Haastattelussa Teija Auvinen

Teija Auvisen tapasin kesäkuun alussa 2014 anoppinsa Eila Roineen luona kahvittelun merkeissä.

Vuonna 1959 syntynyt Teija on horoskooppimerkiltään Kalat.

- "Olen syntynyt Oulussa. Olen evakkoperheen lapsi eli sukuni on lähtöisin Karjalasta ja isäni puolelta on lisäksi viitteitä venäläisestä perimästä. Kotini on Kemissä ja sieltä lähdin aikanaan tänne Tampereelle, 18-vuotiaana.”

Mitä harrastat? - ”Harrastan liikkumista. Aika tahtoo välillä kiristää. Lisäksi teen paljon käsitöitä ja luen. Rakastan elämäkertoja. Dekkarit laiturilla kuuluvat kesään. Mieheni Tommi osti taannoin sellaisen e-kirjojen lukulaitteen ja pilkkasin sitä siitä, koska kädessä kuuluu olla kunnon kirja! Oltiin sitten reissussa ja multa loppui kirjat, mutta hän vaan jatkoi. Ylimielisenä lainasin sitä laitetta, ja hemmetti, sehän olikin kätevä. Siinä oli se taustavalokin yön hämäriin hetkiin. Hankin sitten itsellenikin sellaisen. Sinne on ladattu nyt kaikenlaista luettavaa yhden klikkauksen päähän!”, Teija kertoo tyytyväisenä.

Osaatko soittaa jotain soitinta? - ”Ikävä kyllä en, ja se kyllä kaihertaa. Lapsena olisin halunnut pianotunneille, mutta vielä enemmän halusin balettikouluun. Olin vähävaraisesta kodista, enkä voinut saada molempia. Piti valita ja tietysti valitsin baletin.”

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi? - ”Tuntuu siltä, että joku toinen osaisi vastata tähän paremmin... Sanotaan näin, että olen aika fleksiibeli näyttelijä, eli taivun aika moneen, enkä tarkoita pelkästään fyysisiä ominaisuuksia! En sano heti "ei"…ainakaan kokeilematta. Olen hyvä joukkuepelaaja. Voisiko sanoa, että olen herkkä ja herkkä huumorille. Naurun ja itkun raja on aina yhtä mielenkiintoista. Rohkeuden ja eräänlaisen elämänhulluuden tunnen löytäneeni vasta iän kautta. Se on löytynyt elämällä.”

Mikä olisi sellainen taito (soittotaidon lisäksi), jonka haluaisit osata? -”Kyllä se sinne laulupuolelle menee. Jossain vaiheessa jopa pelkäsin omaa äänenkäyttöäni. Tottakai ikä ja kokemus tuo lisää rohkeutta, mutta kuitenkin. Pidin itseäni aina sellaisena piipittäjänä, mutta työssä roolin karaktäärin kautta olen saanut itsestäni paljonkin ääntä ulos! Uskomatonta, mutta olen laulanut operetissa "Viktorian husaari" O Lia Sanin roolin… älä vaan kysy multa vuosilukua. Kävin tosi uutterasti laulutunneilla ja treenasin ääntäni ja sanotaan näin, että rimassa roikkuen sen roolin tein, mutta tein kuitenkin.”

Entä ammatin ulkopuolelta joku taito, jonka haluaisit osata? -”Haluaisin olla viiltävän hyvä matematiikassa. Eli olen siis tosi huono. Perheeni vinoilee siitä iloisesti…Luulen, että puhtaasta armosta en saanut koulussa ehtoja. Muistan huutaneeni matematiikanopettajalleni, että hommaan sellaisen ammatin, jossa matematiikkaa ei tarvita. ”Sellaista sinä et löydä!” vastasi opettaja. Tavallaan löysinkin, mutta aina se tulee silti vastaan ja tämän suhteen olen jo luovuttanut. Siksi laskukone on ystäväni.”

