Ensi-ilta 18.9. 2014,
Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Hietala
Rooleissa : Minna Haapkylä, Jussi Nikkilä, Elina Hietala ja Jani Volanen
Q-teatterissa on aina jotenkin kotoisa olo. Ajatuksiini vaipuneena istuin yleisölämpiössä hetkeä ennen salin ovien aukeamista, päässäni pyöri vielä edellisiltainen Kansallisteatterin Vanja-eno. Yritin saada aatoksiani uudelle taajuudelle. Yhtäkkiä vieressäni istunut tuntematon mieshenkilö tarjoaa minulle Sisu-pastilleja. Ping. Nyt ollaan Q-teatterissa, ja sitten olikin jo aika mennä katsomon puolelle.
Ihan ensimmäiseksi Jani-Matti Salon lavastuksesta tulee mieleeni joku muotikatalogi. Kaikki jotenkin natsaa toisiinsa ja on tyylikästä, mutta jotenkin kylmää. Lisää tyyliä saapuu paikalle avioparin muodossa (Jani Volanen ja Minna Haapkylä). Alkukohtausta otetaan uusiksi useampaan otteeseen, pienin muutoksin. Lopputulos on kuitenkin koko ajan sama, ja homma menee poseeraukseksi. Mieleeni tulee jostain syystä joku 80-luvun hieno musiikkivideo ja jopa Kellopeliappelsiini. Esitys koukuttaa heti alkumetreillä ovelalla tavalla. Ihan kuin katselisi unta, jossa outo käänne toisensa perään toistuu ja teki miten päin vaan, käänteet eivät miellytä.
 |
| (c) Pate Pesonius, Q-teatteri |
Aviopari tapaa yökerhossa villin ja vapaan neidon (Elina Hietala), jonka saavat maaniteltua jatkoille luokseen. "Te olette ihania ihmisiä!" tyttö julistaa ja hetken kuluttua ihmiset ovatkin rumia. Päältä kauniita, mutta sisältä mustaa. Jatkobileissä jännitettä riittää ja mieleen hiipii ajatus, että tässä ei kyllä hyvin käy. Vai käykö? Tytön veli (Jussi Nikkilä) saapuu myöhemmin tiedusteluretkelle pariskunnan luo sattuneesta syystä. Mitä oikeasti tapahtui? Mikä ero on katsomisella ja näkemisellä? Entä kuulemisella ja kuuntelulla? Lopussa en ollut oikein varma, että mikä oli totuus ja kenen oli totuus. Ärsyttävän ovelaa.
 |
| (c) Pate Pesonius, Q-teatteri |
Näyttelijäntyön juhlaahan tämäkin on. On nautinnollista seurata hyvin erityylisiä tyyppejä, joista jokainen loistaa omalla tavallaan. Tarkkaa ja täsmällistä työtä, kevyttä liitelyä ja rajumpaa otetta.
Mieleeni jäi vielä palavat lentoliput, räjähtelevät minivesimelonit, ranskankielinen puhelu, kadonnut kännykkä...
Q-teatteri onnistuu jälleen tekemään tyylipuhtaan, mielenkiintoisella tavalla erikoisen näytelmän. Koukussa ollaan!
Ihanat ihmiset saa vahvat neljä tähteä ****.
(näin esityksen kutsuvieraana)
Apuva. Nyt on kyllä odotukset aika korkealla, mennään ensi pe katsomaan. Kiinnostelee todella paljon, Q-teatteri tuntuu aina yllättävän minut vaikken aina täysin fiiliksissä olisikaan.
VastaaPoistaJoo, aluksi olin että mitäs ihmettä, mutta hetken päästä olin ihan lumoissa taas ;)
Poista