Hämeenlinnan Kesäteatterille

Tämä teksti on alunperin julkaistu Hämeen Kaiku-verkkolehdessä, mutta laitan sen nyt tännekin, jotta blogini lukijatkin pääsevät mukaan muisteloihin tarvittaessa...

 Lokakuun viimeisellä viikolla 2014 me kulttuurinystävät saimme kuulla huonoja uutisia; Hämeenlinnan Kesäteatteri r.y. on jättänyt konkurssihakemuksen. Viimeisenä keinonaan kesäteatteri anoi kaupungilta 90 000 €:n lainaa, jotta selviäisi muutaman tappiollisen kesän jälkeisistä veloistaan kuiville. Kaupunki ei laina-anomusta hyväksynyt ja siten kesäteatterille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ns. laittaa rukkaset naulaan.

Kirjahyllyssäni komeilee Irmeli Virtasen koostama kirjanen Hämeenlinnan Kesäteatteri r.y:n vaiheista. ”Kiertotähdestä kiintotähdeksi – Ensimmäiset 15 vuotta” on teoksen nimi. Haikeus valtaa mielen. Eipä ollut kesäteatterista kiintotähdeksi. 25 vuotta on kuitenkin pitkä aika. Konkurssiuutisen jälkeen Hämeen Sanomissa kyseltiin kaupunkilaisilta, jäävätkö nämä kaipaamaan kesäteatteria. Neljästä vastaajasta vain yksi jäi kaipaamaan. Mielenkiintoista oli kuitenkin kaikkien vastaajien jatkokommentti kysymykseen : ”En tosin ole Hämeenlinnan kesäteatterissa vuosikausiin käynytkään, muualla kylläkin.”

Kesäteatteri kärsi yleisökadosta, jonka syyksi moitittiin huonoja ohjelmistovalintoja. Väki rynni bussilasteittain täältä esimerkiksi Valkeakoskelle, Pyynikille ja Heinolaan. Totuus on kuitenkin se, että täällä tehtiin vuosien saatossa niin paljon musiikkipitoisia iloitteluita, että se tie koluttiin loppuun. On ymmärrettävää, että ohjelmistosta vastaavat halusivat kokeilla jotain muuta vaihtelunkin vuoksi. Itsekin teatterien suurkuluttajana otin riemumielin uudistukset vastaan, mutta suureen yleisöön ei toisenlainen meininki sitten uponnutkaan. Kansa halusi ja haluaa kesäteatteriltaan kevyttä farssia ja musiikki-iloittelua, ja sekin on ymmärrettävää. Missään ei kuitenkaan ole sellaista lakia, jonka pohjalta kesäteatteriohjelmistoja pitäisi rakentaa. Esimerkiksi Lautsiassa nähty Anna-Liisa ei todellakaan ollut kevyttä ja iloista, mutta silti väki täytti mukavasti Hauholla katsomon. Jaksan ihmetellä eniten ehkä sitä, että Hämeenlinnan kokoisesta kaupungista ei riittänyt kuluneenakaan vuonna katsojia Kaupunginpuistoon kuin ripaus. Missä on perinteet ja ylpeys oman kaupungin kesäisestä kulttuurista? Eikö ihmisillä tullut missään vaiheessa mieleen, että käymällä kesäteatterissa ja tukemalla oman kaupungin kulttuurielämää varmistetaan toiminnan jatkuvuus myös tulevina vuosina? Moni moitti lehtienkin palstoilla tämänvuotista esitystä ja harmittavan moni moitti esitystä, vaikkei sitä edes itse nähnyt... Tiedän monia, joiden kesäisiin perinteisiin kuului reissu Kaupunginpuistoon, väliaikakahvit ja makkarat – oli esitys sitten millainen tahansa. Arvostan tuonkaltaista toimintaa, sillä nämä ihmiset viis veisasivat arvosteluista tai naapurien kommenteista. He tulivat paikalle siksi, koska yksinkertaisesti halusivat tulla. Satoi tai paistoi.

Ihana kesä 2012 Tuukka, Teemu ja Mikko (c) Teatterikärpänen

 Itse astelin Kaupunginpuistoon ensimmäistä kertaa kesällä 1998, jolloin näytelmänä oli Maiju Lassilan klassikko Tulitikkuja lainaamassa (päärooleissa Risto Korhonen ja Perttu Pesä). Olin välittömästi myyty. Kaupunginpuiston ainutlaatuinen tunnelma ja meininki veivät mennessään, ja myöhemmin liityin kahvilaporukan talkooväen joukkoon. Kesäni ovatkin kuluneet mukavissa merkeissä kesäteatterin parissa, olen tutustunut huikeisiin alan ammattilaisiin ja saanut monia uusia ystäviä talkooväen joukosta. Tällä hetkellä on vähän outo olo, koska ensi kesäksi ei ole mitään vastaavaa luvassa tällä hetkellä.

Minä jään kaipaamaan Hämeenlinnan Kesäteatteria ja tiedän, että meitä on monia. Toivon, että jokin taho nyt tarttuisi tilaisuuteen ja jatkaisi Kaupunginpuistossa kesäteatteritoimintaa tavalla tai toisella. Kesäteattereita toki kaupunkimme laajalta alueelta löytyy, mutta nyt puuttuu paikka, jonne voisi kätevästi mennä vaikkapa kävellen.

Niin, ja kiitos Hämeenlinnan Kesäteatterille menneistä vuosista! Mitä muistoja teille jäi?