Löytyykö suvustasi muita teatterialalla olevia? - ”Ei löydy. Äitini kyllä kirjoittaa, eli kirjallista osaamista löytyy…Noista vahvuuksista muuten vielä, eli kirjoittaminenhan on mun vahvoja puoliani. Tai se on aina ollut jotenkin luonnollista mulle. Koulussa rakastin kirjoittaa aineita ja aina niitä luettiin luokalle ja tunsin, että niitä tykättiin kuunnella. Mutta sitten lukiossa äikän opettajani alkoi hehkuttaa minua "ällän kirjoittajana" ja otin siitä tosi rankkoja paineita. Mutta nyt, kyllä, nautin kirjoittaa. Olen kirjoittanut kaksi näytelmää, jotka on kantaesitetty TTT- ssa. ”Korsetti” oli näytelmä viidelle naisnäyttelijälle naisnäyttelijän elämästä. Ohjasin sen myös itse ja tein koreografian. Tapio Parkkisen kanssa kirjoitettiin yhdessä tanssimonologi ”Martta eli perhonen piilossa”. Se liittyi baletin maailmaan ja erään balettisuvun elämään. Rakastin näytellä ja tanssia Martan tarinaa ja kaikkia niitä monia, hulluja sukulaisia isoäidistä rakastettuun. Esitykset katkesivat, kun eturistisiteeni katkesi. Mutta muisto elää vielä kropassani. Kirjoittaminen kulkee koko ajan mukanani. Ainakin suunnittelen, jos en kirjoita.”

(c) Kari Sunnari

 Milloin olet kiinnostunut näyttelemisestä/teatterista ja onko siihen vaikuttanut joku henkilö tai asia? - ”Ei kukaan henkilö erityisesti. Ajauduin teatteriin tanssin kautta. Muistan hyvin, kun näin televisiosta Joutsenlammen. Olin reilusti alle kouluikäinen. Se oli järisyttävä kokemus. En tiennyt mitä se oli, mutta siitä lähtien tanssin aina ja joka paikassa. Puukengillä, että pääsin varpailleni. Tokaluokkalaisena pääsin monen itkun ja rukoilun jälkeen balettikouluun. Olin täysin varma, että minusta tulisi isona balettitanssija. En epäile, etteikö minulla jonkinlaisia edellytyksiä olisi ollutkin. Olisimmepa vain asuneet etelämpänä.

Kaivoin tietoa Oopperan balettikoulusta, jonne suunnittelin pyrkiväni. Balettiopettajanikin kannusti hämmentyneen varovaisena. Epätoivoistahan se tietysti oli, mutta touhusin kovasti! Olisin jopa voinut asua tätini luona Helsingissä. Äitini sitten puhalsi pelin poikki, ja kyllähän minä sen ymmärsin…myöhemmin aikuisena ja äitinä. Myöhemmin balettikoulu loppui Kemissä, mutta jatkoin Oulussa. Kahtena päivänä viikossa, välillä kolmenakin, junailin koulupäivän jälkeen Ouluun balettitunneille ja yöjunalla takaisin kotiin. Olin kyllä hirvittävän tarmokas.

Sitten Kemin teatteri haki tanssijoita musikaaliin "Cabaret". Ruth Matso Tampereelta vieraili koreografina ja Päivi Istala ohjasi. Pääsin mukaan ja siellä sauhusin ilotyttönä Kit-Kat-Klubilla…Sittemmin Päivi Istala muisteli, että oli tuntenut kauhunsekaista ihailua suorituksestani. Herranen aika, taisin olla kuudentoista! Joku mulla kuitenkin siellä naksahti ja ajattelin, että waude, tämä on sitä mitä haluan tehdä. Siis,että minähän voin olla näyttämöllä kuka tai mikä vaan. Mahdollisuudethan olisivat rajattomat! Muistan sen ajatuksen vieläkin hyvin kirkkaana.

Tämän jälkeen sain aika suuren puheroolin ”Sahankarilaiset”-näytelmästä. Matti Miikkulainen ohjasi. Muistan, että mulla oli näytelmässä monologi, jossa kerroin painajaisunen vanhalla keminmurteella. Sillä samalla monologilla pyrin myöhemmin teatterikouluun. Kemin teatterissa nimittäin kertoivat, että Tampereella olisi haut ja kehoittivat mua pyrkimään, jotta tietäisin millaista se sitten on, kun myöhemmin haen oikeasti teatterikouluun. Minä lähdin pyrkimään enkä kyllä tiennyt mistään mitään. Todellisena umpukkana menin vaan ja varmaan sen takia pääsinkin sisään. Enhän mä edes tiennyt mitä improvisaatio on. Ei mulla ollut muuta kokemusta kuin ne balettikoulun kevätnäytökset ja Kemin teatterissa pari juttua. Ihan intuition voimalla mentiin niin teatterissa, kuin pääsykokeissakin. Toiseen vaiheeseen mennessäni olin hädissäni lainannut Kemin kirjastosta junamatkalla luettavaksi teoksen ”Draaman estetiikka” enkä tajunnut siitäkään mitään. Jo Oulun kohdalla paiskasin kirjan pois.”, Teija muistelee nauraen.

