties jotain omia rituaaleja tai rutiineja, joita huomaat toistavasi aina ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ei ole. Se menee niin voimakkaasti arjen pyörittämisen ehdoilla mulla, ja sekin liittyy varmaan tuohon ramppikuumeesta eroonpääsemiseen, eli mä en oo hankkiutunut koskaan mihinkään rituaaleihin mukaan ja mun ei tarvitse suorittaa mitään orjallisesti. Esityskohtaisesti on sitten eroja, jos tanssin takia pitää olla lämmin, niin totta kai sitä pitää sen verran lämmitellä tai avata ääntä. Mä en oo halunnut lähteä siihen mukaan, että tietyllä tavalla solmisin kengännauhat tai tekisin maskin aina samalla tavalla. Oon joskus ollut hyvinkin neuroottinen ihminen, ja tiedän, että mä saisin aika nopeastikin kehitettyä siitä sellaisen orjakehän. Mieluummin pysyn erossa niistä!”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Heh, näitä juttuja oot varmaan jo kuullutkin. Muistan lukeneeni, että Tapani Kalliomäki kertoi ”nimeltämainitsemattoman tyypin rantasandaalikohtauksen Hamletista” ja voin sanoa, että seisoin aika lähellä sitä tyyppiä niissä rantasandaaleissa, heh. No, tässä seuraavassa jutussa olin sekä osallisena että vieressä, eli tehtiin Merliniä Turkuun. Meitä oli sellainen kummallinen joukko jotain ökkömönkiäisiä siinä kohtauksessa ja lisäksi sirkustaiteilija Markku Tuulenkari, joka seisoi eräänlaisen palkin päällä. Hänen tarkoituksenaan oli kaatua sen palkin päältä selälleen lattialle, ei siis kauhean korkealta kuitenkaan, mutta meidän piti ottaa hänet vastaan. Se kohtaus menikin oikein hyvin useimmiten, mutta sitten yhdessä näytöksessä kurssikaverini Kiviharjun Heidi alkoi yllättäen supista kadonneesta piilolinssistä ja me muut sitä etsimään myös. Samalla Tuulenkari hyppää palkilta ja PAM! Oli siinä kai yksi hapuillen Markkua vastaanottamassa. Ei siinä pahemmin onneksi käynyt, sirkusmies osasi laskeutua pehmeästi”, Janne muistelee nauraen.

”Lahden ajoilta on paljon hienoja ja hauskoja muistoja. Oli aikamoista meininkiä ja kujeilua poikain kanssa. Teimme ihan älyttömästi kaikenlaisia jäyniä varsinkin sillä Seitsemän veljeksen porukalla...kaikista pahin jekku-ukko oli eräs, jonka nimeä en nyt tässä mainitse, mutta Tom Petäjä vei ohjaaja Heiskasen auton eteen parkkipaikalle valtavan tukin, ja Karihan ei siitä sitten päässyt mihinkään suuntaan.”

Kerro joku muu oikein hyvä muisto. ”Onhan se nyt selvä, että isoimmat muistot liittyy lasten syntymähetkiin. Ne on niin kovia täräyksiä, että! Molemmissa synnytyksissä onnistuin olemaan vielä läsnä, joka on ihme näillä työajoilla. Ne on kyllä sellaisia muistoja, joista liikutus nousee pintaan aika äkkiä.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Nyt syksyllä tulee Työviksessä ensimmäisenä ensi-iltaan Abi Morganin kirjoittama ”Rakkauslaulu”, se on tekstinä todella hieno ja siinä on lisäkseni mukana Pentti Helin, Jaana Oravisto ja Heidi Kiviharju. Seuraava on sitten ”Vanhan naisen vierailu” lokakuussa, mulla on siinä muistaakseni peräti seitsemän eri roolia. Lisäksi teen edelleen äänitöitä ja ideoidaan lastensarjaa lisää.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata jotain? ”Kyllä mä sitä aina välillä olen miettinyt. Joskus on ollut todella voimakaskin halu siihen. Ehkä joskus, mutta vielä en ole siihen valmis.”

Entä käsikirjoittaminen teatteriin? ”Ehdottoman kiinnostavaa, mutta en tiedä, että riittäisikö mulla yksin rahkeet siihen. Nykyäänhän tehdään paljon teatteria myös niin, että sitä kirjoitetaan työryhmänä.”

