Haastattelussa Saara Jokiaho

 Saara Jokiahon tapasin Jyväskylän Cumuluksen Huviretki-ravintolassa syyskuun loppupuolella 2014 Lainahöyhenissä-musikaalin ja Kauppamatkustajan kuolema-näytelmän välisellä tauolla.

Vuonna 1982 syntynyt Saara on horoskoopiltaan rapu. ”Mä oon Vantaalta kotoisin, Länsi-Vantaalta tarkemmin. Kesällä muutin tänne Jyväskylään. Helsingissä oon asunut viisi vuotta ennen kuin muutin Lahteen, jossa asuin sitten neljä vuotta. Sen jälkeen olenkin kovasti reissannut. Mulla oli periaatteessa semmoinen ”tukikohta” Porvoossa pari vuotta, osa siitä meni Imatralla ja Turussa.”

Mitä harrastat? ”Mä harrastan paljasjalkajuoksua! Mulla on sellaiset hauskat tossutkin, joissa on varpaille erikseen paikat. Lisäksi harrastan käsitöitä. Viimeaikoina oon virkannut paljon. Enää ei voi sanoa, että harrastaisin tanssimista, koska se kuuluu tavallaan tähän työhön. Sit mä luen paljon”, Saara luettelee iloisena.

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Viulua osaan soittaa. Sitä mä soitin yksitoista vuotta ennen kuin vaihdoin laulun puolelle. Seitsemänvuotiaana aloitin, ja sitä ennen olin muskarissa 3-vuotiaasta alkaen. Kyllä mä viulua välillä vieläkin soitan, viimeksi Imatralla Viivi ja Wagner-näytelmässä.”

Mitä sanoisit omasta mielestäsi sinun vahvuudeksesi/erityisosaamiseksesi ammatillisessa mielessä? ”No varmaan ensinnäkin laulu ja tanssi. Omasta mielestäni oon aika fyysinen, tykkään kehitellä rooleja fysiikan kautta ja olen aika monipuolinen siinä mielessä. Sit mulla on ihan sairaan hyvä muisti! Se on osoittautunut tässä hyväksi taidoksi. Heh, ja sit ammatin ulkopuolelta mulla on yksi ”party trick”, eli mä saan tyhjän pullon roikkumaan mun poskestani. (*näyttää myöhemmin*) Siitä ei tosin ole vielä ollut ammatillista hyötyä. Ja sit mä osaan laittaa toisen silmän kieroon, kas näin. Tätä sain käyttää Viivissä ja Wagnerissa. Sitten on semmoinen taito vielä, että kaikki lapset on mun parhaita kavereitani ennenpitkää.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Haluaisin osata stepata, mutta sehän nyt on vaan siitä kiinni, että menisin tunneille. Leponiemen Jonilla on hässäkän keskellä esim. harjoituksissa taito vetäytyä omaan ”rauhan kuplaan”, mä taas yritän vähän liikaakin olla koko ajan kartalla ja väsyn siihen.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla tai muulla taiteellisella alalla olevia? ”Teatterilaisia ei taida kyllä muita olla. Isäni serkku on runoilija, veljeni ja siskoni taas ovat hyviä kuvataiteessa. Veljelläni on bändi ja siskoni on opiskellut tietokonepelien tekemistä, eli tietynlaista visuaalisuutta löytyy.”

Milloin olet kiinnostunut teatterista/näyttelemisestä/esiintymisestä? ”Kaikki on tapahtunut oikeastaan vaiheittain. Vaikka mä soitin viulua koko nuoruuteni, mä olen 9-vuotiaana sanonut, että musta tulee isona laulaja tai kirjailija. Me asuttiin isäni työni vuoksi Amerikassa pari vuotta ollessani teini, eli kävin siellä high schoolin pari viimeistä luokkaa. Siellä päädyin kaikille mahdollisille draamakursseille mukaan ja mulla oli aivan älyttömän mukava opettaja sekä englannin-että draamantunneilla, sama opettaja siis. Englannintunneilla (eli American literature) saatiin tehtäväksi kirjoittaa näytelmä-tai leffakäsis, ja mä päädyin kirjoittamaan leffakäsiksen. Tunneilla oli hyvin innostava ja kannustava meininki, ja vielä seuraavana vuonnakin opettaja luki sitä mun tekstiäni ja antoi siitä palautetta. Kavereiden kanssa tehtiin siitä sitten elokuva! Mua on aina kiinnostanut tarinat. Jenkeissä tehtiin joka vuosi myös musikaaleja, mutta niihin en vielä silloin lähtenyt mukaan. Soitin niihin aikoihin vielä viulua ja ajattelin, että olisin voinut mennä musikaalin orkesteriin mukaan. En kuitenkaan mennyt. Koulun edustusorkesterissa soitin kyllä ja lauloin a cappella-yhtyeessä. Suomessa aloin hiljalleen siirtymään laulun pariin, olin päässyt Sibelius-lukioon ja olin ajatellut vaihtaa Vantaan Musiikkiopistossa pääaineekseni laulun. Menin laulamaan Cats-musikaalista ”Memoryn” pääsykokeissa ja ykskaks syksyllä huomasin opiskelevani klassista laulua, vaikka siellä on se pop-jazz-puolikin. Noh, sit mä innostuin siitä ja hain Helsingin Konservatorioon. Siellä ensimmäisessä oopperaproduktiossani olin tekstityskoneenkäyttäjä/tekstittäjä ja siinä mä jotenkin rakastuin produktiomaailmaan, siihen kun koko ryhmä tekee yhdessä juttua. Tämän jälkeen pääsin konsalla ja Stadialla mukaan ihan näyttämöllekin asti, mutta tuo oli ensimmäinen aatos siitä, että tää on siistiä!” hehkuttaa Saara.

