Lainavaimo / Lilla Teatern

Lainavaimo / Lilla Teatern

Ensi-ilta 16.1. 2015, kesto noin 2h 15min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Jordi Galceran

Suomennos Sanna Niemeläinen

Ohjaus Raila Leppäkoski

Rooleissa Sampo Sarkola ja Pekka Strang

 Viime lokakuussa Lilla Teaternissa sai ensi-iltansa "Kredit"-komedia, ja tasan kolme kuukautta myöhemmin ensi-iltaan tuli tämä Lainavaimo. Sama näytelmä siis, kieli vain vaihtui suomeksi? Ehei, sillä tällä kertaa kielen lisäksi roolit vaihtuivat toisinpäin. Ovela veto! Pitihän tätäkin versiota sitten lähteä katsomaan, näin siis esityksen jo ruotsinkielisenä marraskuun puolella.

 Tavallinen jamppa Antti Jaskari (Pekka Strang) on tullut hakemaan pankista lainaa. Alkutilanne on se, että herra Pankinjohtaja (Sampo Sarkola) on sanonut jyrkästi "EI", rahaa ei heruisi olemattomien vakuuksien vuoksi. Jaskari vetoaa vaistoon ja siihen, että toinen luottaisi hänen sanaansa. Ei tule kuuloonkaan, pankinjohtaja on tilanteen herrana ja kehottaa Jaskaria kokeilemaan onneaan jossain toisessa pankissa. "Kiitos ja näkemiin, työt ja seuraava asiakas odottavat!" Jaskari ei hevillä luovuta, ja huomattuaan perhepotretin työpöydällä tempaisee varsinaisen ässän hihastaan. Jos lainaa ei heru, hän aikoo vietellä pankinjohtajan kauniin vaimon ja se kävisi vieläpä todella helposti, koska hänellä sattuu olemaan "tiettyjä kykyjä" naisten suhteen.

Sampo Sarkola ja Pekka Strang (c) Henrik Schütt

 Melkoinen soppa ja tahtojen taistohan siitä syntyy, ja pian on pankinjohtaja onnistunut saamaan itsensä aikamoiseen ongelmatilanteeseen. Huvittavaa oli seurata pankinjohtajan muuttumista asiallisesta ja tyylikkäästä pukumiehestä hermoheikoksi änkyttäjäksi, joka polki jalkojaankin lattiaan kuin uhmaikäiset. Sanallinen kaksintaisteluhan tämä on, ja todella herkullinen onkin. Lisäksi kyllä huomaa, että herrat Strang ja Sarkola ovat tehneet paljon töitä yhdessä - yhteispeli on saumatonta ja luontevaa, ja sitä on katsojan ilo seurata.

Luulen, että Lainavaimo toimii paremmin niille, jotka eivät edellistä versiota nähneet lainkaan. Jostain syystä pidin ruotsinkielisestä versiosta enemmän, vaikken kaikkia yksittäisiä sanoja ymmärtänytkään. Jotenkin suomennoksessa käytetty kieli kuulosti korviini välillä oudolta, kummallisia sanavalintoja siellä sun täällä. Mikä ihmeen ukotus? En ole ikinä kuullutkaan kyseistä sanaa, vaikka aika outoja sanoja välillä itsekin käytän. Kreditissä mainittiin "trangia" ja luulin sitä ruotsinkieliseksi sanaksi, jonka merkitystä en tiedä. Sama sana tuli kuitenkin tässäkin eteen ja oli vain arvailtava, mistä on kyse. En edes tiedä, miksi takerruin tuollaisiin yksittäisiin seikkoihin, mutta jäi mietityttämään se, miten paljon merkitystä on kielellä ja sanoilla. Ja miksi näytelmä oli nyt kestoltaan vartin pitempikin?

 Lainavaimo on oivallinen esimerkki siitä, miten helposti tapahtumat riistäytyvät käsistä. Viihdyttävä tämä on, ja näyttelijät vievät kyllä pisteet kotiin tällä kertaa. Pankinjohtajan nimikin tulee lopussa ilmi.

 Lainavaimolle kolme tähteä ***.

(näin esityksen pressilipulla)