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ei se ole varsinaisesti motto, mutta olen yrittänyt toteuttaa ”tässä olemista”, eli nyt on nyt.”

Osaatko imitoida ketään? ”En kyllä laittaisi sen kortin varaan mitään! Jos tekisin sen eteen töitä, saattaisi joku hahmo sieltä irrotakin. Spedeähän nyt kaikki osaa imitoida, mutta...”

Mikä supersankari/sarjakuvahahmo haluaisit olla, ja miksi? ”Sarjishahmoista Spiderman on ollut aika kova juttu, kun se on kuitenkin vähän arka ja ujo ja nörtihkö, ja sit siitä ykskaks pamahtaakin seittiveikko! Se on hienoa! Kai sitä aattelee, että itsekin on metamorfoosin/roolien kautta päässyt ihmisten ilmoille... Mä oon kyllä aika vähän lukenut sarjiksia, enemmänkin noita Hopeanuoli-tyyppisiä juttuja. Hopeanuoli oli intiaani, jolla oli valkoihoinen Pekka-niminen ystävä. Se Pekkahan mä muuten haluaisinkin olla, jes! Se oli aika hyvä parivaljakko.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Kyllä mä ottaisin kaikenlaisia hemmotteluhoitoja, laitattaisin viimeisen päälle kynnet ja jalkojen rapsuttelut ja karvojen poistot. Brasilian waxit ja irtoripset ja shampanjaa ja kikattelisin tyttöjen kanssa. Illan viettäisin sit rimpsalla ja kävelisin synnytyslaitokselle, mutta en menisi synnyttämään, vaan kääntyisin ovelta pois. Mä ottaisin sen fiiliksen siihen ovelle asti vaan, mutta en menisi lavetille asti. Ensimmäiset arat supistukset voisin vielä ottaa vastaan.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin sinne kitaran mukaan ja valtavan määrän opuksia, että miten sitä opitaan soittamaan. Kerrankin olisi aikaa! Paastoaminen menisi siinä sivussa, en mä sinne ruokaakaan haluaisi ottaa mukaan. Brandya pitäisi kyl olla tosi paljon. Voisin kirjoitella siellä seiniin tai paperille hyviä ideoita. Oliskin sellainen retriitti!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Se olisi ensinnäkin bungalow-tyyppinen loma-asunto, jossa olisi terassit ja jacuzzit. Perhe olisi tietysti mukana. Maja voisi sijaita thaimaalaisessa palmussa. Eväspuoleksi kanansiipiä non stop- kuljetuksella ja olutta. Kananluita olisi kauhea keko palmun juurella...”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? ”Mua kiinnostaisi se, että luettiinko Hitlerille iltasatuja kun se oli pieni poika. Tai sitten haluaisin matkata parin tuhannen vuoden päähän katsomaan kun se yksi heppu käveli vetten päällä tai muutti vedet viiniksi. Olisin halunnut nähdä niiden muiden jamppojen ilmeet siinä kohtaa! Ja ottaisin älypuhelimen mukaan, jolla tekisin sit päivityksen tyyliin ”paikassa Kaanaa”. Ehdottomasti!”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Luultavasti menen suoraan kotiin ja taidan lähteä ainakin pojan kanssa rannalle.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

Mistä sanasta pidät eniten? - Rauha

Mistä sanasta pidät vähiten? - Umpimielisyys

Mikä sytyttää sinut? - Luovuus

Mikä sammuttaa intohimosi? - Kaavamaisuus

Suosikkikirosanasi? - Vittu

Mitä ääntä rakastat? - Lasten nauru ja jalkojen iloinen läpsytys

Mitä ääntä inhoat? - Liidulla liitutauluun, lapsen kipuitku

Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Kyllä mua kiinnostaisi olla jonkun suurvallan presidentti yhden päivän ja katsoa, että miten järjetöntä se vastuu on. Olla ihmisenä siinä tilanteessa.

Missä ammatissa et haluaisi olla? - Ei musta olisi ensihoitajaksi tai lasten ensiapupäivystäjäksi

Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Kato, jäbä pääsi nextille levelille!