Sibelius - Kohtalonyhteydet / Hämeenlinnan Teatteri

Sibelius - Kohtalonyhteydet / Hämeenlinnan Teatterin päänäyttämö

Kantaesitys 12.2. 2015, kesto noin 2h 20min (väliaikoineen)

Käsikirjoitus Antti Vihinen

Ohjaus Sakari Kirjavainen

Rooleissa : Ilkka Heiskanen, Katariina Kuisma-Syrjä, Birgitta Putkonen, Lasse Sandberg, Tommi Rantamäki, Mikko Töyssy, Matti Nurminen, Turkka Mastomäki ja Maiju-Riina Huttunen

 Tämä näytelmä on nostattanut positiivista kohinaa jo pitemmän aikaa, ja teatterilla oli ennen h-hetkeä ilmassa suuren kulttuurijuhlan tuntua ja jännittyneen odottavainen tunnelma. Minäkin otin lasin valkoviiniä hermostuksissani ja unohdin kokonaan, että vietin tipatonta alkuvuotta. Taiteilijaelämä otti minusta vallan siis jo kauan ennen esiripun avautumista!

 Esiripun noustua edessämme nähtiin toisiinsa hekumoissaan kietoutunut pari, ja omena. Janne ja Aino, umpirakastunut pari. Mikään ei voi heitä erottaa, vai voiko? Jannella on toinen elämä, joka vie mennessään tämän tästä, vaikka hänen läsnäoloaan ja panostaan tarvittaisiin kotonakin. Jokaisella paratiisilla on käärmeensä.

 Pian visiitille saapuu runoilijakolmikko raamit kaulassa. Eino Leino (Lasse Sandberg) viitanliepeet hulmuten, mukanaan Pentti Saarikoski (Mikko Töyssy) ja Arto Melleri (Tommi Rantamäki) sekä mystinen kivi. Tämä kyläreissu ei tunnu lainkaan hullummalta, sillä teatterissahan kaikki on mahdollista. Sekin, että paikalle karauttaa pian myös itse Mannerheim (jylhänarvokas Matti Nurminen), mies on lähtenyt iltalenkille sillä Kiasman edessä patsastelu ja ratsastelu on jäykistänyt paikat. Nerokasta! Käy ilmi, että Sibeliuksen sulosointujen voimalla on voitettu sodassakin ja että miksi kännyköiden soittoääninä ei kuulla enemmän Sibeliuksen musiikkia. Itsellään kuulemma on Sillanpään Satulinna... Aika hillitöntä ajatusleikkiä käydään ja onhan puheissa tolkkua, kas kun itse Mannerheim on puhujana. Patsastelu jäi mukavasti roikuskelemaan ilmaan, niin moni tuntui väliajallakin aikansa kuluksi vain patsastelevan portaikossa muita odottamassa ja se piti oikein ääneen sanoa.

Heiskanen tulkitsee / (c) Tommi Kantanen

 Myöhemmin lähdetään vähän pitemmälle kävelylenkille Gustav Mahlerin (Turkka Mastomäki) kanssa. Avaruudellisissa sfääreissä liikutaan hienon keskustelun yhteydessä ja itse huomaan viimeistään tässä vaiheessa kadottaneeni täysin ajan-ja paikantajuni. On vain tämä hetki, tässä ja nyt. Kaikki ympäröivä unohtuu, seuraan lumoutuneena Ilkka Heiskasen käsien liikettä ja jokaista elettä ja ilmettä. Tuntui siltä, että koko katsomo olisi istunut kuin hypnoosissa, jossa Heiskasella on valta ja voima pienelläkin eleellä hallita kaikkea mitä salissa tapahtuu - milloin hengitetään ja milloin aplodeerataan. Harvalla on sellainen taito hyppysissään, ja harvoin on sellaista nähty tässä kaupungissa.

 Samaan syssyyn Ainolaan tulee visiitille itse Göbbels (Mikko Töyssy), jonka hahmosta tulee mieleeni ykkösinhokkini Risto Mäkelä. Mikko Töyssy vetää roolinsa kyllä mainiolla tavalla. Viimeinen kyläilijä Alma Rosé (Maiju-Riina Huttunen) vetäisee Sibeliuksen natsikytkökset uudelle tasolle ja katsomossa on jälleen niin hiljaista, että kukaan ei uskalla edes yskäistä.

 Väliajalla lueskelin käsiohjelmaa ja pohdiskelin omaa suhdettani Sibeliukseen. Päässäni soi Jääkärinmarssi. Paljasjalkaisena hämeenlinnalaisena hävettää tunnustaa, että Sibeliuksen syntymäkodissa tuli käytyä ensi kertaa vasta muutama vuosi sitten. Jotenkin sitä on pitänyt itsestäänselvyytenä, Sibeliuspuiston läpi on tuosta noin oikaistu lukuisia kertoja ja siinä se syntymäkotikin on ollut iät ja ajat, Sokoksen ja Centrumin takana. Pari vuotta sitten koin valaistumisen, kun istuin yläparvella Verkatehtaalla Sibeliuksen syntymäpäiväkonsertissa silmät kiinni Finlandiaa kuunnellen ja koin jotain niin suurta, ettei sitä voi edes sanoin kuvailla. Ymmärsin, että minulla on juuret ja ne ovat täällä.

 Tänään, reilut pari tuntia sitten, olin samanlaisen kokemuksen äärellä tällä kertaa teatterikatsomossa. Olin mykistynyt ja vaikuttunut liikutukseen asti, ja niin oli moni muukin. Heiskasen lisäksi pidin kovasti etenkin Katariina Kuisma-Syrjän hienosta läsnäolosta lavalla Ainona (tossuissa ja ilman) sekä Turkka Mastomäen Mahler-tulkinnasta. Vaikken kaikesta näkemästäni pitänytkään, en antanut sen latistaa lopullista fiilistä. Sibelius- Kohtalonyhteydet meni suoraan sieluun niin, että eihän tästä osaa edes järkevästi kirjoittaa. Parasta siis lopettaa tähän.

 Julkinen tunnustus tähän loppuun vielä... Ilkka Heiskanen, sydämeni on sinun!

 Täydet pinnat Sibeliukselle *****.

(näin esityksen kutsuvieraana)