Saara ja saippuakuplat :) / (c) Teatterikärpänen

Mitä alan opintoja olet suorittanut? ”Oon valmistunut vuonna 2005 Helsingin Konservatoriosta muusikoksi pääaineenani klassinen laulu ja sitten mä opiskelin pari vuotta Stadialla eli nykyään Metropolialla musiikkileikkikoulun opettajaksi, sen mä jätin kuitenkin kesken ja karkasin Lahteen opiskelemaan musiikkiteatteria Mutelle. Sieltä valmistuin vuonna 2011. Lisäksi oon käynyt yhden näyttelijäntyön kesäkurssin Lontoossa East 15 Acting Schoolissa, Mute-opintojeni aikana.”

Mitä tekisit jos et olisi nyt tällä alalla? ”Noh, mä meinasin lukion jälkeen pyrkiä opiskelemaan filosofiaa, se oli minusta hirmu kiinnostavaa. Mä olin pitkään kirjakaupassa töissä. Nuoruuteni haave kirjailijanurastahan on vielä toteutumatta. Mä olen kirjoittanut joskus runojakin nuorempana, nyt oon siirtynyt enemmänkin laululyriikoihin. Jos mä en olisi näyttelijä, olisin ehkä laulaja. Voisin opiskella myös hierojaksi ja/tai laulunopettajaksi.”

Miksi olet näyttelijä? ”Lapsena se, että halusin kirjailijaksi tai laulajaksi, juontaa varmaan juurensa siihen, että mua on aina kiehtonut tarinat ja tunnelmat, ja miten ne vaikuttaa ihmiseen. Mulla oli pitkään kriisi, että haluanko mä klassiseksi laulajaksi vai pop-jazz- laulajaksi, ja sitten kun mä löysin musiikkiteatterin, mä tajusin että tässähän mä voin hyödyntää kaikkea aiemmin oppimaani. On lisäksi jotenkin siistiä, miten vahvasti voi yleisössäkin tuntea ja päästä mukaan siihen tarinaan, ja musta on tosi hienoa olla mukana tekemässä sitä kaikkea ja antaa muille niitä kokemuksia. Ja onhan se tavallaan huikeeta, että saa laulaa ja leikkiä työkseen!”

Miten ajatuksesi näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko muuttuneet? Onko tullut matkan varrella yllätyksiä tai suuria ahaa-elämyksiä? ”Mun ensimmäinen työharjoitteluni oli Oulussa West Side Storyn Mariana ja mulla oli pitkään ongelmana, että miten mä löydän sen hahmon ja millainen se oikein on. Musikaalissa on kohtaus, jossa Anita syyttää Tonya murhaajaksi ja kerran harjoituksissa mua alkoi itkettämään se, miten pahalta Anitasta mahtaa se tuntua, et mun ei Saarana tarvitse päättää mitä tapahtuu, vaan mun pitää olla siinä hetkessä ja kokea Marian tunteet. Se oli sellainen ahaa-elämys, että nyt mä olen oikeilla jäljillä. Liika itsetietoisuus pitäisi saada jotenkin aina karsittua. Sen jälkeen aina jossain vaiheessa harjoituskautta oon onnistunut kokemaan sen saman ja päässyt hahmon sisälle tavallaan, ettei se olisi suorittamista, vaan pikemminkin hetkessä olemista. Tärkeää on tietenkin myös se, että teksti on luettu huolella ja ajatuksen suunnat ja kohtausten rakenne selvät, silloin pystyy antautumaan siihen hetkeen.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urallasi saanut ja keneltä tai mistä se on tullut? ”Tärkein oppi on ehdottomasti se, että näyttelijän tehtävä on kuunnella vastanäyttelijäänsä ja reagoida siihen, eikä tehdä mitään omaa showta. Tästä on puhuttu kyllä todella monen kanssa, ainakin Lumikki Väinämö on meille Lahdessa koulussa sitä opettanut. Matkanvarrella olen sitten havainnut ja huomioinut niitä hetkiä, jolloin se todella toimii. Olla läsnä ja reagoida, se kantaa pitkälle.”

