Sivut

lauantai 30. elokuuta 2014

Hämeenlinnan Taiteiden yössä 2014

Elokuun viimeisenä perjantaina Hämeenlinnassa vietettiin jo toistamiseen Taiteiden yötä. Viime vuonna väkeä oli runsaasti liikkeellä ja yleinen fiilis oli sellainen, että tämänkaltaista tapahtumaa on todella kaivattu näillekin kulmille. Tänäkin vuonna tapahtumia oli todella paljon niin Verkatehtaan ympäristössä, keskustassa, kirjastolla ja Hämeen linnassakin. Koko ohjelma löytyy tämän linkin alta.

 Oma reittini rakentui siten, että aluksi piipahdin Wetterhoffin talossa Sibelius-Centerin avajaisissa. Ensi vuonna vietetään 150v-juhlia säveltäjämestarimme tiimoilta ja Sibelius-Centerissä on myynnissä monenlaisia Sibbe-aiheisia tuotteita, joihin on todella panostettu. Täytyypä poiketa myymälässä myöhemmin paremman ajan kanssa.

 Ei liene mikään yllätys, että seuraavaksi siirryimme seuralaiseni kanssa Hämeenlinnan Teatterin tiloihin, jossa aluksi teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo haastatteli hämeenlinnalaiskirjailija Tapani Baggea. Sinisalon ohjaama "Havannan kuu" on ensi-illassa ensi viikon torstaina ja Bagge on mies näytelmäkäsikirjoituksen takana. Saimme myös seurata tunnin verran Havannan kuun avoimia harjoituksia. Hyvältä vaikuttaa ja kiinnostunutta väkeä oli niin paljon paikalla, että kaikki eivät edes mahtuneet sisään. Välittömästi näiden harjoitusten jälkeen alkoi Verstas-näyttämöllä "Carola - Ei aina käy kuin haaveillaan" - näytelmän avoimet harjoitukset ja selvähän se, että kun päänäyttämön väki rynnii piskuiselle Verstaalle, ei kaikille riitä paikkoja. Niin jäin minäkin ulkopuolelle, ja sekös harmitti.

 Verkatehtaan sisäpihalla oli kuitenkin hyvä meininki ja monenlaista käsityöläisten myyntikojua. DJ soitti tangoa ja yksi pari veteli näytösluontoisesti pitkin pihaa kunnon tangotaivutuksineen kaikkineen. Tuli myös piipahdettu ohimennen Taidelainaamossa, jossa törmäsin vanhaan luokkakaveriini ja innostuin hankkimaan seinälleni Salla Laurinollin pikkuruisen Aavikkokettu-taulun, 5€/kk hintaan. Kaikenlaista voi tapahtua Taiteiden yössä!

 Iltani huipentui Vanaja-saliin, jossa Local Voices-ryhmä (Antti Paranko, Aleksi Aromaa, Elina Arlin ja Susanna Lukkarinen) konsertoi aiheenaan Local Poets. Antti Paranko oli säveltänyt neljän hämeenlinnalaisrunoilijan tekstejä ja konsertti oli valtavan upea. Se herkisti mielen ja sielun.

 Pitäisi kyllä kloonata itsensä, jotta ehtisi joka paikkaan. Nytkin jäi paljon mielenkiintoista näkemättä ja kokematta. Iltani oli kuitenkin onnistunut ja erityisen mukavaa oli se, että joka paikka oli jälleen täynnä hyväntuulisia ihmisiä nauttimassa kulttuuriannista. Hienoa! Ensi vuonna taas!


 Kuvia ei valitettavasti tullut napsittua, mutta pakko oli ottaa kuva tästä Sibeliuksen juhlalogosta. Se on minusta oikein hieno, ja jollain jännällä tavalla siitä tulee mieleeni myös Monty Pythonin animaatiot...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).