”Tampereen IV:lle Näyttelijäkurssille, eli nykyiselle Nätylle, pääsin vuonna 1977 ja valmistuin 1981. Samalla kurssilla olivat kanssani Ritva Jalonen, Tiina Weckström, Anneli Ranta, Aliisa Pulkkinen, Seppo Pääkkönen, Ilpo Hakala, Jukka Rantanen, Markku Maasilta, Markku Hokkanen, Esko Vatula ja Tommi Auvinen (nykyinen mieheni, vaikkakin niihin aikoihin huitelimme ihan eri ympyröissä!)”

Entä muut mahdolliset teatteriin liittyvät opinnot? - ”Ei mulla varsinaisesti muuta ole. Joskus takavuosina olen käynyt TeaKissa laulun ja puheen kesäkursseilla. Tanssiin liittyen on sitten enemmänkin opintoja. Olen opiskellut tanssia Kuopiossa ja Lontoossa eripituisilla kursseilla, mm. Laban- centerissä ja teatterikouluaikoina tietysti täällä Tampereella. Täällä oli silloin hirveän hyviä tanssiopettajia. Minähän olin päässyt kuin taivaaseen.”

Jos et olisi nyt tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? - ”Kyllä se varmaan jollakin tavalla liittyisi kirjoittamiseen tai historiaan. Miksei myös jotain, joka liittyy käsillä tekemiseen. Koen sen vastapainona tälle nykyiselle työlleni, koska heti näet kättesi jäljen ja tuloksen, oli se hyvä tai huono.”

Miksi olet näyttelijä? - ”Mä olen fatalisti, eli kohtalo kuljettaa. Satuin pääsemään ensiyrittämällä teatterikouluun, enkä voi tietää, olisinko pyrkinyt toisen kerran. Minusta ei tullut koskaan ylioppilasta, koska pääsin kesken lukion teatterikouluun. (Tyttölyseon kasvattina se on ikuinen trauma, se lakittomuus Vappuna!) Jos minusta olisi tullut ylioppilas, olisinko sittenkin jossain muualla… En voi tietää. Luulen, että tämä on mun kohtaloni ja sen takia olen näyttelijä! Mutta kyllä mä myös rakastan työtäni. Minulla on ollut hyvin vaikeitakin aikoja urallani ja olen miettinyt, että jatkanko vai enkö.

Puolet mun sydämestäni sykkii tanssille ja jos mulla ei olisi ollut sitä vaihtoehtoa mukana niihin aikoihin, niin en tiedä olisinko mä näyttelijä tällä hetkellä. Minun on ollut mahdollisuus hengittää vapaammin tanssin ja kirjoittamisen kautta. Se on niin monisyinen kudelma…miksi olen näyttelijä. Ei siihen ole vain yhtä vastausta.”

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella? - ”Pohjalla on se sama ahaa-elämys kuin silloin "Cabaret"n tanssityttönä eli vain taivas on rajana! Paitsi ei se niin yksinkertaista ollutkaan.

Joka kerta, kun saa uuden pääkirjan käsiinsä, on alussa ja uuden edessä. Mutta nyt, kun on enemmän elettyjä vuosia takana, materiaaliakin on enemmän ja työ on sillä tavalla helpompaa. Silti se ei ole aina helppoa. Ja vaikka se on joskus kauhean jännittävää, niin silti se on myös rennompaa ja nautittavampaa. Vaikka työ onkin joskus raastavaa ja rankkaa, nautin suunnattomasti työstäni.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urasi varrella saanut ja keneltä/mistä se on tullut? - ”En osaa sanoa ketään tiettyä erityisesti, paitsi että tuo anoppi tuolla viereisessä huoneessa (eli Eila Roine) on sellainen. Hän lähestyy työtään sillä tavalla, jonka allekirjoitan täysin. Ajattelen saman suuntaisesti ja sen takia hänen kanssaan on helppoa tehdä töitä. Tommin kanssa ajattelemme teatterista myös samalla tavalla. Totaalinen rehellisyys ja se, että olet avoin työllesi – se on se juttu.”