Onko sinulla mahdollisesti omia ammatillisia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisen paljon? ”Niitä on kyllä aina! Mä oon jotenkin semmoinen, että tykkään seurailla kulisseista, miten kollegat työskentelevät. Se liittyy osittain siihen, että olen utelias luonteeltani ja ikuisen oppimisen kannalla, ja toisaalta taas olen urani alussa vasta ja haluan nähdä, miten muut tekevät. Ennen kuin menin kouluun ja valmistuin, mulla oli enemmänkin ulkomaisia musikaalitähtiä, joita erityisesti ihailin esim. Sutton Foster ja Idina Menzel. Nykyään ne löytyy sitten lähempää, viime vuonna Imatralla oli ihan mahtavaa seurata, miten Ulla-Maija Järnstedt näytteli. Hän oli aina jotenkin hirmu aito ja todella läsnä. Nyt Lainahöyhenissä mä monesti seurailen kulisseissa Leponiemen Jonin kohtauksia, hän tekee todella upeaa työtä aina. Ihailuni kohteet ovat siis tavallaan siirtyneet ns. lähipiiriin. Olin myös nähnyt aiemmin paljon juttuja Helsingin Kaupunginteatterissa ja ihaillut Tuukka Leppästä ja Antti Timosta, ja ykskaks olenkin samassa produktiossa heidän kanssaan. Jännä tunne!”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Oon näytellyt Oulun Kaupunginteatterissa, Kouvolan Teatterissa, Lahden Kaupunginteatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Imatran Teatterissa ja nyt Jyväskylän Kaupunginteatterissa. Kesäteattereista olen ollut Samppalinnassa ja Billnäsin Ruukilla ja Heinäsuon Kesäteatterissa Lahden lähellä. Ennen koulua olin Nuorten Musikaaliteatteri ry:n Honk!-musikaalissa mukana.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Viimekeväinen Veriveljet-musikaalin Lindan rooli Imatralla on ollut tärkeä ja Linkolan Peter Panissa Peter Pan, mun ”oma porukka” teki sen reilu vuosi sitten ja meillä oli esityksiä sekä Helsingissä että Porvoossa. Mä olin porukan taiteellinen johtaja ja tuottaja myös.”

Onko sinulla jotain tiettyä roolihaavetta? ”Jo vuosien ajan mulla on ollut haaveena Pikku naisia-musikaalin Jo March, sitä ei ole Suomessa vielä tehty. Jo ennen koulua mulla oli haaveena Jekyll & Hyde-musikaalin Lucyn rooli. Mua kiehtoo tuollaiset omapäiset ja rouheat naishahmot. Veriveljien Lindasta en ennalta edes tiennyt paljoa, ja sitten siitä tulikin todella tärkeä ja hieno matka.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? ”Saako valita Jack Nicholsonin? Se on jotenkin niin huikea ja unohtumaton. Voisi olla kyllä tyttö pulassa Jackin kanssa. Robin Williamsin ja Heath Ledgerin kanssa voisi myös näytellä. Michelle Williams myös! Oi, ja sitten Gavin Creel, huikea musikaalinäyttelijä!”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi mahdollisesti kappale? ”Freddie Mercury voisi olla kyllä aika kova duettopartneri... ja Stevie Wonder ja Michael Jackson! Mä rakastan maailmanparannuslauluja, voisin siis ”Heal the Worldin” laulaa Michaelin kanssa ja Stevien kanssa kappaleen ”Love´s in Need of Love Today”, saatais maailmaan vähän rakkautta lisää.”

