Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Syrjähyppy - Vaihtoehtoinen kulissikierros / Helsingin Kaupunginteatteri

Syrjähyppy - Vaihtoehtoinen kulissikierros / Helsingin Kaupunginteatteri

Ensi-ilta 28.8. 2014, kesto noin 1h

Konsepti ja esiintyjät : HDC/Johanna Elovaara, Sofia Hilli/Jenni-Elina von Bagh, Jenny Jumppanen, Jyrki Karttunen, Kai Lähdesmäki, Heidi Naakka, Mirja Neuvonen, Mikko Paloniemi, Eero Vesterinen ja Sofia Ylinen

 Usein on harmittanut tieto siitä, että teattereissa kulissien taakse pääsee tutustumaan vain isommassa ryhmässä (työporukat, yhteisöt ym.) ja siten kaltaiseni "yksinäiset hiihtelijät" jää kaiken kivan ulkopuolelle tuon suhteen. Aivan mahtavaa, että Kaupunginteatterissa alettiin viime syksynä järjestää näitä hiukan toisenlaisia kulissikierroksia, jossa matkan varrella hieman ylläreitäkin...

 Varsinainen kulissikierros ei tarjonnut minulle juurikaan uutta tietoa, sillä olin syksyllä mukana bloggareille järjestetyllä kierroksella, jossa mm. lavastamot ja pukujen valtava määrä tulivat tutuksi. Mukaan tälle syrjähypylle lähdin ihan siitä syystä, että tiesin kierroksen varrella tapahtuvan paljon muutakin, kun vaan piti silmänsä ja korvansa auki. Opas tietysti kertoi talon historiasta ja knoppitietoa lukuina, mutta sitä kuunnellessa muualla tapahtui kaikenlaista. Tulipa käytyä myös suurella näyttämöllä kumartamassa!

(c) Jenny Jumppanen

 Melkoinen sokkelohan teatteritalo on ja ominpäin jos lähtisi seikkailemaan, eksymisen vaara olisi suuri. Portaita riittää, joten tämä kierros ei sovellu huonojalkaisille. Eikä totisesti heikkohermoisille... Kammottaa ajatuskin siitä maanalaisesta lammesta ja reiteistä, jotka johtavat Suomenlinnaan asti. Vähän saatiin esimakua kolkoista käytävistä jossain siellä syvällä. En ihan heti menisi niistä ovista sisään. Välillä oli olo kuin olisi seurannut jotain kammottavaa painajaista, tunnelma oli hyvin unenomainen välillä ja mieleeni tuli japanilaiset kauhuleffatkin.

 Koko ryhmä kuitenkin selvisi käytäviltä hengissä takaisin yleisölämpiöön, tietääkseni. Rouvilta sateli heti kehuvia kommentteja Nature Boyn laulajalle ja tanssijoiden komeille säärille. Olihan tämä mielenkiintoinen kokemus, jota suosittelen lämpimästi! Näitä kierroksia on luvassa useita vielä tämän kevään aikana, joten mukaan vaan!

3 kommenttia:

  1. Voi että, kuulostaapa hauskalta! Minä olen ollut kahdella ns. virallisella kulissikierroksella ja yhdellä epävirallisella, kaikilla kerroilla on ollut kiinnostavaa. Mutta sitäpä en tiennytkään, että sieltä menee tunnelit ihan Suomenlinnaan asti, huh! Pitää tsekata josko ehtisi keväällä jossain näistä käymään.

    VastaaPoista
  2. Hieman samanlainen konsepti lienee kysymyksessä myös Kuopion uuden teatteritalon Koko kansan talossa. Ensiesitys oli syyskuussa, ja tässä myös kysymyksessä ns. esityksellinen teatterikierros, jossa 30 hengen yleisö kiertää esityksen aikana näyttelijöiden kera eri puolilla taloa - pääasiassa kulissien takana: http://kuopionkaupunginteatteri.fi/naytos/13/koko-kansan-talo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tässä oli näyttelijöiden sijasta siis tanssijoita matkan varrella ja tekivät myös muutakin kuin tanssivat mm. pelottelivat kierroksen osallistujia. Näitä saisi olla enemmänkin!

      Poista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).