Villikalkkuna / Tampereen Teatteri

Villikalkkuna / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Pohjoismainen kantaesitys 28.8. 2014, kesto noin 2h 30min (väliaikoineen)

Suomennos ja ohjaus Mikko Viherjuuri

Rooleissa : Tuija Ernamo, Heikki Kinnunen, Elina Rintala, Martti Manninen, Aliisa Pulkkinen ja Johanna Kuuva

 Christopher Durangin käsikirjoittama "Villikalkkuna" voitti viime vuonna parhaan näytelmän Tony-palkinnon, ja se on melkoinen meriitti se. Suomennetun nimen perusteella ei kauheasti osaa arvioida, mistä näytelmä kertoo. Alkuperäisnimi "Vanya and Sonia and Masha and Spike" valaisee taustoja hieman enemmän ja Durangia lainaten "näytelmään on otettu mukaan henkilöhahmoja ja teemoja Tsehovilta, ja pistetty ne sen jälkeen tehosekoittimeen." Mikään Tsehov-tietäjä en ole, mutta tekstissä vilisivät niin kirsikkapuistot kuin haikailut Moskovaankin. Mukana häärää myös ennustuksia viljelevä siivooja Cassandra, jonka nimi taas on napattu kreikkalaisen muinaistaruston oraakkelilta.

Takana Vanja ja Masha, edessä Sonja ja Piikki (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

 Hieno lavastus luo eteen paikan, jossa on rauhoittava tunnelma. Tuolla minäkin mielelläni istuisin. Alkuasetelmissa Kinnunen siemailee yksin kahviaan ja se näky irroittaa ensimmäiset huutonaurut katsomon puolella. Paikalleenjämähtänyt sisaruspari Sonja ja Vanja (Tuija Ernamo ja Heikki Kinnunen) käyvät terassilla joka-aamuista keskusteluaan ja tähyilevät läheiselle lammelle, näkyisikö sinihaikaraa. Keskustelu ei tunnu johtavan mihinkään, kumpikin heittää lakonisia kommenttejaan ja kahvi jäähtyy ikävin seurauksin. Tässä ollaan eikä muuta voida. Jotenkin tutunoloista meininkiä. Muutoksen tuulet puhaltavat ilmassa kun käy ilmi, että Hollywood-tähti Masha (Elina Rintala) on saapumassa vierailulle. Hän on tämän elämäniloa uhkuvan parivaljakon sisko. Mashalla on mukanaan nuori ja komea rakastaja Piikki (nuori ja komea Martti Manninen), ja tarkoitus olisi mennä porukalla naapuritaloon naamiaisiin. Lumikki-asuinen Masha haluaa muiden pukeutuvan kääpiöiksi (Piikki on tietysti uljas prinssi), jotta voisi itse paistatella juhlien ja huomion keskipisteenä, suuri diiva ja tähti kun on. Kaikki eivät tähän kuitenkaan suostu ja katastrofin ainekset ovat ilmassa.

 Ennakkoon pidin näytelmää liiankin takuuvarmana perusnaurupommina ja olin ottanut lisää naurusulakkeita mukaan, jos vanhat sattuisivat kärvähtämään. Alkupuoliskolla nokkela sanailu huvittikin suuresti, mutta pian hokasin, että tässähän on taustalla paljon muutakin kuin "liian helppoa" komiikkaa. Sonja on vuosien saatossa katkeroitunut nainen, jonka ainoat kontaktit vastakkaiseen sukupuoleen ovat jääneet kaupan kassalle. Elämä on jäänyt elämättä, kaikki on lipunut huomaamatta ohi aikaa myöten. Masha on ollut viidesti naimisissa ja maine ja kunnia eivät ole onnea tuoneet. Hän on elänyt, mutta pelkää kaiken päättyvät ja jäävänsä nuorempien jalkoihin. Taloon tupsahtaa yllättäen nuori neitokainen Nina ja kilpailuasetelmat ovat valmiit. Piikki keskittyy timmin kroppansa esittelyyn, nuorukainen ei tunnu kantavan huolta huomisesta ja hän vie oman navan tuijottelunkin täysin uudelle asteelle. Takaperoinen strippausesityskin nähdään. Kaiken keskellä häärää vielä siivooja Cassandra (Aliisa Pulkkinen), jonka ennustukset ja muut poppakonstit tuntuvat käyvän toteen toisen toisensa perään.

Naamiaisiin lähdössä / (c) Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

 "Villikalkkuna" on mielestäni sydämellinen, sympaattinen draama enemmänkin kuin komedia. Se on osoitus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä nousta siivilleen. On oltava rohkea ja tartuttava hetkeen. Mukana on myös mielensäpahoittajamaista puhetta siitä, miten ennen oli kaikki paljon paremmin. Pidin kovasti siitä ajatuksesta, että nuoret eivät välttämättä ole pelkästään merkki siitä, että kaikki vanha jyrätään ja maailma pyörisi vain oman navan ympärillä. Sukupolvet voivat kohdata erityisellä tavalla ja mp3-soittimesta voi yllärinä soidakin "Here comes the sun" nykyhittien sijaan. Pitää antaa mahdollisuus, niin ihmisille kuin asioillekin!

 Näytelmässä irtosi paritkin kunnon väliaplodit. Tuija Ernamon puhelinkeskustelu sekä Heikki Kinnusen avautuminen olivat silkkaa rautaa ja ammattilaisten hieno taidonnäyte, ja nämä kyllä osaavat! Bravoo! Elina Rintala oli varsin verevä ilmestys kuuluisana näyttelijättärenä, nainen parhaassa iässään. Roolisuoritus oli hyvin uskottava. Aliisa Pulkkisen siivooja-ennustajahahmo ei ihan täysin auennut minulle. Keväällä Nätystä valmistuneet Martti Manninen ja Johanna Kuuva olivat oivalliset vastaparit "vanhoille konkareille". Raikkaita kuin kevättuulet, ilo katsella ja kuunnella. Sisäinen cassandrani näkee molemmille hienon ja monipuolisen uran. Vastaava lavasäteily ei kaikilta aina onnistu!

 Kaikki ei kuitenkaan ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ja hehkutusta. Jossain vaiheessa tapahtui outoja, koska havahduin ajattelemasta ihan muita juttuja siksi, että näyttämöllä jaariteltiin jotenkin liikaa. Paikat alkoivat puutumaan, haukotuttikin. P i t k ä v e t e i s t ä ! Näytelmä oli ehdottomasti liian pitkä ja mukana oli liian paljon venytettyjä yksinpuheluita. Vanja-enon (kyllä vaan, näitä tähän syksyyn toki mahtuu yksi vielä lisää...) ilmastonmuutosnäytelmän perimmäinen pointti meni siinä rytäkässä minulta täysin ohi. Entä miten mahtaa käydä niille katsojille, jotka eivät tiedä Tsehovista yhtään mitään? Pudotaanko Moskovan-kärryiltä?

 Tuosta edellämainitusta syystä hitusen ihmettelen Tony-palkintoa, sillä ei tämä nyt niin loistava ollut. Ei ainakaan tämä versio. Ajatuksia herättävä ja yllättävä, kyllä. Parempi kuin odotin!

 Sekin selviää toki, kuka tai mikä on Villikalkkuna. Neljä tähteä ****.

(näin esityksen kutsuvieraana)

(c) Harri Hinkka