Miten sinulle ilmenee käsite ”teatterin taika”? ”Se on se, kun unohtaa katsojana sen asetelman, että ”nyt katson teatteria”, vaan että imeytyy jotenkin niin mukaan siihen kokemiseen. Ja näyttämöllä kun pääsee mukaan flow´hun, elää siellä maailmassa ja unohtaa kokonaan sen, että nyt ihmiset katselee minua. Tarina ja tunnelma on niin vahva, että imaisee mukaansa. Se on upeeta! Mukaan tarvitaan kuitenkin yleisö, eli esim. läpimenotilanteessa ei riitä, että olemme siellä vain keskenämme. Koskaan ei ole samanlaista värinää ilmassa kuin yleisön läsnäollessa.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Sen oon huomannut, että oma luovuus pääsee valloilleen silloin, kun on tarpeeksi tilaa ja tavallaan virikkeetöntä vapaa-aikaa. Harvoin sitä on, kun koko ajan on jotain työn alla. Esimerkiksi pitkillä automatkoilla, jos en laita musiikkia soimaan ja olen yksin, niin saatan yhtäkkiä ruveta säveltämään biisejä. Siihen voi tietysti vaikuttaa sekin, että näkee tietä, metsää tai peltoa. Vesi on mulle myös aika tärkeä elementti, vesi rauhoittaa ja sielu lepää rannalla. Ja sitten tietysti se, kun näkee tai kuulee sellaisia biisejä, jotka aiheuttavat suuria tunteita. Niistä tulee itsellekin sellainen fiilis, että haluaa päästä tekemään vastaavaa”, Saara pohtii.

Saara teatterin edessä / (c) Teatterikärpänen

Podetko ramppikuumetta tai esiintymisjännitystä? ”Se vaihtelee todella paljon! Se riippuu vähän siitä teoksesta, eli kuinka isoa juttua on tekemässä ja kuinka sinut on sen oman roolinsa kanssa. Jos on sellainen olo, että tämän minä osaan ja tämä on mulla hallussa, niin silloin jännittää aika vähän oikeastaan. Ensi-illassa mua jännittää kyllä aina, mutta silloinkin vain verhoissa, eli kun itse pääsee tekemään, jännitys unohtuu. Se oma Peter Pan oli niin iso kakku kaikkineen, että silloin mua jännitti ihan jokaisessa esityksessä ja mulle tuli verhoissa semmoinen ”yökkäilyreaktio”. Se on myös jännää, että silloin jos katsomossa on joku tuttu, niin mua jännittää enemmän kuin silloin, jos katsomo on täynnä ”vieraita” ihmisiä.”

Onko sinulla jotain omia ”rituaaleja” tai rutiineja, joita huomaat aina toistavasi ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Ei mulla taida sellaisia olla, jotka olisi aina samat, mutta esityskohtaisia kyllä on, ja jos niihin jää liikaa kiinni, on se todella kahlitsevaakin. Nykyään mä yritän tietoisesti välttää aiheuttamasta itselleni liian vahvoja rutiineja.”

Kerro joku legendaarinen kommellus. ”Kouvolan Rebecca-musikaalissa tapahtui hassuja lopun tulipalokohtauksessa, kun yhdessä näytöksessä pyllähdin keskelle lavaa ja se taisi mennä kyllä sen järkytyksen piikkiin, eli katsojat ei tajunneet että kaaduin oikeasti. Oli kyllä tosi vaikeeta hillitä nauruaan siihen asti, että pääsi pois siitä tilanteesta. Kesällä Matin ja Tepon meiningeissä Samppalinnassa siinä munkkibaarikohtauksessa kävi parikin kertaa niin, että Sami Hintsasella jäi tuoli kiinni pyllyyn kun se nousi ylös, ja tuoli jäi roikkumaan mukaan. Se oli hassun näköistä.”

Kerro joku erityisen hyvä muisto. ”Mulle on ollu konsertit todella isoja juttuja, kun on nähnyt jonkun idolinsa keikan. Huikein elämys ever oli Michael Jacksonin konsertti Olympiastadionilla, olin silloin 15-vuotias. Se oli mulle melkein uskonnollinen kokemus. Stevie Wonder Pori Jazzeilla oli myös huikea kokemus. Michael Jackson taitaa olla yksi syy siihen, miksi mä olen haaveillut nuorena laulajuudesta. Ne biisit on vaikuttaneet muhun niin vahvasti.”

