Sivut

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kauppamatkustajan kuolema / Jyväskylän Kaupunginteatteri

Kauppamatkustajan kuolema / Jyväskylän Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta 20.9. 2014, kesto noin 3h (väliaikoineen)

Ohjaus Anssi Valtonen

Rooleissa : Jorma Böök, Raisa Vattulainen, Joni Leponiemi, Miikka Tuominen, Jukka-Pekka Mikkonen, Hannu Hiltunen, Jouni Innilä, Henri Halkola, Taina Reponen, Saara Jokiaho ja Marjo Vihavainen

 Olen nähnyt Kauppamatkustajan kuoleman Helsingin Kaupunginteatterissa vuosia sitten (Willy Lomanin roolissa loisti Esko Salminen) ja näytelmä taisi olla ensimmäisiä näkemiäni draamaklassikoita. Tuosta on kulunut kuitenkin sen verran kauan aikaa, että muistin perukoille ei ole kyseisestä näytelmästä jäänyt juuri muuta kuin se, että loppukohtauksessa katsomossa soi puhelin ja siihen vielä vastattiin... Huh huh!

 Tähtitaivasko eteemme avautuu? Ei, vaan tarkemmin katsottuna siinähän on kerrostaloja, joiden ikkunoissa siellä täällä loistaa valo. Ihmisiä pienissä kodeissaan, jokaisella oma tarinansa kerrottavana. Kaiken keskellä pieni talo, jonka kiinnelainaa on hartaudella maksettu ja pian koittaisi vapaus. Pieni talo, joka on samalla koti - paikka, jonne niin isä kuin pojatkin palaavat reissuiltaan. Yksinäinen kauppamatkustaja (Jorma Böök) astuu esiin laukkuineen. Joku miehen olemuksessa saa heti liikuttumaan ennen kuin yhtäkään repliikkiä on lausuttu. Mies vaikuttaa uupuneelta, mutta kasvoilla paistaa toivo ja ammattiylpeys.

Jorma Böök ja Raisa Vattulainen / (c) Jaakko Manninen

 Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuolema on ensiesitetty jo vuonna 1949, mutta pelottavan ajankohtainen sekin vaan on edelleen. Koko elämä on uhrattu työlle ja maineen ja kunnian tavoittelulle, siinä sivussa on unohdettu se, että olisi tärkeämpääkin kuin raha ja bisnekset. Puheet ovat täynnä ilmaa ja valhetta, unelmat toisten unelmia. Mitä MINÄ haluan elämältäni ja kuka minä oikeastaan edes olen? Tärkeitä asioita ja hienoja ajatuksia virtaa mieleni perukoille koko ajan. Ihmisarvo, markkinavoimien mahti, menneisyys ja tulevaisuus, omat ja toisten haaveet, menetetyt tilaisuudet. Myös läsnäolon ja kuuntelun taito sekä rakkaus, niin myötä -kuin vastamäessäkin.

 Tummanpuhuvasta lavastuksesta pidin kovasti. Synkkiä sävyjä esitys on tulvillaan, ainoat valonpilkahdukset nähdään ihmisten kasvoilla. Takaumissa pojillakin on tulevaisuus edessään, silmät loistavat ja kaikki sujuu kuin tanssi. Myöhemmin ilme on vakavoitunut ja katsekin on painunut alas. Tärkeää olisi löytää oma paikkansa tässä maailmassa ja olla kunniaksi niin itselleen kuin vanhemmilleenkin, mutta sepä ei olekaan niin yksinkertaista. Pojista nuoremmalla, Happylla (Miikka Tuominen) on huikeita visioita, mutta aika tuntuu kuluvan juhlimisen parissa ja naisia pyöritellessä. Vanhemmalla veljellä, Biffillä (Joni Leponiemi) on jokin kipeä salaisuus, joka painaa mieltä. Kunpa osaisi valita oikeat sanat oikealla hetkellä, sille jonka ehdottomasti pitäisi osata kuunnella.

Joni Leponiemi, Miikka Tuominen ja Jorma Böök / (c) Jaakko Manninen

 Surumielinen musiikki puree luihin ja ytimiin. Joskus on tapahtunut niin, että minulle tulee katsomossa kesken kaiken suorastaan pakottava tunne mennä lavalle roolihenkilöiden luokse ja rutistaa oikein kovaa ja kuiskata korvaan samalla, että "kaikki järjestyy!" Jospa se olisikin niin helppoa! Ja silläkö voisi saada roolihenkilöt tekemään kenties toisin? Pöh. Nyt se tunne tuli taas. Jorma Böök on loistava Willy Lomanin roolissa, pieni ihminen suuressa maailmassa. Hienovaraista, pienieleistä, ja siksi aitoa ja koskettavaa. Erityisen tarkalla silmällä seurasin Joni Leponiemen vahvaa työskentelyä. Kovasti hän on ollut mieleeni aiemminkin, mutta nyt mies on löytänyt tulkintaansa jotain aivan uutta vaihdetta ja sävyjä. Hienoa! Ohjaaja on totisesti luottanut tekstiin ja näyttelijöihin, kiitos siitä.

 Näytelmän jälkeen olo oli kuin Samuli Edelmannilla viimeviikkoisen Vain elämää-jakson pyörteissä. Olo oli kovin raskas, mutta hyvällä tavalla. Pari viikkoa sitten huikean Kansallisteatterin Vanja-enon jälkeenhän pelkäsin myös, että sen jälkeen mikään ei tunnu miltään eikä missään. Voin nyt huojentunein mielin todeta, että kyllä tuntuu. Kauppamatkustajan kuolema osui suoraan sieluun ja sydämeen, juuri oikealla tavalla.

 "Ihminen ei ole kuin omena, josta voi haukata parhaat palat ja loput voi sitten heittää pois".

 Kauppamatkustajan kuolemalle täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus sinulta. Olen joskus jossakin elämäni vaihessa nähnyt kyseisen näytelmän, mutta tuolloin se ei kolahtanut, en tiedä miksi, olin kai liian nuori. Mutta klassikko tämä on aivan varmasti, sopii aikaan kuin aikaan, ihminenhän ei sinänsä muutu. Luin vuosi sitten muistaakseni Platonin tekstejä (voi olla että oli joku muukin suuri ajattelija).Yksi lause jäi päällimmäiseksi mieleen: Ihmisiltä puuttuu sana kylliksi. Joten rahanahneutta on ollut kautta maailman sivu ja sitä tulee aina olemaan. Siperia opettaa, sanotaan. Tiedän konkurssin tehneitä, jotka prosessin oltua ohi, huokaisevat helpotuksesta.

    VastaaPoista
  2. Miksi olen nyt tätä näytelmää tutkimassa on osittain eilen näkemäni elokuvan syytä. Iranilais-ranskalainen Salesman (Forušande) alkaa tehokkaalla kohtauksella, jossa kerrostalo on sortumassa, ja asukkaiden on rynnättävä nopeasti ulos. Emad (Shahab Hosseini) ja Rana (Taraneh Alidoosti) ovat näyttelijäpariskunta, jonka on muutettava asumiskelvottomasta talosta pois ja etsittävä nopeasti uusi asunto. Kerrostalon voi nähdä vertauskuvana heidän liitolleen, joka on vähitellen murenemassa. Pakopaikan tuo näytelmäharjoitukset, jossa molemmat näyttelevät. Hieno elokuva, joka voitti Cannesissa helmikuussa parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.Upeaa ohjausta ja näyttelijäntyötä totta tosiaan, suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).