Onko sinulla mahdollisesti ollut omia ammatillisia esikuvia, joita ihailet tai arvostat erityisesti? - ”Mä tykkään Eilan tavasta tehdä töitä, samoin Maria Aro, Tuire Salenius...jos ajatellaan näin läheltä ja Suomesta. Muistan myös, että Eeva-Kaarina Volanen teki minuun suunnattoman vaikutuksen. Hän hehkui jotain käsittämätöntä iättömyyttä! Ulkomaalaisista ihan ehdottomia ovat Judy Dench ja Maggie Smith.”

Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa? - ”Naisista Judy Dench. Miehistä jo edesmennyt Veijo Pasanen. Anthony Hopkins.”

Entä kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? - ”Apua! Ewan McGregorin kanssa tekisin koko "Moulin Rouge"-elokuvan uudestaan…en siis uusiksi, koska se on yksi täydellisimmistä elokuvista, joita olen nähnyt.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? - ”Tampereen Teatterissa 1981- 1985 ja Tampereen Työväen Teatterissa olen ollut vuodesta- 85. Koreografioita olen tehnyt sitten monessakin eri teatterissa TTT:n lisäksi, mm. TT:ssa, Seinäjoella, Turun ruotsalaisessa teatterissa ja kesäteattereissa Turun Samppalinnassa ja Pyynikillä. Niin, ja Komediateatterille olen ohjannut yhden lastennäytelmän.”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. - ”Jännää muuten, että se ei välttämättä liity siihen, että onko iso vai pieni rooli.

TT:n Frenckell-näyttämö valmistui vähän sen jälkeen, kun olin valmistunut teatterikoulusta ja siellä ranskalainen Michel Dubois ohjasi ”Epärakkautta”-nimisen näytelmän. Se oli oikeastaan kooste eri näytelmäkirjailijoiden teksteistä. Siinä käsiteltiin rakkaudettomuuden lisäksi myös uutta teatterirakennusta monelta eri kantilta. Yleisö siirtyi paikasta toiseen näyttelijöiden mukana. Roikuin hirressä ja kerroin kohtalostani sisääntuloaulan lasikaapissa…muunmuassa.

TTT:ssa Arturo Corso ohjasi Dario Fo´n ”Mysterio Buffo”-ilveilynäytelmiä ja meitä oli suurella näyttämöllä miehiä ja naisia, tyhjä näyttämö, keppejä, tuoleja ja pöytiä. Siinä oltiin puhtaimmillaan teatterintekemisen äärellä.

Ja sitten Jirí Suchýn ohjaama Revyy Faust, jonka tarina sijoittui Prahaan toisen maailmansodan aikaan. Olin siinä revyylaulaja, ja oli suuri onni, että pääsin siihenkin mukaan. Työviksessä Tommin ohjaama ”Veriveljet” oli tärkeä juttu – olin siinä Linda, eli tyttö johon molemmat veljekset rakastuvat.”

”Mietin myös sellaisia roolitöitä, jotka on tavallaan etappeja ja nytkäyttäneet mua eteenpäin. Juha Malmivaara ohjasi ”Puukkojunkkarit” ja mukana oli myös koreografikaksikko Tanssiteatteri Eri:stä, ja oli mahtavaa kokea se tapa, jolla Malmivaara houkutteli minut saamaan itsestäni irti asioita, joita en ollut koskaan näyttämöllä tuonut esiin. Liikkeen kautta mentiin ja löysin tietynlaisen hulluuden itsestäni ja rohkeuden! Sen jälkeen mä olen ollut paljon rohkeampi ja olen uskaltanut antaa itsestäni paljon enemmän ulos. Se sysäsi mut tavallaan luovaan myllerrykseen, ja tuon jälkeen mä kirjoitin sen ”Korsetin” ja tanssimonologinkin. Ja tietysti viimeisimmistä töistäni ”Hiljaiset sillat” tulee varmasti olemaan mun ikuinen rakkaani. ”Elokuu” oli myös aivan ihana ja ”Puheluita”. ”Pieni raha”, ja ”Grace ja Glorie” tietysti! Eilankin kanssa ollaan oltu samoissa näytelmissä paljon, muttei koskaan kunnolla vastakkain, kunnes sitten 2008 tuli tuo ”Grace ja Glorie”. Siitä tuli menestys. Päästiin sen kanssa Teatterikesään ja keikkailtiin paljon Ruotsia myöten”, Teija muistelee lämmöllä.

