Yöllisen koiran merkillinen tapaus / Tampereen Työväen Teatteri

Yöllisen koiran merkillinen tapaus / Tampereen Työväen Teatteri, Eino Salmelaisen näyttämö

Suomenkielinen kanta-esitys 2.9. 2014, kesto noin 2h 45min (väliaikoineen)

Ohjaus Otso Kautto

Rooleissa : Jyrki Mänttäri, Miia Selin, Minna Hokkanen, Auvo Vihro, Eeva-Riitta Salo, Petra Ahola, Samuli Muje, Jukka Saikkonen ja Jari Leppänen

 Toukokuun lopussa kävin katsomassa Plevnassa kehutun NT Liven version ja mietin jo silloin, että tulikohan nyt tehtyä moka, koska halusin tai en, syksyllä tulisin vertaamaan TTT:n versiota aiemmin näkemääni... Yritinkin mahdollisuuksien mukaan nollata päätäni ja lähteä katsomaan Yöllistä koiruutta ns. puhtaalta pöydältä. Osittain onnistuin, osittain epäonnistuin.

 Christopher (Jyrki Mänttäri) on 15-vuotias poika, joka näkee ja kokee ympäröivän maailman hiukan eri tavalla kuin toiset. Poika on matemaattisesti huippulahjakas, mutta kavahtaa kosketusta ja sosiaalisia kontakteja. Tietty kaavamaisuus, rutiinit ja lemmikkirotta Toby ovat sydäntä lähellä. Heti alkukohtauksessa poika löytää pihalta naapurin Wellington-koiran kuolleena, ja koiraparan kyljessä töröttää talikko. Kuka on syyllinen tähän hirmutekoon? Christopher haluaa palavasti saada selville syyllisen, ja kielloista huolimatta ryhtyy omiin tutkimuksiinsa asian tiimoilta. Tutkimukset vievät pojan tutun ja turvallisen ulkopuolelle, ja hän saa selville asioita, jotka pakottavat hänet lähtemään hiukan pitemmällekin matkalle.

Avaruusmies Christopher / (c) Jouko Siro, TTT

 Todetaan nyt tähän kärkeen heti, että Jyrki Mänttäri on  l o i s t a v a ! Ennalta vähän mietitytti, että kuinkahan herra mahtaa istua nuoren autistin rooliin, mutta hän otti kyllä luulot pois välittömästi. Mies on lavalla koko esityksen ajan sinisessä hupparissaan ja puhetta riittää niin tutkimuksiin kuin avaruudellisiin huomioihinkin liittyen. Hengästyttävää seurattavaa ja hyvin uskottava roolisuoritus kaikin puolin.

 Ed-isän roolissa Auvo Vihro tekee jälleen laatutyötä, ja lisäksi minua miellytti erityisesti Miia Selinin Sandra-opettaja, joka hienosti kannusti ja tuki Christopheria. On äärimmäisen tärkeää, että elämässä on ainakin yksi aikuinen, johon voi uskoa ja luottaa; varsinkin jos tuntuu siltä, että kaikki muut ympärillä valehtelevat, salaavat jotain tai puhuvat kiertoilmauksia käyttäen. Minna Hokkanen Judy-äidin roolissa vakuutti myös. Kaikkia sivurooleja en sen sijaan ihan sulattanut, osa oli liian koomisiakin ja se vähän häiritsi.

 Lavastusratkaisut ja visuaalinen puoli jättivät minulle vähän ristiriitaisen olon. Jossain vaiheessa alkoi puuduttamaan se elementtien jatkuva pyörittely ja muuntelu milloin miksikin, toisaalta taas ymmärsin sen, että kaikki se kaoottisuus tuki hienosti Christopherin tapaa kokea uusia paikkoja ja tapahtumia. Seinät kaatuvat päälle, pyörivät vinhaa vauhtia, kaikki näyttää samalta ja uhkaavalta, ja sitten hetkessä muuttuukin aivan muuksi. Äänimaailma tuki tätä samaa sekamelskaa myös ja välillä tuntui korvissa oikein pahastikin, mutta se taisi olla tarkoituskin. Erityisesti mieleeni jäi muutama oveluus, kuten junan eteneminen ja vanha nainen koiranulkoilutuspuuhissa.

(c) Jouko Siro, TTT

 Tekstihän on hieno, ja mieleeni jäi selviytymis-ja kasvutarinan lisäksi myös se, millaista on olla erityislapsen vanhempi. Kaikkien ei tarvitse olla samasta muotista; erilaisuus on haastavaa mutta myös rikkaus. Ihan lopussa liikutuin, kun Christopher nosti kätensä yleisöä kohti niin, että kosketuksessa vain sormenpäät osuisivat. Yhteys saavutettiin.

 Liian pitkä kesto sitten puudutti paikat jälleen ja huomasin muutamassakin kohtaa, että ajatukseni harhailevat ties missä, vaikka pitäisi keskittyä kuuntelemaan herkeämättä lavan tapahtumia. Vilkuilin kelloakin, mikä on aina huono homma. Joskus kolmetuntinenkin menee siivillä, tällä(kin) kertaa liian venytetyt kohtaukset söivät kokonaisvaikutelmaa. Hienoa on taas se, että TTT:n versio on ihan oma juttunsa!

 Jyrki Mänttärille täydet viisi tähteä, kokonaisuudelle kolme ***.

 Esityksen jälkeen kannattaa kotijoukoille selittää lyhyesti, että miten se yhtälö oikein ratkaistiinkaan. Huh huh! Käsiohjelmassa viehätti varsinkin numeroitu luettelo erinäisistäkin yksittäisistä teatteriin liittyvistä tärkeistä huomioista.

(näin esityksen kutsuvieraana)