Haastattelussa Kalle Pylvänäinen

 Kalle Pylvänäisen tapasin heinäkuun puolivälissä 2014 Cafe Laurellissa Hämeenlinnassa. Kalle oli heinä-elokuussa mukana Hämeenlinnan Kesäteatterin Orkesteri – The Everlast -näytelmässä.

 Vuonna 1970 syntynyt Kalle on horoskoopiltaan skorpioni. ”Mä olen Saarijärveltä kotoisin. Lisäksi oon asunut lyhyitä jaksoja Mikkelissä (intin kävin siellä), Kälviällä, Torniossa, Turussa ja Savonlinnassa. Kotkassa asuin peräti 12 vuotta. Tällä hetkellä asun Helsingissä”, Kalle luettelee.

 Mitä harrastat? ”Mä harrastaisin liikuntaa paljonkin, jos mulla olisi siihen vaan enemmän aikaa. Kuulostaa selittelyltä, mutta kyllä se niin on, että nykyinen perhetilanne (kaksi pientä lasta) sen ajan vie. Salibandya/sählyä mä harrastan teatterilaisten vuorolla Helsingissä Töölön Urheilutalolla ja ihan avoimilla vuoroillakin liikuntakeskuksissa silloin kun aikaa liikenee.”

 Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? ”Mä olen aika monipuolinen, jos puhutaan nyt teatterintekemisestä noin yleensä, mä käsikirjoitan myös. Mun mielestä iso osa tätä työtä on sosiaalisuus ja siinä mielessä mä olen näyttelijänä kyllä ”helppo” ja hyvä pelinappula työyhteisössä. Tulen toimeen ihmisten kanssa, mutta en myöskään pelkää konflikteja. Olen sovitteleva ja paineensietokyky mulla on hyvä. Erikoistaidoista voisin mainita tulitemput, mutta se nyt ei varsinaisesti liity tähän.”

 Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Mä haluaisin enemmän rentoutta tekemiseeni – ymmärtää sen, että mihinkään ei ole kiire. Mulla on helmasyntinä se, että haluan valmista liian aikaisin. Pitäisi uskaltaa etsiä ja hakea enemmän. Sanoin että mulla on hyvä paineensietokyky, mutta haluaisin silti armahtaa itseäni enemmän työssä.”

 Onko suvussasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Taiteelliselta puolelta on todella paljon, äitini puolelta varsinkin. Kuulun ”Hautsalon klaaniin” ja sieltä löytyy oopperalaulajia, musiikkileikkikoulun vetäjiä, laulunopettajia, soittajia, mestaripelimanneja... Serkkupoikani soittaa Apocalypticassa. Äitini on kuva-ja tekstiilitaiteilija. Puhtaasti teatterialan ihmisiä ei löydy muita, oopperassa väkeä on ollut laulamassa ja näyttelemässä kyllä.”

 Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä? ”Ensimmäisen kerran näyttelin ”Pikku Pietarin pihassa” vuonna 1982. Naapurin harrastajateatterin puuhanainen soitti äidilleni ja kysyi, että voisiko Kalle tulla mukaan. Menin sitten siihen, vaikka se ei omasta kiinnostuksestani alaa kohtaan johtunutkaan. Luulen kuitenkin, että se jätti jonkinlaisen kipinän. Pitkään oli niin, että esiintyminen ja teatteri ei merkannut mulle yhtään mitään. Armeijan jälkeen piti keksiä kuitenkin jotain tekemistä, ja äiti taisi ehdottaa silloinkin jotain kansanopistoa. Hain sitten Lahteen viestintäpuolelle ja Kälviälle näyttämötaiteen linjalle, ja pääsin molempiin. Valitsin Kälviän. Mä veikkaan, että ilman sitä kokemusta Pikku Pietarin pihasta varhaisteininä mä en olisi koskaan tullut hakeneeksi näyttämötaiteen puolelle. Menin sinne hakemaan vastausta siihen, että onko minusta näyttelijäksi. Sain sataprosenttisen vastauksen : ei missään nimessä. Siellä ollessani sain sitten tietää teatteri-ilmaisunohjaajakoulutuksesta, joka tuntui olevan täydellisin vaihtehto mun kiinnostukselleni teatteria kohtaan. Hain Turkuun, mutta ekalla kerralla en päässyt edes pääsykokeisiin asti. Välissä kävin sitten kouluttautumassa Torniossa tietotekniikka-mekaanikoksi ja se oli ihan hyvä kokemus siihen väliin. Toisella yrittämällä pääsin sitten jo toiselle varasijalle, ja kolmannella kerralla pääsin sisään. Olin onnellinen siitä, että pääsin opiskelemaan TuTVO:on (Turun taiteen ja viestinnän oppilaitos), olin tosi motivoitunut ja pidin sitä aivan loistavana kouluna. Tää oli vuonna 1993 ja valmistuin ´96. Sen kolmen vuoden aikana tuli myös paljon näyteltyä, koska mun kurssillani oli vähän miehiä ja meille riitti paljon hyviä, kantaviakin rooleja. Näyttelemisestä innostuneena hain näyttelijän paikkaa Savonlinnasta ja tulin valituksi, samalla tein sitten vähän teatteri-ilmaisunohjaajan työtäkin. Kouluissa oli siihen aikaan vielä määrärahoja ottaa teatteri-ilmaisun kursseja ja vedinkin kursseja vähän joka paikassa. Nyt en enää sellaiseen rumbaan pystyisi, mutta silloin olin nuori, innokas ja valtavassa hypessä. Joka puolelta soitettiin, että tuutko vetämään meille kurssia. Kolme vuotta teki sitten tehtävänsä ja huomasin, että tämä latu on nyt nähty. Kuulin sitten Kotkasta. Halusin Kotkaan, hain Kotkaan ja pääsin Kotkaan”, Kalle kertoo vaiheistaan.

”Monihan on tiennyt jo 5-vuotiaana, että haluaa isona näyttelijäksi. Mulla ei ole ollut sellaista ollenkaan, vaan kaikki on tullut opiskelun kautta ja kiinnostus on herännyt vähitellen. Koulussa esiinnyin kyllä kaikissa joulu-ja kevätjuhlissa, koska vanhempani olivat opettajia ja äiti laittoi mut aina lavalle. Se oli kutkuttavaa pakkopullaa se... TeaKiin mä en ole muuten koskaan edes yrittänyt, enkä tiedä ketään toista näin pitkään tällä alalla ollutta, joka ei ole koskaan edes hakenut sinne.”

Kalle / (c) Teatterikärpänen

 Jos et olisi nyt tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Helvetin hyvä kysymys. Mä en oikeasti tiedä. Jos en olisi aikoinani päässyt Turkuun opiskelemaan, mä olisin varmaan rämpinyt tieni johonkin medianomikoulutukseen ja olisin nyt audiovisuaalisella puolella vaikkapa kuvaajana. Tai toimittajana. En tiedä. Laitosteatteriushan vähän ajoi mut loppuun muutama vuosi sitten ja ajattelin, että voisin tehdä ihan jotain muuta. Tein vähän aikaa puhelinmyyntityötäkin, markkinoinninedistämiskampanjaa. Se oli antoisaa hommaa omalla tavallaan ja koen pärjänneeni siinä ihan hyvin. Myyntialalle voisin siis ryhtyä, koska olen supliikkimies. Oon kuitenkin tajunnut, että mua ei kiinnosta se ja että mieluummin temppuilen tällä alalla. Tällä hetkellä mä olen virkavapaalla Kotkasta, töitä on tiedossa ainakin seuraavaksi vuodeksi kuitenkin.”