Onko sinulla tai onko ollut jotain roolihaavetta? - ”Aikoinaan olisin hirveästi halunnut tehdä ”Romeon ja Julian” Julian, mutta sitten tapahtui yksi helpottava juttu Savonlinnan Oopperajuhlilla, jossa näin Romeo ja Julia-baletin. Se oli niin mieletön kokemus, että sen jälkeen ajattelin, että tuossa se nyt oli, mun ei tarvitse tuota enää tehdä! Siinä esityksessä ei tarvittu sanoja, ja mä vapauduin siitä roolista. Joskus tulee se hetki, kun saa kuulla jonkin tietyn näytelmän tulevan ohjelmistoon…sydänalassa kouraisee, ja sitä vaan tietää, että siinä olisi mun roolini. ”Hiljaiset sillat” ja Francesca oli juuri sellainen rooli. En siitä kenellekään puhunut, vaan se oli hiljainen toive ja mä olin niin onnellinen kun kuulin, että saan sen tehdä.”

Mikä on mielestäsi parasta teatterissa? - ”Sekä katsojana, että tekijänä parasta on se, että saat hetkeksi upota jonkun toisen ihmisen tarinaan ja elämään. Teatteri on leikkiä. On ihanaa olla se pari tuntia ihan toisessa maailmassa ja toisen ihmisen nahoissa.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? - ”Se liittyy vähän tuohon edelliseen vastaukseen. Kun katsoja ja teatterin tekijä hengittävät samaa ilmaa ja samaan tahtiin. Kun katsojana unohdat sen, että olet katsoja. Luulet olevasi mukana näytelmässä. Itselleni on käynyt niin katsomossa ja sen tuntee silloin myös näyttämöllä oleva. Se on taianomainen hetki, kun sydämet sykkii samaan tahtiin. Se on maagista.”

Mitkä asiat inspiroivat sinua? - ”Mua inspiroi arki ympärilläni. Inspiroidun hyvin monenlaisista asioista, pienistäkin. Toisen ihmisen nauru vaikkapa kaupan kassalla... On hirveän ihanaa istua jossain kahvilassa ja seurailla ihmisiä ja arkea ympärillä. Kuuntelen myös paljon musiikkia. Luonto inspiroi ja veden läheisyys. Lapset ja vanhukset. Ihan tavallinen arki saa mut sitten kehittelemään tarinoita päässäni.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? - ”Kyllä poden, mutta näihin vuosiin mennessä olen jo ymmärtänyt sen, että kaikki on käytävä läpi eikä siitä mihinkään pääse. Kyllä se sitten helpottaa, kun pääsee näyttämölle. Pukuhuonekaverini Hokkasen Minnan kanssa aina huokaillaan, että kuinka me taas ollaan itsemme tämmöiseen tilanteeseen laitettu!

Kyllä mua jännittää, mutta enää se ei ole paniikin paikka. Omaistenkenraali on mulle pahempi paikka kuin ensi-ilta. Ensimmäinen yleisökontakti on aina yhtä jännittävää, koska silloin ollaan totuuden edessä, että toimiiko tämä.”

Onko sinulla jotain omia rutiineja tai rituaaleja, joita huomaat tekeväsi aina ennen esitystä tai esityspäivinä? - ”Muistan, että minulla oli jossain vaiheessa sellaisia lähes pakkomielteenomaisia rituaaleja, joista tietoisesti pyristelin pois huomattuani, että nyt tämä ei edesauta mun oloani vaan päinvastoin. Nyt mulla on ajatuksen tasolla asioita, joita teen tai keitä ajattelen.”

Kerro joku kommellus. -”Juuri eilen oli Eilan kanssa puhetta pukijoista. TTT:ssa on rautaisia pukijoita. Aina ei silti mene putkeen…Isolla puolella pyöri näytelmä Urpo Lahtisesta, ”Lehtikeisari” nimeltään ja mä esitin siinä Urpon vaimoa. Lopussa vietettiin Urpo Lahtisen hautajaisia ja mulla oli minkkiturkki päällä hautajaissaattueessa. Edellisestä kohtauksesta oli salamannopea vaihto ja mulla ei ollut sen turkin alla muuta kuin alusvaatteet ja korkeakorkoiset nahkasaappaat, ja pukija laittoi mulle ne kengät. Reidar Palmgrenin käsipuolessa menin sitten hautajaissaattueessa pää painuksissa ja yllättäen huomaan, että ne kengät sojottaa miten sattuu, eli mulla oli ne väärissä jaloissa! Mua alkoi naurattaa ihan kauheasti ja peitin kasvoni käsilläni ja hytkyin siinä. Sain naamioitua sen itkuksi, mutta kyllä oli piinallisia ne minuutit siinä!” Teija nauraa.

