Supernaiivi / Ryhmäteatteri

Supernaiivi / Ryhmäteatteri

Ensi-ilta 9.10. 2014, kesto noin 2h 25min (väliaikoineen)

Ohjaus ja dramatisointi Tiina Lymi

Rooleissa : Ylermi Rajamaa, Minna Suuronen, Robin Svartström, Anna-Riikka Rajanen ja Ville Vierikko/Ville Mäkinen

 Norjalaisen Erlend Loen samannimiseen kirjaan perustuva Supernaiivi on kertomus nuoresta miehestä (Ylermi Rajamaa), jolle aika menettää merkityksensä 25-synttäreillä. Hän julistaa syntyneensä nollana, eläneensä nollana ja tätä menoa kuolevansakin nollana, jos ei elämälle löydy uutta suuntaa ja sellaista merkitystä, joka antaisi jotain tolkkua koko hommaan. Isoveljensä hulppeassa asunnossa majaillessaan hän päättää etsiä elämän tarkoituksen, ja aloittaa tietysti netistä elikkäs googlettamisesta.

 Tiedon määrä räjähtää tietysti silmille heti kättelyssä ja meininki on pian varsin kaoottista. Meno on kuin Christopher-pojalla "Yöllisen koiran merkillinen tapaus"-näytelmässä, ja juttuakin tulee taukoomatta samaan hengästyttävään tahtiin. Miekkonen rakastaa erilaisia listoja, ja ensitöikseen hän kirjoittaa listat asioista, joita hänellä jo on ja asioista, jotka vielä haluaisi. Ensimmäiseltä listalta löytyy mm. iso opintolaina, yksi hyvä ystävä, yksi huono ystävä ja hieno polkupyörä. Sekavaa olotilaa rauhoittaakseen mies tilaa netistä ensin punaisen pallon, jonka pompottelu tuo suunnattoman suuren onnistumisen tunteen ja sitten Brion nerokkaan Hakka-pelin. Miehen alitajunta tuo estradille niin tapiorautavaara/kallepäätalomaisen isoisän (Robin Svartström) kertomaan legendaarista tarinaa omenapuusta kuin itse Albert Einsteinin (Minna Suuronen) suhteellisuusteorioineen. Varsinaiseksi mentoriksi yllättäen tuleekin 6-vuotias Börre (Robin Svartström), jonka innostuneisuus ja rohkeus tuo eteen uusia tilanteita ja mahdollisuuksia.

Börren äiti, Börre ja Supernaiivi / (c) Janne Siltavuori

 Ai että! Voisi sanoa, että harvoin olen suu messingillä koko näytelmän ajan, mutta näin se vaan on. Hirmuisen, sanoisinko tavattoman sympaattinen on tämä Supernaiivi kyllä. Koska kirjaa en ollut lukenut, kaikki tuli eteeni täytenä yllätyksenä ja koin monta riemukasta hetkeä. Muutamia täysin absurdeja hahmoja (huono ystävä Kent tantraseksiaddiktioineen, jäätelönmyyjä puikkoineen, nuoret koltiaiset omenavarkaissa...) ja sitten muuten vaan huippuja tyyppejä, kuten juuri itse Supernaiivi, "popparin näköinen mutta söpömpi" Lise (Anna-Riikka Rajanen) sekä mainio Börre. Kunpa koskaan ei itsekään kadottaisi omaa börreyttään ja jaksaisi olla avoimen innostunut asioista, jotka tuovat hyvän mielen. Listaushommiin samaistuin ihan täysin, melkein tekisi mieli tässäkin luetella kaikki ne eläimet, jotka olen joskus nähnyt.

 Projisoinneilta ei vältytty tässäkään. Einsteinin selvittämä kaksosparadoksi meni sujuvasti yli hilseen, mutta piirrettynä se näytti varsin kivalta. Musavideotakin pukkasi, ja Supernaiivi tietenkin onnistui tunkemaan itsensä popparin viereen ketkuttelemaan kuvitelmissaan. Suuresti huvitti "juuu elikkäs"-isä, Power Rangers-kortinostotilaisuus sekä New Yorkin kirjastoreissu hakusanoineen. Ja ne ensitreffit, jossa muuten pariskunta kuvastui taustalle hienoina varjoina. Supernaiivi selosti antaumuksella Einsteinin teorioita hiukset suloisesti sekaisin ja olin ihan myyty.

(c) Janne Siltavuori

 Ihan erikseen pitää kyllä mainita, että Ylermi Rajamaa on niiiin loistava jälleen kerran! Mies on koko ajan äänessä ja ottaa hauskalla tavalla kontaktia yleisöön, jatkaa vähän siitä mihin Esitystalous II:ssa jäätiin. Koko ajan jonkinlaista meininkiä päällä, ja välillä erityylistä kommenttia katsomon suuntaan. Voisin seurata Ylermin menoa vaikka koko päivän, jotain spesiaalia hänen koko olemuksessaan ja näyttelijänlaadussaan on. Tällä hetkellä en osaisi edes kuvitella ketään muuta Supernaiivin rooliin.

Ylermi Rajamaa ja pallo / (c) Janne Siltavuori

 Hieno kokonaisuus kaikkineen, mehukkaita sivuhahmoja. Supernaiivi sai ensinnäkin erittäin hyvälle mielelle ja toisekseen myös pohtimaan asioita. Vähän perspektiiviä, niin hyvä tulee. Ja oma Hakka-peli, jota paukutella silloin kun oikein maailma potkii päähän elikkäs ahdistaa. Luulen, että monikin tämän nähtyään kokee pakollista tarvetta hankkia itselleen vastaavan yksinkertaisen nerokkaan jutskan.

 Koen myös pakollista tarvetta luetella tähän muutamia asioita, jotka saavat minut erityisen iloiseksi : hyvä seura, syksyn värimaailma, tuoreen pullan tuoksu, hyväntuuliset ihmiset, hamsterit, käsiohjelman hassut faktat, spontaani nauru, aitous, lämpö, Ylermi Rajamaa. Tätä kaikkea löytyi Ryhmäteatterin ensi-illasta.

 Juuu elikkäs Supernaiiville täydet viisi tähteä *****.

(näin esityksen kutsuvieraana)

Lisen kuvattavana / (c) Janne Siltavuori