Käytkö seuraamassa muiden teatterien tarjontaa? ”Kyllä mä käyn, niin paljon kuin suinkin ehdin. Työt tosin vähän haittaa... Viimeksi kävin katsomassa Chicagon toisen enskarin Lahdessa, kesällä kävin katsomassa Imatralla Aikuisen naisen ja täällä Jyväskylässä Eurooppa Nelosen jutun. Tykkään käydä katsomassa muiden esityksiä, ja erityisesti kavereiden juttuja. Mä oon aina hirmu ylpeä mun ystävistäni.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? ”Niskavuoren naiset tulee kohta ensi-iltaan, olen siinä Anna-Liisa Niskavuori. Tammikuun loppupuolella tulee enskariin yksi juttu, jossa olen myös mukana. Sitä ei ole kaiketi vielä julkistettu, joten en voi kertoa siitä enempää. (Huom! Haastattelun julkaisuvaiheessa näytelmäkin on jo julkistettu, eli kyseessä on Yksi lensi yli käenpesän, ja siinä Saaralla on hoitaja Flinnin ja ”hutsu” Candy Starin roolit.) Niin, ja sitten Baari Vakiopaineessa alkaa nyt syksyllä ”Kapun lauluklubi”, eli teatterin kapellimestari Lasse Hirven vetämä klubi, jossa illan solisteina toimii teatterin näyttelijöitä. Minä olen lavalla 20.11. Jee!” Saara intoilee.

Onko sinulla jotain mottoa? ”Ainakin mulla on sellainen asenne, että ”kaikki aina järjestyy”. Se voisi olla mottoni. Joskus mulla oli blogi, jonka ala-otsikkona oli ”tärkeintä on olla aito”. Se on myös aika hyvä.”

Mitä muuta olennaista haluaisit mahdollisesti itsestäsi kertoa? ”Hmmm, se tyhjiöjuttukin tuli jo kerrottua. Hei, mulla kasvaa yksi partakarva, joka häiritsee mua suunnattomasti ja se on aina nyppäistävä heti pois! Oon löytänyt kohtalotovereita tästä, useammallekin tutulle kasvaa just aina se yksi.”

Osaatko imitoida ketään? ”Mä tykkään kyllä tehdä paljon erilaisia ääniä, mutta en sanoisi, että ne on jotain tiettyjä tyyppejä. Osaan puhua pikkulapsen äänellä, vähän munamiesmäisesti, ja sit semmoista Louis Armstrong-mörinää...”

Mikä fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi? ”Haluaisin olla Peppi Pitkätossu, omapäinen ja vahva naishenkilö. Peppi ei välitä siitä, miten asiat kuuluisi tehdä.”

Jos olisit supersankarihahmo, mikä olisi sinun erikoiskykysi? ”Mulla on kyllä taito piristää muita ja tuoda hyvää mieltä. Jaa mikä sen hahmon nimi olisi? Voi ei, ekana tulee mieleen IloTyttö hahhahah! Vie kyllä vähän väärään suuntaan! Kun olin lapsi, mun äitini kutsui mua nimellä Saara Aurinkoinen. Sen voisi ottaa käyttöön.”

Jos voisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Ainakin mä urheilisin. Mä haluaisin tietää, että pitääkö se paikkansa, että miehet on nopeampia ja kestävämpiä. Olisi myös kiinnostavaa laulaa miehen äänellä jotain upeita biisejä, Les Misistä vaikkapa ”Bring Him Home”. Olisi myös kiintoisaa tutkia miehen ajatusmaailmaa.”

Jos ihminen vetäytyisi talviunille syksyllä ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Saako ottaa tietokoneen, jossa on Netflix? Lankaa pitäisi olla ja virkkuukoukku, ja piikkimatto! Herkuiksi ottaisin Kartanon perunalastuja ja punaviiniä. Oon ollut nyt koko syyskuun sipsilakossa, en edes tiedä miksi. Enää muutama päivä ja sit lähtee, heh!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä ottaisit sinne mukaan? ”Sinne ottaisin mukaani veljentyttöni Hertan. Hertta täyttää kohta neljä. Ainakin me puhalleltaisi siellä saippuakuplia, luettaisi ehkä jotain kirjaakin. Monesti on niin, että Hertta vaan kertoo mulle kaikenlaisia juttuja.”

Jos voisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Mua kiinnostaisi 60-luku, kävisin tsekkailemassa sitä hippimeininkiä ja mentaliteettiä. Woodstockiin! Motownin studioilla voisin käydä imemässä vaikutteita myös. Queenin keikalle voisi myös mennä.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen teatterille ja vietän pienen jumppahetken, virkkaan hetken ja menen kampaamoon ja sitten lopulta näyttämölle muina leideinä.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Lämpö

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Tympeys

- Mikä sytyttää sinut? - Taito ja intohimo

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Kunnianhimottomuus, päämäärän puute

- Suosikkikirosanasi? - Perkele

- Mitä ääntä rakastat? - Aaltojen pauhua

- Mitä ääntä inhoat? - Haarukka lautasta vasten, lumiauran raapiminen vasten asfalttia, lehtipuhallin

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Lentäjä

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Sihteeri

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Good job!

Saaran omille nettisivuille pääset tämän linkin kautta!

Soundcloud-linkki

YouTube-linkki

Saara löytyy myös Twitteristä