 Miksi olet näyttelijä? ”Jestas mikä kysymys! Jotainhan sitä täytyy tehdä, ja onhan tää kuitenkin aika nasta laji. Periaatteessa, kun olen sattumien kautta ajautunut tähän hommaan, niin ei kai sitä tekisi, jos se ei olisi kivaa? Sanotaan näin, että mä olen edelleen näyttelijä sen takia, että tämä on hauskaa ja koen viihtyväni tässä työssä.”

 Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? ”On ne muuttuneet varmaan ihan hirveästi. Muutoksethan tapahtuu aina hitaasti ja itse niitä on vähän vaikeaa muistella. Tätä ei enää ota niin vakavasti. Totta kai työ pitää ottaa vakavasti, mutta itse tekemistä ei. Puristamisella ja hartialukolla ei saa mitään hyvää aikaiseksi kyllä. Ryppyotsaisuutta oli mulla ennen enemmän.”

 Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urallasi saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Tämän oppiminenhan mulla on vielä kesken, mutta ohjaajaopettaja Juha Malmivaara sanoi kerran, että ”tärkein työkalu ohjaajalla on sietää keskeneräisyyttä” ja mä olen laajentanut sitä tähän tekemiseen ylipäätään.”

 Onko sinulla omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Suomihan on pullollaan hyviä näyttelijöitä ja arvostan moniakin suunnattoman paljon, en kuitenkaan halua mainita mitään nimiä. Yksi idoli mulla on ja se on Freddie Mercury. Hän ymmärsi rokkikukkouden merkityksen ja sen, että tää ei oo niin vakavaa.”

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Savonlinnan Kaupunginteatterissa (joka muutti myöhemmin nimensä Savonlinnan Teatteriksi) ja Kotkan Kaupunginteatterissa. Vieraillut olen Mikkelin Teatterissa ja myös Savonlinnassa. ”Saikkua, kiitos!”-esityksen kanssa on kierretty monessakin paikassa. Kalajoen kesäteatterissa olen ollut ja täällä Hämeenlinnan Kesäteatterissa aiemminkin. Siinäpä ne. Ja Musiikkiteatteri Koitossa se ABBA-juttu.”

 Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Kyllähän niitä muutamia mieleenpainuvia on ollut. Tykkäsin siitä ”Kirkan lahkeen” kantaesityksestä Kotkassa, ja Savonlinnassa ”Inishmaanin rampa” oli hieno. Siinä näytelmässä olen ollut mukana Kotkassakin. Kalajoen kesäteatterissa Nummisuutarit ja siinä Eskon rooli oli hieno kokemus myös. Tärkeitä juttuja ovat olleet sitten Kairon revyyt, joissa olen ollut mukana käsikirjoittajana ja näyttelijänä.”

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Kun menin Kotkaan, niin multa kysyttiin, että olisiko jotain roolia, jonka haluaisin tehdä. Vastasin, että Peter Pan. Näillä kiloilla se rooli ei taida enää onnistua”, naurahtaa Kalle.

Kalle kesäteatterin päättäjäisissä

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita maailmasta ihan kenet tahansa? ”Oman vaimoni kanssa haluaisin lähteä keikalle, voisi olla aika opettavaista näytellä hänen kanssaan vakavasti.”

 Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Kyllä mä Freddie Mercuryn kanssa haluaisin laulaa. Se on niin hyvä tyyppi, että vaikka mulla ei menisi ihan sukkana purkkiin, se ei silti mua haukkuisi.”

 Miten sinä määrittelet sanaparin ”teatteri taika”? ”Ihan yksinkertaisuudessaan se taika on se, että kaikkihan sen tietää, että näytelmä ei ole totta ja silti pystyt parhaimmillaan samaistumaan siihen kaikkeen, mitä lavalla tapahtuu. Itkemään, nauramaan.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Kyllä mua hyvä teksti ja tarina aina inspiroi. Mua inspiroi myös se, että saan olla luomassa ja käsikirjoittamassa jotain uutta.”

