Sivut

perjantai 19. syyskuuta 2014

Vanja-eno / Kansallisteatteri

Vanja-eno / Kansallisteatteri, Suuri näyttämö

Ensi-ilta 17.9. 2014, kesto noin 3h 10min (väliaikoineen)

Ohjaus ja suomennos Paavo Westerberg (suomennos yhteistyössä Eva Buchwaldin kanssa)

Rooleissa : Eero Aho (Astrov), Krista Kosonen (Jelena), Heikki Nousiainen (professori Serebjakov), Terhi Panula (Maria Vasiljevna), Emmi Parviainen (Sonja), Seppo Pääkkönen (Telegin), Kristo Salminen (Vanja) ja Seela Sella (Marina).

Eero Aho, Krista Kosonen ja Kristo Salminen / (c) Stefan Bremer

 Vanja-enosta on kirjoitettava hiukan eri tavalla.

" Rakas Vanja-eno,

 olemme tavanneet kerran aikaisemminkin, yli kymmenen vuotta sitten. Etkö muista? Älä välitä, en muista minäkään. Istun tällä hetkellä hotellini aulassa tietokoneella, minulla on 15 minuuttia aikaa. Tiedän, että se ei riitä. Yritän kuitenkin. Haluan kertoa siitä, mitä minulle äsken tapahtui.

 Yli neljä tuntia sitten seisoin avecini kanssa Kansallisteatterin pääovien edessä ja sanoin, että minua jännittää. Miksikö? Minua jännitti siksi, että odotukseni näytelmän suhteen olivat korkealla ja jos ne täyttyisivät, tuntuisiko sen jälkeen mikään enää miltään. Toinen meistä istuisi ensimmäisessä rivissä, toinen nelosrivissä. Sovimme, että tilanteen niin vaatiessa vaihtaisimme väliajalla paikkoja. En ole tottunut istumaan eturivissä, mutta minä sain käteeni juuri sen lipun.

 Väliajalle lähdettäessä pyyhin käsivarsistani ja kasvoistani vesipisaroita, paidanhelmani tuntui kostealta. Olin saanut kasteen, kirjaimellisesti. Hakeuduin seuralaiseni luo, emme aluksi saaneet sanotuksi mitään. Silmistä kuitenkin näki, että nyt on kolahtanut ja kovaa. Ei tullut mieleenkään vaihtaa paikkoja, suorastaan janosin istumaan jälleen eturintamaan.

 Ja nyt istun tässä koneen ääressä. Oloni on jotenkin tyhjä, mutta kuitenkin niin täynnä. Tältä tuntuu ihmisestä, joka on kokenut jotain henkilökohtaisesti merkittävää. Hymyilyttää, hetken kuluttua haikeus täyttää mielen. Havahdun omista ajatuksistani, on jatkettava kirjoittamista, sillä aika kuluu. Se kuluu liian nopeasti. On lopetettava. Jatkan huomenna, lupaan sen. "

Eero Aho ja Emmi Parviainen (c) Stefan Bremer

 " Rakas Vanja-eno,

 nukuin yöni levottomasti. Heräilin tämän tästä, päässäni soi "vieläkö on villihevosia". Naurattaa. Mietin eilistä ja sitä mitä näin ja koin. Massiiviset tummanpuhuvat lavasteet pyörivät, ihmiset ramppaavat ovesta sisään ja ulos kiihtyvällä tahdilla. Mihinkään ei kuitenkaan päästä. Ihmiset pyörivät lavasteiden mukana ja ovat samassa paikassa mistä lähtivät. Ovia avataan ja ovia suljetaan, varmistetaan oikein, että ovi menee varmasti kiinni.

 Vettä, paikallaan seisovaa vettä. Peseydytään, virkistäydytään, kastutaan, haudutetaan. Vesi ja viina virtaa. Kaikkienaikojen ryyppyreissukohtaus huvittaa vieläkin. En olisi pannut pahakseni, jos joku olisi kaatanut minunkin päälleni ämpärillisen. Väliajan jälkeen jäljellä on vain hiekkakasoja ja hiekka valuu sormien lävitse kuin tiimalasissa.

 Nautin näyttelijäntyöstä suunnattomasti. Lavalla nähtiin huikea määrä karismaa, nuorempaa ja vanhempaa. Aina ei tarvitse edes sanoa mitään, silmistäkin näkee jo paljon ja siitä sain nauttia eturivissä. Välillä en tiennyt, että minne olisin katseeni kohdistanut. Yksi on loistava ja toinen vieressä tykittää vieläkin paremmaksi. En pysty nostamaan mitään yksittäistä suoritusta ylitse muiden, sillä tässä jos missä kokonaisuus toimi täydellisesti. Nautin lavasteista, puvuista, äänimaailmasta, valoista, puhutusta kielestä.

 Kun lähdetään, lähdetään ovet paukkuen ja suurieleisesti. "Minä lähden nyt, koska on mentävä!" ja kas, pian ollaankin takaisin. Ei niin vain mennäkään. Koko tilaa käytetään hyödyksi. Hämmästyttää, miten syvä näyttämö on.

 Tsehovin klassikon Suomen kantaesitys oli Kansallisteatterissa lokakuussa, sata vuotta sitten. Sata vuotta. Pitkä aika, ja kuitenkin niin lyhyt. Ihmisillä samat haaveet ja unelmat, tehdyt ja tekemättömät teot, pettymykset elämässä ja rakkaudessa, ymmärtämättömyys siitä mitä lähiympäristössä ja maailmalla tapahtuu... Kaikki kulkee mukana, halusit tai et.