Kerro joku hyvä muisto. - ”Mä suhtaudun ihmisten nimiin intohimoisesti ja mietin, miksi juuri tuo nimi on annettu juuri tuolle ihmiselle…Se ei ole pikku juttu.

Nuorimmaisemme nimi on Eilamaija Amelia, ja häntä kutsutaan Ameliaksi. Hän syntyi kuukautta liian aikaisin ja sektiolla. Emme tienneet, kumpi sieltä olisi tulossa ja pojan nimi oli sitäpaitsi ollut kauan valmiina. Tuli vähän kiire. Varmaa oli, että ensimmäiseksi nimeksi tulisi Eilamaija, mutta pohdittiin ankarasti sille jatkoa. Hyvä ettei riidaksi mennyt…Näin sitten leikkausta edeltävänä yönä unta, jossa sain tytön, jonka nimi on Amelia. Siinä se oli! Esikoisemme on Vili Valtteri, keskimmäinen Juulianna Alina. Voi, niilläkin on omat tarinansa. Mä olen nimifriikki.”

Tulevia roolejasi tai muita töitäsi? - ”Tällä hetkellä harjoitellaan ”Vanhan naisen vierailua”, mulla on siinä parikin roolia ja se on ensi-illassa lokakuun puolivälissä. Ensin tulee kuitenkin syyskuussa ensi-iltaan ”Pekka Töpöhäntä”, ja siihen olen tehnyt koreografian ja näyttelen myös.”

Mikä fiktiivinen hahmo haluaisit olla ja miksi?- ”Facebookissa pyöri sellainen testi, että mikä Disney-hahmo olisit. Tyttäreni Juuliannan mielestä mä olen Pocahontas, ja se mä haluaisin kyllä ollakin. Intiaanit ovat kiehtoneet aina. Heidän uskontonsa, tapansa, yhteytensä luontoon…heidän kohtalonsa. Ja nyt tarkoitan ihan faktaa.”

Jos sinulla olisi jokin supervoima, mikä se olisi? - ”Haluaisin osata lentää. Unissani lennän usein.”

Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? - ”Mä toivoisin, että se mies joutuisi tilanteeseen, jossa sillä olisi leikki-ikäisiä lapsia ja se lähtisi harjoituksista, kävisi kaupassa, hakisi lapset tarhasta, tekisi ruuan ja pistäisi huushollin kuntoon ja lähtisi sitten takaisin töihin. - Näin. Kaikki ei tiedä millaista pyöritystä tämä välillä on ollut. Mies mun kotonani tietää, mutta moni ei tiedä.”

Jos ihminen menisi syksyllä talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? - ”Ottaisin hyvän ja niskaa tukevan tyynyn sekä dekkarin ja elämäkerran. Evääksi hyvää punaviiniä ja ihanaa muhevaa ruokaa. Ja kynttilälyhdyn!”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? - ”Luettavaa pitäisi olla ja käsitöitä. Joku vanha ristipistomalli!”

Jos voisit palata aikakoneella menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne matkaisit? - ”Mä haluaisin mennä katsomaan Globe-teatteriin jotain esitystä, vaikkapa "Romeon ja Julian" kantaesitystä. ”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Lähden tästä Nokialle meidän tontille katsomaan, että mitä ne on saaneet aikaiseksi siellä talonrakennushommissa.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti

- Mistä sanasta pidät vähiten? - Kyyninen

- Mikä sytyttää sinut? - Rakkaus

- Mikä sammuttaa intohimosi? - Kyynisyys

- Suosikkikirosanasi? - Luvattoman usein v-sana

- Mitä ääntä rakastat? - Kissan kehräystä

- Mitä ääntä inhoat? - Lusikka osuu kivilautaseen

- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Vaate- tai korusuunnittelua

- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Matematiikanopettaja, heh! 

- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Tervetuloa!

 Huom. Tammikuussa 2015 tulee TTT:ssä ensi-iltaan "Valokuvavarkaat"-niminen näytelmä, jossa Teijalla on kuvataiteilijan rooli. Omat kuvani olivat valaistukseltaan hiukan huonoja, joten siksi käytän tässä Kari Sunnarin ottamia kuvia.