 Podetko ramppikuumetta? ”En pätkääkään. Mä olen todella huono jännittäjä, ja se on myös huono asia, koska kyllä vähän pitäisi jännittää kun astuu yleisön eteen. Jos mä olisin bestmaninä häissä ja joutuisin pitämään puheen, niin kyllä se jännittäisi paljon enemmän kuin ensi-ilta kesäteatterissa.”

 Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat tekeväsi ennen esitystä tai esityspäivänä? ”Ei ole. Mulla oli kyllä nuorempana ja huomasin tekeväni jotkut jutut aina samalla tavalla, tavallaan olin niiden vankina. Nykyään pyrin tekemään tietoisesti asioita eri lailla.”

 Kerro joku kommellus. ”Tässä Orkesterissahan kävi niin, että mä vaan seisoin oven takana ja väki luuli, että mä unohdin tulla kohtaukseen. Juttuhan meni niin, että jätkät ite söhläs sen, kun hyppäsivät yhden kohtauksen yli lavalla! Kuuntelin oven takana, että nyt on pojilla hankala paikka. Sauli tuli mua sitten hakemaan, ja joka ikinen yleisössä varmaan luuli, että se meni minun piikkiin. Heh!”

 Kerro joku hyvä muisto. ”Se on kyllä hieno muisto, kun mies, jonka ei pitänyt koskaan saada lapsia, saa eteensä positiivisen raskaustestin tuloksen. TuTVO:on pääseminen oli myös todella hieno asia, koska monelle se oli kakkosvaihtoehtona kun muualle ei päässyt, mutta mulle se oli ihan selkeä ykkösvaihtoehto.”

 Tulevia roolejasi? ”Kotkassa on syyskuun puolivälissä ensi-illassa Keisarikunta-musikaali ja siinä Heiskasen rooli. ”Saikkua, kiitos!” jatkuu ja sen kanssa kierrellään monessakin paikassa, siinähän mulla on useitakin rooleja.”

 Onko sinulla mottoa? ”Tää ei oo kyllä mikään motto, mutta ”se mikä ei tapa, vituttaa”. Minusta se on hyvin sanottu!”

 Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Lapsena mä ihannoin Eemeliä kauheasti, se ei oo mikään supersankari tosin, mutta mulle se oli. Haaveilin Eemelin verstaasta ja niistä puu-ukoista. Vuolin käteenikin niitä veistellessä.”

 Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Haluaisin olla päivän rakkaana vaimonani, jotta oppisin ymmärtämään häntä paremmin. Istuisin sohvalla ja juttelisin itseni kanssa koko päivän.”

 Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Ottaisin Milos Formanin ”Amadeus”-elokuvan, klassista musiikkia riittävän paljon ja tietokoneen, jossa olisi ainoastaan shakkipeli. Kun tulisin talvipesästäni, haastaisin heti Risto Korhosen shakkipeliin kanssani. Uskaltaisin ottaa ainakin yhden pelin, jossa huomaisin, että menenpä takaisin pesään harjoittelemaan. Ruuaksi ottaisin pari kuutiota Hesburgerin kerroshampurilaisia ja juotavaksi cokista.”

 Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Ottaisin kaakaota ja suklaakeksejä. Ja ritsan, jolla voisi ammuskella pikkulintuja. Ja Asterixit!”

 Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen tsekkaamaan, että miten vaimoni on pärjännyt kahden hurmaavan lapsemme kanssa ja onko ne nukkuneet päiväunia. Illaksi sitten Kaupunginpuistoon.”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Kyllä

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Ei

- Mikä sytyttää sinut? - Vaimoni

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Vaimoni (naurua)

- Suosikkikirosanasi? - Hevosenpersereikä

- Mitä ääntä rakastat? - Vaimoni ääntä

- Mitä ääntä inhoat? - Liitutaulun narinaa

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Poliisin ammattia

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sydänkirurgi

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Notta terve!