 On elettyä elämää, on elämätöntä elämää. Elämättömät vuodet ovat vielä edessä päin, ja niitä on monta. On hyvin pitkälti minusta itsestäni kiinni, millaisiksi nuo vuodet muodostuvat. Mieleeni jäi lopussa avonaiseksi jäänyt ovi.

 Minun oveni on myös auki, enkä aio istua täällä odottamassa, että joku siitä tulisi. Minä menen siitä itse ja katselen maailmaa uusin silmin. Kiitos Sinulle, Vanja-eno. Kun aika on kypsä, tulen luoksesi uudelleen ja katselen tätä kaikkea hiukan kauempaa.

 Ikuisesti Sinun "

 Tiivistettynä : Minä taisin nähdä parhaimman näytelmän ikinä. Tuntuuko tämän jälkeen mikään miltään? Sitä en tiedä, sen aika näyttää. Kansallisteatterin Vanja-enolle täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen pressilipulla)

Kristo Salminen (c) Stefan Bremer


9 kommenttia:

  1. Kävin katsomassa HKT:n version ja pidin. Ravisuttava kokemus ei kuitenkaan ollut, tämä Kansallisteatterin versio taitaa olla tajunnanräjäyttävää sorttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HKT:n menen katsomaan kyllä, mutta myöhemmin. Itselleni tämä ainakin oli "se juttu".

      Poista
  2. Voi upeus Talle, ihan täällä pyyhitään melkein silmiä kun oli niin hienoa lukea! Mulla on liput tähän lokakuussa, odotan todella paljon. Ja nyt vielä enemmän. Voi että. Ei tosin taida olla eturivissä paikat, mutta toivottavasti riittävän lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Seuraavalla kerralla aion katsoa hiukan taaempaa, toki uusintakastekaan ei olisi pahitteeksi ;)

      Poista
  3. todella hieno ja vaikuttava esitys näyttelinjän työ oli mainiota. eero on kyllä suomen eturivin näyttelijöitä. pääsin katsomaan tämän esityksen kaksi kertaa ilmaiseksi luokan kanssa. olen ajatellut mennä vielä kolmannenkin kerran omilla rahooilla oli niin hieno ja sykähdyttävä, upea esitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Jere! Minäkin aion mennä uudestaan katsomaan. Mukavaa syksyä!

      Poista
  4. Kävin lukemassa tämän arvostelusi viime viikolla ennen kuin kävin itse katsomassa kyseisen esityksen ja tämän luettuani odotukset olivat todella korkealla. Tänään sitten pääsin myös kokemaan tuon eturivielämyksen ja täytyy ihan sanoa, että kaikki sanomasi oli totta. Lähtökohtani olivat toki erilaiset sinun kanssasi, mutta samaistun silti hyvin tekstiisi. Olen vähän alle 20-vuotias, en edes tiedä klassikoista juuri mitään ja kaiken lisäksi suurin osa näkemistäni teatterisityksistä on ollut komedioita. Tänään kuitenkin tuo vähän päälle kolmetuntinen vei sydämeni täysin. Kaikki ne pisarat vettä joita päälleni sain, olivat sen arvoisia, jokainen hetki painui mieleen äärettömän syvälle ja kaikki roolisuoritukset olivat mahtavia. Tykkäsin, tykkäsin niin kovin paljon! Niin ja aplodeja myös sinulle hyvästä tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentista! Ja hienoa, että Vanja-eno upposi sinuunkin. Antoisia elämyksiä jatkossakin teatterin parissa :)

      Poista
  5. Oli kiva löytää tämä kirjoitus jossa Talle / Teatterikärpänen kuvaa ennen kaikkea elämystään ja saatuja vaikutelmia hienosti. Itse näin esityksen 13.3.2015. Valmistauduin lukemalla tekstin, koska oli niin pitkä aika kun sen oli lukenut. Ei ole ennalta kokemuksia tämän Tsehovin tulkinnoista. En tutustunut arvosteluihin ennalta.

    Ensimmäinen jakso oli tosiaan vaikuttava, siinä käsiteltiin ja sivuttiin itse asiassa näytelmän kaikki teemat jo ainakin kerran. Erinomainen ohjaus, erinomaiset näyttelijät. Väliajalla sanoinkin että tämä taitaa nousta parin viime vuoden ykköseksi teatterikokemuksena. Huikea.

    Mutta toinen jakso olikin ohjauksellisesti löperömpää, paikoitellen perustelematonta "pitkittämistä". Ohjaaja olikin päättänyt saada mediasuosikin Krista Kososen seisoskelusta ja pönöttelyistä kaiken yleisönsuosion irti. Hänen maneerinsa alkoivat pistää kiusallisesti esiin. Ja heittihän lopussa ihan lekkeripeliksikin, aika alatyylisesti. Heti alussa Kososta seuratessa hämmästytti hänen valitsemansa tyylilaji, sillä v-alkuinen terminologia - toki sinänsä modernissa ohjauksessa särähti ikävästi, sillä perusteitahan ko. tyylilajin valinnalle ei tässä ollut. Viimeiset puoli tuntia olisi voinut leikata rauhassa esityksestä pois minkään teeman kärsimättä.

    Oli siis sisäisesti ristiriitainen esitys, joka toki kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, tietenkin. Eero Ao ja Seela Sella erinomaisia. Kristo Salmisen Vanja on tietenkin äärettömän vaativa ja sisäistämistä edellyttävä tehtävä. Monessa kohtaa tuli harmittavasti mieleen että mentiin siitä yli missä aita malalin. Yleisön kosiskelua tässäkin tarpeettomastai, kun sitä ei tämän tason esityksessä tosiaan kaivata, vaan se on lähinnä loukkaavaa.

    Kiva blogi, tätä täytyy varmaan seurata. Parhaat kiitokset ja menestystä blogistille!

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).